Naputteletko sinä(kin) tenttivastauksia ulkovarastossa?

Viime viikot olen valmistautunut viestinnän aineopintojen tenttiin.

Aikuisopiskelijana, jolle valitut opintokokonaisuudet mahdollistavat pääosin myös kotoa käsin suoritettavat verkkotentit, myös moni muu asia on toisin.

Vuosia – tai no kohta vuosikymmeniä sitten, 2000-luvun vaihteessa – odotin usein vuoroani Jyväskylässä Seminaarinmäen päärakennuksen suureen tenttisaliin. Sisäänkutsuminen tenttisaliin aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan, kahdessa tai useammassa rivissä rintarinnan. Odottavia ilmeitä, viimeisiä kertaamisia; mitkä olivatkaan ne viisi bulletpointtia, miten se teoria menikään.

Tenttipaperien kahina täyden salillisen kirjoittaessa ajatusten virtaansa ja kopisevien kenkien ääni, kun ensimmäiset alkoivat palauttamaan omia tenttivastauksiaan – siinäkin oli oma kutkuttava jännityksensä. Ja oi, viralliset tuimailmeiset tenttien valvojat, kuinka monta kertaa tentin aikana katseen nostaessaan pohtikaan, miten he saavat tunnit kulumaan vain kirjoittamisurakkamme päättymistä odottaen. Alvaraaltomaiset puitteet, ison salin juhlavan arvokas tunnelma, jossa muutamien lyijykynien putoaminen lattiallekin sai aikaan hienoisen kohahduksen ja kääntymisiä penkeissä.

Hieman arkisemmat puitteet sai muutaman kuukauden takainen tenttikertani, jossa sattumien summana istuin tentti-illan omakotitalomme lämpimässä ulkovarastossa kuunnellen pakastimen hurinaa. Häikäisevän upeana näkymänä edessäni olivat mapit ja lukuisat askartelutarvikelaatikot näteissä riveissään varastohyllyissä, vierellä kumollaan oleva äitiyspakkauksen Kela-laatikko odottamassa siirtymistä autotalliin.

Pienten tyttöjen äitinä hiljaisen paikan löytäminen kodissa useammaksi tunniksi tenttien aikaan on oma järjestelynsä – tentit kun ajoittuvat juuri siihen aikaan, jolloin lapsilla on iltapuuhat meneillään. Aikuisopiskelijalla korostunee se, että tentti-( ja muihinkin opiskelu)tilanteisiin tullaan hyvin erilaisista elämäntilanteista; vain pari minuuttia ennen tenttialustan avaamista on saatettu vielä pyyhkiä flunssaisen kuopuksen nenää tai valmistaa ruoka muulle perheelle. Elämänmakuista sumplimista, jossa tarvitaan uskoa siihen, että kaikki kyllä järjestyy.

Arvostan muuten paljon sitä, että opinnoissa on huomioitu erilaiset elämäntilanteet, jopa tenttimahdollisuuksissa. Opiskelussa on otettu aimoharppauksia sen suhteen, miten oppiminen nähdään. Ei enää ulkoa opettelua ja tolkuttoman pitkien, oikeastaan mitäänsanomattomien listausten epätoivoista mieleenpainamista, vaan pitkälti soveltamista käytäntöön ja linkittämistä yhteiskunnallisiin asioihin laajemmin. Sen voi tehdä siellä ulkovarastossakin, netin valtaisan tietovaraston ollessa jatkuvasti käsillä ja pakastimen huristessa hiljaa taustalla. Ilman virallisia, tuimailmeisiä valvojia tai pohdintaa lunttauksesta. Oppia elämää ja itseä varten, ei oppilaitosta varten.

Sitäpaitsi kyllä sinne ulkovarastoonkin rakkaudella tuotu tee ja välipala, välillä pienen ihmisen tekemä piirustuskin, vetää vertoja niille opiskelijavuosien kahvitteluhetkille ennen tenttiä. Elämä kulkee eteenpäin.

