Identiteetin etsintää aikuisiällä

Hei, olen normaali! On kuulkaas ihan asiaankuuluvaa, että ihminen nelissäkymmenissä pohtii, kuka oikeastaan on ja mitä haluaa loppuelämältään. Moni laittaa elämänsä vielä kerran piirustuspöydälle ja katsoo peruutuspeiliin, millaisia valintoja on tullut tehtyä sekä pohtii, millaisia valintoja tulisi tehdä, jotta loppuelämä sujuisi “oman näköisenä”. Osalle saattaa tulla myös paniikinomaisia “nyt tai ei koskaan” – reaktioita. Mm. tällaista opin, kun tein kehityspsykologian harjoitustyötä aiheesta Identiteetin kehitys aikuisiällä.

Entä onko keski-iän kriisi todistetusti olemassa? Tästä ei tunnuta akateemisessa maailmassa oltavan ihan yhtä mieltä. Nykyihmisillä kun elämän suuret tapahtumat ja käännekohdat eivät enää ajoitu niin samoille ikävuosille kuin vanhempiemme ja isovanhempiemme elämässä. Nykyään samassa nelikymppisten kaveriporukassa saattaa olla yksi pienen vauvan äiti, yksi isoäiti ja yksi edelleen elämänsä miestä etsivä ikisinkku.

Näitä pohtiessa tulee väkisin mieleen myös, että kai sitä on aika hyväosainen, kun on varaa pohtia tällaisia ja pyöriä oman napansa ympärillä. Sota-ajan elänyt mummini oli lukenut jostain lehdestä, kuinka joku julkkisnainen kertoi, että hänen miehensä etsii itseään. Mummini ihan tosissaan päivitteli: “Mitä sellainen tarkoittaa? Siis miten joku voi etsiä ITSEÄÄN?”