Miten ajatella yliopistoa: Osa 3 Kerran tutkija, aina tutkija

Meidän perheessä pyöri pääsiäisen aikaan mahapöpö. Minuun se iski meistä viimeisenä. Kun muut olivat ladulla, oleilin toipilaana kämpillä. Lueskelin ensin yhden romaanin, Paavo Nurmesta kertovan, ja sen jälkeen kahlasin Daniel Kahnemanin suosittua teosta Thinking, Fast and Slow.

Olin pari viikkoa aikaisemmin puhunut rikosoikeuden oppiaineen täydennyskoulutustilaisuudessa tahallisuusopin viimeaikaisesta kehityksestä Suomessa, erityisesti mitä tulee Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöön.

Vaikka voimat eivät vielä riittäneet ladulle ja oli pitkäperjantai, jostain syystä oli äkkiä ihan pakko alkaa luonnostella tieteellistä artikkelia todennäköisyydestä ja tahallisuudesta. Halusin kertoa siitä, miksi tahallisuuden alimman asteen määrittäminen, joka jo näytti lainsäätäjän ja Korkeimman oikeuden hienon yhteispelin myötä lopullisesti ratkenneen, ei sittenkään ollut vielä ihan maalissa. Kahnemanin lukeminen ikään kuin jatkoi sitä lukemista, joka oli ollut tahallisuus-esitelmäni pohjalla, ja erilaiset asiat alkoivat yhdistyä uudella tavalla. Kun tutkija on saanut olla pitkään mukana, näitä vanhoja teemoja ja esitekstejä on paljon, eikä tarvita paljonkaan inspiraatiota, niin jo taas mennään.

Tässä on turha mennä yksityiskohtiin. Ymmärrätte mitä tarkoitan. Dekaanin arjessa saa paljon osallistua sellaiseen puheeseen yliopistosta, joka liikkuu tuloksellisuudessa, uudistamisessa, resursseissa ja rakenteissa. Huomaan kuitenkin, että minulle yliopisto on oikeastaan edelleen jotakin ihan muuta. Se on tavallista käytännön työtä, arkista askaretta, mutta sellaista askaretta, jota oikeastaan vain yliopistoissa tehdään.

Kahnemanin ajatuksena on, että ihminen toimii kahdessa moodissa, joista toinen on intuitiivinen ja älyllisesti passiivinen ‘kruisailumoodi’, toinen taas älyllisesti ponnisteleva järkeilyn moodi. Koska järkeily on raskasta, viihdymme mieluummin intuitiivisen, nopean ajattelun moodissa. Tähän liittyy kuitenkin vaaroja, sillä intuitiomme johtaa meitä usein harhaan. Asiat eivät nimittäin ole sitä, miltä ne näyttävät.

Tutkimustyö on epäilemättä älyllistä ja sellaisena vaativaa. Jostain syystä se voi kuitenkin olla hyvin palkitsevaa. Tietenkin intuitiolla on merkitystä myös tutkijan elämässä, ja ehkä sitäkin pystyy kehittämään. Tutkijan työ on työtä, joka ei tunnu työltä. Siihen toisinaan uppoutuu niin, että unohtaa ajan kulumisen. On ihan sama onko arki vai pitkäperjantai. Tutkiminen, kun se sujuu, on kuin mielentila. Siinä on mukana innostusta ja iloa siitä, että on uutta sanottavaa jostakin tieteessä ja käytännössä tärkeästä asiasta. Kuulemma Kahneman on ollut kehittelemässä flow-teoriaakin, jonka Mihály Csíkszentmihályi varsinaisesti esitteli.

Edes kiireiset dekaanivuodet eivät näköjään ole kokonaan sammuttaneet tuota liekkiä. Ministeri Stubb veisteli professorin kolmesta lomakuukaudesta. Niitäkin aikoja tarvitaan, jolloin hallinto ei pyöri täysillä. Ajattelu vaatii aina aikaa, ja se myös antaa rauhaa. Vaihtelu on professorin työn rikkaus. Päivät eivät todellakaan noudata yhtä kaavaa. Nyt, kun kesäkuu lähestyy, on aika palata taas tekemään tuota artikkelia.

Opettaminen voi muuten aivan yhtä hyvin antaa vastaavaa kohottavaa tunnetta, ja sekin stimuloi ajattelua. Tutkijat oivaltavat uusia asioita, uudistavat ajattelua ja sen myötä välillisesti vaikuttavat erilaisiin käytäntöihin yhteiskunnassa. Oivaltavassa opettamisessa ja oppimisessa haetaan pitkälle samaa. Opitun myötä oivalletaan asioiden välisiä yhteyksiä ja opitaan oikeudesta jotakin syvempää. On suuri ilo olla oppimisen prosessissa mukana, nähdä oppijoiden kasvu, ja oppia itse siinä samalla. Oikeastaan oppimisessa pitää muistaa pysähtyä ja hiljentyä aitoon pohdintaan. Hätäinen kiirehtiminen ei ole edes tehokasta.

Kaiken yliopistopuheen keskellä olisi hyvä muistaa, että yliopiston ydin ei ole resursseissa ja mitattavissa tuloksissa. Niukkuus on tietenkin ikävää ja huolet voivat häiritä itse kunkin arkista aherrusta. Mutta vasta silloin ollaan todella kriisisssä, jos hukataan yliopistolaisen tärkein: sisäinen kipinä ja sen edellyttämä taito hitaaseen ajatteluun.

 

Kimmo Nuotio
Rikosoikeuden professori, dekaani
Tuhat-sivu

Twitter: @KimmoNuotio

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *