Helsingin yliopisto
Aiemmin kirjoitimme blogissamme kriittisen ajattelun arvioinnin menetelmistä. Avomuotoiset osaamistehtävät ovat tutkimuksemme ytimessä, mutta osaamisperustaiset monivalintatehtävät olisivat kovin houkuttelevia niiden helpon arvioinnin takia. Miksi siis pidämme monivalintatehtäviä ongelmallisina?
On jo pitkään tiedetty, että avomuotoiset tehtävät ja monivalintatehtävät mittaavat eriluonteisia taitoja. Perinteiseen Bloomin taksonomiaan peilaten: monivalintatehtävällä ei voi arvioida esimerkiksi uuden luomista tai argumenttien rakentamista. Viimeksi havaitsimme tämän tehtävätyyppien yhteensopimattomuuden omassa tutkimuksessamme , jossa tutkimme arviointimenetelmää, jossa käytettiin sekä avomuotoista että monivalintatehtävää.
Monivalintatehtävät mittaavat lisäksi yhtä yksittäistä taitoa kerrallaan, kun taas avomuotoisessa tehtävässä opiskelijan on hyödynnettävä useita taitoja samanaikaisesti. Tämä on merkittävä ero, kun puhutaan kriittisen ajattelun arvioinnista. Kriittinen ajattelu on kokonaisvaltaista, monipuolisten taitojen hyödyntämistä ongelmien ratkaisussa. Siksi on kyseenalaista, kertooko yksittäisen taidon hallinta yhtään mitään kriittisestä ajattelusta. Toki yksittäisten opiskelijoiden taitoprofiilit voivat olla ja ovatkin vaihtelevia. Kriittisen ajattelun arvioinnin pitäisi kuitenkin tavoittaa jotain laajempaa kuin yksittäisten taitojen ryppään.
Monivalinnan perustavana olevana ongelmana on myös se, että se ohjaa opiskelijoita arvaamisen ja poissulkemisen käyttöön. Toki nämäkin ovat taitoja, mutta harvemmin tutkijan (tai opettajan) tarkoituksena on monivalintatehtävällä arvioida juuri näitä taitoja.
Mitä sitten asialle voisi tehdä? Monivalintojen ja avomuotoisten tehtävien yhdistäminen lienee ratkaisun ytimessä, vaikka väärin toteutettuna se vain sotkee asioita, kuten tuore julkaisumme osoitti. Tehtävätyyppien erillään pitämisen sijaan ne kannattaisi integroida. Tällaisessa yhdistelmässä opiskelijan pitäisi joko perustella lyhyesti monivalinnassa antamansa vastaukset tai vastata kysymykseen kirjallisesti ennen monivalinnan tekemistä ja vaihtoehtojen näkemistä. Pohdittavaksi jää se, miten avovastauksia hyödynnetään arvioinnissa, vai jäävätkö ne yksinkertaisimmillaan vain ns. tuuppaajiksi. Tarkoitamme tällä sitä, että kun opiskelijan pitää kyetä ilmaisemaan perustelunsa, se voi vähentää taipumusta arvaamiseen.
Kaikesta huolimatta monivalintatehtävät ovat enemmistössä kriittisen ajattelun arvioinnin välineissä ja sitä myöten myös alan tutkimuksessa. Tämä johtunee juuri arvioinnin helppoudesta ja näennäisestä objektiivisuudesta. Mekään emme ole heittäneet täysin kirvestä kaivoon monivalintatehtävien suhteen, vaan tehtävien kehitystyö jatkuu.