Perhosia vatsassa

Avoimen yliopiston WWW-palvelusta tulee viesti: verkkokurssi alkaa. Mielessäni häivähtää ajatus siitä, että minusta on taas tulossa opiskelija. Hymyilen itselleni, ja klikkaan viestissä olevaa linkkiä.

Kehitysmaatutkimuksen johdantojakso. “Lue opettajan tervehdys Foorumilta”, kehottaa etusivulla oleva kalenteri. Heti lukemaan, katsotaanpa mistä löydän sen foorumin. En malta odottaa päästäkseni tutustumaan verkkoympäristöön ja kurssimateriaaleihin. Jokainen ääniluento kuulostaa toinen toistaan houkuttelevammalta. Valitsenko ensin Ympäristön ja kestävän kehityksen vai tutustunko Valtioon ja kehitykseen? Tahdon tehdä kaiken yhtä aikaa, tahdon alkaa jo kirjoittaa oppimispäiväkirjaa ennen kuin olen edes osallistunut aloituskeskusteluun.

Vedän syvään henkeä. Ei minulla ole mitään kiirettä. Verkko-opinnoissa aikataulustaan voi päättää itse. Alkuinnostuksen vallassa voi tietysti kuunnella vaikka monta luentoa peräkkäin, mutta rauhoituttuaan kannattaa miettiä, miten paljon aikaa tarvitsee mihinkin tehtävään, ja missä järjestyksessä ne tahtoo tehdä. Aloitan siis lukemalla ohjeet ja kirjoitan ensimmäisen viestini aloituskeskusteluun. Sitten tilaan nettikaupasta tenttikirjan, ja päätän kuunnella yhden ääniluennon seuraavana päivänä, kun tiedän minulla olevan siihen sopivasti aikaa.

Tunnen oloni jo melkein oikeaksi opiskelijaksi!

Jo muutaman päivän kuluttua tiedän, että olen tehnyt oikean valinnan. Töiden lomassa ei luennoilla käymiseen jää juurikaan aikaa, erityisesti kun kotona odottavat alle kouluikäiset lapset. Netissä opiskelu sen sijaan sujuu joustavasti ja ylimääräisen stressin sijasta saan siitä piristystä ja lisämaustetta elämään.

Uusia alkuja

Kotona taas; luennolta on kotiuduttu. Kehitysmaatutkimuksen aineopinnot pyörähtivät osaltani käyntiin – vaikkakin harva tuntuu edes käyttävän koko kehitysmaa-sanaa enää. Kenties pian vaihtuu koko aineen nimi?

Aamuvirkulle iltaluennot ovat aika tukalia. Onnekseni luennolla ja ilmeisesti koko kurssilla käytävät asiat ovat minulle jo entuudestaan tuttuja. Kurssi toimii siis lähinnä tietojeni päivittämisenä. Se vähän jäi mietityttämään, kun luennoitsija mietti ryhmän mahdollista epäsuhtaa, sillä luennolla oli sekaisin yliopiston kirjoilla olevia opiskelijoita sekä meitä avoimen opiskelijoita. Ei siinä välttämättä aina ole epäsuhtaa varsinkaan niin päin, että yliopisto-opiskelijalla olisi ylivertainen tietomäärä tai ylilyöntiasema. Tämäkin kurssi liippaa niin läheltä taloudellista puolta, että monella voi olla aiempien opintojensa tai työnsä kautta saatua tietoa aihepiiristä, kun taas puhtaasti yhteiskunnallisia aineita lukenut yliopisto-opiskelija voi olla hukassa talouden puolen termien kanssa.

Ensimmäinen luento meni kuten tavallista käytännön asioiden selvittämiseen. Tuntui helpottavalta kuulla, ettei mitään ylitsepääsemätöntä ole tiedossa. Lopputyön aiheenkin taisin jo valita. Aloitan mieluusti aikaisin. Palautus on vasta huhtikuun puolivälissä, mutta varasin jo kalenteristani päivät itselleni, jolloin työstän tätä 15-sivuista työtä. Kevään aikana kun pitäisi vielä saada päätoimiseen yliopistooni tehtyä etänä useammatkin esseet ja projektit, täytyy ajankäyttö suunnitella huolella. Vapauttava fiilis valtasi minut luettuani, että lopputyön voin tehdä myös englanniksi. Lähteiden ollessa pääasiassa tällä kielellä tullee vähemmän virheitä, jos voin kirjoittaa tekstin englanniksi. On myös helpompaa plagiarisoida vain kääntämällä sanasta sanaan suomeksi kuin esittää asia englanniksi omin sanoin; englanti sallittuna kielenä siis turvaa opiskelijankin asemaa.

Ensi viikolla pääsemme luultavasti syvemmälle itse asiaan. Menen tänä iltana nukkumaan levollisin mielin: 5 opintopistettä 15 sivusta tekstiä + 9 pakollisesta luennosta on kohtuullinen työmäärä. Kevään aikana seuraan kuinka hyvin pidän kaikki langat käsissäni, samaan aikaan suoritan 120 brittiläistä opintopistettä etänä, töissäkin käyn ja lastenkin koulunkäynnissä olisi oltava tukena.

Acessories for the new decade

Saan heti muistutuksen siitä, etten ole enää nuori opiskelija. Vasta kaukolainaamani ensimmäinen tenttikirja ei mahdu käsilaukkuun ja joudun kantamaan sitä kädessä. On kauhean ylpeä olo, kohta unohdan kirjan Ravintola Alvariin vain saadakseni hakea sen myöhemmin ”Anteeksi jäiköhän tänne filosofian kirjaa? Niin minun, luen tämänkaltaista kirjallisuutta päivittäin.”

 Kerroin ystävättärelle, että kaukolainaamani kirja on saapunut. Ensimmäinen tenttikirja tenttiin jonka päivämäärää en ole selvittänyt. Toivottavasti ei ollut tänään. Ei hätää, vertaistuki tunnustaa, ettei ole edes kirjautunut sisään syksyllä alkaneisiin omiin opintoihinsa. Huoahdan, aikuisten maailma on lorvijoita täynnä.

 Toinen kirja on vielä karussa. Se on saatavilla Turun yliopiston kirjastossa, mutta joku uusii sitä jatkuvasti. Joko joku on menossa samaan tenttiin kanssani tai gradun tekijä, joka kasaa ensin kirjat kotiinsa ja jättää ne sitten lukematta. Yliopiston kirjasto pyytää pini-koodia. Mihinhän olen omani tallettanut ja mihinkähän sähköpostiosoitteeseen pyysin salasanavahvistuksen. Milloinkahan olen viimeksi käyttänyt akateemista kirjastoa? Olenkohan edes kirjoilla niillä enää? Se selviäisi, jos löytäisin pin-koodini, mutta minkähän vuoden almanakan takasivuilla se on?

 Opiskelu vaatii jämerää otetta ja alituista päämäärätietoisuutta. Pahaksi onneksi tein uudenvuodenlupauksen ja lupasin kuntoilla enemmän. Pitää mennä. Sorkke.