Valinnan sietämätön vaikeus

Avoimen yliopiston sivuilta löytyy jo tietoa syksyllä alkavista verkko-opinnoista. Tarjolla olisi taas monta kiinnostavaa yksittäistä kurssia ja useita kiinnostavia opintokokonaisuuksia. Ajatuksissani aikaa opiskelulle löytyisi vaikka kuinka paljon – voisinkohan aloittaa sekä kotimaisen kirjallisuuden että valtio-opin perusopinnot yhtä aikaa? Vai pitäisikö nyt yrittää keskittyä uuteen työhön ja viettää vapaa-aikaa muutenkin kuin tenttikirjojen parissa? Syksyllähän on vielä yksi kurssi meneillään olevista kehitysmaatutkimuksen perusopinnoistakin, ja sen aion tietysti suorittaa. Kehitysmaatutkimuksen aineopintoja ei näytä olevan ohjelmassa, joten sitä valintaa en tällä kertaa voi tehdä, vaikka olisin halunnut.

Hieman samalla tavoin pohdiskelin viime syksynä, minkä houkuttelevista vaihtoehdoista valitsisin. Silloin pidin valintaa melko helppona. Arvoin vain hetken viestinnän, sosiologian ja kehitysmaatutkimuksen välillä. Tai oikeastaan mietin, jaksaisinko tehdä kahdet perusopinnot samaan aikaan. Mielestäni tein hyvin onnistuneen valinnan päätyessäni opiskelemaan kehitysmaatutkimusta, enkä ehkä olisi pystynyt työn ja perheen ohessa tekemään yhtä opintokokonaisuutta enempää, ainakaan itseäni tyydyttävällä tasolla.

Elämä tuntuu olevan täynnä risteyksiä, pieniä ja suuria. Opintojen kohdalla ajattelen kuitenkin niin, että mikään valittu aihe ei olisi kokonaan väärä suunta. Kaikki tieto yhdistyy loppujen lopuksi jollain tavalla johonkin muuhun matkan varrella opittuun. Ehkä kaikki tiet vievät sittenkin Roomaan.