Mahdollisuuksien Maunula -gaala Maunulassa lauantaina 5.9. kl 12-15 Maunulan yhteiskoululla

 

kuva1

Helsingin yliopiston projektikurssin loppugaalassa esitellään asukkaiden kanssa kehiteltyjä ideoita Maunulan tulevasta kehityksestä Maunulan yhteiskoulun auditoriossa (Kuusikkotie 3).

Tule kuulemaan, millaisia tuloksia kahden viikon kenttätyöskentely Metsäpurontiellä on poikinut.

Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen järjestämällä “Haasteena lähiö – asukastoiminta aluekehittämisessä” kurssilla opiskelijat ovat luoneet konsepteja Maunulan kehittämiseksi yhdessä asukkaiden kanssa.

Kurssi on toteutettu yhteistyössä Maunula-seuran, Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskuksen, Kulttuurikeskuksen, Nuorisoasiainkeskuksen ja Helsingin yliopiston Tiedekulman kanssa. Yhteistyökumppanien edustajat osallistuvat myös loppugaalaan.

Gaalaan voi vapaasti saapua paikalle – tarjolla on mielenkiintoisen kuultavan lisäksi kahvia ja pientä purtavaa.

https://www.facebook.com/events/922410694498411/


Loppukiri kohti lauantaita

Aamun Tiedekulman aamukahvit toimivat jonkinlaisena kirittäjänä lauantain gaalaa varten. Esiintymisjännitystä oli, mutta toivottavasti vähemmän lauantaina. Konseptiemme testaus hissipuheilla tuotti pari kiinnostavaa kommenttia, joista yksi kyseenalaisti konseptiemme vaatimukset erillisille tiloille. Aihetta on jo mietitty, mutta luultavasti ainakin osa toiminnoista olisi ihan mahdollista liittää jo olemassaoleviin toimijoihin.

Eilisten kierrosten jäljiltä kurssimme näkyy varsin komeasti Maunulan katukuvassa.

WP_000953

Havainnekuvia ja Tiedekulma esityksiä

Alkuviikosta Manut hioivat konsepteja ja pääsivät myös taiteilun makuun havainnekuvien myötä.

DSC_0979

Keskiviikko aamun Tiedekulman aamukahvit-tilaisuus oli erittäin positiivinen, saimme hyviä kommentteja sekä rakentavaa palautetta yleisöltä. Konseptien kehittely jatkuu ja lauantain loppugaalaan sitten vain kuulemaan mitä lopulta saimme palautteen jälkeen vielä aikaan!

PSX_20150902_161850

Maunulan Pirjot ja toinen viikko

Maunulan Pirjojen ideat ovat viikonlopun levon jälkeen alkaneet selkiytyä. Helander-säätiön tiloissa vietetty maanantainen ideariihi poiki lopulta kolme varsin konkreettista konseptia, joita tiistaina pääsimme testaamaan haastatteluin. Tiistaina pääsimme myös levittämään hyperhienoja julisteitamme!

WP_000950WP_000951

 

Eräs haastateltavista totesi yhden ehdotuksen kuultuaan, että voisi vaikka matkustaa Vantaalle jos pääsisi mukaan. Haastatteluiden perusteella konseptit ovat siis ilmeisesti oikeilla jäljillä.

 

 

Haasteena lähiö -kurssin työpajapäivät Maunulan Helander -säätiössä

helander4Helander 2Helander3

Viime perjantaina ja eilen pidimme työpajapäivää Helander –säätiön tiloissa Maunulassa, jonka mahdollistivat Oy Mikrolog Ltd sekä Ekosto Oy. Molemmat yritykset ovat olleet mukana kehittämässä Maunulaa.

 

MIKROLOG

Oy Mikrolog Ltd tuki asukastila Maunulan Mediapajan toimintaa Mediapajan perustamisen yhteydessä lahjoittamalla tietokoneen sen käyttöön vuonna 1999. Sitran Oppivat seutukunnat –ohjelman yhteydessä Mikrolog toimitti vuonna 2001 Nettimaunula-hankkeelle tarjouskilpailun perusteella Mediapajan tietotekniikkavarustuksen (seitsemän tietokonetta, lasertulostin, skanneri, videotykki). Nettimaunula-hankkeen yhteydessä 2001-2003 Mikrolog kehitti yhdessä maunulalaisten kanssa ns. Maunulan mallisen edullisen laajakaistayhteyden. Tuolloin yleisesti käytettiin vielä puhelinyhteyksiin perustuvia modemeja ja laajakaistayhteyksien hinnat olivat noin 50 euroa kuukaudessa. Maunulan mallisilla yhteyksillä päästiin jopa seitsemään euroon kuukaudessa kotitaloutta kohti. Maunulassa 17 asunto-osakeyhtiötä hankki Maunulan mallisen laajakaistayhteyden. Laajakaistayhteyden jakamiseen perustuva sosiaalinen innovaatio levisi nopeasti myös muualle Suomeen.

EKOSTO

Maunulassa syntyi vuonna 2006 tarve ryhtyä pohtimaan, miten 60-luvulla rakennettujen kerrostalojen putkiremontit voitaisiin toteuttaa edullisemmin ja laadukkaammin taloyhtiöiden yhteistyönä. Asiaa käsiteltiin Maunulan aluefoorumilla helmikuussa 2007. Tämän jälkeen käynnistyi asiantuntiverkoston ideointityö, joka johti Maunula-Seuran myötävaikutuksella kahteen Kotialue Oy:n kehittämisprojektiin (2007-2008 ja 2008-2009) Maunulassa. Projekteissa luotiin ryhmäkorjauksen käsitteistö ja peruspelisäännöt sekä koottiin ryhmäkorjauksesta kiinnostuneiden asunto-osakeyhtiöiden joukko. Osaprojektien jälkeen oli mukana toistakymmentä ryhmäkorjauksesta kiinnostunutta asunto-osakeyhtiötä.
Alkuvuodesta 2009 käynnistyi ryhmäkorjauksen pilottivaihe Maunula-Seuran ja Ekosto Oy:n yhteistyönä. Sen aikana kilpailutettiin ryhmäkorjauksen rakennuttajakonsultiksi Valvontakonsultit Oy ja laadittiin malli taloyhtiöiden yhteistyösopimukselle sekä täsmennettiin ryhmäkorjaukseen liittyviä pelisääntöjä. Ekosto Oy:n Eino Rantala toimi asunto-osakeyhtiöiden muodostaman ryhmäkorjaustoimikunnan puheenjohtajana 2009-2013.

Valvontakonsultit vastasi rakennuttajakonsulttina koko ryhmäkorjaushankkeen toteutuksen ohjauksesta 2010-2013.  Valvontakonsultit ohjasialoyhtiöiden hankesuunnitelmien tekoa keväällä 2010 ja kilpailutti toteutussuunnittelijan kesän 2010 aikana. Taloyhtiöiden suunnitelmat valmistuivat keväällä 2011 ja urakoitsija kilpailutettiin kesän 2011 aikana.

NCC voitti urakkakilpailun ja urakointi alkoi syksyllä 2011. Viimeinen taloyhtiö valmistui loppuvuodesta 2013. Hankkeen yhteenlaskettu arvo oli noin 15 milj. euroa. Maunulan ryhmäkorjaushankkeen aikana korjattiin noin 500 asuntoa. Mukana loppuun asti oli kahdeksan asunto-osakeyhtiötä.

Tehty kehitystyö ja pilottihanke mahdollistivat ryhmäkorjauksen mallintamisen ja levittämisen avoimena innovaationa muualle pääkaupunkiseudulle ja Suomeen. Lisäksi pilottihankkeen kokemusten perusteella kirjoitettiin oppaita ryhmäkorjaushankkeen osapuolille toimintamallin leviämisen edistämiseksi.

HANKEPROSESSI
http://maunula.net/kehittminen-mainmenu-55/maunulan-ryhmkorjaushanke-mainmenu-964
KIRJALLISUUTTA
RIL 258-2011, RIL 258-2011 Teolliset ratkaisut korjausrakentamisessa, Helsinki 2011

RIL 260-2012, Ryhmäkorjaushankkeen kokoaminen, suunnittelu ja toteutus, Helsinki 2012

RIL, Isännöintiliitto ry, Taloyhtiömme putkiremontti – jokaisen osakkaan työkirja, Helsinki 2013

Kahvila Wanha Maunula maunulalaisten paikallinen perheyritys

Wanha Maunula

 

Kahvila Wanha Maunula on toiminut Maunulassa jo vuodesta 2003 lähtien.Haasteena lähiö -kurssin opettajat ja opiskelijat kiittävät kahvihetkistä!

Tietoa kahvilan valikoimasta löytyy osoitteesta: http://www.maunulankahvila.fi