Huippuyliopistot, tehokkuus ja yhteisöllisyys?

Vastoinkäymisiä Oxfordissa

Tuoreen uutisen mukaan Oxfordin yliopisto on keskeyttänyt VTLS:n Virtua-kirjastojärjestelmän käyttöönottoprojektin, joka oli ollut työn alla jo usean vuoden ajan. Perusteluna mainitaan se, että tällaisen modernin ohjelmiston sovittaminen yli sadasta kirjastosta koostuvaan ympäristöön oli osoittautunut odotettua vaikeammaksi. Oxfordin yliopiston kirjaston johtajan Sarah Thomasin mukaan kirjastojen täytyy yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa toimintaansa ennen kuin ohjelmiston käyttöönotto on ylipäänsä mahdollista.

Tämä on tietysti noloa, vaikka toisaalta täytyy nostaa Oxfordille hattua siitä, että tällaisista ongelmista ollaan valmiita kertomaan julkisesti. Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, miten Oxfordin kaltaisessa huippuyliopistojen kirkkaimpaan kärkeen kuuluvassa organisaatiossa voi olla noinkin hajanainen kirjastolaitos. Esim. Helsingin yliopistossa kirjastojen toimintaa on keskitetty ja tehostettu viimeisten kymmenen vuoden aikana aivan toisenlaista tahtia.

Tehokkuus ja yhteisöllisyys?

Itse asiassa, toisin kuin kotimaisen huippuyliopistokeskustelun perusteella saattaisi kuvitella, ihan kaikki muutkaan ihailun kohteena olevat “huippuyliopistot” eivät ole mitään organisaation virtaviivaisuuden tai tehokkaan toiminnan malliesimerkkejä (ks. myös aiempi merkintä).

Kyse voi toki olla siitä, että näillä yliopistoilla on vahvojen traditioidensa ja runsaiden resurssien ansiosta varaa olla joissakin asioissa hajanaisia ja kenties tehottomiakin, ilman että sillä olisi fataalia vaikutusta yliopiston toimintaan ja tuloksellisuuteen. Toisaalta välillä mieleen tulee myös kerettiläisiä epäilyksiä siitä, onko esim. juuri kirjastojen toiminnan virtaviivaistaminen ja tehostaminen yksinomaan siunauksellista yliopiston toiminnan ja yliopistolaisten yhteisöllisen kokemuksen kannalta.

Onko esim. Oxfordin tapauksessa kyse vain perinteikkään organisaation jäykkyydestä ja muutosvastarinnasta, vai onko kirjastojen ja kokoelmien sijainnilla lähellä tutkijoita ja opiskelijoita ollut myös oma itseisarvonsa? Huolimatta siitä, että yhtenäisten ja ajanmukaisten kirjastopalveluiden kehittäminen voi olla tämän vuoksi vaikeaa ellei peräti ylivoimaista?

Tämä ajatus palauttaa mieleen professori Laura Kolben pari vuotta sitten Tiedepolitiikka-lehteen kirjoittaman pääkirjoituksen, jossa hän pitää Helsingin yliopiston keskustakampuksen yhteistä kirjastoa lopullisena kuoliniskuna laitosten roolille yhteisöllisinä tiloina ja intellektuaalisina kohtaamispaikkoina:

“[…] Yliopiston perusideaa, intellektuaalista kohtaamista, täytyy edelleen puolustaa, tässä ja nyt […] Keskittämis- ja tietotekniikkainnostus on vaikuttanut siihen, että opiskelijat ovat poissa silmistä. Heidät on siirretty etäälle, omiin reservaatteihinsa. Monet keskustan laitokset ovat muuttuneet tutkijoiden suljetuiksi virkapaikoiksi. Näin on käynyt työyhteisössäni historian laitoksella. Opiskelijat lähtivät, kun kirjasto ja atk-huone siirrettiin pois. Nyt komeat Engelin suunnittelemat käytävät ovat autioituneet.”

Muutosvastarintaa? Ehkä, mutta toisaalta meidän kirjastopalveluiden kehittäjienkin on hyvä pitää mielessä, että asiat ovat harvoin tyystin mustavalkoisia, ja menestyksekkäimmilläkin uudistuksilla saattaa toisinaan olla yllättäviä sivuvaikutuksia jossain muualla.

Lähteet:

One thought on “Huippuyliopistot, tehokkuus ja yhteisöllisyys?

Comments are closed.