University of Helsinki
Tämä kirjoitus vastaa puheenvuoroani 14.1.2022 tapaamisessa tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen tiede- ja korkeakoulupolitiikan erityisavustajan Jirka Hakalan kanssa osana Suomen 1325-verkoston delegaatiota
Toimin globaalin kehitystutkimuksen tieteenalavastaavana Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Olen tutkijana tehnyt 16 vuotta tutkimusta sukupuoleen, konflikteihin ja rauhaan liittyvissä kysymyksissä ja nivonut sitä työtä niin omaan opetukseeni, kuin kansainväliseen opetusyhteistyöhön Indonesiassa ja viimeiset 5 vuotta Intiassa eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Olen yksi harvoista alan vakinaisessa työsuhteessa toimiva yliopistonlehtori.
Tieteen ja korkeakoulurahoituksen tilaa Suomessa kuitenkin kuvaa se, että olen vuodesta 2021 tehnyt sekä opetukseen ja tutkimukseen liittyvää kansainvälistä yhteistyötä, täällä Intiassa, täysin omarahoitteisesti omilla säästöilläni – pääsyynä, ainakin näin tutkijanäkökulmasta on se, että tutkimus on rahoituksellisesti sekä ulkoistettu ja kilpailutettu – tutkijat toimivat vapailla markkinoilla, markkinoiden määritellessä rahoitettavat teemat ja toisaalta pilkkoen tutkijan tutkimusuran tilkkutäkkimäiseksi ja rikkonaiseksi kokonaisuudeksi.
Meiltä lähdetään muualle, erityisesti Ruotsiin ja Britteihin, koska näissä maissa yliopistot ovat hallitusten budjetoinnin turvin perustaneet tutkimuskeskuksia, temaattisia professuureja ja koulutusohjelmia, joissa on tarve sekä opetus- että tutkimushenkilökunnalle.
Kuten yleisemminkin, alan tutkijoiden ja opettajien työllistymisnäkymät ovat Suomessa epävakaat: tutkimusrahoituksen saa noin 7-10% hakijoista ja monellakaan alalla tutkimusprofiili (sukupuolentutkimus tieteenalana tässä ehkä poikkeuksena), feministisen ja sukupuolentutkimuksen erityisosaaminen, erityisesti kansainvälisen oikeuden, kansainvälisen politiikan, kehitystutkimuksen ja -politiikan tutkimuksen tieteenaloilla ei meritoi samalla tavalla kuin muut ”miehisemmät turpo-tutkimukset”.
Osin näistä syistä, sukupuoli, rauha ja turvallisuus -tematiikan parissa työskentelevä tutkijayhteisö teki suuren ponnistuksen vuosien 2017 ja 2018 aikana pyrkien aktiivisesti vaikuttamaan tuolloin valmistelussa olleeseen kolmanteen kansalliseen toimintaohjelmaan. Pääviestimme tuolloin oli, että korkeakouluopetuksen ja -tutkimuksen tulisi olla kiinteä osa 1325-toimeenpano-ohjelman toteutusta ja Opetus- ja kulttuuriministeriön roolin ja asiantuntemuksen tulisi olla läsnä toimeenpanon suunnittelussa ja toteutuksessa näkyvästi. Ilman tätä tukea ei yliopistoyhteisö, opetusohjelmineen, tai tutkimusprojekteineen, ei saa riittävää institutionaalista tukea.
Mitä konkreettista OKM:n panos voisi olla 4. kansallisessa 1325-toimeenpano-ohjelmassa – jotta alan korkeakouluopetus ja -tutkimus saataisiin vakiinnutettua ja vahvistettua?
Ensinnnäkin, temaattisen akatemiaprofessuurin perustaminen, joka toisi alalle valtakunnallisesti jatkuvuutta professoritasoisen tutkijan panoksen muodossa.
Toiseksi, alan tutkimuskeskuksen perustaminen suomalaiseen ylipistoon – kuten juuri tällä viikolla avattiin virallisesti Oikeusvaltioinstituutti Helsingin yliopistossa Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyörahoituksella.
Kolmanneksi, kansainvälisen korkeakouluyhteistyömuodon rakentamista, jossa korkeakouluopetusta ja -tutkimusta rakennetaan suomalaisten ja konfliktialueiden tutkijoiden ja yliopistojen välillä.
Neljänneksi, Suomen Akatemian kautta rahoitetun kehitystutkimuksen vakiinnuttaminen. Vuonna 2017 pilotoidun DEVELOP-akatemiaohjelman jatkosta ei ole tällä hetkellä mitään tietoa. Ohjelmassa uniikkia oli se, että projektirahoitus ja työmäärä jaettiin tasan suomalaisten ja heidän globaalin etelän kumppaneidensa välille. Totuus kuitenkin on se, että todellisen Globaalin etelän ja pohjoisen kumppanuuden rakentamiseen ei riitä, että hakuilmoitus julkistetaan noin 3 kuukautta ennen sen umpeutumista.
Viimeiseksi, OKM ja Opetushallitus omaavat avaimet ainakin seuraaviin prosesseihin, joissa alan opetusta ja tutkimusta voidaan tarkastella näistä kahdesta näkökulmasta:
Ensinnäkin, avainasemassa ovat yliopistojen kanssa käytävät tulosneuvottelut – olisikin tarve vaatia yliopistoja raportoimaan sukupuolileikkurin tilaa (urakatkeamat) ja niitä konkreettisia toimia joita leikkurin kaventamiseksi on olemassa tai suunnitteilla.
Toiseksi, olisi syytä varata erillinen resurssi sille, että tulevan toimintaohjelmakauden aikana selvitetään alan tutkimuksen ja opetuksen tila, yhteistyössä eri yliopistoissa toimivien opettajien, tutkijoiden ja heidän ohjattaviensa kanssa. Tarkastelussa tulisi olla:
- mitkä ovat tämänhetkiset vakituiset henkilöresurssit, opetushenkilökunnan, tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden määrä
- paljonko Suomessa tarjotaan ja toteutetaan kilpailtua tutkimusrahoitusta päätöslauselman teemoihin liittyen
- ja viimeiseksi selvittää tutkijanuraan liittyvien syrjintäkokemusten vaikutuksia edellä olevaan ja 1325-teemaisen tutkimuksen vähäiseen määrään ja esim. eripituisiin työttömyysjaksoihin ja suoranaiseen aivovuotoon Suomessta (esim. kansainvälisen politiikan puolella vuonna 2015 tein selvityksen yliopistotutkija Saara Särmän kanssa feministitutkijanuran katkeamisesta alempiin tutkijanuraportaisiin)
Lopuksi. On hienoa, että ministeriössä arvostetaan korkeakoulusektorin uudistamista avaamalla uusia koulutusaloja maantieteellisesti hajaannuttaen. Korkeakoulujen kirjo on tieteen ja opetuksen laadulle vain hyvä asia. Se, että tämä tehdään ilman uusia resursseja tarkoittaa, että erityisesti pienemmät koulutusalat kilpailevat jatkossa paikallisesti eloonjäämisestään kapenevien resurssien arjessa. Tämä tulee olemaan etenkin sukupuolentutkimukselle, mutta myös rauhan- ja konfliktintutkimukselle vaikea paikka, koska molemmilla tieteenaloilla on jo useamman vuosikymmenen kokemus siitä, että, markkinavetoisessa keskustelussa aloja ei pidetä merkittävinä vapailla markkinoilla rahoituksesta ja jatkuvuudesta kilpailtaessa. Tästä esimerkkinä esim. Lapin yliopiston ja Oulun yliopistojen taannoiset päätökset lakkauttaa oppialoja tai jättää opetustehtäviä täyttämättä, tai Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen kaikkien tehtävien perustaminen määräaikaisina. Näiden päätösten muuttaminen on vaatinut paljon tutkijayhteisön vaikuttamistyötä. Ministeriöllä on jo tasa-arvolain perusteella velvoite arvioida omien päätöstensä tasa-arvovaikutuksia ja varmistaa, että maassamme on riittävästi osaamista tasa-arvolain velvoitteen, sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen toteuttamiseksi, erityisesti 1325-toimeenpanon kannalta avainsektoreilla.
Tutkijayhteisön esittämä asialista ei edellisen toimintaohjelmasuunnittelun yhteydessä saanut vastakaikua, joten nyt 4. toimintaohjelman suunnittelutyössä tästä olisi mahdollista ottaa konkreettinen koppi. Joulukuisen pohjoismaisen ministerineuvoston puheenjohtajuuskauden osana järjestetty yhteistyöseminaari Education for Inclusive Peace käynnisti nämä keskustelut mielestäni hienosti. Siitä on hyvä jatkaa.
