Ciao bella Roma!

Tuo otsikko on itselleni jo klisee. Olen käyttänyt sitä omassa blogissani kertoessani taidehistorian ryhmämme matkasta Roomaan (tosin oma blogini käsittelee aivan muuta kuin taidehistoriaa) sekä naamakirjassa asiaa käsittelevässä valokuva-albumissa. Mutta lause tiivistää kaiken. Rooma oli kaunis. Se laittoi lähes pään pyörälle kaikesta siitä suurenmoisesta historian runsaudesta, johon törmäsi pelkästään etsiessään lounaspaikkaa. Pitkä aika on kulunut edellisestä kirjoituksestani tänne ja yksi niistä käsitteli Rooman matkan suunnittelua. Näin muutaman kuukauden jälkeen voin siis tyylikkäästi myöhässä toivottaa: terveisiä Roomasta!

Neljä meistä lähti siis reissuun kahdeksaksi päiväksi. Yksi otti myös miehensä mukaan. Tämä ei sinänsä ollut kovin hyvä ratkaisu, sillä hän kulki paljon miehensä kanssa omilla teillään ja me kolme asuimme samassa asunnossa ja pidimme enemmän yhtä. Meillä oli pitkä lista paikoista, joissa oli käytävä. Olimme onnistuneet kuitenkin rajaamaan nähtävyydet niin, ettei se näyttänyt lainkaan epätoivoiselta. Ennen matkaamme opettaja toi meille esimerkkejä edellisten ryhmien matka-aikataulusta, jossa kaikki oli listattu minuutin tarkkuudella. Yhdessä paikassa oltiin vartti, toinen vain juostiin läpi, seuraavan paikan tarkkailuun oli käytettävissä 20 minuuttia ja sitä seuraavakin vain kipaistiin katsomassa mahdollisimman äkkiä. Sanoin heti suunnittelun alussa, ettei ole mitään mieltä nähdä valtavasti, jos ei ole aikaa edes hengittää teosten äärellä. Onnistuimmekin löytämään tähän tasapainon ja joitakin kohteita pudotimme pois paikan päällä. Esimerkiksi Colosseumin passasimme suosiolla käveltyämme viisi tuntia Vatikaanissa ja lösähdettyämme pitsalle jalkasärkyinemme.

Meillä oli fantastinen asunto keskustassa. Jokaisella oli oma huone, kauppa oli nurkan takana ja haimme sieltä aamupalaksi ihania juustoja ja tuoretta leipää. Mutteripannu kuului asunnon kalustoon, joten aamu alkoi cappuccinolla. Takapihan ikkunasta katsoessaan näki naapurien pyykkien roikkuvan ikkunasta toiseen. Ah, niin italialaista! Otin parikin kuvaa pyykeistä. Italialaiset eivät takuulla ymmärrä, miten pyykit voivat olla turistinähtävyys.

Mitä näimme:
– Fontana di Trevi (Mahtipontisuus-overload.)
– Villa Lante (Siellä on Suomen Rooman instituutti.)
– Espanjalaiset portaat (Tietysti piti nähdä.)
– Bocca della Verita (Totuuden suu, johon oli älyttömän pitkä jono.)
– Vatikaani (Hei, pakko käydä. Käy sinäkin.)
– Piazza Navona (Ja sen ihanat suihkulähteet.)
– Berninin veistos Pyhän Teresan hurmio (Sai minut kyyneliin, kaunein veistos mitä on ikinä tehty ja viimein pääsin sen äärelle.)
– St. Ivo di Sapienza (Tähtäimessä sen harvinainen kierretorni.)
– Santa Maria sopra Minerva (Tästä kirjoitan itse kirkkoesseen.)
– Michelangelon veistos Pietà (Mitä voisi sanoa. Kaunista.)
– San Pietro in Montorio -kirkko ja sen pihalla oleva Il Tempietto (Puhtain renessanssiajan rakennus muutoin barokkikaupunki Roomassa.)

Ja äärettömästi muuta!

Mitä opin:
– Gelato on ihan jees, muttei maineensa veroista.
– Liikennevaloja ei ole edes nimeksi ja koska autot vetävät lähes satasta pitkin poikin, ainut keino päästä kadun toiselle puolelle on kävellä sen yli pokkana. Kyllä ne pysähtyvät, vaikka voivatkin töötätä vimmatusti.
– Etsiessään ruokapaikkaa ei tarvitse pitää mukana matkaopasta. Italialaiset ovat ylpeitä ruuastaan ja meni mihin ravintolaan tahansa, ruoka on mahtavaa.
– Italialaisesta pastasta ei tule ähky, toisin kuin suomalaisesta. Italialainen sulaa paremmin.
– Ruuan jälkeen on otettava espresso.
– Rooma on valkoviinikaupunki. Täydellistä.
– Kirkko on kirkko. Aluksi draperia ja lehtikulta tekevät vaikutuksen, mutta kun on nähnyt 25 kirkkoa, ne kaikki näyttävät samalta.
– Pidä puolesi, jos reissussa on mukana kontrollifriikkejä. Tämä on tehtävä alusta asti eikä pullotettava sisälle, jottet loppuvaiheessa räjähdä aamiaspöydässä.
– Paavi on italialaisille kaikki kaikessa tai ainakin hän yrittää olla. Hänen kuvansa tuli vastaan jopa kirpputorilla.
– Satsaa kenkiin. Sellaisiin, joilla voi kävellä päivässä 11 tuntia. Pulita mitä tahansa.