Kuudennella kurssikerralla kerättiin Epicollect5-sovelluksella pistemäistä aineistoa. Alla tekemäni kartta on interpoloinnin aikaansaama tyylikäs lopputulos, jossa erottuu eri alueiden turvallisuus värikartan avulla. Kartta valmistui varsin kivuttomasti Artun opastuksella, mutta ilmeisesti halutessaan on myös mahdollista valmistaa kartta kituen jos ei tiedä mitä on tekemässä. Se onnistuu valitsemalla interpoloinnin tarkkuuden senttimetrien tasolle. Muistaakseni inhimillisin tapa oli valita 10 metrin tarkkuus.
Kuva 1. Turvallisuuden tunne Helsingissä Kumpula – Vallila – Sörnäinen -alueella. Turvattomimmiksi sijainniksi koettiin Sörnäisissä kurvin lähiympäristö, Vallilassa Sturenkadun ja Mäkelänkadun risteys ja Kumpulassa Hermannin sillan ympäristö. Turvallisiksi alueiksi koettiin mm. Kumpulanlaakso ja Kalasatama.
Itsenäinen tehtävä
Tein 3 hasardikarttaa, joista jokaisessa huokuu kussakin enemmän tai vähemmän maailmanlopun meininki ja tunnelma. Dramaattisin tunnelma on kartassa, joka kuvaa ydinräjähdyksien aiheuttamia maanjäristyksiä. Osa aineistosta, kuten taustakartta oli valmiiksi koottu ja ladattavissa moodlesta, kun taas kartan ominaisuustiedot saimme omatoimisesti valita ja ladata haluamistamme hasardivaihtoehdoista.
Kuva 2. Ydinräjähdyksien aiheuttamat maanjärsitykset. Kartasta varmasti puuttuu osa ydinräjähdyksistä, sillä ainakin Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommien aiheuttamat räjähdykset puuttuivat lataamastani aineistosta, vaikka asetin aikaväliksi 1945-nykypäivä. lähde: earthquake.usgs.gov/earthquakes/search/
Ydintuhokartan värivalinnat valitsin tietoisesti dramaattisiksi, sillä olisihan potentiaalisen ydinsodan seurauksena maanpinta ja meret peittyneet tuhkaan harmaan eri sävyissä. Räjähdykset ja järistykset näkyvät kartalla viheinä palloina, jotka eivät suinkaan kuvaa ympäristön monimuotoisuutta värivalinnallaan, vaan symbolisoivat ekotuhon suuruutta.
Kuva 3. Yli 7 magnitudin maanjäristykset 2010-luvulla. lähde: earthquake.usgs.gov/earthquakes/search/
Maanjäristyskartassa kokeilin ensimmäistä kertaa esittää ominaisuustietoa pisteiden koon avulla. Tämä onnistui helposti jo aiemmin tutuksi tulleen graduated toiminnon avulla, jossa color-vaihtoehdon sijaan valitsin size-vaihtoehdon. Kartasta jäi puuttumaan mittakaava, mutta projektion (Robinson) huomioon ottaen mittakaava olisi ollut harhaanjohtava suurimmassa osassa karttaa. Pisteet kuvaavat osittain hyvin maanjäristysten suuruutta, vaikka mielestäni 7 magnitudin järistykset pienenä melkein näkymättömänä pisteenä on huono kuvaamaan suuren tuhon maanjäristystä.
Kuva 3. Tulivuoret ja maanjäristysherkkyys Luoteis-Yhdysvalloissa. Maanjäristysdata koostuu yli 2.5 magnitudin järistyksistä vuodesta 1960 nykypäivään asti.
Viimeisin tekemäni kartta onnistui mielestäni parhaiten ja näyttää omaan silmääni miellyttävimmältä. Jouduin rajaamaan maanjäristysaineiston ajankohdan ja alueen perusteella saadakseni tiedoston koon tarpeeksi pieneksi. Muuten olisin varmaan tehnyt kartan, jossa näkyvät kaikki modernin ajan maanjäristykset maapallolla. Pisteitä kyseisessä aineistossa on kuitenkin n. 20000, mikä oli hyvä lähtökohta alkaa laatimaan maanjäristyksistä heatmappia, joka kuvaa järistysten määrän jakautumista.
Maanjäristyksien määrän kuvaamiseen legendassa näkyvällä tyylillä sain idean Ilari Leinon 6. kerran blogitekstistä, jossa hän myös ikään kuvaa maanjäristyksiä tiheyspintakartan (heatmapin, lämpökartan jne.) avulla.
Karttaa voisi käyttää opetustarkoituksissa havainnollistamaan maanjäristysten ja tulivuorten aktiivisuuden välistä suhdetta. Esimerkiksi kartalla näkyvistä tulivuorista aktiivisimpia ovat juuri ne, jotka osuvat alueelle, joissa on viimeisimpien vuosikymmenten aikana ollut lukuisia maanjäristyksiä. Muun muassa St. Helens tulivuori (karttalehden luoteisessa kulmassa) Washingtonin osavaltiossa purkautui räjähdysmäisesti vuonna 1980 ja on yhä aktiivinen.
Lähteet:
Ilari Leino (2021) – Kuudes kurssikerta (https://blogs.helsinki.fi/ilarilei/)