Vaihtoon valmistautuminen alkoi kesällä, kun sain huoneen opiskalija-asuntolasta. Asuntoa varten täytyi koota tarvittavat dokumentit kasaan ja hakea vuokrantakausta, mikä aluksi vaikutti isolta hommalta, mutta hoituikin lopulta ihan kätevästi. Yliopistoni täälä ei vaatinut paljoa valmisteluja, joten tärkeimpänä ennen lähtöä oli hoitaa asuntoasiat kuntoon ja pakata. Ennen lähtöä oli vaikea ymmärtää, että muutan vuodeksi pois Suomesta, ja vielä lentokentällä tuntui kuin olisin lähdossä vain lyhyelle lomamatkalle.
Ensimmäinen viikko perillä kului lähinnä kierrellessä kaupunkia, ostellessa kaikkea tarvittavaa kotiin ja tutustuessa uusiin ihmisiin. Tulin tänne melko ajoissa ennen koulun alkua, mikä oli hyvä ratkaisu, sillä ehdin tutustua kaupunkiin ja hankkia mm. puhelinliittymän ja pankkitilin rauhassa.
Yliopiston ensimmäinen viikko taas meni lukujärjestyksen selvittelyyn ja kurssien suunnitteluun. Opinnot täällä eivät ole mitenkään järkyttävän erilaisia verrattuna Suomeen, mutta joitain eroja on helppo huomata esimerkiksi opetustyyleissä, mikä vaihtelee valtavasti eri opettajien välillä.
Olen ollut täällä nyt melkein koko ensimmäisen lukukauden ja olen erittäin tyytyväinen päätökseeni lähteä vaihtoon. Toulouse on kaunis paikka ja siitä on muotoutunut ihana kotikaupunki. Enää ei ole ollenkaan vaikea käsittää, että asun täällä enkä ole vain lomamatkailija.
Terveisin, Heini
PS. Oletko parhaillaan bouffelainen suuressa maailmassa? Haluaisitko kirjoittaa blogiin? Julkaisemme mielellämme bouffelaisten vaihto-, elämä- tai uratarinoita. Ota yhteyttä hallituksen sähköpostiosoitteeseen : bouffen-hallitus ät helsinki.fi
Cheat On McGraw Hill Connect: Tips and Tricks
Discover effective methods to cheat on McGraw Hill Connect and excel in your online courses. Learn the secrets and strategies to effortlessly navigate and succeed.