University of Helsinki
Meitä taidehistorian opiskelijoita on kaksi ryhmää ja kussakin on noin kahdeksan taideintoilijaa. Kun teemme excun, teemme sen molempien ryhmien voimin. Aikaisemmin olemme käyneet Porvoossa ja nyt luonnollisesti olimme kaikki Ahvenanmaalla.
Sillä reissulla pistin merkille muutamia kiinnostavia asioita, jotka saivat rintani rottingille siitä kuinka mahtava ryhmähenki minun ryhmässäni on. Meillä ei ole sisäsiittoisuutta, paskanpuhumista, selkään puukottamista, irvailua, toisen latistamista ja vähättelyä, pätemistä tai päällepäsmäröintiä. Toki me sanomme toisillemme, jos koemme siihen tarvetta. Kimpaannuimme myös tällä reissulla. Mutta me puhuimme asiat halki emmekä kyräilleet.
Kun pidämme esitelmiä ja muut antavat siitä palautetta, kukaan ei naureskele, supise, hymähtele ja tuhahtele ylimielisesti yleisössä. Kukaan ei ole kukkona tunkiolla ja yritä pukata “paremmuuttaan” esiin, nostaa omaa tietämystään toisten yläpuolelle. Sitä luulisi, että tällainen käytös olisi enemmänkin ala-asteen luokkaa.
Koska omat ryhmäläiseni ovat tämän kesän ajan kaukana, minun on etänä halattava heitä ja kiitettävä siitä kuinka lämpimiä yksilöitä he ovat. Jokaisella on oma persoonansa, toisilla se tulee esiin räiskyvämmin kuin toisilla, mutta he tietävät, ettei vahvuus tai voimakkuus ole sama asia kuin töykeys, päinvastoin. Ystävällinen ihminen on vahva ihminen.
Luokassa on hyvä olla, kun porukka tulee toimeen. Se on yksi pala, joka pitää opinnot kasassa.