Historiantutkija, monografia ja artikkelit

Kävin eilen kuuntelemassa Suomalaisen kirjallisuuden seuran järjestämää keskustelutilaisuutta “Tieteellisen tiedon levittäminen ja arviointi“. Tilaisuus oli kokonaisuutena mielenkiintoinen ja onnistunut; Eva Ahl-Waris ja Jessica Parland-von Essen ovat raportoineet tapahtumasta kiitettävästi omissa blogikirjoituksissaan, joten tässä vain muutamia omia kommenttejani.

Vaikka muutkin puheenvuorot olivat kiinnostavia, omalta kannaltani innostavin esitys oli ehdottomasti Jyväskylän yliopiston Suomen historian professorin Jari Ojalan puheenvuoro, joka keskittyi historiantutkijoiden julkaisukäytäntöjen muuttumiseen. On tosin pakko myöntää, että esitys sai minulta varmasti ylimääräistä lisäsympatiaa siitä, että siinä oli hyödynnetty Juulia (jee, sitä käytetään oikeasti!).

Mutta Ojalan näkökulma oli muutenkin mielenkiintoinen. Hän on toiminut mm. Scandinavian Journal of History -lehden päätoimittajana ja hänellä oli tuoretta näkemystä siihen, miksi historia-alan julkaisut ja muut kuin englanninkieliset julkaisut näkyvät niin huonosti kansainvälisissä sitaatioindekseissä (Web of Science ja Scopus). Kyse ei ole hänen mukaansa vain tietokantoja ylläpitävien Thomson Reutersin ja Elsevierin tekemistä valinnoista, vaan myös siitä, etteivät monet historia-alan lehdet ole periaatteellisista syistä johtuen edes halunneet tulla indeksoiduiksi. Ja toisaalta, vaikka historiantutkijat tunnetaan pedantteina lähdeviitteiden käyttäjinä, englanninkielisissä julkaisuissa saatetaan kuitenkin välttää viittaamista muunkielisiin julkaisuihin, koska “lukijat eivät kuitenkaan ymmärtäisi niitä”. Historioitsijat saavat siis syyttää julkaisujensa näkymättömyydestä osin myös itseään.

Ojala nosti esityksessään esiin havainnon, että historioitsijat ovat vähitellen alkaneet kirjoittaa enemmän vertaisarvioituja artikkeleita, samalla kun monografiajulkaisemisen määrä on kenties kääntynyt lievään laskuun. Olen totta puhuen hieman hämmentynyt siitä, että monet historioitsijat tuntuvat kokevan tämän kehityksen voimakkaasti negatiivisena. Oma käsitykseni on, että lehtiartikkelit tarjoaisivat historiantutkimuksellekin mahdollisuuksia siirtyä nykyistä keskustelevampaan ja dynaamisempaan julkaisukulttuuriin, jossa olisi mahdollista esittää mielekkäitä tieteellisiä argumentteja myös ilman niiden ympärille kasattua pahimmillaan tiiliskivikokoista monografiaa. (Tämän ajatuksen kohdalla minulle muuten palasi mieleen eräs taannoinen tutkijatuttavani, joka joskus valitteli sitä, että monografiaan pitää aina kirjoittaa myös “ne tylsät kohdat”!)

Itsekin aikoinaan historiaa opiskelleena tiedän toki, ettei monografian asemaa historiantutkijan maailmankuvan peruskivenä yksinkertaisesti voi korostaa liiaksi. Historian professuureja täytettäessä perinteeseen kuului pitkään se, ettei muuntyyppisiä julkaisuja käytännössä edes noteerattu. Osa tutkijoista onkin optimoinut omaa toimintaansa keskittymällä lähes pelkästään monografioiden tuottamiseen, ja kuten Ojalakin totesi, artikkeleina julkaistaan korkeintaan laajennettuja versioita monografioiden luvuista. Jos tieteellisen monografian pyhää asemaa erehtyy kyseenalaistamaan, historioitsijalta saa tyypillisesti vastaukseksi selitystä siitä, kuinka historioitsijat pääsevät vasta monografiamittaisessa teoksessa esittämään oman kokonaisnäkemyksensä jostain laajasta historiallisesta ilmiöstä. Kyseessä on siis todellinen kuningaslaji.

Voi olla, että tämän suhtautumisen taustalla on myös vertaisarviointiin kohdistuvia piileviä ennakkoluuloja. Vertaisarviointi sellaisena kuin sen nykyään tunnemme on historia-alalla varsin tuore ilmiö – niin kuin se historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna itse asiassa on myös luonnontieteissä, joissa se alkoi yleistyä vasta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Melko tuore perimätieto kertoo arvovaltaisista edellisen ja sitä edeltävän sukupolven professoreista, jotka eivät yksinkertaisesti vain suostuneet siihen, että heidänkin artikkelinsa joutuisivat toisten tutkijoiden arvioitavaksi ennen julkaisemista. Tilanne on kuitenkin muuttunut nopeasti parin viime vuosikymmenen kuluessa, suurelta osin tutkimusrahoittajilta tulleen paineen ja muiden tutkimuksen arviointiin ja meritoitumiseen liittyvien ulkoisten syiden vaikutuksesta.

Vaikka myös minulla on pieniä epäilyksiä sen suhteen, johtaako vertaisarviointi turhankin tasalaatuisiin teksteihin ilman persoonallisia tulkintoja ja keskustelua herättäviä kärjistyksiä, olin jossain määrin hämmentynyt eilisessä seminaarissa esille nousseesta ajatuksesta, että perinteiset monografiat ja kokoomateoksiin sisältyvät artikkelit tavoittaisivat etenkin suurta yleisöä jotenkin oleellisesti paremmin kuin lehtiartikkelit.

Populaarit tietokirjat ovat tietysti parhaimmillaan ihan oma lukunsa, ja satunnaisia muitakin historiateoksia myydään hyvin, mutta muuten en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että lehtiartikkelit yleisellä tasolla tavoittaisivat lukijakuntaa (tutkijoita tai suurta yleisöä) ainakaan huonommin kuin muut tieteelliset julkaisutyypit. Etenkin jos lehtiartikkelit ilmestyvät vapaasti verkossa, ne voivat tavoittaa aivan toisenlaisia lukijamääriä kuin useimmat perinteiset painetut tieteelliset julkaisut, joista suurin osa ilmestyy käytännössä hyvin matalalla profiililla ja on lukijoiden tavoitettavissa lähinnä kirjastojen kautta. Varsinkin kokoomateosartikkelit ovat tiedonhakijoiden kannalta lähes näkymätöntä ja vaikeasti löydettävää aineistoa, sillä niitä on rekisteröity kirjastotietokantoihin erittäin huonosti (saa nyt nähdä miten paljon Artiva-hanke onnistuu tältä osin parantamaan tilannetta!). Etenkin yliopistojen omissa sarjoissa ilmestyneiden julkaisujen olemassaolosta on usein muutenkin vaikea saada vihiä.

Monografioiden osalta törmäsin vastaavaan ongelmaan jokin aika sitten, kun yritin hankkia käsiini yliopistosarjassa ilmestynyttä muutaman kuukauden takaista väitöskirjaa, jota ei ole julkaistu verkossa. Esim. Helka-kirjastoihin sitä oli hankittu ainoastaan yksi kappale (joka oli Kansalliskirjaston remontin takia tilapäisesti saavuttamattomissa), Helmet-kirjastoihin sitä ei ollut hankittu lainkaan, eikä sitä myöskään löytynyt pääkaupungin kirjakaupoista tai edes Granumista.

Lopulta ainoa käytännöllinen keino sen hankkimiseen oli kirjan tilaaminen suoraan väittelijän kotiyliopiston verkkokaupasta, joka tosin tarjosi esimerkillisen nopeaa ja edullista palvelua. Mutta vaikka tämä teos on nimenomaan hyvä esimerkki laajasta ja ansiokkasta oman aihepiirinsä kokonaisesityksestä, en suostu uskomaan että sen tulokset olisivat olleet huonommin tutkijayhteisön saati suuren yleisön tavoitettavissa, jos se olisi a) julkaistu verkossa b) jos sen sisältöä olisi ilmestynyt lehtiartikkeleina.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *