Eduskuntavaalit 2015 – Uskonnonvapaus.fi -vaalikonevastausten analyysiä

Vapaa-ajattelijain liitto ry:n ylläpitämä, uskonnon ja vakaumuksen vapautta käsittelevä sivusto Uskonnonvapaus.fi on myös tehnyt oman vaalikoneensa, ja jakanut sen aineiston avoimena raakadatana. Vaalikoneen kysymykset keskittyvät julkisenkin keskustelun kohteena olleisiin vakaumuksellisiin kysymyksiin, kuten uskonnonopetuksen asemaan koulussa tai poikien ympärileikkauksen oikeutukseen. Sivusto tarjoaa varsin monipuoliset työkalut vastausten tarkastelemiseksi vaalipiireittäin ja puolueittain sekä yksittäisten ehdokkaiden osalta, joten en toista tässä samaa, vaan käsittelen aineistoa jokseenkin samoin kuin edellisissäkin postauksissani. Kiinnostuksen kohteena on siis erilaisten vastausprofiilien ja niiden mukaisten ryhmittymien tunnistaminen sekä ehdokkaiden sijoittuminen ja puolueiden jakautuminen näihin ryhmiin.

Vain vajaa kolmasosa ehdokkaista vastannut

Vaalikoneeseen on tähän päivään asti vastannut 624 ehdokasta, eli vajaa kolmasosa ehdolle asetetuista ehdokkaista, joten vastaajajoukko ei ole erityisen edustava. Merkille pantavaa on, että harva nimekäs ehdokas on vastannut vaalikoneeseen. Lisäksi perinteisten pääpuolueiden, SDP:n, Keskustan ja Kokoomuksen, edustavuus on kaiken kaikkiaan varsin vähäinen (ks. Kuvio 1). Ehkä aihe ei kiinnosta tai sitä ei pidetä tärkeänä. Tai sitten on laskelmoitu, että tunteita herkästi herättäviin vakaumuksellisiin kysymyksiin ei näin vaalien alla kannata avoimesti ottaa kantaa… Ajan puute tuskin selitykseksi kelpaa, kun kysymyksiä on vain kahdeksan.

Vastanneiden osuus ehdokkaista

kuvio 1. vastanneiden osuus kaikista ehdokkaista puolueittain.

Kolmenlaisia näkemyksiä

Vaalikoneessa on siis kahdeksan monivalintakysymystä, joiden pohjalta aineisto ryhmiteltiin. Menetelmänä käytettiin jo aiemmista analyyseistä tuttua latenttien luokkien ryhmittelyanalyysiä. Ryhmittelyssä hyödynnettiin kaikkia kysymyksiä alkuperäisessä nominaaliasteikollisessa muodossa, jolloin ryhmittelyn perustana oli eri vastausvaihtoehtojen vastaustodennäköisyydet ja niiden tuottamat profiilit. Tilastollisten kriteerien (kuten BIC, CAIC ja AWE) perusteella kolmen ryhmän ratkaisu selitti aineistoa parhaiten (eri vastausvaihtoehtojen todennäköisyysjakaumat ryhmittäin löytyvät täältä).

Todennäköisyysjakaumien ja vastaavasti odotusarvoa tyypillisempien (ja vähemmän tyypillisten) vastausten (ks. Taulukko 1) perusteella kolmea ryhmää voitaneen perustellusti luonnehtia otsakkeilla Liberaalit (43.4 % vastaajista), Maltilliset (29.6 %) ja Konservatiivit (27.0 %). Muihin vaalikoneanalyyseihin verrattuna konservatiivisuus on tässä selvästi aliedustettuna, joka selittynee vastaajien ja puolueiden edustavuudella (tai sen puutteella).

Taulukossa 1 on ryhmien vastaukset kuvattu frekvensseinä kysymyksittäin, ja niissä on yksinkertaistamisen vuoksi korostettu ne vastausvaihtoehdot, jotka ovat selvästi (tilastollisesti merkitsevästi) odotusarvoa tyypillisempiä. Näiden perusteella voidaan kunkin ryhmän näkemyksiä havainnollistaa painotetuimpien vaihtoehtojen mukaisesti:

Liberaalit
•    Uskontokuntiin kuulumisesta päättämisen ikärajaa tulee laskea 15 tai 16 vuoteen.
•    Jumalanpilkan rangaistavuus rikoslaissa tulee kumota.
•    Ympärileikkaus tulee kieltää.
•    Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus tulee poistaa, ja sen valmistelu aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.
•    Hautaustoimi pitää siirtää pääosin kuntien tehtäväksi tai se tulee yksityistää, ja mahdollinen valtiontuki annettava samoin ehdoin kaikille hautausmaille.
•    Peruskoulun ei tule järjestää jumalanpalveluksia.
•    Uskontojen ja elämänkatsomustiedon (ET) opetuksessa tulee siirtyä yhteiseen katsomusaineeseen.
•    Lääkärillä ei tule olla oikeutta kieltäytyä abortin teosta – se on osa työtä.

Maltilliset
•    Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeuden poistaminen ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.
•    Evankelis-luterilaisen kirkon on järjestettävä kaikille hautapaikka, ja saatava siitä korvaus.
•    Jumalanpalvelus kuuluu peruskoulun toimintaan, ja vaihtoehtona kaikille on oltava jokin ei-uskonnollinen tilaisuus.
•    Uskontojen ja ET:n opetuksessa nykyistä järjestelmää tulisi muuttaa niin, että myös ev. lut. oppilaat voivat päästä muuhun katsomusaineeseen.

Lisäksi ryhmässä vastattiin odotusarvoa enemmän En vastaa/Ei mikään edellisistä -vaihtoehtoon kysymyksessä jumalanpilkan rangaistavuudesta rikoslaissa. Muilta osin selkeästi korostuvia painotuksia ei tässä ryhmässä ollut havaittavissa; se edusti osassa väittämiä vaimeaa versiota liberaalien vastausjakaumasta (esim. kysymyksessä ympärileikkauksen sallimisesta), osassa lähes identtistä konservatiivien kanssa (esim. kysymykset kirkkojen verotusoikeuden kohtelemisesta ja hautaustoimen hoitamisesta).

Konservatiivit
•    Nykyinen 18 vuoden ikäraja uskontokuntiin kuulumisesta päättämisessä on hyvä.
•    Jumalanpilkan rangaistavuus rikoslaissa on säilytettävä.
•    Ympärileikkaus tulee sallia.
•    Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeuden poistaminen ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.
•    Evankelis-luterilaisen kirkon on järjestettävä kaikille hautapaikka, ja saatava siitä korvaus.
•    Jumalanpalvelus kuuluu peruskoulun toimintaan, ja pois jäävillä on tavallista opetusta sinä aikana.
•    Uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetuksessa tulee säilyttää nykyinen järjestelmä.
•    Lääkärien on vakaumuksellisista syistä saatava vapautus aborttien tekemisestä.

taulukko 1. vastausvaihtoehtojen frekvenssit (odotusarvoa tyypillisemmät vaihtoehdot korostettu sinisellä – klikkaamalla isompi kuva)

Vastausvaihtoehtojen frekvenssit ja niiden painottuminen ryhmittäin

Puolueiden jakautuminen ja ehdokkaiden sijoittuminen ryhmiin

Kun tarkastellaan ehdokkaiden sijoittumista eri näkemysryhmiin puolueittain (Kuvio 2), nähdään, että kommunisteista ja piraateista ei konservatiiveja löydy, kuten ei paria ehdokasta lukuun ottamatta myöskään Vasemmistoliiton ja Vihreän Liiton ehdokkaista. Hieman yllättäen ehkä RKP:n vastaajajoukko hajautuu melko tasaisesti kaikkiin ryhmiin. Samoin SDP:n ehdokkaat. Heistä löytyy myös eniten Maltillisten ryhmään kuuluvia, joka ei aiempien analyysien perusteella ole yllätys. Kokoomuksen vastaajat sijoittuvat pääosin Maltillisiin ja Konservatiiveihin, joten tämän (aliedustetun) vastaajajoukon perusteella liberaalit arvot ovat varsin vähäisessä määrin edustettuna puolueessa. Konservatiivisimmat ehdokkaat löytyvät perussuomalaisista, keskustalaisista ja kristillisdemokraateista, joka ei myöskään ole yllätys. KD:n ehdokkaista ei löydy yhtään liberaalia, ja 94 % heistä kuuluu konservatiivien ryhmään. Puolueen kanta vaalikoneen käsittelemiin vakaumuksellisiin asioihin ei siis jää epäselväksi.

Ehdokkaiden sijoittuminen ryhmiin puolueittainkuvio 2. Ehdokkaiden sijoittuminen eri näkemysryhmittymiin puolueittain.

 

Kuten jo todettiin, Uskonnonvapaus.fi -sivuston vaalikoneeseen vastanneiden joukko ei kaikilta osin ole kovinkaan edustava, ja eroja puolueiden välillä on tältä osin melko paljon. Vastaukset kuitenkin nostavat esille selvästi erilaiset painotukset ja aliedustuksesta huolimatta myös useimmille puolueille tyypilliset näkökulmat. Liberaalien maineessa olevat puolueet edustavat muutosta, ja kysymysten sisältö huomioon ottaen muutosta kohti kattavampaa katsomuksellista tasa-arvoa ja vapautta. Poikkeuksena RKP, jonka liberaalius tämän perusteella rajautuu muihin teemoihin. Samoin Kokoomus näyttäytyy varsin konservatiivisena puolueena, jota sopii jo hieman ihmetelläkin. Konservatiivisina yleisemminkin profiloituneet Keskusta ja Perussuomalaiset edustavat kokonaisuutena maltillista konservatiivisuutta, kun taas kristillisdemokraattien kanta ei jätä minkäänlaista tulkinnanvaraa.

Näkyvien puolueiden laimea osallistuminen herättää hieman kysymyksiä. Kuvastaako hallituspuolueiden – RKP:n, Kokoomuksen ja SDP:n – laimea vastausinto laskelmoitua varovaisuutta viime kuukausien kompuroinnin jälkeen? Ja kuvastaako Keskustan ehdokkaiden vastaamattomuus samanlaista varovaisuutta, mutta toisesta syystä? Ensin mainittujen osalta vaalikoneaineistossa nyt edustettuna olevat näkemykset eivät erityisesti mairittele – olettaen, että katsomusten tasa-arvo ja vapaus edustaisivat näiden puolueiden arvoja – joten pätevämpien päätelmien vuoksi edustavampi osallistuminen olisi suotavaa.  Keskustan profiili sen sijaan on odotetun kaltainen, joten lähinnä vain sen kattavuus jää kiinnostamaan. Ehkä ne nimekkäämmätkin poliitikot voisivat aktivoitua ja uhrata viisi minuuttia kiireisestä aikataulustaan oman näkemyksensä julkistamiseksi. Avoimuuden nimissä (ring a bell?). Muissa vaalikoneissa kun ei arvokysymyksiä juuri ole käsitelty. Jäämme odottamaan loppukiriä.

Ps. Vaalikoneeseen ei kuulemma enää voikaan vastata (kiitos infosta, Kim Sjöström), joten toivotaan sitä avoimuuden loppukiriä muilla foorumeilla.