Seikkailua monimuotoisella maaperällä – korkeakouluharjoittelijana Viides ulottuvuus -tutkimusryhmässä

by Elina Laurén

Valmistuin viime syksynä Helsingin yliopistosta pääaineenani ekologia ja evoluutiobiologia. Opintojeni loppuvaiheessa, keväällä 2017 arpaonni osui kohdalleni. Sain yliopiston tarjoaman korkeakouluopiskelijoille tarkoitetun harjoittelutuen, jonka turvin moni opiskelija on päässyt tutustumaan tulevaisuutensa unelmatyöpaikkaan. Enää olisi keksittävä, mihin minä haluaisin harjoitteluun.

Mistä paikka idealistille?

Olen suurien linjojen generalisti ja idealisti, joka pohtii päivittäin maailman pelastamista. En siis missään nimessä halunnut joutua pyörittelemään pelkkiä papereita tai istumaan ainoastaan päätteen ääressä, vaan halusin toimintaa. Kaipasin oppia etenkin tutkimuksen tekemisestä, aineiston keruusta, artikkelin kirjoittamiseen asti. Kaikkein Tärkeintä minulle kuitenkin oli, että tutkimus johon osallistuisin tähtäisi jollain tavoin ekologisesti kestävämpään tulevaisuuteen.

Minun ei onneksi tarvinnut odottaa montaa päivää, kun ainejärjestömme sähköpostilistalle ilmestyi ilmoitus: ”Viides ulottuvuus –tutkimusryhmä etsii korkeakouluharjoittelijaa”. Nopean googlauksen jälkeen selvisi, että ryhmä tutkii viherkattoja ja -seiniä. Viherkatot olivat minulle käsitteenä tuttu, mutta vasta luettuani tarkemmin viherkattojen ympäristöhyödyistä, olin varma, että tässä se minun unelmaharjoittelupaikkani nyt on. Viherkatot ovat hyvä osaratkaisu moniin esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamiin seuraamuksiin: ne pidättävät rankkasateiden aiheuttamia tulvavesiä, viilentävät paahteisia kaupunkeja ja sitovat hiilidioksidia. Lisäksi ne lisäävät biodiversiteettiä kaupungeissa, puhdistavat ilmaa ja vaimentavat melua. Puhumattakaan sosiaalisista ja mielenterveydellisistä hyödyistä!  Olisiko tässä yleistyökalu kestävämpään kaupunkisuunnitteluun?

Viestintää yli rajojen

Pääsin pienien hallinnollisten mutkien jälkeen harjoittelijaksi tähän monimuotoiseen ja varsin kansainväliseen porukkaan. Viides ulottuvuus – ryhmän tutkijat ovat hajallaan ympäri Suomea ja maailmaa, joten viestintä on ryhmässä iso haaste. Säännöllisesti, osittain Skypellä pidettävät ryhmätapaamiset pitivät homman kuitenkin hyvin kasassa. Harjoitteluni loppuvaiheessa ryhmämme johtaja oli Japanissa asti ja aikaero aiheutti omat ongelmansa. Sain kuitenkin aina tarvitsemaani apua ja opin, että vahvaa yhteishenkeä on mahdollista ylläpitää, vaikka ryhmän jäsenet ovat fyysisesti hajallaan – siihen on vain tietoisesti panostettava ja pidettävä tiiviisti yhteyttä. Esimerkiksi ryhmätapaamisiin varattiin aina tarpeeksi aikaa ja siellä jaettiin välillä henkilökohtaisiakin kuulumisia ja päästeltiin höyryjä.

Parin kuukauden harjoitteluni jaettiin joustavasti viiden kuukauden ajalle, jotta pääsisin tekemään kesällä myös rakastamiani ulkotöitä. Ensimmäiset päivät kuluivat ryhmän eri tutkimuskokonaisuuksien hahmottamisessa. Tutkimustyön lisäksi aikaa käytetään paljon erilaisten sidosryhmien kanssa toimimiseen, mikä on välttämätöntä, jotta tutkimustulokset ja tietotaito saadaan tehokkaasti vietyä yhteiskuntaan. Viherkattojen tutkiminen tähtääkin muutokseen aikaansaamiseen yhteiskunnassa.

Sisäinen sosiologi löytyy

Harjoitteluni aikana tein kirjoitustöitä, tiedonhakua ja hoidin juoksevia asioita. Päätetyön lomassa rentouduin putsaamalla viherkatoilta kerättyjä hyönteisnäytteitä. Ajauduin uteliaisuuttani myös aivan uudelle maaperälle. Löysin sisäisen sosiologini tutkija Marja Mesimäen hellässä huomassa. Monet tutkimukset osoittavat, että viherkatoilla ja erilaisilla viherrakenteilla on elvyttävä ja stressiä lievittävä vaikutus ihmisiin. Ne voivat lisätä sosiaalisuutta kaupungeissa ja takaavat ympäristöoikeudenmukaisuuden kaikille kaupunkilaisille, myös erityisryhmille, joilla ei muutoin olisi pääsyä elvyttävän luonnon äärelle. Viides ulottuvuus tutkii näitä viherkattojen tuottamia sosiaalisia hyötyjä Jätkäsaareen rakennetussa, viherkatoilla varustetussa asuinkorttelissa. Pääsin suunnittelemaan ja fasilitoimaan työpajoja, joissa kehitimme viherkatoille viljelykäytänteitä yhdessä kohteen asukkaiden kanssa. Paneuduin ensi kertaa laadullisen tiedon keräämiseen ja analysointiin ja tutustuin erilaisiin toiminta- ja tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin, joita en tosissaan uskonut kohtaavani harjoittelussa, johon ekologian opiskelijana olin hakeutunut.

Korkeanpaikankammolle kyytiä

Kesä tuli viimein ja kenttätyöt alkoivat. Tajusin, että kasveja inventoidakseni minun oli kivuttava katolle ja kohdattava korkeanpaikankammoni. Pos doc -tutkijamme Miia Jaunin ja ryhmänjohtajamme Susanna Lehvävirran kanssa suuntasimme Vantaan sorttiasemalle, jonka katoksien viherkattoja oli määrä kartoittaa. Puin ensimmäistä kertaa ylleni putoamisvaljaat ja asetuin Susannan jäljessä nostokoriin. Nousu ei ollut varmasti kymmentä metriäkään, mutta tarpeeksi kamala minulle. Tuijotin katolla odottavaa Susannaa silmiin, jotta en katsoisi alas ja kädet hioten puristin nostokorin kaidetta. Pääsin katolle kunnialla, eikä katolla oleilu enää tuntunut pahalta. Jouduttuani vielä eräänä sateisena päivänä kapuamaan lihasvoimin kosteanliukkaita tikkaita katolle, tunsin konkreettisesti voittaneeni itseni.

Harjoittelusta minulle jäi käteen uusia ystäviä ja aimo annos alan tärkeitä kontakteja. Ymmärrykseni sekä ekologisesta että sosiologisesta tutkimuksesta syveni ja sain luottamusta omiin kykyihini tutkijana. Niin ja paranihan se yksi fobiakin. Kiitos Viides ulottuvuus – enää ei lamppua vaihtaessa huimaa!

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *