University of Helsinki
Huomenna on Kaiken maailman työ -kurssin viimeisen esseen deadline. Sain esseen kasaan tänä aamuna. Aiheeksi valitsin nuorisotyöttömyyden maailmalla ja Pohjois-Afrikan tapahtumat olivat niin mielenkiintoisia, että odottelin jonkinlaista “loppuratkaisua” ennen viimeistä silausta esseeseeni. Sellaisen sainkin, vaikka tilanne edelleen sekava. Todella jännitysnäytelmiä poliittisella näyttämöllä ollut tarjolla viime aikoina; ei ole tarvinnut rientää kulttuurikemuissa, kun kuultavaa ja katsottavaa on tullut monesta tuutista ilmankin.
Esseetäni kirjoittaessa huomasin kuinka vähän maailma oikeastaan on muuttunut. Sain vetää vertailuja Taiping-kapinan ja Mohammed Bouazizin protestikuoleman välille. On mukavaa kirjoittaa aiheesta, joka tempaa mukaansa ja josta janoaa oppia lisää. Silloin tietää olevansa oikeassa paikassa haistelemassa informaatiota.
Kevääksi ei ilmaantunut mitään minulle sopivaa kurssia avoimeen, joten jään taustalle hengailemaan ja odottamaan kesää/syksyä, josko jostain lempiaiheestani tulisi uusia kursseja noukittavaksi. Päätin kokeilla myös vielä kerran valtsikkaan, vaikka tässä jo alkaa ollakin kolme korkeakoulututkintoa jo plakkarissa. Eipä lisäopinnoista koskaan haittaa ole. Pääainetta ajattelin vaan vaihtaa kokonaan! Saas nähdä kuinka likan käy. Heippatirallaa lukijoille, ainakin siksi aikaa, kunnes tarpeeksi herkullisia valtiotieteellisiä kursseja tulee valittavaksi Avoimen kautta.
On aina mahtavaa, kun kurssin aihe tai käsitellyt asiat ovat ajankohtaisia. Tieto tulee jotenkin lähemmäs, kun huomaa sen liittyvän ns. tosielämään välillä joidenkin aika abstraktien asioiden käsittelyn jälkeen. Minua myös nuo yhteydet innostavat erityisesti opiskelemaan ja siten kartuttamaan tietoja. Vielä kun taustalla olevat asiat ja usein historian saa nivottua mukaan, alkaa jonkinlainen kokonaiskuva hahmottua ja se tuottaa aina iloa.