Tiedekunnan tutkimusiltapäivä (28.11) kokosi syyspimeydestä huolimatta suuren joukon tiedekunnan tutkijoita jatkamaan keskustelua siitä, mihin elokuun tapaamisessa päästiin. Aikaa oli tällä kertaa paljon vähemmän, mutta senkin puitteissa päästiin hiukan myös jatkamaan keskinäistä tutustumista ja verkostoitumista. Oli ilo huomata, että tutkijat tunsivat toisiaan jo paremmin yli laitos- ja oppiainerajojen, ja monilla oli takanaan onnistuneita yhteistyötapaamisia ja seminaareja, joita Tulevaisuusrahaston lahjoitusvaroista oli voitu tukea.
Keskeisiä teemoja olivat humanistisen tutkimuksen ja humanististen tutkijoiden näkyvyys yhteiskunnassa sekä vaikuttavuus myös siellä, missä tutkimuksen rahoituksesta päätetään. Keskustelussa nousi esiin monia hyviä huomioita ja ehdotuksia.
Näkyvyyden, osallistumisen ja osallistamisen lisäksi esillä oli teema, jota olen aiemminkin viritellyt tutkijoidemme mietittäväksi: mihin kysymyksiin humanistien tulisi hakea vastauksia? Tämä on meille kenties kauaskantoisin ja samalla vaikein asia. Kun koetamme jäsentää oman alamme suuria kysymyksiä, haemme paikkaamme 21. vuosisadan maailmassa – ennen kaikkea tutkijoina. Tällä tavoitellaan humanistien syvintä identiteettiä. Se on eri asia kuin koettaa kertoa maailmalle, mihin meillä vastauksia jo on, tai mihin meitä tarvitaan. Tässä haemme niitä kysymyksiä, joihin meidän pitäisi pureutua siksi, että juuri meidän aloillamme olisi parhaat edellytykset löytää niihin vastauksia. Kysymyksiä, jotka asettuvat juuri meille.
Ne voivat olla sellaisia, joihin vastaamiseen tarvitaan muitakin tieteenaloja. Jos niin on, se on vain hyvä. Mutta meidän humanisteina pitää ensin osata kysyä.
Miten hyvin demokratia toimii?
Esitin tutkimusyhteistyöiltapäivässä mahdollisen tutkimushankkeen, joka näyttäisi vastaavan erinomaisesti rahoittajien toiveisiin, jotka dekaani esitelmässään toi esiin. Se näyttää myös olevan juuri sellainen suuri kysymys, johon juuri humanistit (ja mahdollisesti yhteiskuntatieteilijät) voisivat antaa vastauksen. Yritän siksi tässä vielä hiukan selittää ajatusta, jos se vaikka sattuisi kiinnostamaan muitakin.
On helppo nähdä miten huoli demokratian toimivuudesta sekä EU:n sisällä että lähinaapureissa on kasvanut voimakkaasti. Tutkimushankkeessa pyrittäisiin tutkimaan sitä, mitkä yhteiskunnalliset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat demokratian toimivuuteen ja miten tätä toimivuutta voitaisiin parantaa. On selvää, että demokratia vaatii toimiakseen vapaat ja rehelliset vaalit, mutta tämä ei vielä riitä. Äänestäjien pitää myös olla hyvin informoituja niistä tosiasioista, joiden pohjalta voidaan tehdä järkeviä äänestyspäätöksiä ja poliittisia valintoja. Tutkimus kohdistuisi niihin sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin suhteisiin ja mekanismeihin, jotka vaikuttavat ihmisten poliittisesti relevantteihin uskomuksiin, ja pyrkisi arvioimaan niiden tiedollista arvoa eli sitä missä määrin ne tuottavat tosia uskomuksia ja tietoa. Onhan selvää, että järkevien poliittisten valintojen pitäisi perustua tietoon eikä esim. toiveajatteluun tai harhaluuloihin. Koko hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuus riippuu siitä.
Mainitsin yhden aiheeseen liittyvän kysymyksen: Millaisia tiedollisia seurauksia on sillä, että ihmiset nojaavat informaationlähteenä enenemässä määrin internettiin (blogosfääriin) perinteisten tiedotusvälineiden sijasta? Onko tällä positiivinen vai negatiivinen vaikutus tiedon määrään. Voisi kuvitella, että maissa, jossa perinteiset tiedotusvälineet ovat valtiojohdon kontrollissa, vaikutus on positiivinen. Entä Suomessa? Myös demokraattinen päätöksentekomekanismi itse synnyttää uhkia. Esim. tuntuu selvältä, että populismin kasvu vähentää tiedon määrää: Populisti pyrkii lisäämään kannatustaan esittämällä väitteitä, jotka järjen sijaan vetoavat ihmisten pelkoihin ja toiveisiin. Toiveajattelu on tunnetusti epäluotettava tapa muodostaa uskomuksia. Kolmas tärkeä kysymys liittyy siihen, missä määrin äänestäjä voi nojata asiantuntijoihin. Onko olemassa poliittisia asiantuntijoita? Miten maallikko voi ottaa kantaa asiaan, josta jopa asiantuntijat ovat keskenään eri mieltä, kuten esim. kysymykseen eurokriisin hoitamisesta? Nämä ovat vain joitakin esimerkkejä. Sosiaaliset mekanismit, jotka vaikuttavat ihmisten uskomuksiin, ovat moninaisia voivat vaihdella kulttuurista tai yhteiskunnasta toiseen.
Johdan itse tällä hetkellä sosiaalisen tieto-opin piiriin kuuluvaa SA-hanketta (Tiedon sosiaalisuus), ja samaan aihepiiriin kuuluu myös tämä demokratia-kysymys, vaikka nykyinen projektini ei tätä varsinaisesti käsittele. Sosiaalinen tieto-oppi (social epistemology) on uusi tieto-opin monitieteinen osa-alue, joka nojaa filosofian lisäksi humanistisiin tieteisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Sosiaalisten uskomuksiin vaikuttavien mekanismien selvittäminen ei ole puhtaan nojatuolifilosofian ratkaistavissa, vaan tässä tarvitaan muiden tieteiden apua. Kun nämä mekanismit ovat selvillä, filosofinen tieto-oppi antaa sitten käsitteelliset välineet niiden tiedollisten seurausten mittaamiseen.
Miltä tuntuu? Mahtaisivatko kenenkään tutkimusintressit kytkeytyä tähän demokratia-kysymykseen? Kannattaisiko ajatusta viedä eteenpäin? Voisi ainakin kuvitella, että demokratia-hanke vetoaisi EU-päättäjiin, jotka ovat kovasti huolissaan siitä, miten hankalat poliittiset päätökset saataisiin kansalaisten hyväksymiksi.