HS nosti tänään (17.10.2014) uutiseksi dekaanin valintatavan Helsingin yliopistolla ja johtosääntöuudistuksesta nousseen keskustelun vallan keskittämisestä yliopiston johdolle.

Yliopistolla johtosääntöluonnos on kommenttikierroksella ja tiedekunnan eri henkilöstöryhmät valmistelevat kommenttejaan. Asia kuuluu hallituksen päätösvaltaan. Yliopiston professoreista koostuvan suuren konsistorin sähköpostilistalla aiheesta on käyty kipakkaakin keskustelua.

On tärkeää ja hienoa, että yliopiston johtamismalleista ja vastuuhenkilöiden valintatavasta keskustellaan, etenkin kun siihen liittyy kysymyksiä yliopistodemokraattisista vaikutusmahdollisuuksista ja vastuusuhteista. Dekaani Liisa Laakso julkaisi eilen erinomaisen blogikirjoituksen aiheesta. Sen rohkaisemana ajattelin kirjata muutaman ajatuksen.

Johtosääntöluonnoksessa siis esitetään siirtymistä dekaanin valinnassa vaalista rekrytointiin. Painopiste valinnassa siirtyisi tiedekunnasta yliopiston rehtorille ja hallitukselle. Pidän nykyistä vaalimalliakin kohtalaisen toimivana, joten dekaani Laakson ja monen muun tukema kanta on sinänsä perusteltu. Mutta voi olla hyödyllistä silti analysoida asiaan liittyviä näkökohtia. Tässä muutamia ajatuksia rekrytointina tehtävän valinnan näkökulmasta.

Dekaanin tehtävän luonne on muuttunut ja sen vaativuus on lisääntynyt. Dekaani toimii vastuullisena johtajana tiedekunnassaan ja osallistuu samalla yliopiston päätöksentekoon ja johtamiseen myös tiedekunnan ulkopuolisissa toimielimissä. Tehtävän luonteen vuoksi tiedekunnan henkilöstön ja sitä edustavan tiedekuntaneuvoston ohella rehtorilla ja yliopiston johdolla on tiettyä tarvetta voida osallistua dekaanin valintaan. Nykyisinkin rehtori voi jättää vaalin tuloksen vahvistamatta, joskin tämä on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Rekrytointimenettelyssä rehtorin näkökulma saataisiin mukaan. Tehtävään tulee joka tapauksessa olla avoin haku.

Rekrytoinnissa tiedekunnan vaikutusmahdollisuuksia voidaan turvata siten, että tiedekunnan henkilöstöryhmien edustajat osallistuvat aktiivisesti tehtäväntäyttöä valmistelevan valmisteluryhmän toimintaan, tarvittaessa jo ennen haun päättymistä toimivaan hakukomiteaan. Julkinen kuulemistilaisuus on tarpeen. Tiedekunnan mandaatti turvaa tehtävään otetun edellytyksiä toimia tehtävässään tiedekunnan johtajana. Rehtori osallistuisi valmisteluun asettamalla valmisteluryhmän, johon nimeäisi edustajansa. Rehtorin osallistuminen puolestaan turvaisi dekaanin edellytyksiä osallistua yliopiston johtamiseen.

Valmisteluryhmä voisi olla joko viisi- tai seitsenjäseninen, jolloin yksi heistä edustaisi rehtoria, loput tiedekuntaa. Valmisteluryhmä haastattelee hakijat, huolehtii (kärkihakijoiden) kuulemistilaisuuden järjestämisestä, valmistelee perustellun esitysluonnoksen tehtävään otettavasta, hankkii siitä tiedekuntaneuvoston lausunnon ja tekee lopuksi esityksen hallitukselle/rehtorille.

Jos valmisteluryhmä olisi seitsenhenkinen, se edustaisi hyvin tiedekuntaneuvostoa ja olisi tasapainoinen henkilöstöryhmien suhteen. Voisi melkein puhua tiedekuntaneuvoston toteuttamasta rekrytoinnista. Rekrytoinnin etuna vaaliin nähden olisi tietty epäpoliittisuus: valmisteluryhmä joutuisi perustelemaan kantansa asiasyillä. Oikeastaan puhdas “linjavaali” ei enää ole mahdollinen, koska tiedekunta ei voi päättää kulkea ihan omaan suuntaansa muusta yliopistosta välittämättä. Painotuseroja hakijoilla toki voi olla, ja siinä mielessä politiikkaa on aina mukana.

Naiiviksi leimautumisen uhallakin: kokemukseni dekaanin tehtävästä kertoo, että näin suuressa yliopistossa rehtori ei käskytä dekaania. Emme siinä mielessä ole kovinkaan suoraviivaisessa komento-organisaatiossa, mikä on todella hyvä. Rehtori tapaa dekaaneita ja laitosjohtajia, ja keskinäinen vuorovaikutus on hyvällä tasolla. Tiedekunnan päätöksiä ei yleensä tarvitse alistaa rehtorin hyväksyttäväksi. Yliopistolla on vain yksi strategia, joka sekin on kaikkien hyväksyttävissä, onhan se perusteellisesti yhdessä valmisteltu. Tiedekunnat ovat itse valinneet omat kehittämiskohteensa. Rehtori ei omana aikanani ole sanellut yhtään kovaa päätöstä. Rahat rehtori jakaa, se on se kova osuus.

Dekaanin tehtävään kohdistuu odotuksia, varmasti myös huolia, jopa pelkoja. Johtamiseen suhtaudutaan ristiriitaisesti. En koe, että dekaani olisi “ensisijaisesti vallankäyttäjä”. Dekaani kuuntelee tiedekuntaansa ja pyrkii viemään sitä eteenpäin yhteisönsä nimissä. Kuinka hyvin tämä on onnistunut, sen arvioivat muut. Kaiken olennaisimman työn tekevät muut: professorit, yliopistonlehtorit, dosentit, tutkijatohtorit, tohtorikoulutettavat, hallintoväki, opiskelijat, kaikki yhdessä ja erikseen. Tiedekunta tarvitsee kuitenkin dekaania ja muuta johtoa päätöstensä valmistelussa ja ennenkaikkea niiden toimeenpanossa. Ilman dekaanin valtaa tiedekunnan tahto ei toteudu. Erityisesti opetustoiminta vaatii laajaa yhteistoimintaa ja sen vuoksi johtamista. Talous- ja henkilöstösuunnittelu on keskeisin johtamisen väline, joka vaatii arvostelukykyisen, alaa ja tiedekuntaa tuntevan sitä vetämään. Henkilöstöasioissa on johdolla suuri vastuu, koska ne ovat niin herkkiä. Reiluuden vaatimus on ankara.

Johtosääntö ei siten suoraan kuvaa toimintakulttuuria. Silti johtosäännön tulisi tukea hyvän toimintakulttuurin vallitsemista. Suosisin yliopistolla matalaa organisaatiota, jossa jokaisella on vastuuta ja myös tilaa toteuttaa itseään. Osallistumista ja osallisuutta todellakin kaivataan, sillä se synnyttää luottamusta toisiin, itseen ja tulevaisuuteen. Eläkeyhtiö Varman verkkosivuilta löytyvässä haastattelussa käsitellään myös yliopistoa työyhteisönä.

Kimmo Nuotio
Rikosoikeuden professori, dekaani
Tuhat-sivu
Twitter: @KimmoNuotio