”Tämän tehtävän avulla voit testata omaa osaamistasi ja MapInfon ymmärtämistäsi, ainakin osittain”. Sehän alkoi rohkaisevasti.

Viides kurssikerta oli omalta osaltani poikkeuksellinen, sillä olin palannut Vieraalta Maalta ja olin paikalla kurssisalissa. Poissaolot eivät olleet edistäneet kurssilla tarvittujen perustaitojen oppimista lainkaan. Käsittääkseni kurssikertaa oli myös alustettu jo edellistunnilla? Niin tai näin, kurssikerralla opeteltu bufferointi sujui alkuun yllättävän mukavasti, kunnes tehtävien mennessä eteenpäin ja kysymysten kasaantuessa aloin huomata sen hataran ja rakoilevan pohjan, jonka päälle koitin tätä oppia perustaa.

Puskurointi on lähtökohtaisesti mukavaa. Vaikka buffereiden käyttöä ja niihin liittyvää alkeellista analyysia on tullut harjoiteltua aiemmin Arc-ympäristössä, oli MapInfon hallitseminen taas yllättävän haastavaa. Aiemmin olen mm. selvittänyt puiden sijaintia Viikin kampuksen alueella ja näiden aiheuttamaa potentiaalista riskiä: suuret ja vanhat puut voivat kovalla tuulella kaatua niin rakennusten kuin kulkuteidenkin päälle. Ne harjoitukset sujuivat Arcilla mukavasti, mutta MapInfon käyttö takeltelee. Suurimmat ongelmat ovat heikoissa pohjatiedoissa: kun aiempia kurssitöitä ei ollut mahdollisuutta suorittaa kurssisalissa, missä apua olisi tarvittaessa tarjolla, jotkin toiminnot aiheuttavat siellä ja täällä tenkkapoon. Tällöin eteneminen tapahtuu aina vain yrityksen ja erehdyksen kautta, jos on tapahtuakseen lainkaan. Nämä oppimishaasteet ovat itse aiheutettuja, mutta lisäksi MapInfo tuntuu mielestäni edelleen tönköltä käyttää. QGIS ja ArcGIS tuntuvat puoleensavetävämmiltä, vaan tällä mennään. Hyvä oppia käyttämään myös MapInfoa.

Buffereita voi käyttää monipuolisesti hyödyksi erilaisissa analyyseissa. Puskureihin pohjautuvaa analyysia voisi käyttää esimerkiksi asukastiheyden ja infektiotautien leviämisriskin tarkasteluun, tai uuden kirjaston perusteltuun sijoittamiseen asukasmäärien, etäisyyden muista kirjastoista ja kulkuyhteyksien perusteella. Mahdollisuuksia tuntuu olevan lähes rajattomasti, jos tekninen suorituskyky ja työkalujen toimintojen tuntemus vain käyttäjän osalta riittävät. Käytettävä aineisto olisi kuitenkin hyvä tuntea – mitä dataa on kerätty ja millä tavoin se on tallennettu? Jos aineistoa ei ole ollut itse keräämässä, siihen olisi hyvä perehtyä edes silmäilemällä. Virheelliset solut tai puuttuva informaatio voivat pistää dataa selatessa silmään, ja ”0”, ”9999999” tai ”-” -kaltaisten arvojen moninaiset käyttötavat eri ohjelmistojen ja eritoten niiden käyttäjien välillä voivat aiheuttaa harmaita hiuksia, jos aineistoa ei vaivaudu vilkaisemaan ennen analyyseja laisinkaan. Näitä lapsuksiahan voi käydä jopa oman datan kanssa, sanovat.

Ensimmäiset lentokenttätehtävät menivät varsin mukavasti. Vastaukset paukkuivat helpohkosti heti kahteen ensimmäiseen kysymykseen. Tämän jälkeen pidin parin kuukauden luovan tauon, ennen kuin palasin tehtävän pariin. Keväisessä toukokuussa satakielen tärisyttäessä äänekästä kakofoniaansa ATK-luokan ulkopuolella mietin, meniköhän tämä bufferointi oikein tai ihan samalla tavalla kuin kurssikerralla helmikuussa olin tehnyt. Jonkinlaisia vastauksia MapInfosta kuitenkin irtosi, jopa lentokentältä juna-asemiin siirryttäessä. Pyöristin tulokset valmiiseen vastaukset (Taulukko 1) melko reippaalla kädella. Syy tähän oli yksinkertainen: pyöristykset ovat mielestäni kysymysten kannalta mielekkäät, eivätkä prosenttiyksiköiden desimaalit toisi mielestäni useimmissa yhteyksissä vastauksiin oleellista lisäarvoa.

Taulukko 1. Kurssikerran tehtävien vastaukset.

Taulukon tulokset vaikuttivat mielestäni MapInfolla harjoituksia väkertäessäni järkeenkäyviltä, mutta muiden blogeja lukiessani huomasin että vaihtelua on tullut erityisesti itsenäistehtävä 2:ssa. Tatu Leppämäen (2016) tulokset ovat hyvin erilaiset kuin omani. Toisaalta Tatu on ihmetellyt blogissaan omalta kohdaltaan samaa: mistä erot muihin ovat syntyneet? Niko Pelkosen (2016) taulukko näyttää sen sijaan taajamien osalta hyvin samankaltaiselta kuin omani. Ainoa ero löytyy ”Ulkomaalaisia >20%”-kohdassa, missä vastauksen arvo heittää vain yhdellä – voisi olla perua jopa jomman kumman näppäilyvirheestä. En ole vastauksineni siis ainakaan yksin.

Itsenäistehtävää kolme aloittaessani korvissani kaikui helmikuussa kurssikerralla käyty keskustelu, jonka kirjoitin kärppänä ylös muistiinpanoihin:

-Opiskelija (tuskastuneena): ”Pitääks nää kaikki tehdä?!”
-Arttu: ”Ainakin kaks ensimmäistä, mieluiten kolmaskin.”

Meinasin mennä sieltä, missä aita on hyvin matala ja jättää kolmostehtävän tekemättä, mutta en sitten kuitenkaan pystynyt. Muutama aiempi tehtävä oli aiheuttanut tuskastumista, mutta kääritään hihat ja yritetään vielä.

Aloitin tehtävän valitsemalla aiheeksi koulut niiden yhteiskunnallisen painoarvon takia. Tämä yritys oli kuitenkin fiasko. Törmäsin luultavasti varsin yksinkertaiseen ongelmaan, joka ei lukuvuoden lopettavaa kenttäkurssia edeltävänä lauantai-iltana yksin ATK-luokassa enää vain ratkennut. Kiroilun määrä oli kasvava. Totesin, että uima-altaissa ja saunoissa on tietynlaista glooriaa, ”todellista luksuksen merkkiä”, kuten harjoituskerran ohjeessa todetaan, ja vaihdoin aihetta.

Se ei lähtenyt liikkeelle sen hienommin.

Tänään oli valtavaa turhautumista kartanteon kanssa. Luotava kartta oli kaiken lisäksi todella yksinkertainen, mikä harmitti entistä enemmän: mikä on jos ei tällaista edes saa väkerrettyä? Itsenäistehtävä 3 vei hirveän pitkän ajan, mutta lopulta sain vastaukset ulos ja kartan luotua (Kuva 1). Tässä näkyi juuri poissaolo kurssikerroilta: ongelmat eivät olisi vaikeita tai ylitsepääsemättömiä, jos ne olisi kohdannut joskus avun ollessa läsnä. Yksin tehdessä pienetkin tehtävän pysäyttävät ongelmat kasvavat suuriksi, ja tuntuu kuin hakkaisi päätä seinään. Kuten Miia Tennilä (2016) osuvasti blogissaan kirjoitti: ”kurssikerrasta jäi hyvinkin vaikea olo ja toivoin vain, että olisin pitänyt lomani, jollain toisella viikolla.” Niinpä.

Kuva 1. Uima-altaan sisältävät rakennukset pääkaupunkiseudun eri alueilla.

Kun tämän kurssikerran harjoitukset olivat pitkän työnteon jälkeen valmiit, totesin että kartasta puuttuvat pylväiden vierestä numeroarvot. Yritin hinkata tätä vielä useamman tovin, mutta en vain löytänyt arvot lisäävää asetusta MapInfosta – jokin yksinkertainen ”show values” tai ”show count record” piilossa silmiltäni? Noh, ei voi mitään. Kartasta siis puuttuvat numeroarvot, mutta uima-altaiden yleisyyttä pääkaupunkiseudulla – ja jopa niiden määriä – voi legendan ansiosta silti tarkastella aivan hyvin. Kuten kuvasta näkyy, suurin osa uima-altaista sijaitsee Helsingissä. Helsingin sisällä uima-altaiden tihentymä kiertää keskustan kehäradan kaltaisesti: suuria määriä löytyy mm. lännestä Lauttasaaresta, pohjoisesta Pakilan ja Tapaninkylän sekä idästä Kulosaaren ja Laajasalon alueilta. On kuitenkin huomattava, että kartta ei esitä uima-altaiden absoluuttisia määriä, vaan sellaisten rakennusten määrän, joiden sisällä on uima-allas. Kartan luokittelussa eroa ei siis tee se, sisältääkö rakennus yhden vai yhdeksän uima-allasta. Kaikkiaan jakautuminen on kuitenkin selvä: keskustan rakennuksista ei uima-altaita juuri löydy, kun taas etäämmällä keskustasta Helsingin reunamilla uima-altaita sisältäviä rakennuksia on huomattavasti runsaammin. Yllättävin havainto tässä oli itselleni Espoo: uima-altaat loistavat poissaolollaan laajalta alueelta.

Kartan jälkeen tuntui nautinnolliselta käyttää vain Select-työkalua ja kiskoa muutamat saunoja koskevat arvot ulos ohjelmasta. Vihdoin valmista.

Lähteet:

Leppämäki, T. 2016. Puskuroiden etiäpäin – 5. kurssikerta. PAKinoita kartoista. <https://blogs.helsinki.fi/leppatat/> Luettu 14.5.2016.

Pelkonen, N. 2016. Kurssikerta 5 – Bufferi Lohikäärme. Nikon PAK-blogi. <https://blogs.helsinki.fi/nikopelk/> Luettu 14.5.2016.

Tennilä, M. 2016. Raportti 5: bufferointia. mite’s blog. <https://blogs.helsinki.fi/mite/> Luettu 14.5.2016.