Ich bin ein Geograph – 7. kurssikerta

Oppiminen on helppo nähdä kumulatiivisena prosessina, jossa uusi tieto ja taidot kerääntyvät vähä vähältä vanhan päälle. Tiedonmuruset jäisivät kuitenkin helposti hajalleen, omiin sfääreihinsä, jos niitä ei kerää yhteen ja hyödynnä. Niinpä tällä kertaa meidät sysättiin pesästä: ”Liitäkää vapaana tiedon maailmaan ja luokaa kartta!” käsky käy. Ja minä vastaan: ”Juuh, ööh… mihinkä toi query häviskään?”. No ei, suoraan sanoen Mapinfo ei enää aiheuttanut suurempia kipuja, kuten myös Veera Karvonen toteaa (2016). Sen sijaan pääpäänvaivana oli tiedon naaraus internetin pohjukoilta.

 

Karttojeni kohde on Saksa, pääasiassa kolmesta syystä: Saksassa vallitsee selvä ylemmän tason jaottelu osavaltioihin – mutta näitä ei kuitenkaan ole holtitonta määrää – sekä historian johdosta maa on edelleen jotensakin jakautunut tilastollisesti, mistä saanee mielenkiintoisia karttoja. Lopuksi Saksan tilastokeskuksella on aivan erinomaiset, ja keskeisemmin, englanninkieliset kotisivut. Sivustolle on kerätty selkeiden aihealueiden (väestö, talous, palvelut jne.) perusteella kattavasti tilastotietoa, jota voi noukkia melkein sellaisenaan Exceliin, mitä nyt iänikuiset desimaali- ynnä tuhaterottimet rassaavat. Dataa on lopulta niin paljon, että ähky tuli. Noukin sieltä sun täältä tietoa aina kun sitä oli jaoteltu osavaltioittain; kokoon kerääntyikin viitisentoista muuttujan tietokanta. Vaikeimmin oli piilotettu BKT-data osavaltioittain: pääsin pulahtamaan saksan kielikylpyyn, sillä käyttökelpoinen tieto lopulta lymysi insinöörimäisen ankaran, saksankielisen ja monisatalehtisen Excelin peräpäässä. Huh huh!

 

Olisi ollut sääli hyödyntää vain neljää muuttujaa, kun kerran useampi on kerätty. Siksi heittelin teemakarttatasoja Mapinfoon miten sattuu ja katsoin mitkä toimivat parhaiten. Tietokanta olisi hyödytön – tämän kurssin yhteydessä – ilman karttapohjaa, jossa hyödynsin Natural Earthin valmiita vektoripohjaisia karttoja. Alle olen hionut neljä lopullista karttaesitystä sen mukaan, kuinka hyvin eri muuttujat tukevat toisiaan kartan sisällä ja toisaalta kuinka yhtenäisen kokonaisuuden kartat luovat.

 

Aloitetaan yksinkertaisimmalla ja lisätään vettä myllyyn pidemmälle mennessä.

Luonnollinen väestökasvu

Kuva 1. Saksan luonnollinen väestönkasvu per 1000 henkeä vuonna 2013.

Luonnollinen väestönkasvu on vuoden aikana syntyneiden ja kuolleiden erotus. Tämä on, kuten nähdään, sangen ankarasti pakkasen puolella ylt’ympäriinsä Saksaa. Luokittelin aineiston siten, että plussan puolella olevat Berliini ja eräs vapaakaupunki ovat omissa maailmoissaan ja toisissa luokissa ovatkin sitten ne, joilla menee tällä saralla huonosti ja ne, joilla menee erittäin huonosti. Annan kartan muilta osin hoitaa puhumisen, mutta historiaa tuntevat ovat kenties huomanneet tietyn kahtiajaon. Teema jatkuu seuraavassa kartassa.

Asuntokanta

Kuva 2. Saksan asuinrakennuskannan ikä ympyrädiagrammeina sekä entisten Länsi- ja Itä-Saksan hallinnollinen jako.

Sepä se, eli Saksojen jako itään ja länteen. Tässä kartassa tunnelmoidaan kylmää sotaa laadullisella jaolla ja päälle on laitettu asuinrakennuskannan ikää kuvaavat ympyräkaaviot. Erittely huomataan toimivaksi, sillä alueiden sisällä on ilmiselviä yhtäläisyyksiä. Lännessä leijonanosan asuinrakennuksista muodostavat vuosina 1950–1979 rakennetut. Voisin olettaa hyvän osan näistä palautuvan toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakentamiseen, sillä vahingot kaupungeissakin olivat suurehkoja ja toisaalta Länsi-Saksalla oli länsimaailma tukemassa korjausta, jolloin jälleenrakennus lienee ollut sitäkin innokkaampaa. Itä-Saksan alueella huomataan ensinnäkin erittäin vanhojen, ennen 1919, asuinrakennusten esiinmarssi: yleisestikin ottaen asuntokanta on merkittävästi vanhempaa kuin lännessä. Kaikissa idän osavaltioissa ennen 1950-lukua rakennetut muodostavat miltei puolet kokonaisuudesta, siinä missä lännessä vastaavan ajanjakson rakennukset muodostavat vain noin neljänneksen. Kukaties vahingot eivät olleet niin pahoja tai jälleenrakennus ei ollut niin laajaa. Jälkimmäinen on mahdollista, sillä itäisellä Saksalla ei mene ihan nappiin muillakaan mittareilla.

Saksan bkt ja vanhukset LR

Kuva 3. BKT-avainluku vuonna 2013 ja yli 65-vuotiaiden osuudet väestöstä 2011 Saksan osavaltioittain.

Valitsemani bruttokansantuotteen avainluku voi olla jossain määrin hämärä ensikatsomalta. Jokaisen osavaltion BKT on jaettu väkiluvulla ja näistä luodulle koko Saksan keskiarvolle on osoitettu suhdeluku 100. Karkeasti ottaen mitä suurempi luku sitä paremmin taloudella menee. Tunnetusti BKT ei ole täydellinen mittari hyvinvoinnista puhuttaessa, mutta se antanee osviittaa talouden elinvoimaisuudesta. Oli miten oli, kartasta huomataan selkeä kolmiajako etelään, länteen ja itään. Käsittääkseni Saksan etelä- ja länsiosia siivittävät vahva teollisuus autot etunokassa ja toisaalta ne ovat osana länsimaailmaa päässeet nauttimaan vapaasta kaupasta sekä liikkuvuudesta itää pitempään. Höysteenä kartassa on myös eläkeikäisten prosenttiosuudet väestöstä: lukujen huomataan kulkevan erittäin vahvasti käsi kädessä, eli missä BKT-luku on matala, yli 65-vuotiaiden osuus on muuta maata suurempi. Vertaa muuttujia myös kuvan 1 luonnolliseen väestönkasvuun.

Avioeroista

Kuva 4. Saksan osavaltioiden enemmistöuskontokunnat, avioerojen määrät 10 000 kohden vuonna 2014 ja naimattomien täysi-ikäisten osuudet väestöstä 2011.

Pahnanpohjimmaisena muuttujat sen kuin lisääntyvät. Kartan taka-ajatuksena oli hakea yhteyttä pääuskontokunnan ja avioerojen välille, siten että ennakkoluuloissani konservatiivisimmilla (katolisilla) alueilla eroja karsastettaisiin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Hajonta on erittäin suurta, eikä selviä korrelaatioita nouse esiin – esimerkiksi katolisella alueella on sekä vähäisimmän että suurimman avioeroluokan osavaltioita. Hypoteesin voi siis vaivihkaa lakaista sivuun. Uskontokunnista voisi sen verran sanoa, että jälleen entisen Itä-Saksan osavaltiot ja Hampurin kaltaiset vapaakaupungit erottuvat muuten kristitystä Saksasta. Asiaan toki vaikuttaa se, että pääuskontokunta on luokittelumenetelmänä julma ja ottaa huomioon vain suurimman, vaikka ero muihin olisi vain muutaman prosentin luokkaa. Todellisuudessa Saksan kansa ei ole läheskään niin uskonnon perusteella jakautunut, kuin kartta antaisi ymmärtää. Viimeisenä muuttujana on naimattomien osuus pylväinä, vaan eipä sekään tuo valtaisaa lisäinformaatiota. Huomaa kuitenkin piikit vapaakaupungeissa, jotka vetänevät puoleensa kouluttautumisennälkäistä nuorisoa.

 

Ulkonäöllisesti kartat kolahtavat luokkaan ”ihan kiva” siinä mielessä, että ne ajavat kyllä asiansa, mutta minään estetiikan esikuvana niitä ei voi pitää. Ehkä tietty pikselisyys on väistämätöntä näissä kartoissa, mutta vaikkapa suurimmat joet, järvet tai pinnanmuodot olisivat jo parantaneet ulkonäköä. Lisäksi ympärysvaltojen vihreä väritys on kehno: sen sijaan minun olisi kannattanut valita tarkastelun ulkopuolella oleville alueille jokin kliinisen neutraali väri, kuten Veera Karvonen on kartoissaan päätynyt harmaaseen. Valitsin vihreän merkkaamaan maa-alaa, mutta toisaalta se on myös tietyllä tapaa aktiivinen väri versus passiivinen harmaa. Esimerkiksi vihreä voisi hyvin olla luokka koropleettikartassa, jos selite ei nimenomaan sanoisi toisin. Pidettäköön mielessä vastaisuudessa.

 

Ja se oli siinä. Kiitos kaikille kurssilaisille! PAK on ollut kokonaisuudessaan erittäin opettava savotta ja pitkälti tämä palautuu erinomaiseen suoritustapaan. Kuten Tommi Toikkanen blogissaan (2016) kirjoittaa: ”Muiden blogeja seuraamalla voi oppia yllättävän paljon karttojen teosta, sillä toisten tekemistä kartoista on helpompaa löytää virheitä ja hyviä ratkaisuja kuin itse tehdyistä kartoista. – – Tietynlaista parviälyn käyttöä!” Olen aivan samaa mieltä. On ollut huomattavan hedelmällistä ottaa oppia paitsi Artulta myös muilta kurssilaisilta. Pehmeä lasku tiedeyhteisön viittauskäytäntöihin on onnistunut.

 

Lähteet:

Facts and Figures (2011–2016). Destatis. 7.3.2016. <https://www.destatis.de/EN/FactsFigures/FactsFigures.html>

Karvonen Veera (2016). 7. kurssikerta: Viimeistä viedään Veeran PAK-blogi. Luettu 9.3.2016. <https://blogs.helsinki.fi/kveera/2016/03/04/7-kurssikerta-viimeista-viedaan/>

Toikkanen Tommi (2016). Kurssikerta 6. Tgtoikka’s blog. Luettu 9.3.2016.  https://blogs.helsinki.fi/tgtoikka/2016/03/05/kurssikerta-6/

1 thought on “Ich bin ein Geograph – 7. kurssikerta

  1. Päivitysilmoitus: Entinen Itä-Saksa Kartta – AUSSIESTORY

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *