Johtosääntöuudistus: dekaanien ja laitosten johtajien valinta

Yliopiston johtosääntöuudistus on Flammassa kommentoitavana, tiedekunnan kannanottoa vielä hiotaan ja perjantaina 24. lokakuuta asiasta keskustellaan suuressa konsistorissa.

En ole toistaiseksi osallistunut keskusteluun, koska mielestäni kyse ei ole johdon vaan kaikkien yliopistolaisten asiasta. Suuren konsistorin kokoukseen on kuitenkin toivottu myös dekaanien näkemyksiä ja kokemuksia. Siksi päätin julkaista henkilökohtaisen mielipiteeni johtosääntöuudistuksen kaikkein kauaskantoisimmasta asiasta: dekaanin valinnan siirtämisestä tiedekuntaneuvostolta rehtorille ja laitoksen johtajan valinnan siirtämisestä laitosneuvostolta dekaanille.

Uudistukselle ei ole esitetty selkeää syytä. Keskustelussa on kuitenkin nostettu esiin perusteluita, jotka käyn alla lävitse.

Luottamus

Ensinnäkin on esitetty näkemys siitä, että onnistuakseen työssään dekaanin täytyy nauttia rehtorin luottamusta ja vastaavasti laitoksen johtajan täytyy nauttia dekaanin luottamusta. Ja päinvastoin: jotta rehtori onnistuu työssään, hänen täytyy voida luottaa dekaaniin ja dekaanin laitoksen johtajaan. Tällä tavalla voidaan parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaa koko yliopiston yhteistä strategiaa ja ajaa yhteistä etua. Mutta jos dekaani ja laitoksen johtaja ovat tiedekunnan ja laitosneuvoston valitsemia, kuten nyt, he ovat lojaaleja näille ja saattavat ajaa kapeita etuja piittaamatta koko yliopiston tavoitteista tai jopa muita tiedekuntia ja laitoksia vastaan.

Oma kokemukseni puhuu tätä vastaan. Olen toiminut dekaanina kahden rehtorin alaisuudessa ja saanut toiminnalleni heiltä tarvitsemani tuen. Subjektiivinen kokemukseni siis on, että rehtori on luottanut minuun. Objektiivisesti voin todeta, että laitosten johtajat nauttivat minun luottamustani. En ole havainnut, että kummankaan laitoksen johtaja ajaisi oman laitoksensa asiaa toista laitosta tai tiedekunnan kansliaa vastaan. He tekevät työtä paitsi koko tiedekunnan myös koko yliopiston hyväksi. Ovatko he siis ymmärtäneet tehtävänsä väärin vai ovatko laitosneuvostot valinneet omat edunvalvojansa huonosti? Miksi he eivät käytä omaa ja dekaanin työaikaa toisen laitoksen tai tiedekunnan kanslian toiminnan ja tuloksellisuuden vähättelyyn? Eikö se olisi paras keino turvata oman laitosneuvoston kannatus ja mahdollisuus jatkaa tehtävässä?

Oma käsitykseni on se, että laitosneuvoston jäsenet ja laitosten johtajat ovat osa suurempaa yhteisöä, jossa yksinkertaisesti ei vallitse nollasummapeli ja jossa sen vuoksi on järkevää toimia juuri sillä tavalla kuin he toimivat: hoitaa asioita yhdessä.

Rekrytointi

Toisekseen on viitattu aktiivisen rekrytoinnin tärkeyteen, jotta dekaanin tai laitoksen johtajan tehtävään saadaan paras mahdollinen osaaja. Huolta on esitetty siitä, että tehtäviin ei ole ilmoittautunut kovin paljon hakijoita. Onko hakijajoukko sattumanvarainen? Ovatko kaikki potentiaaliset hakijat saaneet tiedon hausta? Sulkevatko totutut käytännöt sopivia ehdokkaita pois?

Lopullinen hakijalista ei tietenkään kerro mahdollisten hakijoiden määrää eikä myöskään sitä, onko heitä aktiivisesti rekrytoitu hakemaan, vai ovatko he toimineet itsenäisesti. Hain itse dekaaniksi, koska muutamat tiedekuntaneuvoston jäsenet ja toisella kerralla rehtorikin sitä toivoi. Molemmilla kerroilla kyse oli myös reiluista keskusteluista: mitä tehtävä pitää sisällään, mitä annettavaa minulla siihen olisi ja mitä heikkouksia minulla on. Samalla tavalla on toimittu laitoksilla. Rekrytointia kannattaa toki tehostaa. Nykyinen johtosääntö ei estä sitä millään tavalla.

Asiantuntemus

Kolmanneksi tiedekuntaneuvoston ja laitosneuvoston asiantuntemusta on epäilty. Niiden päätöksentekoon saattaa vaikuttaa junttaaminen järkevän harkinnan sijasta. Onko yliopiston opetus-, tutkimus- ja hallintotehtäviin tai opiskelijoiksi siis hyväksytty henkilöitä, jotka eivät ymmärrä työympäristönsä toimintaa? Jos on näin, niin asiaan kannattaa puuttua ennemminkin koulutuksella ja työnohjauksella, joita onkin kiitettävästi tarjolla, kuin johtosäännön uudistuksella.

Sitä paitsi kuinka erityiset valmisteluryhmät ja niiden taustavaikuttajat säästyisivät junttaamiselta, jos nimityksiin liittyy intohimoja ja valmisteluryhmien jäseniltä puuttuu ymmärrystä? Nämä jäsenetkin on valittava. Millä mekanismilla tästä valinnasta tehtäisiin järkevämpi kuin tiedekuntaneuvoston tai laitosneuvoston jäsenten vaalista? Onko olemassa joku keino erotella sellaiset henkilöt, jotka osaavat tehdä valintoja koko yliopiston hyväksi, niistä jotka osaavat ajaa korkeintaan vain omaa etuaan jos sitäkään? Minulla ei ainakaan sellaista viisautta ole.

Muutos

Neljänneksi on puhuttu muutostarpeesta vastaan yliopistoyhteisön konservatiivisuus ja ennakkoluulot. Tiedekunta- ja laitosneuvostot haluavat toimia ja valita johtajansa vuosikymmenestä toiseen samalla tavalla, vaikka uudistumiselle on kova tarve.

Oman kokemukseni mukaan tämäkään ei pidä paikkaansa. Kun uusi johtosääntö salli rekrytoimisen ulkopuolelta, dekaaniksi valittiin Jyväskylän yliopiston professori ja laitoksen johtajaksi toisen tiedekunnan lehtori. Kelpoiseksi hakijaksi tulkittiin myös ulkomaisen yliopiston edustaja. Ja uudistuksia on kyllä tiedekunnassa pantu toimeen.

Organisaatio

Edellä olevasta ei tietenkään voi päätellä, että rehtorin tai dekaanin tekemät henkilövalinnat olisivat huonoja. Eivät ne välttämättä olisikaan. Seurauksena olisi todennäköisesti yhtä hyviä tai huonoja dekaaneja ja laitosten johtajia kuin tähänkin asti. Johtosääntöuudistuksen ongelma ei olekaan siinä, ketä loppujen lopuksi valitaan, vaan siinä kuinka heidät valitaan ja kenelle he ovat vastuuvelvollisia, eli itse instituutiossa ja sen rakenteessa.

On perin outoa, jos yliopiston hallitus päättää johtosääntöuudistuksesta ilman perusteellista pohdintaa ja ymmärrystä sen institutionaalisista seurauksista. Yliopisto, jota johdetaan vain ylhäältä päin, olisi eittämättä vähemmän kuin osiensa summa. Asiantuntija-, koulutus- ja tiedeorganisaatio ei nimittäin kehity hierarkiana vaan eri toimintojen välisinä löyhinä kytkentöinä. Löyhät kytkennät myös parhaiten toimivat puskureina ulkoisia paineita kohtaan ja muuttavat yliopistoa muuttuvassa maailmassa.