Muistatko, mitä sinulle ei kerrottu?

Päivitetty teksti täällä.

Tuttuni Facebookissa kertoi, kuinka oli kuullut miehen ja naisen väittelevän baarin tupakkapaikalla siitä, onko lause ”kukin saa niskaansa vain sen verran paskaa, kuin pystyy kestämään” totta. Nainen uskoi lausahduksessa olevan perää, mies ei – perusteluiksi tämä antoi lastensa kuoleman ja siitä asti jatkuneen alkoholismin.

Tarina on raju, mutta se sai ajattelemaan, miksi väite onnettomuuksien kullekin sopivaksi räätälöinnistä kuulostaa intuitiivisesti oikealta. Itsekin muistan valtavan määrän selviytymistarinoita, joiden päähenkilö nousee tappioista huolimatta lopulta jaloilleen. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan paneudu sinnikkyyden merkitykseen hyvän elämän elämisessä (se vaikuttaisi elintärkeältä), enkä siihen kuinka ihmiset rajusti yliarvioivat merkittävien tapahtumien (kuten halvauksen tai lottovoiton) vaikutuksen henkiselle hyvinvoinnilleen. Sen sijaan keskitymme erääseen vajaavuuteen päivittäisessä päättelyssämme: hiljaisen todistusaineiston ongelmaan (kuten Nassim Taleb asian ilmaisi) tai WYSIATI-ilmiöön (what-you-see-is-all-there-is, Daniel Kahnemanin termi).

Asian ydin on tässä: kun joku selviää merkittävästä vastoinkäymisestä, tämä usein kertoo kasvamistarinan. Kun joku ei selviä merkittävästä vastoinkäymisestä, tämä harvemmin kertoo mitään. Samasta syystä muistamme useampia tarinoita henkilöistä, jotka onnettomuutta ennen rukoiltuaan selvisivät siitä hengissä,  kuin niistä, jotka rukoilusta huolimatta eivät selvinneet. Villin lännen sananlaskun mukaan, ”dead men tell no tales” – tarinaniskentää varten on parempi olla elossa.

Miksi tämä on tärkeää? Ihmismielen ominaisuuksiin kuuluu vaikeus kuvitella mainitsematta jätettyjä asioita, mutta usein tärkeintä on juuri se, mitä jätettiin kertomatta. Kuva yllä havainnollistaa näkökenttäämme. Jos sanon, että siinä on laiskiainen puussa, mitä kaikkea jätänkään kertomatta?

On helppo hurmaantua myyjän esittäessä onnistuneita asiakaskeissejä toisensa jälkeen. On helppo masentua, jos Facebookin uutisvirran perusteella kaikilla muilla näyttää menevän upeasti. On helppo ihmetellä tarinaa siitä, kuinka joku USA:ssa voitti lotossa seitsemästi putkeen. Paremman kuvan maailmasta saamme kun huomaamme, etteivät myyjät puhu epäonnistumisista (ainakaan useimmiten), Facebookissa valittaminen on paheksuttavaa (ainakin useimmille) ja kun kymmenet miljoonat ihmiset lottoavat päivä toisensa jälkeen, joku väistämättä ennen pitkää voittaa useasti (ja kirjoittaa siitä kirjan).

Vältä vatsavaivoja – pureksi ennen nielemistä.

 

Suositeltavaa lukemistoa:

Nassim Nicholas Taleb – The Black Swan: The Impact of the Highly Improbable

Daniel Kahneman – Thinking, Fast and Slow