Avoimen tieteen palkinto oppimisen ja opetuksen yhteisöjen kehittäjälle
Kansainvälistä avoimen tieteen viikkoa vietettiin jälleen lokakuussa. Helsingin yliopiston kirjasto juhlisti viikkoa poikkeusoloilla avoimen opetuksen aiheisiin pureutuvalla webinaarilla.
Avoimen tieteen palkinto 2020
Helsingin yliopiston avoimen tieteen palkinto jaetaan vuosittain tunnustukseksi merkittävästä avoimen tieteen edistämisestä.
Yhdenvertainen työnantaja ja opiskeluympäristö
Helsingin yliopiston kirjasto ja yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta järjestivät pandemian vuoksi syyskuulle siirtyneellä Pride-viikolla Tiedekulmassa Rohkeita esikuvia yliopistolla -tilaisuuden joka on edelleen katsottavissa UniTubessa Tiedekulman kanavalla.
Marraskuussa vietettävän kansainvälisen sateenkaarihistoriakuukauden tavoitteena on tehdä näkyväksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen historiaa ja kulttuuriperintöä. Kirjasto on osallistunut teemakuukauteen tuomalla esiin sateenkaarevia kokoelmiaan. Kirjasto on koonnut myös Sateenkaarevia lukuvinkkejä koronavuoden iloksi .