Kestävä kehitys määritellään yleisesti muutokseksi, joka on sekä paikallista että globaalia. Tavoitteena on turvata tulevien sukupolvien elämän edellytykset. Lähtökohtana on huoli siitä, että luonnon elinvoima ehtyy ja elämän edellytykset maapallolla heikkenevät. Lähtökohtana on myös huoli ihmisten eriarvoisuudesta. Voimme siis kehittää ja kehittyä, mutta kestävästi siten, että myös tulevaisuudessa voidaan elää.

Ensimmäistä kertaa kestävä kehitys nostettiin esille kansainvälisesti Yhdistyneiden kansakuntien komissiossa eli YK:ssa vuonna 1987. Silloinen ympäristön ja kehityksen maailmankomission puheenjohtaja Gro Harlmen Brundtland sanoi pitämässään puheessa: ”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa.”

Vuonna 1992 järjestettiin Rio de Janeirossa YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi UNCED, jossa sovittiin kansainvälisesti kestävän kehityksen edistämisestä. Kokouksesta sai alkunsa myös ensimmäinen Kestävän kehityksen peruskirja (Earth Charter), jossa myös määriteltiin laaja-alaisemmin mitä kestävä kehitys tarkoittaa. Kestävä kehitys määrittyi laaja-alaiseksi ja monitieteiseksi muutosprosessiksi, jossa on ekologisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulma.

Tällä hetkellä maailman kaikkien maiden kestävän kehityksen työtä ohjaa vuonna 2015 YK:ssa sovittu kestävän kehityksen globaali toimintaohjelma, josta käytetään nimeä Agenda 2030. Se sisältää 17 tavoitetta, jotka maiden tulisi yhdessä saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.

Kestävä kehitys vaatii uudenlaista sivistysajattelua. Ekososiaalinen sivistys on sivistystä, jonka myötä ihminen inhimillisen kasvun kautta ymmärtää ihmisen riippuvuuden luonnosta ja toisista ihmisistä. Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen ”on kestäviin elämäntapoihin ja kulttuurin johtavan yhteiskunnallisen muutoksen toimeenpanija siten, että elämän ekologinen perusta kestää (ekologinen hyvän elämän ehto) ja ihmisoikeuksien toteutumisen edellytykset säilyvät (sosiaalinen hyvän elämän ehto). Ekososiaalisen sivistyksen arvopohja muodostuu vapaudesta, vastuullisuudesta, kohtuullisuudesta ja ihmistenvälisyydestä.” Viime aikoina on alettu myös puhua planetaarisesta sivistyksestä. Se korostaa erityisesti sitä, että sivistys pitää sisällään myötätunnon ja vastuun globaalin etelän köyhemmistä valtioista ja ihmisistä. Planetaarinen sivistys huomioi kestävyyden tavoitteissa sen, että luonnonvarojen ja vaurauden jakautumisen tulisi tapahtua tasapuolisesti kaikkien maailman ihmisten kesken.

Ekososiaalinen ja planetaarinen sivistysajattelu on kestävän kehityksen pedagogiikan perusta. Kestävän kehityksen pedagogiikassa sivistetään ihmisiä monitieteisesti ja laaja-alaisesti. Pedagogiikan keskeisiä metodeja ovat dialogi, pohdinta, tutkimuksellisuus, toiminnallisuus ja vaikuttaminen. KekePeda-työryhmän erityisenä tehtävänä ja tavoitteena on kehittää kestävän kehityksen pedaogiikkaa.

Sivujen käännös ruotsiksi ja englanniksi tulossa.

Lähteet:

https://kestavakehitys.fi/kestava-kehitys
https://www.ykliitto.fi/yk-teemat/kestava-kehitys
https://blogs.helsinki.fi/kestavyyspankki/ekososiaalinen-sivistys/
https://kestavakehitys.fi/agenda-2030https://kestavakehitys.fi/agenda-2030