Tavallista vai taikaa

Päivitetty teksti täällä.

Ilmassa killuvat linnut ja muita ihmeellisiä itsestäänselvyyksiä

Vuodenvaihteessa irtauduin talven keskeltä pitkään odotetulle lomalle Costa Rican lämpöön. Lomalukemistooni kuului taikuri-psykologi (mikä upea titteli!) Richard Wisemanin kirja Yliluonnollinen ilmiö, joka nimensä mukaisesti käsittelee nk. selittämättömiä ilmiöitä.

Lopuksi, kun kirjassa oli selitetty koko joukko erilaisia ilmiöitä ennustamisesta ja enneunista spiritismiin ja telekinesiaan, Wiseman viittasi mielenkiintoiseen ajatuskokeeseen:

Kuvittele, että joku löytäisi joen, jossa virtaa viini, tai keksisi keinon saada esineen kellumaan ilmassa. Kuinka paljon olisit valmis maksamaan, että pääsisit katsomaan viinijokea tai leijailevaa esinettä?

On luonnollista ajatella, että moisten ihmeiden näkemisestä voisi maksaa ilolla isonkin summan. Mutta kun kuulemme niiden olleen uutisankkoja, olo tuntuu jotenkin tyhjältä.

Kun kuulemme miten ennustajat toimivat tai meille kerrotaan, kuinka ihmiset eivät oikeasti käytä vain pientä osaa aivokapasiteetistaan, tuntuu kuin maailmasta katoaisi pieni ripaus taikuutta. Mutta toisaalta… Entä ne käsittämättömät asiat, joita koemme joka päivä –  ne, jotka häviävät tietoisuudestamme kun otamme ne itsestäänselvyyksinä? Jos levitaation ja ehtymättömän viinivaraston käytännön hyödyt (tai paremminkin “seuraukset”) jätetään huomiotta, eikö joki täynnä vettä ole lopulta yhtä ihmeellinen kuin joki täynnä viiniä, tai maata kohti pyrkivä esine yhtä ihmeellinen kuin taivasta kohti pyrkivä? Tieteentekijöillekin toimintaperiaatteltaan selittämätön voima vetää meitä joka päivä kohti maan keskipistettä, emmekä edes huomaa sitä!

Näitä asioita mietin, kun lillun vedessä, viidakon ympäröimällä suojaisella poukamalla. Kuinka älytöntä on, että linnut pysyvät ilmassa, tai miten vesi on painavimmillaan juuri neljässä celsiusasteessa? Kuinka kuun sirpistä heijastuva valo tulee planeettamme läheisestä, valtavasta tulipallosta – ja kun katsomme kyseistä tulipalloa, näemme sen siinä kohtaa taivasta, missä se todellisuudessa oli kahdeksan minuuttia sitten?

Kun palaan loskaiseen Suomeen, yritän tietoisesti huomata uutta asioissa ympärilläni, eikä kelikään tunnu niin kamalalta. Tiedän, että tulevaisuudessakin toistuvasti hukun arjen kiireisiin ja unohdan, miten älytöntä on tuurin määrä, joka on sinutkin johdattanut lukemaan tätä postausta näin pitkälle. Mutta ei se mitään.

Anopillani on ollut joskus tapana puhua “Arkipaskasta”. Määritelmällisestihän arkipaska on arkipaskaa – mutta se voi myös olla melkoisen hämmästyttävää! Ja sen huomaamiseen ei tarvita edes selvänäkemistä.

 

Lukemistoa:

Yliluonnollinen ilmiö: Totuus on jossain sisällämme

Sleights Of Mind: What the Neuroscience of Magic Reveals About Our Brains

The Invisible Gorilla and Other Ways Our Intuition Deceives Us

Leave a Reply

Your email address will not be published.