– Marika

 

blogi_katsausmenneeseen1

Suunnitelmallisuutta ja valinnan vaikeutta

Muistanet sen tunteen, kun lapsena – tai no, vielä aikuisenakin kenties – seisoit irtokarkkilaatikoiden äärellä, ja pohdit, mitä valitsisit, jos tosi moneen tekisi mieli tarttua, mutta kaikkea ei voi saada kerralla.

Sen, kun oikeastaan haluaisit ahmia paljon enemmän kuin oikeasti on itsellesi hyväksi ja sen, että liian paljoon tartuttuasi hyväkin muuttuu vastentahtoiseksi.

Juuri näiden perinpohjaisten asioiden äärellä huomaan itse olevani nyt.

Selaan yhä uudelleen avointen yliopistojen opintotarjontaa, pohdin ja pähkäilen – yritän tehdä fiksuja valintoja ja pitkäkestoisesti kantavia suunnitelmia. Olen kuin se pikkutyttö siellä karkkikaupassa, osaamatta päättää, mitä kaikkea haluaisi ja miten paljon kannattaa ahmia kerralla.

Olen aina nauttinut opiskelusta ja uuden oppimisesta. Työelämässä ollessani työnantajani mahdollisti useat laajat ammatilliset lisäkoulutuskokonaisuudet, mikä oli ihan huippua. Silti yliopistotasoisista opinnoistani on jo reilu kymmenen vuotta, joten täytyy tunnustaa, että nyt opintovapaalle siirtyessä avoimen yliopiston opintotarjonnan laajuus yllätti positiivisesti. Tekisi mieli haalia kaikkea ja naputella “ilmoittaudu opintojaksolle”-nappia tiuhaan.

Muistutan itselleni, että opiskelurutiineihin kiinni pääseminen vaatii aikaa ja totuttelua, enkä voi olettaa opintopisteiden ropisevan noin vain. Hoen, että muistathan jokaisen opintojakson tarkoittavan tenttiin lukemista, verkkokurssien keskusteluihin osallistumista tai esseiden kirjoittamista. Että eivät ne ole vain kutkuttavan kiinnostavia opintojaksokuvauksia, vaan oikeasti myös työtä, nainen, työtä. Monta monituista iltaa ja viikonloppua, lasten päiväuniaikaa. Sitä paitsi ei arkenikaan enää ole vain opiskelun, iltatöiden ja puolison yhdistämistä yliopistokampuksen kupeessa kuten aikoinani Jyväskylässä asuessa, vaan tässä hetkessä elämässäni iso osa päivästä kuluu pienten tyttöjen kanssa touhutessa.

Silti – onpa mahtava tunne. Lukuisia kiinnostavia opintokokonaisuuksia, monet jopa nykyiseen elämänrytmiini sopien verkko-opintoina suoritettavissa. Tunnen vilpitöntä kiitollisuutta siitä, että saan elää yhteiskunnassa, joka tarjoaa meille näin monipuoliset valinnanmahdollisuudet ja väyliä kehittyä, kerätä reppuun uusia (työelämä)osaamisen eväitä.

Suljen koneen hetkeksi, siirrän suunnitelmapaperit aikatauluineen syrjään. Sydän pomppii innostuksesta ja mieli on täynnä positiivista energiaa. On otettava hetken tauko, että realismi ennättää mukaan innostuksen rinnalle. Etten valitse liikaa ja uuvuta itseäni ja stressaa sillä, minkä on tarkoitus tuoda hyvää mieltä.

Tämä matka on mukava aloittaa.

– Marika

valintoja

Elämän ruuhkavuosissa

Pöydän reunalla nököttää tenttikirja, muutama sivu vasta käännettynä lukemisen merkiksi. Teekupin tee ennätti jäähtymään sillä aikaa, kun kävin peittelemässä perheen pienimmän – flunssaisena ja kuumeisena – uudelleen nukkumaan pinnasänkyynsä. Annoin rakkaan nallen pikkutytön kainaloon, nostin peiton ylemmäs nukkumatin matkaan lähteneellä.

Pienten nukahdettua katsoimme kalentereita kuukausiksi eteenpäin, pohdimme loppukevään aikatauluja ja sitä, miten me oikeastaan tätä arkea järjestelemme. Miten meistä kumpikin puolisoina löytää aikaa sille yhteiselle tärkeälle ja rakkaimmalle – perheelle – että toisaalta niille omille merkityksellisille asioille kuten liikkumiselle, ystäville ja tätä sivuten opinnoille.

Iltakokouksia, lasten harrastuksia, tenttejä, luentoja, ohjattuja jumppatunteja. Aikaa ystäville iltateehetkineen ja maailmanparantamiskeskusteluineen. Muutto uuteen kotiin vain viikkojen päässä, omakotitalon irtaimiston pakkaaminen ja uuden kodin remontointi. Katseita uuteen ja kaikki niin kovin odotettua ja toivottua, vaikkakin samalla ajallisesti haastavaa.

Omassa elämässäni on kääntynyt uusi lehti, sillä opintovapaani alkoi tämän kuun alussa. Kaksi vuotta aikaa sille, että saan mahdollisuuden täydentää ammatillista osaamistani ja päivittää vanhempainvapaiden jälkeen tietotaitoni ajan tasalle ennen palaamistani takaisin viestinnän työtehtävieni ääreen. Kaksi vuotta, 24 kuukautta, aikaa uusille ajatuksille, ideoille, oivalluksille. Kaksi vuotta aikaa sille, että etsin tunteja opiskeluun illan hämäristä hetkistä ja päiväuniajan lomasta, varastan lisätunteja kellon lähestyessä puoltayötä tai kukonlaulun aikaan aamulla.

Elämän ruuhkavuodet. Keskellä niitä. Taituroiden.

Silti odotan tulevaa paljon – tai oikeastaan mahdollisuutta jatkaa matkaa, jonka aloitin jo menneenä syksynä viestinnän verkko-opintoja aloittaessani.

Pöydällä tenttikirjan vieressä lojuu lehtiö, johon on raapustettu suunnitelmaa kesäopinnoista. Jännä, miten kesäopintotarjontaa katsoessa tuli nostalginen tuulahdus reilun kymmenen vuoden takaa – muistikuva siitä, miten jonotin kesäisenä aamuna Jyväskylässä saadakseni opinto-oikeuden kesän kasvatustieteen ja erityispedagogiikan opintoihin. On kiehtovaa lähteä opiskelemaan yliopistotason opintoja näin intensiivisesti vuosien tauon jälkeen. Toivon, että vuodet työelämässä ovat antaneet uutta perspektiiviä, vaikka sama lapsekas into tuntuu yhä kipinöivän sisällä.

Siirrän esikoisen illan askartelujen kimalleliimat ja pääsiäismunien mosaiikkivärit syrjään, otan uudelleen tenttikirjani ja käännän seuraavan sivun. Puoliso sanoo keittävänsä uuden teen.

Näin on hyvä. Askelia uuteen.

– Marika

opintosuunnitelmia

Lu-ke-mi-nen

En ole koskaan oikein tykännyt lukemisesta. Tai oikeastaan lukemisesta, jolla on deadline. Olen siis hidas lukemaan. Jo peruskoulussa nuortenkirjojen luku-deadlinet tulivat vastaan liian nopeasti ja tunsin oloni huonoksi. Lukion jälkeen en kokenut yliopistoa kiinnostavana vaihtoehtona myös osaksi siksi, että tiesin yliopisto-opintojen sisältävän paljon lukemista.

Nyt löydettyäni yliopisto-opinnot, lukeminen on edelleen se epämiellyttävin osa opintoja. Tajusin tuossa eräänä päivänä kuitenkin että hei! suurinosahan opintoihin sisältyvästä kirjallisuudesta on mielestäni kiinnostavaa. Ja että kirjaan tarttuminen tuntuu joskus hankalalta ihan muista syistä.

Kahden asian olen huomannut helpottavan minua luku-urakoissa. Ensinäkin lukusuunnitelma (siis ihan ensinnäkin se kannattaa tehdä tavalla tai toisella ja se) kannattaa aloittaa ns. pläräilyajalla, jolloin on lupa vain silmäillä tekstiä. Ei siis varsinaisesti tarvitse aloittaa lukemista ensimmäisenä päivänä. Pläräily kuitenkin saa ajatukset kohti oikeita asioita ja kynnys lukemisen aloittamiseen madaltuu.

Toinen helpottava ajatus on, että seuraavana päivänä on jo helpompaa. Jos lukeminen tökkii tänään, anna sen tökkiä ja etene sitä vauhtia kuin pystyt. Seuraavana opiskelupäivänä on aina järjestään ollut helpompaa kuin ensimmäisenä.

Ja se, että luen hitaammin kuin muut ei oikeastaan vaikuta mihinkään muuhun kuin siihen, että minun pitää vain varata hieman enemmän aikaa lukemiseen kuin muiden. Ja mitä se minua liikuttaa kuinka kauan muut kirjoja lukevat? Häh?

Aurinkoa päiviin ja tsemppiä lukemiseen myös sinulle!

T:T

_DSC0071

Uudenvuodenlupauksia

Minulla ei ole tapana tehdä vuoden alkaessa lupauksia, koska niiden toteuttaminen jää todennäköisesti puolitiehen. Kuitenkin tammikuun aikana tulee helposti mieleen asioita, jotka voisi tehdä toisinkin. Tämän vuoden alkaessa kaipaan parempaa järjestystä. Kaappeja siivotessa ajattelin, että samanlaista kaaosta ei saa enää tulla. En lupaa mitään, mutta päätän yrittää. Ehkäpä uudenvuodenlupauksissa onkin kyse juuri siitä, että haluaa ottaa itseään niskasta kiinni edes vähäksi aikaa. Vuoden vaihtuminen tarjoaa hyvän hetken muutokselle, jota muuten tulisi ehkä lykättyä aina seuraavaan viikkoon. Mikään ei kuitenkaan estä lupausten tekemistä vaikkapa keskellä kesää. Ja jos kokonainen vuosi tuntuu epärealistiselta ajalta, voi yhtä hyvin tehdä päätöksiä lyhemmäksi ajaksi. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jostain muutoksesta tulisi huomaamatta pysyvä tapa.

Myös opiskelu kaipaa aina välillä uutta järjestystä. Vanhoja toimintatapoja on hyvä kyseenalaistaa. Kirjatentit ovat minulle suurin haaste. Miten aikaisin pitäisi aloittaa lukeminen, kun aina tulee kiire? Toisaalta tuntuu siltä, että vasta kiireessä saan jotakin aikaiseksi. Jos aloitan lukemisen liian aikaisin, en keskity kunnolla ja löydän aina jotakin vielä kiireellisempää tekemistä. Olen tuskaillut tämän ongelman kanssa kauan, kuten varmaan moni muukin opiskelija. Itselläni tähän liittyy myös kokemus siitä, että kirjapinon lukemisesta ei välttämättä jää kovin paljon mieleen. Olen alkanut miettiä, että miten oikeastaan opin parhaiten ja mikä tuntuu mielekkäältä tavalta opiskella. Niinpä kokeilen nyt soveltaa näitä huomioita myös tentteihin valmistautumisessa. Muistiinpanojen sijaan voi esimerkiksi tehdä kysymyksiä, joiden pohtiminen auttaa kokonaisuuden hahmottamista. Kun löytää mieluisan ja tehokkaan tavan oppia, on aikataulussa pysyminenkin helpompaa.

Onnellista uutta vuotta!
Terveisin Johanna

Luopumisen aika

Tiedätkö, kuinka joskus sitä vaan innostuu kirjakaupassa tai nettikirjakaupassa ja ostoskori on yhtäkkiä täynnä kaikenlaista? Tai vaihtoehtoisesti varaat kirjastosta yhtä sun toista? Ja sitten, kun ne kaikki kirjat ovat kotona, lojuvat siinä pyödällä, etkä kuitenkaan lue niitä? Niin, kun et siinä kaikessa innostuksessa tullut ajatelleeksi, että milloin ne oikeastaan luet. Kovin vaarallistahan tämä ei ole, sillä kirjoja voi aina kerätä kirjahyllyyn ja lukea sitten kun on aikaa (hehe, eli juuri sinä kuuluisana hetkenä sitten kun).

Minulle kävi hieman sama juttu valitessani opintojani viime syksynä. Toki arkenikin on hieman erilaista nyt kuin syksyllä oletin, mutta näin joululoman (lue: lukuloman) jälkeen on kirkastunut ajatus, että kevät on pakko ottaa iisimmin ja jotain pitää jättää pois. Delete-nappia painan tärkeysjärjestyksessä viimeisenä olevalle psykologian kurssille persoonallisuuspsykologiasta. Kurssi kiinnostaa, mutta nyt ei ole sen aika. Opiskelu on antoisampaa silloin, kun sitä ei tarvitse tehdä minuuttiaikataululla.

Kevääksi on pari muutakin kurssia, joten opiskelut jatkuvat toki. Se tietysti harmittaa, että menetän kurssiin laittamat rahani, mutta enemmän minua harmittaa, jos kaiken joutuu tekemään kiireessä ja stressaantuneena. Ja on sitä hukattu rahaa turhempiinkin juttuihin.

Hyvää alkanutta vuotta ja opiskelun iloa keväälle!

T:T

20160112

Joulun odotusta

”Asiakastyön taidot”-kurssi eli viimeinen kurssi sosiaalityön aineopinnoista on nyt päättynyt, viimeinen essee omasta kasvusta sosiaalityön opinnoissa palautettu viime viikolla eli tämä tarkoittaa, että nyt odotellaan vain opintojakson arvosanaa ja koko aineopintojen yhteisarvosanaa. Eli voin nyt täysillä keskittyä joulun odotukseen, laittelemaan joululahjoja kuntoon sekä mikä tärkeintä, hiljentyä joulun sanomaan.

Ensi keväällä 2016 keskityn sosiaalityön yliopistohakuihin. Haluan myös harrastaa lisää liikuntaa ja olla enemmän perheeni kanssa. Pääsijalla elämässäni on kuitenkin perheeni ja tämän jälkeen ansiotyöni sekä viimeisenä opiskelu. Opiskelusta ei siis kannata ottaa liikaa paineita, sillä muuten siitä katoaa kaikki ilo. Jos elämä menee liikaa ns. ”suorittamiseksi”, niin en usko sen hyödyttävän opiskelua. Kannattaa huolehtia siitä, että lepotaukojakin tulee opiskelussa. Aikuisopiskelijalla ei tarvitse olla kiirettä mihinkään.

Olen siis siirtymässä myös bloggauksessani ensi kevään 2016 mittaiselle tauolle palatakseni sen jälkeen tavalla tai toisella taas asiaan. Haluan kiittää omalta osaltani tästä yhteisestä matkasta kanssabloggaajia, muita opiskelijoita ja Teitä, hyvät lukijat! Toivottavasti olette saaneet kirjoituksistani jotain; jotain motivaation siementä kenties tai varmuutta muuten opiskeluun. Itselleni kirjoittaminen on ollut antoisaa ja nämä kirjoituksethan eivät täältä mihinkään katoa, jotta niihin voi taas palata uudelleen. Joulun aikana voi hyvin nauttia kupillisen glögiä, mennä sohvalle ja käpertyä villasukat jaloissa peiton alle tutkiskelemaan näitä blogeja. Taustalla voi soida esim. “Varpunen jouluaamuna”, joka aina uudelleen ja uudelleen herkistää kuulijan.christmas-cookies-553457_960_720

Rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta toivotellen,

-Maria-

 

Tökkiikö esseen kirjoittaminen?

Muistatko miten lähteet merkitään? Aloitatko kirjoittamisen aina liian myöhään?

Olen selvinnyt tähänastisista tenteistä ja kursseihin sisältyvistä teksteistä melko hyvin. Kuitenkin ilmassa on leijunut tietty epävarmuus osaamiseni suhteen. Avoimessa opiskellessa voi joskus myös tuntua, että on hieman yksin opintojen ja opiskelutaitoihin liittyvien asioiden kanssa.

Syksyn aikana tähän kaikkeen apua minulle toi Taitava kirjoittaja -kurssi. Kurssin aikana käydään läpi kaikki akateemisen kirjoittamisen sudenkuopat, joita osaan ajatella -ja paljon muutakin. Tehtävistä saa todella kattavan henkilökohtaisen palautteen, joka vie eteenpäin. Lisäksi oli hienoa huomata kuinka yhteisöllistä verkko-opiskelukin voi olla. Kurssin opettajan lisäksi palautetta sai myös opiskelukavereilta ja myös kirjoittamiseen liittyviä huolia ja murheita jaettiin. Kurssi suoritetaan kokonaan etäopintoina Moodlessa, eikä siitä saa opintopisteitä. Kurssi on kuitenkin ilmainen (avoimen yliopiston opiskelijoille) ja sen suorittamisesta saa merkinnän opintorekisteriinsä. Vaikka kurssista ei saa opintopisteitä, kannattaa siihen suhtautua sillä vakavuudella, että varaa tarpeeksi aikaa tehtäville. Työtä joutuu siis tekemään, mutta eipä sitä muuten mitään opikaan 🙂

Tarkistin juuri, että kevään kurssille on vielä tilaa. Jos siis kirjoittaminen tuntuu hankalalta tai kaipaat vähän buustia tekstin työstöön, niin suosittelen lämpimästi tätä kurssia!

T:T

IMG_20151202_165817

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

“Kaikki hyvä loppuu aikanaan.”

Niin sanotaan, mutta hyvän loppumisesta ei seuraa välttämättä mitään pahaa. Viestinnän opinnot on taputeltu omalta osalta toistaiseksi kasaan ja nyt on aika rentoutua. Pieni paussi tulee tällä hetkellä tarpeeseen. Täytyy myöntää, että vaikka opiskelu ei olekaan ollut kovin rankkaa, tuntui todella hyvältä palauttaa viimeinen tehtävä tänään Moodleen. Ensimmäinen kurssin opintopisteet komeilevat jo WebOodissa ja nyt on aika odotella seuraavia. Kurssikirjat siirtyvät hetkeksi työpöydältä kirjahyllyyn, jossa ne odottelevat ensi kevättä. Tai ehkäpä hetkeä, jolloin tekee mieli pohtia viestinnän ilmiöitä hieman lisää. Sellaisia hetkiä kun tuntuu itselleni tulevan nykyään melko usein.

Kurssikirjat eivät varmastikaan siirry kirjahyllyyn jäädäkseen sinne pölyttymään, vaan niitä tullaan lukemaan paljon tulevaisuudessa. Olen ollut erittäin tyytyväinen päätökseeni kokeilla viestinnän opintoja avoimessa yliopistossa. Olen löytänyt minua kiinnostavan alan, oppinut paljon uutta ja tutustunut kiinnostaviin ihmisiin. Olen ymmärtänyt, kuinka merkittävää roolia viestintä näyttelee yhteiskunnassamme ja hahmottanut teorioita arkipäiväisiltä tuntuvien ilmiöiden tueksi. Olen kuullut upeita uratarinoita ja päässyt viimeinkin jyvälle siitä, mikä minusta itsestäni tulee isona. Palaset tuntuvat loksahtelevan paikoilleen aika hienosti.

Jos Sinä, lukija, et ole vielä varma omasta tulevaisuuden alastasi, voin suositella opintoja avoimessa yliopistossa erittäin lämpimästi. On ollut kiinnostavaa ja motivoivaa nähdä, millaisia opinnot oikeasti ovat. Myöskään ensi kevään pääsykoeurakka ei ahdista enää niin paljoa kun tiedän, että tämä on oikeasti se ala, jota haluan opiskella. Lisäksi olen oppinut paljon uutta, jonka tiedän varmasti auttavan minua opiskelupaikan saavuttamisessa.

Vaikka hieno kokemus avoimessa yliopiostossa on tältä erää ohi, uskon edessä olevan vielä paljon hyviä kokemuksia viestinnän opintojen parissa, toivottavasti yliopiston puolella. Oppiminen ei ainakaan lopu tähän. Kurssit ovat antaneet paljon eväitä arkisten, mutta todella tärkeiden ilmiöiden ymmärtämiseksi. Pääsen hyödyntämään oppimaani joka päivä niin työssä, kuin vapaa-ajalla. Ja se jos joku on aivan mielettömän siistiä.

Ihanaa joulun odotusta ja kaikkea hyvää!

Emma

PS. Viestinnän kevään kursseille näyttäisi olevan vielä tilaa, joten kiinnostuneet kipin kapin ilmoittautumaan! Saattaa olla, että “ilmoittaudu” nappia painetaan useampaan otteeseen ruudun tälläkin puolella 🙂

 

Verkko-opintojen haasteita ja mahdollisuuksia

Viimeksi luennolla ollessani huomasin, että melkein jokaisella opiskelijalla oli edessään joko tietokone tai älypuhelin. Laitteiden käyttökin näytti olevan aktiivista, ehkä opiskeluun liittyvää, tai sitten johonkin muuhun. Muutos on valtava siihen verrattuna, kun aloitin ensimmäisiä yliopisto-opintojani 2000-luvun alussa. Sen lisäksi, että laitteet ovat kehittyneet ja arkipäiväistyneet, ovat niiden käyttömahdollisuudet monipuolistuneet opiskelijan näkökulmasta huomattavasti. Enää ei esseitä tarvitse palauttaa paperiversioina. Ryhmätyöt ja verkkokursseilla luentojen seuraaminen ja tentitkin hoituvat omalta koneelta sijainnista riippumatta. Teknologian kehittyminen lisää opiskelun joustavuutta ja säästää aikaa, kun aina ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen. Saa nähdä, miten opiskelijan arki muuttuu jatkossa, jos kehitys säilyttää vauhtinsa. Merkittävää on myös se, miten uusia mahdollisuuksia osataan tai halutaan hyödyntää niin opiskelijoiden kuin opettajienkin osalta.

Omat kokemukseni verkko-opinnoista ovat olleet myönteisiä, erityisesti aikataulujen helpottumisen vuoksi. Kotona oleminen on kieltämättä myös mukavampaa kuin luentosalissa istuminen. Mutta haasteitakin löytyy. Se, että internetin tarjoamat mahdollisuudet ovat jatkuvasti napin painalluksen päässä, vaatii kurinalaisuutta. Pahimmillaan kirjoittaminen keskeytyy vähän väliä, varsinkin jos se tuntuu muutenkin vaikealta. Toisinaan, ainakin lapsiperheessä, luennon seuraaminen kotona voi olla mahdotonta. Lisäksi tekniset ongelmat voivat aiheuttaa omat haasteensa. Sosiaalisten kontaktien rajoittuminen sähköiseen muotoon saa joskus kaipaamaan vanhanaikaista yhteisöllisyyttä.

Luennoilla on nykyään kätevää, kun voi seurata luentorunkoa Moodlesta, hakea aiheeseen liittyvää lisätietoa tai tarkistaa kurssikirjojen saatavuuden. Mutta samalla voi lukea myös sähköpostit ja päivän uutiset. Perheelliselle opiskelijalle yhteydenpito kotiin tuo usein mielenrauhaa ja sitä kautta auttaa keskittymään. Toisaalta keskittyminen voi olla todella heikkoa, jos huomio kohdistuu koko ajan muuhun kuin opiskeluun. Viime kerralla kirjoitin ajankäytön suunnittelemisesta. Verkossa tai verkon ulottuvilla opiskelun suurin haaste on, että se vaatii suunnitelmallisuutta vielä enemmän kuin perinteinen opiskelu. Verkko-opinnoissa vastuu aikatauluista on opiskelijalla itsellään. On kuitenkin muistettava, että laitteiden puuttuminen ei takaa hyvää keskittymistä, eikä luennoitsijan läsnäolo poista opiskelijan vastuuta omasta oppimisestaan.

Voimia syyslukukauden viimeisiin haasteisiin!
Johanna