News

Nina Robbinsin uusi blogikirjoitus

Museologian peruskurssi päättyi ja alan tietämys jalkautui noin kolmenkymmenenviiden opiskelijan voimin maailmalle. Kiitokset opiskelijoille hyvistä ja älykkäistä huomioista liittyen alan historiaan ja tulevaisuuteen. Alun historiaosuuksien jälkeen kuulimme jo pitkään museoissa vaikuttaneiden ammattilaisten näkemyksiä omasta työstään. Syksyn kuluessa saimme kuulla paljon, ja oli antoisaa itsekin siirtyä opettajan roolista oppijaksi. Suurkiitos vieraileville luennoitsijoille, jotka vapaaehtoisina halusivat jakaa museotietämystään nuorille opiskelijoille.

Järvenpään taidemuseon esittelyssä kuulimme, että pienessä museossa on käytännöllistä olla moniosaaja, olipa kyseessä sisältötuotanto tai talotekniikka. Usein roolia täytyy vaihtaa lennossa tai jopa kesken lauseen. Luennolla pohdimme, mitkä tekijät toimivat museon pienuuden mittareina. Onko vähäinen henkilökunta ja henkilötyövuosien määrä osoitus pienuudesta? Kumpaa painotetaan pienuuden mittarina enemmän, kokoelman määrää vai laatua? Mitkä ovat tässä ajassa ja paikassa ylipäätään museoiden painoarvon mittareita? Keskusteluun nostettiin esimerkiksi tilanteita, joissa pienten museoiden tulee tuottaa aivan yhtä korkealaatuista ja syväluotaavaa sisältöä, kuin suurempien yksiköiden. Museon asiakkaillehan museon pienuus ei saa näkyä.

Museoliiton luennon aikana saimme kuulla järjestön edunvalvontaroolista ja sen tekemästä kansainvälisestä yhteistyöstä. Suomessa on yli tuhat museota, joka on väkilukuun suhteutettuna paljon. Näissä museoissa työskentelee noin 1900 museoammattilaista, jotka päivittäin tekevät päätöksiä liittyen arvoihin, valintoihin ja painopisteisiin. Järjestönäkökulmasta katsottuna, museoiden yhteiskunnallinen vaikuttavuus on yksi painopiste, johon on panostettava. Kuulimme, kuinka onnistunut museokorttihanke on hyvä esimerkki vaikuttavuuden jalkautumisesta museokävijöiden arkeen.

Vierailu Suomen arkkitehtuurimuseossa tutustutti meidät yhden erikoismuseon arkeen. Kuulimme, kuinka museotyö sujuu historiallisessa rakennuksessa, jonka tilaratkaisut on optimoitu toiselle vuosisadalle. Käynti avasi museon laajaa arkistoaineistoa ja opiskelijat kutsuttiin tutkimaan kirjaston ja arkiston tietosisältöjä lähemmin. Kuulimme myös, kuinka museoiden välinen näyttely-yhteistyö voi saada aikaan suurhankkeita, jotka rikastuttavat näyttelysisältöjä.

Käynti Suomen valokuvataiteen museossa antoi tietoa museon erittäin aktiivisesta ja ympäri Helsinkiä jalkautuneesta peda-toiminnasta. Keskustelimme siitä, kuinka tulevaisuudessa ei ole riittävää mitata museoiden vaikuttavuutta ainoastaan museon ovista kulkevien kävijöiden määrällä tai mielipiteillä. Tarvitsemme tulevaisuudessa osallistavan museotyön arviointiin erilaisia mittareita. Museo on ottanut selvää, mikä kaupunkilaisille on merkityksellistä ja mennyt mukaan osatoimijana kaupunkilaisten omiin hankkeisiin. Näissä projekteissa museotyön rooli asiantuntijana on vaihtunut yhteistyökumppanuuteen.

Luentosarjan taidehistorian tutkijavierailu kartutti tietämystämme kansainvälisestä näyttelytoiminnasta ja näyttelyiden suurhankkeista. Luennon fokuksena oli suurien eurooppalaisten museoiden vanhan taiteen tutkimushankkeet ja esimerkkinä jo vuonna 1968 aloitettu suuri Rembrandt tutkimus (RRP). Keskusteltiin siitä, kuinka tutkimus omalta osaltaan nostaa museotyön arvostusta ja yksittäisten museoiden statusta. Samalla sivuttiin myös museoiden välistä kilpailua, jossa näyttelyhankkeita aletaan valmistella vuosia ennen H-hetkeä.

Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) vierailun yhteydessä kuulimme (museon) johtamisesta. Miten museotyö hoituu, kun emo-organisaationa on Helsingin yliopisto ja arkeen kuuluvat lukuisat lakisääteiset tehtävät. Kuulimme kuinka johtamistyön varsinainen arki alkaa, kun SWOT-analyysi on tehty sekä missio, visio ja strategia luonnosteltu. Se alkaa, kun on aika motivoida henkilöstö kohti yhteisiä päämääriä.

ICOMin luento antoi tietoa verkostoitumisesta ja siitä, kuinka ICOMin erilaiset kansainväliset komiteat tarjoavat loistavia mahdollisuuksia yhteistyöhön. Puhuimme myös laajasti museoetiikasta ja kävimme läpi ICOMin museotyön eettiset ohjeet. Todettiin, että ohjeet antavat osviittaa museotyöhön, mutta niiden on myös oltava joustavia, jotta ne todella toimisivat arjen työkaluna museoammattilaisille.

Viimeisenä teeman kuulimme Kansallisgallerian syntyvaiheista ja erityisesti Suomen Taideyhdistyksen merkkihenkilöistä. Tämä loi luentosarjalle jatkumoa. Jo 1800-luvulla suomalaisten museoajattelijoiden tavoitteena oli luoda pohja kansallisille kokoelmille, joilla olisi kauaskantoista vaikuttavuutta. Me, vuonna 2017 saamme olla tämän vaikuttavuuden osana, ja meidän tehtävänä on viedä vaikuttavuuden viestiä eteenpäin.

Museon idea ja historia -luennoilla kävi selkeästi ilmi, että kaikilla museoammattilaisilla on yhteinen päämäärä, jota ehkä missioksikin voisi kutsua. Tämä missio ei ole aikasidonnainen, vaan museotyö on kantanut vuosikymmenestä toiseen. Me saamme vuorostamme nyt olla kulttuuriperintömme suojelijoita ja suunnannäyttäjiä. Tämä on tehtävä, joka antaa työlle merkitystä. Tehtävä synnyttää kauaskantoista vastuuta, jonka muut yhteiskunnan organisaatiot ovat uskoneet meidän haltuumme. Tämän luottamuksen ylläpito vaatii arvokeskustelua. Arvokeskustelun tuloksena meidän on mahdollista tehdä oikeasuuntaisia päätöksiä liittyen kulttuuriperintöömme. Siksi keskustelua kannattaa virittää, käydä ja aktiivisesti harjoitella. Kiitos luennoitsijoille, että otitte aikaa omasta arjestanne ja välititte tämän tiedon nuorille.

 

by Mari Viita-aho

The Art Museum Club is a group that tours around art museums in Helsinki. It is coordinated by Helsingin kehitysvammatuki 57 ry., a private organization that provides leisure time activity for people with intellectual disabilities.

Most leisure-time activities designed for these people are actualized in exclusive spaces, designated for participants only. This can result in unintended construction of boundaries preventing people with disabilities from moving in the city. The hidden curriculum of the Art museum club is to familiarize the participants with the city: to encourage movement and to make the urban environment more accessible and less remote.

Besides increasing the openness of the city space, the Art Museum Club also aims at promoting easy access to art. To achieve this, the club utilizes some of the very basic ideas of general museum education. The activities of the club are based on the idea of bringing art within everyone’s reach. In each meeting, the notion of translating feelings and images into words, is discussed.

The structure of the club is simple: the group meets, visits an exhibition and discusses it. Meetings take place every two weeks. The group gathers in the lobby of the art museum to which they have to be able to find themselves. Tutors take them to a tour to an ongoing exhibition. Methods used on a tour vary from informative guided tours to visual thinking strategy -based meetings. In addition, when there is a low threshold workshop, or exhibition-related participative activity available, it can be utilized.

Sauntering exhibitions is certainly fun, but the most important part follows only after the tour: time for coffee and cake … and to reflect the new ideas imprinted in mind.

More on art museum club is to come, so stay tuned!

On Tuesday 7th November at 12:00 (12:15 start) there will be a special lecture entitled “Reflections on Ecomuseums: theory and practice” by Professor Peter Davis of Newcastle University. The lecture takes place at the University of Helsinki city centre campus in Metsätalo (Unioninkatu 40), Sali 4. All are welcome!

Ecomuseum philosophy and practices have been adopted as a process of conserving and utilising heritage in many countries. In this talk Peter Davis will outline the history and geographical spread of the phenomenon, describe ecomuseum theory and principles, and provide examples of ecomuseum practice within and beyond Europe.  He will critically explore these examples to assess their successes (and failures) and reflect on how ecomuseums might contribute to safeguarding a range of heritages and support sustainable development through cultural tourism.

Peter Davis is Emeritus Professor of Museum Studies at Newcastle University, UK, and is author of “Ecomuseums – A Sense of Place“.

Ympyrä on sulkeutunut ja olen 1990-luvun opiskeluvuosien jälkeen palannut yliopistolle opettajan roolissa. Oma matkani Suuressa museossa alkoi taidehistoriasta ja siirtyi konservoinnin kautta museologiaan. Takana on useita vuosia erilaisia museotehtäviä ja matkakilometrejä – ihan arjen taidetyötä. On ollut rikkaus saada tutustua kulttuuriperintöömme monen ammattialan perspektiivistä, oli sitten kyseessä kansainvälinen näyttelytoiminta ja kuratointi, luupin ja 000-siveltimen avulla tehty restaurointimaalaus, paikallispoliitikkojen kulttuuritietämys tai suuren taidekokoelman säilytys ja tulevaisuus. Lopulta omaksi tieteenalaksi vakiintui museologia. Koen sen monialaiseksi siltatieteeksi, joka nivoo loistavalla tavalla teorian ja käytännön. Ei ole tieteelle haitaksi, jos kynnenaluset joskus likaantuvat. Parhaimmillaan teoriatausta toimii museotyössä arjen motivaattorina, mutta teorian on myös tukeuduttava koettuun käytäntöön. Tällöin syntyy dialogia, jolloin teoriaverkoston tuottamilla tuloksilla on mahdollisuus rantautua osaksi oikeaa museotyötä. Tämä on asia, jonka toivon välittyvän kaikille museologian opiskelijoille. Nyt jo näkee, että heissä on paljon voimaa ajatella ja tuottaa alalle järeitä mielipiteitä. Museologia on aine, joka kiinnostaa opiskelijoita yli pääainerajojen. Jokainen opiskelija rikastuttaa keskustelua oman alansa näkökulmilla, mutta vie myös museologian tietämystä omille kollegoilleen. Ehkä voimme jossakin vaiheessa tulevaisuudessa sanoa, että museologia kuuluu kaikille!

Nina Robbins / 30.9.2017

University Lecturer in Museum Studies Suzie Thomas and University of Jyväskylä Ethnologist Dr Eerika Koskinen-Koivisto wrote an article for the journal Nordisk Museologi in 2016, entitled ‘”Ghosts in the Background” and “The Price of War”: Representations of the Lapland War in Finnish museums’.

The article, along with the whole issue, is now available online open access.

Stemming from research for the Academy of Finland “Lapland’s Dark Heritage” project, the article’s abstract is:

Museums decide which events and perspectives to privilege over others in their exhibitions. In the context of “difficult” or “dark” histories – in which the subject matter might be painful, controversial or in some other way challenging for one or more community or interest groups to reconcile with – some events may be marginalized or ignored. This may also happen due to official narratives diverting attention to other events that have come to be seen as more “important” or worthy of discussion. We explore the ways that information about the Lapland War (1944–1945) is incorporated into permanent exhibitions at five Finnish museums: the Provincial Museum of Lapland; Siida – the National Museum of the Finnish Sámi; the Gold Prospector Museum; the Military Museum of Finland; and the Finnish Airforce Museum. Despite the significant social and environmental upheavals brought about by the brief but destructive conflict, it seems surprisingly rarely addressed.

Keywords: Dark heritage, dark tourism, difficult histories, exhibition analysis,
Second World War, Lapland War, Sámi heritage, military history.

Citation suggestion:

Thomas, Suzie, & Eerika Koskinen-Koivisto (2016). ‘”Ghosts in the Background” and “The Price of War”: Representations of the Lapland War in Finnish museums’. Nordisk Museologi 2016(2): 60-77.