University of Helsinki
Vol 1. White men saving brown women from brown men (Gayatri Spivak 1988)
Vol 2. White women saving brown women from brown men (Lila Abu-Lughod 1995)
Other possibilities also include…(Jauhola 2015):
Vol 3. White men saving brown women from white feminists
Vol 4. Brown feminists saving rest of the feminists from white men and imperialist feminisms
To be continued…
Joitain suomalaisia vastineita Vol. 3:n tiimoilta:
”Puhe naisnäkökulmasta on mänttiä!”
“Olen aina puolustanut naisia ja ollut varsinkin kehitysmaiden naisten puolestapuhuja”
“Naisnäkökulma on toissijainen tavoite…Monin verroin tärkeämpää on järkevien taloudellisesti realististen ja kaikkien köyhien asemaa parantavien toimenpiteitten esille tuominen”
“Naiset eivät saa asioita läpi – esitetäänkö ne väärällä tavalla?”
“Turhaa vastakkainasettelua. Asioita pitää viedä eteenpäin yhdessä!”
Suomen Unicefin pääsihteeri Ulf B. Lindström, Tasa-arvoasiainneuvottelukunnan nainen ja kehitys – jaoston jäsen Nairobin YK:n 3.naisten maailmankonferenssin jälkimainingeissä Uusi Suomi lehdessä 4.12.1985.
”Minua on suoraan sanottuna alkanut pelottamaan se, mihin tässä mennään. Meillä länsimaissa kun tuloerot sen kuin kasvavat ja tasa-arvokysymyksetkin ovat meillä pielessä. Meidän arvothan muuttuvat jatkuvasti. Ja kun saavutetaan yksimielisyys jostain asiasta, niin miksi sitten lähdetään myymään sitä muille hirveällä vauhdilla, vaikka nämä arvokysymykset eivät ole selviä meille itsellemmekään. Esimerkkinä vaikkapa tämä sukupuolineutraali avioliittolaki. Eihän meillä siitä ole itsellämmekään yksimielistä kantaa.”
Dokumenttielokuva Marzia, ystäväni elokuvateattereissa 7.4. alkaen
”Vaikka persut ja feministit näyttävät pintaraapaisulta täysin erilaisilta, molempien logiikka on hämmentävän samanlainen. Molemmat ryhmät ovat synnyttäneet itse keksityn ongelman, johon heillä on itsellään ratkaisu. Feministit ovat persuja.”
Tuomas Enbuske kolumnissaan ”feminismi on vihapuhetta” (Apu 31.3.2015, ei linkkiä tietoisena valintana)
Audre Lorde 1984:
As women, we have been taught either to ignore our differences, or to view them as causes for separation and suspicion rather than as forces for change. Without community there is no liberation, only the most vulnerable and temporary armistice between an individual and her oppression. But community must not mean a shedding of our differences, nor the pathetic pretense that these differences do not exist.
Those of us who stand outside the circle of this society’s definition of acceptable women; those of us who have been forged in the crucibles of difference — those of us who are poor, who are lesbians, who are Black, who are older — know that survival is not an academic skill. It is learning how to take our differences and make them strengths. For the master’s tools will never dismantle the master’s house. They may allow us temporarily to beat him at his own game, but they will never enable us to bring about genuine change. And this fact is only threatening to those women who still define the master’s house as their only source of support.