Stella Karlsson, FM
Museoamanuenssi, Vantaan kaupunginmuseo

Akateemista askartelua maan ja taivaan väliltä

Valmistuin työttömäksi huonekalukonservaattoriksi 2008. Laman sävyttämän yrittäjäkokeilun jälkeen päätin mennä yliopistoon odottamaan sopivan konservaattoripaikan avautumista. Ehdin odottaa useita vuosia ja valmistua samalla kansatieteen maisteriksi. Opiskeluvuosiin mahtuikin lukuisia muita työsuhteita ja nolla päivää työttömyyttä.

Jo konservaattorina kiinnostuin esinemaailmasta materiaalioppia ja vanhoja tekotapoja syvällisemmin. Kansatieteen antama mahdollisuus esinetutkimukseen tuntui luontevalta jatkumolta opinnoille. Tiesin myös haluavani työskennellä ehdottomasti museossa toiveena hautautua vaikka jonnekin kokoelmatilojen peränurkkaan rukinlapoja lajittelemaan (oikeasti, meitäkin on). Tein tämän tavoitteen eteen määrätietoisesti hommia. Valitsin sivuaineiksi klassiset museoaineet enkä opiskeluaikana kieltäytynyt yhdestäkään eteen tulleesta työmahdollisuudesta.

Kiitos alle 30-vuotiaille suunnattujen digitointiprojektien olen luetteloinut, kuvannut ja inventoinut miltei kaikkea maan ja taivaan väliltä: esimerkiksi sadoittain Nokian kännyköitä, hauraita balettipukuja, likaisia muumiasuja, jättimäisiä teollisuuskoneita, outoja robotteja, salaista arkistoaineistoa, upeita kuvia, pelottavan vanhaa kiinalaista keramiikkaa, epämääräistä taidetta ja suuren joukon asioita joiden käyttötarkoitus jäi ikuisesti mysteeriksi.

Onneksi jokaiseen työsuhteeseeni on kuulunut lisäksi monipuolisesti muita kokoelmatehtäviä. Pienissä museoissa tarvitaan myös aina maalaria, ompelijaa, kahvinkeittäjää, pikakonservaattoria, akkuporakoneen käyttäjää, valokuvaajaa, someasiantuntijaa tai tietokonenörttiä. Pätkätyöhistoriastani kertoo jotain jos paljastan koirani karvojen löytyvän jo vähintään viiden uusmaalaisen museon kokoelmista kauniisti tekstiileihin tarttuneina tai kuvadiojen mukana skannattuna.

Saatoin opiskeluaikana muuttua konservaattori-käsityöläisestä jonkinlaiseksi akateemiseksi askartelijaksi. Ylevistä haaveista huolimatta tutkijaa minusta ei kuitenkaan tullut, vaikka sitä salaa ehkä toivoinkin. Esineet ja kokoelmatyö ovat minulle yhä sydämen asia, ja uskoisin ajatteluni saaneen kansatieteestä tarvittavaa monipuolisuutta.

Minulle merkityksellisin paikka kansatieteen kannalta on ollut työni Vantaan kaupunginmuseossa. Kaksi kesää rokkaavana amanuenssiharjoittelijana opettivat paljon kentällä tehtävästä kansatieteellisestä tutkimuksesta ja sen muokkaamisesta museonäyttelyksi. Gradussani hyödynsin Rock’n Vantaa -hankkeen aineistoa yhdistäen sen omiin intohimoihini valokuvaukseen ja vanhoihin rakennuksiin. Vantaalta löytyi onneksi lopulta myös pidempi sijaisuus ja tällä hetkellä minut löytää kaupunginmuseon kuva-arkistosta. Syksymmällä kenties taas jostain muualta.

Haluan haastaa seuraavaksi kuukauden kansatieteilijäksi Mari Immosen, jonka oppeja käytännön kansatieteestä sovellan työssäni miltei päivittäin

Leave a Reply

Your email address will not be published.