95 vuotta, ei kiitos

Pekka Gronow on kirjoittanut omaan YLE:n sivuilla ilmestyvään blogiinsa joukon merkintöjä, joissa hän kritisoi EU:n komissiolle tehtyä esitystä äänitteiden suoja-ajan pidentämiseksi 95 vuoteen. Äänitteiden suojan pidentäminen hankaloittaisi entisestään mm. musiikkiaineistoja sisältävien digitaalisten kirjastojen rakentamista ja heikentäisi muutenkin historiallisesti arvokkaiden äänitteiden saatavuutta.

Äänitteille lisää suoja-aikaa?

Kansainvälinen musiikkiteollisuus on viime talvesta lähtien lobannut tarmokkaasti äänitteiden suoja-ajan pidentämistä Euroopassakin 50 vuodesta peräti 95 vuoteen (EU:n komissiolle tehty esitys löytyy myös verkosta). Muutoksessa olisi kyse nimenomaan esittäjän ja äänitteen tuottajan oikeuksista, eikä sillä olisi vaikutusta esim. säveltäjän ja sanoittajan tekijänoikeuksiin, joiden voimassaoloaika olisi edelleen 70 vuotta tekijän kuolemasta. USA:ssa tämä pidennys tehtiin jo kymmenkunta vuotta sitten (osana laajempaa kokonaisuutta – ks. Sonny Bono Copyright Term Extension Act), ja muutosta onkin perusteltu lainsäädännön harmonisoinnilla.

Argumenttina on tavanomaiseen tapaan käytetty etenkin artistien oikeuksia ja toimeentuloa, ja estradille hankkeen puhemieheksi on marssitettu mm. Sir Cliff Richard, jonka varhaisimmat  äänitteet (ensilevy “Move It” ilmestyi vuonna 1958) ovat juuri vapautumassa rajoituksista. Uudistuksen merkittävin voittaja olisi todennäköisesti kuitenkin musiikkiteollisuus, eivät artistit.

Perusteltua kritiikkiä

Muistiorganisaatiot  (ml. Kansalliskirjasto) ovat olleet aktiivisesti mukana vastustamassa äänitteiden suoja-ajan pidentämistä, ja kriitikot ovat koonneet näkemystensä tueksi myös EU:n komissiolle osoitettua nettiadressia. Nyt mm. YLE:n äänitearkistojen johtajana pitkään toiminut Pekka Gronow on koonnut omaan blogiinsa joukon englanninkielisiä merkintöjä, joissa hän järjestelmällisesti kumoaa hankkeen tueksi esitetyt perustelut ja tuo esiin myös sen haittavaikutuksia useista eri näkökulmista:

1. Commission Proposal on a Directive for Term Extension
http://blogit.yle.fi/node/2230

2. The rights of the performers
http://blogit.yle.fi/node/2234

3. The recording industry
http://blogit.yle.fi/node/2240

4. Reissues and the “use-it-or-lose-it” provision
http://blogit.yle.fi/node/2242

5. Digital Libraries
http://blogit.yle.fi/node/2251

95 vuotta on pitkä aika

Toteutuessaan suoja-ajan muutos merkitsisi käytännössä sitä, ettei uusia äänitteitä vapautuisi rajoituksista 45 vuoteen, eli jos säädökset muuttuisivat esim. ensi vuodenvaihteessa, vuoden 1958 äänitteet ennättäisivät vielä vapautua, mutta vuoden 1959 äänitteiden vapautumista odoteltaisiin vuoteen 2054. Vaikka esittäjän oikeuksien pidennyksestä ei todennäköisesti tulisi takautuvaa (ts. nykyisen lainsäädännön mukaan vapaaksi ehtineet aineistot myös pysyvät vapaina – tämä ei tosin ole aivan itsestäänselvää), muutoksen merkitystä voi ehkä kuitenkin havainnollistaa Kansalliskirjaston vanhoja digitoituja äänitteitä sisältävää Raita-tietokantaa hyödyntävällä ajatusleikillä.

Jos 95 vuoden suoja-aika olisi voimassa jo nyt,  esim. osa Raidan sisältämistä J. Alfred Tannerin (1884-1927) levytyksistä olisi jo vapaita, mutta osa olisi yhä tekijänoikeuden  alaista materiaalia. Esim. “Haloska ja ne toiset muijat” (1911) tai “Muistoja olympialaisista kisoista 1912” (osat 1 ja 2, molemmat vuodelta 1912) olisivat jo  vapaita, kun taas “Kulkurin valssi” (1926) ja “Eduskunnasta tammikuulla 1918” (osat 1 ja 2, molemmat vuodelta 1926) olisivat yhä tekijänoikeuden alaista aineistoa, jota ei olisi mahdollista julkaista verkossa ilman oikeudenomistajien kanssa tehtyjä sopimuksia.

8 thoughts on “95 vuotta, ei kiitos

  1. Päivitysilmoitus: www.blogispotti.fi

  2. Äänitteiden suoja-aika

    Äänitteiden suoja-ajan pidentäminen 95:een vuoteen rajaa yhä rankemmin kulttuurin jakelun yksiin kaupallisiin käsiin ts. levy-yhtiöille. Itse artisti on kuollut aikaa sitten, hänen lapsensa ovat yleensä kuolleet, levy-yhtiö on kadonnut bisneskartalta jo kauan sitten tai myyty useampaan kertaan ja oikeudet ovat yhtiöllä, jolla ei ole mitään osuutta alkuperäistuotteeseen. Yhtiön omistus ei useinkaan ole enää Suomessa.

    Musiikki kuten kaikki taide (huonokin) on niin tärkeä asia, että jo 50 vuotta tekijän kuolemasta on täytynyt pitää maksimisuoja-aikana myös tekijänoikeuksia ajatellen. Voidaan hyvin kysyä mitä oikeuksia edes lapsilla, jos heitä on, olisi tekijän sävellyksiin, teksteihin jne. ja useimmat heistä ovat jo haudassa. Hyötyä saavat siis sellaiset joilla ei ole vähintäkään osuutta itse luomistyöhön.

    Tekijänoikeuspuolella ongelman suurin epäkohta on siinä, että muutaman harvan (koko tekijöiden valtavaa joukkoa ajatellen) oikeuksien varjelemisen takia, siis joilla levy-yhtiö katsoo voivansa tehdä rahaa vielä pitkään, vaikeutetaan kohtuuttomasti muiden musiikin, laulujen jne. esittämistä. Oikeuksien haltijoiden käsiin saaminen on Googlesta ja tekijänoikeusetujärjestöistä huolimatta usein mahdotonta. Käytännössä alkuperäiset tekijät yleensä olisivat kiitollisia ja jopa valmiita maksamaan, jos joku vielä vuosikymmenten jälkeen haluaa heidän hengentuotteitaan esittää ja julkaista.

    95 vuotta äänitteiden suoja-aikaa tai 70 vuotta tekijän kuolemasta suoja-aikaa täytyy pitää törkeänä kultturin kahmimisena harvoihin kaupallisiin käsiin ja edunvalvontaan muiden kulttuurista nauttivien kustannuksella. Tätä pitäisi kaikkialla EU:ssa ja omassa kulttuurihallinnosaamme jyrkästi vastustaa. Tekijänoikeuden suoja-aika tulisi palauttaa 50:een vuoteen tekijän kuolemasta. Tätä vanhempien äänitteiden jakelu tulisi vapauttaa kokonaan, ts kaikki saavata julkaista ja jakaa edelleen, myös digitaalisena ja verkossa.

    Kirjastoille uudet suoja-ajat toisivat uusia hankaluuksia ja ovat ristiriidassa kirjastojen tehtävän kanssa jakaa maksutta kulttuurin tuotteita kansalaisille.

    Esko Rahikainen

  3. Sivusin juuri tätä aihetta ja tekijänoikeusajan lyhyyttä omassa blogissani. Mielestäni olisi oikein että kappaleen kustannusoikeudet ja äänitteen tuottajalla olevat oikeudet äänitteeseen olisivat ikuiset. Onhan se hölmöä että äänite/biisi joka vielä tuottaa rahaa onkin yhtäkkiä kaikkien hyödynnettävissä.

    Näkisin kuitenkin että myös tekijänoikeuden (säv. san.) pitäisi olla ikuinen ja tekijän kuoleman jälkeen myytävissä (toisin kuin nyt). Eli kun tekijä on kuollut niin se voisi olla ihan eteenpäin siirrettävää omaisuutta, jotta perikunta voisi sen muuttaa rahaksi, vaikkapa myymällä ne oikeudet kustantajalle, joka jo muutenkin saa useimmiten teostoista kolmannesosan ja jolla siten on myös ennestään resurssit ja motivaatio biisin kuuluvuuden edistämiseen.

    Jos kukaan ei omista oikeuksia, ei kukaan saa biisin käytöstä / soitosta rahaa, eikä siten kellään ole myöskään intressejä tehdä mitään biisin kuuluvuuden edistämiseksi. Tämä on se syy miksi emme nytkään kuule radiosta kokoajan vanhaa, tekijänoikeuskorvauksista jo vapaata musiikkia.

  4. Olen sataprosenttisesti samaa mieltä Esko Rahikaisen esittämien
    näkemysten kanssa.

    Äänitteinä julkaistu musiikki on myös osa ihmiskunnan yhteistä
    kulttuuriperintöä, eikä pelkkää kauppatavaraa, josta jonkun pitäisi
    saada tienata maailmanloppuun asti riippumatta siitä, onko hänellä
    mitään tekemistä itse musiikin kanssa.

    Tekijänoikeuksiin liittyvät säädökset ovat väistämättä tasapainoilua
    erilaisten intressien välillä. On toki oikein, että tekijät saavat työstään
    kohtuullisen korvauksen, mutta toisaalta uusikaan musiikki ei synny
    tyhjästä (pelkästään tekijän intention tuloksena), vaan se on aina hyvin
    paljon velkaa aiemmalle kulttuuriperinnölle ja muille musiikkiteoksille.
    Kuten Gronowkin osoittaa, liian pitkät suoja-ajat ja tiukat käytön
    rajoitukset ovat monessa suhteessa vahingollisia, heikentävät
    merkittävästi kulttuuriperinnön saatavuutta ja siten köyhdyttävät
    kulttuuriamme – ilman että siitä yleensä olisi merkittävää taloudellista
    hyötyä musiikintekijöille itselleen.

    Tekstiurakoitsija kirjoitti:

    Jos kukaan ei omista oikeuksia, ei kukaan saa biisin käytöstä / soitosta rahaa, eikä siten kellään ole myöskään intressejä tehdä mitään biisin kuuluvuuden edistämiseksi. Tämä on se syy miksi emme nytkään kuule radiosta kokoajan vanhaa, tekijänoikeuskorvauksista jo vapaata musiikkia.

    Tekijänoikeuksien raukeaminen parantaa merkittävästi
    äänitteiden saatavuutta. Maailmassa on viimeksi kuluneen vuosisadan
    aikana julkaistu miljoonia ja taas miljoonia äänitteitä, joista huomattavan
    suuri osa ei ole tällä hetkellä missään muodossa saatavilla. Tämä saattaa
    koskea lähes kokonaisia genrejä ja tyylisuuntia, joilla ei musiikillisesta
    merkityksestään ja kulttuurihistoriallisesta arvostaan huolimatta ole
    niin suurta kaupallista potentiaalia, että liiketaloudellisin periaattein
    operoivat nykyiset oikeudenomistajat pitäisivät tarpeellisena pitää
    niitä saatavilla.

    Radiosoitto on tietysti nykyisenä soittolistojen kahlitsemana aikakautena oma lukunsa: keskeisillä radiokanavilla kierrätetään enimmäkseen hyvin pientä musiikkiteosten joukkoa, jolloin valtaosa sekä uudesta että etenkin vanhasta musiikista jää väistämättä ulkopuolelle. Mutta todellisuudessa radiokanavat soittaisivat totta kai mieluusti tekijänoikeuksista vapaata musiikkia, josta niiden ei tarvitsisi maksaa korvauksia.

  5. “Eduskunnasta tammikuulla 1918” ei muuten löydy enää Raidasta! Mistähän mahtaa johtua, onkohan syynä tämä raivostuttava uudehko tekijänoikeuslain pykälä “Sanoitetun sävellysteoksen, jota varten sekä sanoitus että sävellys erityisesti luotiin, tekijänoikeus on voimassa kunnes 70 vuotta on kulunut viimeiseksi kuolleen sanoittajan tai säveltäjän kuolinvuodesta, riippumatta siitä, onko nämä henkilöt nimetty sanoitetun sävellysteoksen tekijöiksi.”?

  6. Kappale on tosiaankin poistettu Raidasta, koska on huomattu, että tekijänoikeden suoja-aika ei välttämättä ole päättynyt. Sävelmän alkuperä on nimittäin tuntematon.

    Lain mukaan tällaisen niin kutsutun orpoteoksen tapauksessa “…on tehtävä huolellinen selvitys tekijän tai muun oikeudenhaltijan tunnistamiseksi ja sen selvittämiseksi, voidaanko hänet tavoittaa, ennen kuin teosta tai äänitallennetta voidaan käyttää..” (Laki orpoteosten käyttämisestä 8.11.2013/764.) Tällaiseen huolelliseen selvittämiseen ei valitettavasti ole voimavaroja. – Osaisiko Tannerin haamu valaista sävelmän alkuperää?

  7. Valitettavasti en osaa. Jos joskus saan jotain selville, ilmoitan siitä täällä, mikäli tämä blogikirjoitus kommentointimahdollisuuksineen on edelleen olemassa ja löydettävissä. Alla se, mitä sain selville:

    Mikko-Olavi Seppälän kirjassa “Hauska poika – Kuplettilaulaja J. Alfred Tanner” on kokonainen luku tuosta biisistä, mutta siinäkään ei mainita sävelmän alkuperää. Kaikkein lähimmäksi sävelmän alkuperän manitsemista pääsee seuraava katkelma ko. kirjasta:

    “Lauluosio parodioi osaltaan unkarilaislauluja ja niitä romantisoivia operetteja, joiden ”heijaa” oli kaikkien huulilla varsinkin suursuositun Mustalaisruhtinattaren ansiosta. Tämä Kálmánin operetti oli mennyt edellisvuonna Helsingissä peräti neljänä eri tuotantona.”
    [sana “Mustalaisruhtinattaren” on lähteessä kursiivilla]

    Kirjan lähdeluettelossa on myös seuraavanlainen osio:
    ’Eduskunnasta tammikuulla 1918’ [lihavoituna]
    – Trouppin kupletista Tm 18.11.13 [muotoilemattomana tekstinä]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *