Tag: Jeju

Posted on

Katoava ranta

Lisää tunnelmia Jejun reissulta! 8,5 tunnin patikan jälkeisenä päivänä, me luonnollisesti halusimme kiivetä lisää portaita. Joten hyppäsimme bussiin ja kiipesimme Sunrisepeakille.

Saaren itäreunassa sijaitsevalle kielekkeelle onneksi käveli vain noin 20 minuuttia. Kielekkeen portaat eivät tuntuneet Halla-saniin verrattuna enään miltään. Auringon nousua emme kielekkeeltä nähneet, sillä se olisi ollut turhan aikainen herätys, mutta ehkä vielä jonain päivänä istun kielekkeen portailla ja katselen horisontista nousevaa aurinkoa!

Viimeisen päivän makoilimme rannalla, nauttien lämpimästä ja kirkkaasta merivedestä sekä hyvin ansaitusta laiskottelusta. Löysimme upean rannan Hamdeok-nimisestä kylästä, noin 45 minuutin bussimatkan päästä Jeju-si:sta.

Sileästä vaaleasta hiekasta koostunut ranta oli hiljainen ja olimme sen ainoat länsimaalaiset turistit. Pakollisilta selfieltä, päästä varpaisiin märkäpukutyylisiin uima-asuihin pukeutuneiden korealaisten kanssa, ei siis voinut välttyä. Aurinkorasvaa sai kuitenkin levittää kilo kaupalla ihan rauhassa. Ranta oli hiljainen ja suurin osa sen korealaisista kävijöistä tyytyi vain tuijottamaan

Ranta suurimmaksi osaksi katosi iltaan mennessä nousuveden peittäessä sitä alleen pikkuhiljaa. Korkeammat saarekkeet, joille pystyimme helposti kahlaamaan tullessamme, jäivät kaikki lopulta veden varaan. Tavaroita piti siis siirtää tasaisin väliajoin sisemmäksi. Matalasta vedestä nousi hiekkadyynejä, joilla otimme aurinkoa.

Lopulta palasimme maihin. Kun kahlasimme jäljellä olevilta saarekkeita, vettä oli jo yli vyötärön. Jäimme katsomaan auringon laskua rannan peittyessä lopullisesti veden alle.

 

 

 

 

 

 

 

Posted on

Huipulle ja takaisin

Lisää tunnelmia Jejulta. Reissun ensimmäinen päivä meni patikoidessa Halla-san:ille. Halla-san on saaren keskellä sijaitseva Etelä-Korean korkein vulkaaninen vuori. Huipulle ja takaisin kävely kesti yhteensä 8,5 tuntia. Yhteensä matkaa oli yli 24 km.

Tiedustelin meille etukäteen mahdollisimman lyhyen reitin huipulle ja takaisin, mutta myöhemmin sain kuulla, että vuorelle oli mahdollista mennä myös lyhyemmän kaavan kautta. En tosi ole varma oliko vain noin 12 kilometriä pitkä lenkki huipun isolle kraatterille asti, vai jollekin alemmista pienistä kraattereista.

Ylös kiipeämisen vielä jaksoi, mutta alas tulo alkoi jo olla tuskaista. Reitillä ei ollut koko ajan portaita ja polku oli välillä tosi kivikkoista, joka vaikeutti paluumatkaa jalkojen ollessa jo väsyneet. Viimeinen kilometri oli pisin kilometri, mitä olen ikinä kävellyt. Alhaalla odottanut lähikauppa ja bussipysäkki olivat parasta ikinä. Jalat olivat tosi kipeät loppuviikon…

Patikassa olisi ollut hyvä ottaa huomioon, että reitillä on checkpointteja, joista ei pääse huipulle, ellei niitä saavuta tiettyyn aikaan mennessä. Kokonaismatka ylös ja alas kestää niin kauan, että vuorelta ei ehdi pois ennen pimeää, ellei tiettyjä pisteitä saavuta tiettyyn aikaan mennessä. Koska saimme tietää tästä vasta patikan alettua, jouduimme kiirehtimään ensimmäiselle checkpointille, mutta muuten ehdimme hyvin huipulle ja takaisin.

Suosittelen myös varaamaan mukaan tarpeeksi vettä ja eväitä. Checkpointeilta oli mahdollista ostaa jotain, mutta kiitin itseäni, että jaksoin kantaa mukana paljon vettä ja evästä paluumatkalle.

 

Posted on

Jeju

Ihanaa palailla lomatunnelmiin ja katsella reissukuvia nyt kun koulu on alkanut ja syksy saapunut (kuulemma) (mä kyllä vieläkin paahdun ulkona, enkä voi kuvitellakaan farkkujen pukemista). Oon vähän jäljessä tässä postailussa ja nyt koulujututkin alkaa jo painaa päälle, mut toivottavasti ehdin päivitellä tänne semi tasaisesti jatkossa.

Jeju- saarelle lensi tunnin Soulista, liput olivat alle 70 euroa ja yöpyminenkin oli naurettavan halpaa. Mikäs siinä sitten, kun vaan hyppää koneeseen ja kiitää trooppiselle tulivuorisaarelle kolmen päivän ja neljän yön minilomalle.

Jeju-si:n hiljaisuus yllätti. Soulin ainaiseen ihmisten paljouteen jo tottuneena, Jejun toinen ja suurempi kaupunki tuntui saapuessamme illalla kuin kummituskaupungilta. Kauaa emme reissulla kuitenkaan ehtineet ihmetellä kaupungin menoa, sillä päivät kuluivat ympäri saarta reissatessa nähtävyydeltä toiselle.

Olin meistä ainoa, edes jotenkin koreaa puhuva, joten sain matkaoppaan pestin. Bussireittien, reittiohjeiden ja muiden käytännön asioiden tiedusteleminen sekä hoitaminen koreaksi oli hyvää harjoittelua. Koreaksi mongertaminen sujuikin odotettua paremmin. Turistioppaatkaan eivät Jejulla puhuneet juuri yhtään englantia, sillä suurin osa saaren turismista on kotimaista.

Nähtävää, tehtävää ja koettavaa olisi saarella ollut vaikka kuinka paljon, eikä neljä päivää ollut läheskään tarpeeksi. Ehdimme kuitenkin siinäkin ajassa nähdä upeita paikkoja.

Muut saarella käyneet vaihtarit suosittelivat auton vuokraamista, sillä parhaat nähtävyydet löytyvät ripoteltuina ympäri pientä saarta. Meillä ei kenelläkään kuitenkaan ollut kansainvälistä ajokorttia, joten auton vuokraaminen ei ollut vaihtoehto. En tiedä olisinko siltikään uskaltanut ajaa, vaikka kortti olisikin löytynyt. Bussissakin sai välillä pelätä henkensä edestä kuskin kaahatessa kapeita teitä tuhatta ja sataa. Bussilla pääsi kuitenkin liikkumaan hyvin, busseja meni paljon ja niissä pystyi maksamaan samalla ”T-money kortilla”, jota käytämme Soulin julkisissa.

Lisää Jejun matkasta seuraavassa postauksessa. Stay tuned!