Posts

Posted on

Elämän virtaa

Kesäkuussa pohdin blogissani, että mikä on tehokkain tapa oppia: ryhmässä vai yksin, virtuaalisesti vai luokkaopetuksessa. Tällöin osallistuin sosiaalipsykologian verkkokurssille Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus, jossa ryhmänä teimme tehtäviä ja esseitä virtuaalisesti. Tuo kurssi ei ollut mitenkään helppo käytännön syistä eikä ryhmäytymisen kannalta, mutta jälkikäteen katsottuna kaikki meni hyvin ja arvosanaksi tuli 4. Voisin sanoa, että vaikeuksista huolimatta kokemus oli todella hyvä.

Alkukesästä sain sitten tietää, että perheeseemme on tulossa vielä yksi perheenjäsen, ja lasketuksi ajaksi arvioitiin helmikuun 9. päivä 2013. Heinäkuun alusta alkaen työni toimenkuvaan tuli muutoksia, joka tarkoitti myös uusien asioiden opettelua. Lisäksi mieheni innostui katselemaan tontteja ja löysimmekin mainion tontin, jonne suunnittelimme, että voisimme rakentaa toivomamme talon 2013 aikana, ja saimme sen hankittua. Hektisen syksyn 2012 johdosta päätin, etten opiskele mitään avoimen yliopiston opintoja vaan pidän toistaiseksi taukoa.

Lapsukaisemme sitten päättikin syntyä kuusi viikkoa etuajassa ja syntyi 3.1.2013. Synnytys meni hyvin ja lapsi voi hyvin vaikka olikin vain 2475 grammaa ja 45 cm. 11 sairaalapäivän jälkeen pääsin kotiin ja olin täynnä energiaa. Koska lapsukainen vain syö ja nukkuu tässä vaiheessa, sain hyvin hoidettua käytännön asioita, kuten tarvittavien tarvikkeiden hankkimisen, joka oli ollut tarkoitus tehdä, kun jään äitiyslomalle tammikuussa. Ennen syntymää meillä oli valmiina vain turvakaukalo lapselle ja äitiyspakkaus oli tullut postiin, josta mieheni sen haki juuri ennen kotiin saapumistamme. iPadin voimin katselin netistä tarvittavia vauvaan liittyviä tarvikkeita jo Kätilöopiston sairaalassa, kuten hoitopöytää ja lastenvaunuja ja ne hankittiin sitten heti kotiutumisen kynnyksellä. Lisäksi löysin ihanan vauvojen vaateliikkeen Beibamboo, josta voi ostaa pieniä vauvan vaatteita tai vuokrata setin juuri oikean kokoisia vaatteita myös keskosvauvoille.

Viikon kotona olon jälkeen aloin hoitelemaan asioita ja suunnittelemaan tulevaa kevättä. Samassa yhteydessä tarkistin myös, että mikä sosiaalipsykologian kurssi minulla oli jäänyt suorittamatta 2012 aikana perusopinnoista. 2012 tämä kurssi oli ollut pelkkä verkkotentti, mutta 2013 uusi kurssi oli laitettu sellaiseen muotoon, että siinä oli pari eri suoritusvaihtoehtoa joko verkkotentillä tai verkkokurssilla, jossa on alkutentti, verkkolukupiiri ja tehtäviä. Päädyin heti jälkimmäiseen ja jään odottelemaan kurssin aloitusta, joka on helmikuun lopussa.

Samaan aikaan huomasin tarjouksen eräästä internetmainosten tarjoavassa yrityksessä, joka mainosti verkkokielikursseja edulliseen hintaan. Ostin diilin ja nyt pohdin, että alanko opiskella tulevana vuonna ranskaa vai espanjaa täältä kotisohvalta! Netistä myös tarkastelin avoimen yliopiston verkkokurssivalikoiman, ja voi olla että jotain muutakin innostun tässä kevään aikana opiskelemaan… Erityisesti nyt kun olen pienen vauvan kanssa kotosalla tuollaiset verkkokurssit vaikuttavat erittäin houkuttelevilta ja näppäriltä vaihtoehdoilta!

Tässä vauvelimme pohtii, että mitä kaikkea hänellä onkaan opittavana tulevaisuudessa.

“What a wonderful World…”

 

Posted on

Opiskelijan tärkeimmät työkalut ovat sana ja kynä

Hämmästyttävää, miten vähän sitä opiskelusta tietää, ennen kuin oikeasti opettelee opiskelemaan.

Olen itse suorittanut erilaisia opiskelua tukevia yliopistokursseja ja väitän, että olen saanut niistä todella paljon irti. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi Taitava kirjoittaja -kurssin avulla on saattanut tehdä tutkimusmatkaa oman itsensä maailmaan ja selvittänyt kaikista kiperintä kysymystä: Minkälainen oppija minä itse olen. 

On hyödyllistä tehdä tuo tutkimusmatka. Sen avulla huomaa, kuinka helposti voi karsia opiskelustaan kokonaan pois turhaa yrittämistä ja liikaa tekemistä. Kuulostaa yksinkertaiselta – jopa liiankin helpolta – mutta osoittautuu kuitenkin käytännössä toimivaksi mahdollisuudeksi.  Tilalle jää oivallus opiskelun tärkeimmästä metodista, eli siitä, miten juuri minä opin; mikä on paras opiskelutekniikkani, milloin olen vireimmilläni, sekä se, missä ja miten minä parhaiten keskityn ja opin.

Vanha perinteinen tapa on se, että käyttää opiskeluunsa keskimäärin tunnin päivässä. Se on melko vähän. Mutta kun ajattelee, että tuon tunnin käyttää aktiiviseen uuden tiedon lataamiseen, huomaakin, että jo yksi tunti riittää.

Jos tunnin päivässä käyttää uuden oppimiseen – huomaa helposti, että viikossa tuo tunti venyy kahdeksi, kolmeksi, jopa neljäksi tunniksi. Ja sitten onkin jo taas luennolla ja huomaa keskustelevansa juuri noista samoista asioista opiskelutovereittensa kanssa. Niin yksinkertaista opiskelu on.

Sitä ikään kuin tekee akateemista tutkijan työtä jo ihan relevantisti, oman opiskelunsa myötä.

Olen tullut omassa pohdinnassani siihen loppupäätelmään, että opiskelijan tärkeimmät työkalut ovat sana ja kynä. Tarkoitan tällä sitä, että vanha sanonta: sanassa on totuus – pitää todellakin paikkansa.

Tuo totuus ja sen uudelleen muokattu sovellus tuodaan esille tenttitilanteessa kynän avulla -paperille kirjoittaen. Tenttitilanteessa joutuu punnitsemaan vastausta antaessaan sitä, mitä tuosta asiasta aikoo lausua. Mikä on asian kannalta kaikkein oleellisinta ja mitä asioita opetustilanteessa on painotettu.

Markku Temmes tuli maininneeksi erään kurssin yhteydessä, että hyvän tutkijan paras ominaisuus on vilkas mielikuvitus. Tämä lause on jäänyt vahvana mieleeni. Olin itsenkin tuon aina tiennyt, mutta se nousi valtaviin mittasuhteisiin mielessäni vasta sen jälkeen kun opettaja lausui sen ääneen.

Tuon saman asian varmasti oivaltaa meistä jokainen. Vaaditaan kuitenkin sitä, että joku toinen sanoo asian ääneen ja että sen voi tämän jälkeen itsekin ’allekirjoittaa’.

Opiskelu on luovaa, miellyttävää työtä, kunhan löytää siihen oikeat työkalut. Tunnetko tai tunnistatko sinä oman tekniikkasi? Kannattaisikohan pohtia myös uusia mahdollisuuksia uuden oppimista silmällä pitäen. Kurssitarjonnasta ei ole puutetta. Vaaditaan vain hiukan uteliaisuutta, hiukan rohkeutta ja hieman työtä. Mutta lopulta on helpottavaa todeta, että se kaikki vaiva on ollut juuri sen arvoista.

Kirjoittaja on helsinkiläinen freelancertoimittaja Seppo-Hannu Lahtinen, joka harrastaa urheilua ja viihtyy luonnon äärellä. Kiinnostuksen kohteita mm. Valtio-oppi (Hallinnon- ja organisaation tutkimus), Viestintä, Filosofia ja kielet.

Posted on

Sisäinen ääni ja sen seuraamisen tärkeys

Olen aina uskonut, että kun seuraa sydäntään ja intohimoaan, siitä seuraa väistämättä jotain hyvää. Silloin ei voi tehdä virheitä. Toki joskus päätöksillämme voi olla tuskallisia vaikutuksia, kuten ihmissuhteiden päättyminen, toiselle paikkakunnalle muuttamisesta seuraava läheisten ikävä tai muu vastaava, joka voi kihauttaa vedet silmäkulmaan. Ikävät tunteet ovat kuitenkin ohimeneviä, ja rohkeat päätökset ja teot palkitaan takuulla. Olen huomannut tämän omassa elämässäni pätevän sekä isoihin että pieniin asioihin. Toimiessani itseäni vastaan lopputulos kyllä takuulla pläjähtää silmille jollain tavalla.

Tietenkin on aina ennen toimintaa ryhtymistä tutkittava sitä, kuunteleeko päätöstä tehdessään puhdasta sisäistä ääntään vai tekeekö sen jonkun pinnallisen tuntemuksen pohjalta. Monet tekevät päätöksiä pelosta ja luulevat seuranneensa sisäistä ääntään. Ei uskalleta hakea uutta työpaikkaa, vaikka nykyinen ahdistaa, sillä mieluisan työpaikan netistä löytyvä rekryilmoitus laittaa itsetunnon koetukselle ja pääkopassa oleva pieni sivupersoona alkaa kimittää: “En minä kuitenkaan tuota paikkaa saa, ei kannata edes yrittää. Niillä on varmaan paljon hyviä hakijoita, minä nyt olen tällainen keskiverto vaan.” Se ei ole sisäinen ääni, se on mieli ja mieli on hiljennettävä, jotta sisäisen äänen kykenee kuulemaan.

Uskon myös, että ihmisen elämässä kaikki mihin suhtautuu innostuksella täydentää toistaan jollain tavoin. Opiskelu on yksi tällaisista asioista. Kun aloitin taidehistorian opinnot, olin työskennellyt freelancer-toimittajana jo monta vuotta ja tehnyt pääasiassa kulttuurijuttuja. Taide oli harrastukseni ja rakkauteni, joten tiesin siitä oman käden kokemuksella. Suunnittelin kulttuuritoimittajan uraa vakavissani ja halusin sille vedenpitävän pätevyyden opiskelun kautta. Taidehistorian abron opiskeltuani työ vei minut isommalle kentälle. Aloin tehdä juttuja hyvin laajasti työhyvinvoinnista järjestötoimintaan eikä siinä tee mitään sillä tiedolla, että Jan van Eyck maalasi Arnolfinien kaksoismuotokuvan vuonna 1434. Sittemmin olenkin luopunut suunnitelmistani keskittyä työssäni pelkästään kulttuuriin. Maailma on liian suuri leikkikenttä, jotta haluaisin profiloitua pelkästään taiteeseen. Sitä paitsi Helsingin kulttuuripiiri on hyvin homogeeninen. Kulttuuritoimittajatkin näyttävät kaikki samoilta. Tunnistan kilometrin päästä toimittajan, joka kirjoittaa pop-kulttuurista. Minä haluan olla yksilö.

Suunnitelmien muuttumisesta huolimatta tiedän, että opintoni hyödyttävät minua. Poikii se sitten yleissivistystä, ajatusten runsautta tai analysointikyvyn kehittymistä, opiskelulla on aina jokin elämää rikastuttava vaikutus. Tämän taidehistorian aineopintojen aikana minulla on ollut pitkiä pausseja, etten ole laittanut kortta ristiin opiskelun hyväksi, mutta joka kerta, kun aloitan uuden taidekirjan lukemista muistan, miksi olen opinnot aloittanut. Syy siihen on rakkaus taiteeseen sen kaikkien puolineen kuvataiteesta elokuviin, musiikista kirjallisuuteen. Opintojeni hitaasti etenemisestä huolimatta olen valinnut oikein ja olen kiitollinen, että olen päässyt tutustumaan rakkauteeni entistä syvemmin. Tänä kesänä tavoitteeni on tehdä parikin esseetä. Kesä ja taide – täydellinen yhdistelmä!

Posted on

Ryhmässä vai yksin, virtuaalisesti vai luokkaopetuksessa?

Viime viikkoina olen miettinyt, että olisinko sittenkin päässyt helpommalla, jos olisin osallistunut tenttiin kurssini osalta, enkä verkkokurssille. Minulle oli kovat odotukset verkkokurssin suhteen, ja idea ja toteutus itsessään olivat todella mielenkiintoisia, joita halusin kokeilla. Kurssin vetäjä oli valmistellut tämän kurssin loistavasti ja miettinyt erilaisia luovia tapoja toteuttaa, joten malli itsessään on loistava, mutta…pohdin jo toukokuun puolessa välissä blogissani miten ryhmäytyminen tapahtuu verkkokurssien osalta. Nyt muutaman viikon kokemuksen myötä täytyy sanoa, että ei ole ollut helppoa. Ihmisten aikataulut, tekemisen syklit ja järjestäytyminen on erilaisia ja tuntuu, että yhdessä tekeminen on melko kaoottista. Ajattelin itse, että aloitan keskustelun ja teen yleisraamin ja sitten luotan ihmisiin, että he hoitavat oman osuutensa ja järjestäytyvät itsestään ennen eräpäivää. Neljä päivää ennen yhden tehtävä alustusta, yksi henkilö ilmoitti, että lopettaa kurssin kesken. Tämä tuntui jotenkin siltä, kuin matto olisi vedetty alta. Loppuporukalla sitten luovimme tehtävän palautuksen ajallaan. Toista tehtävää emme olleet edes aloittaneet, jonka palautus oli viikon päästä. Nyt olemme sitä työstäneet kolmen hengen voimin Etherpad alustalla ja palautus on kolmen päivän päästä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan esseetä ryhmänä. Mielenkiintoista tulee olemaan se, miten saamme muodostettua punaisen langan esseeseen.

Ryhmässä ja virtuaaliopiskelussa on kyllä paljon mahdollisuuksia, mutta se vaatii kyllä opiskelijoilta vahvaa motivaatiota ja luottamusta. Kun ollaan yhteydessä virtuaalisesti, niin on vaikea arvioida, että kuka on tosissaan ja keneltä voi odottaa kuinka paljon. Luokkaopetuksessa saa paljon vinkkejä ihmisten käyttäytymisestä ja ajattelumalleista ja oman kokemuksen mukaan ryhmäytyminen on helpompaa ja nopeampaa. Olisi todella kiva kuulla hyviä kokemuksia, kuinka virtuaaliopetuksessa on ryhmäydytty onnistuneesti. Olisko esimerkiksi jotkut tietyt pelisäännöt tai raami, joka tulisi kurssin ohjaajan puolelta, että vastuita pitää selvittää etukäteen tai testata motivaatiota jotenkin matkan varrella, ennenkuin pystyy jatkamaan kurssia.

Tämä verkkokurssi, jossa on tehty tehtäviä ryhmänä on ollut varsin mielenkiintoinen. Välillä motivaationi on laskenut ihan käytännön haasteiden ja hallitsemattomuuden myötä, ja huomioni on kiinnittynyt pois varsinaisesta aiheesta vaikka se kovin mielenkiintoinen onkin.

Seppo-Hannu käyttää blogissaan vertauskuvaa tuntematon pilvi, johon ihminen astuu. Tämä verkkokurssi on ollut minulle sellainen oppimisen saralla. Ehkä tämä pilvi alkaa kohtapuoliin hälvetä, ja olen saanut paljon kokemusta verkkokurssilla oppimisesta. Kurssin loputtua hieman hengähdän ja vietän ihanan kesän. Pari herkullista kirjaa odottaa minua yöpöydälläni, joita olen lykännyt lukemasta, jotta saan nämä opiskelutehtävät ensin tehtyä. Kohta on aika keskittyä myös niihin ja loikoilla riippukeinussa.

Oikein nautinnollista kesää kaikille!

 

Posted on

Jos haluat oppia jotakin, opeta sitä

Ystäväni päivitti Facebookprofiiliaan lainaamalla Onnen oivalluksia kirjan tekstiä ‎”Jos joudut lähtemään rakkaasta paikasta, jossa olet asunut ja jonne kaikki eilispäivät ovat syvään juurtuneet, jätä se miten tahansa, mutta älä viivytellen – jätä se taaksesi mahdollisimman äkkiä. Älä käänny katsomaan taaksesi, äläkä erehdy uskomaan, että hetki, jonka muistat olisi parempi siksi, että se kuuluu menneisyyteen. Menneet vuodet tuntuvat turvallisilta, voitetuilta, kun taas tulevaisuus elää pilvessä, joka näyttää matkan päästä pelottavalta. Kun astuu pilven sisään, se hälvenee.”

Tätä samaa ajatusta voi aivan hyvin soveltaa myös opiskelun maailmaan. Opiskeluhan on kuin tuo tuntematon pilvi, johon opiskelija uuden aihealueensa kautta astuu. Ja toisinaan se voi tuntua hyvinkin pelottavalta. Mutta se hälvenee.

Toisaalta noissa alkusanoissa mainitussa tekstissä mainittu paikka, johon ”kaikki eilispäivät ovat syvään juurtuneet” kuvastaa mielestäni jo aiemmin opittua – sitä turvallista.

Ollakseen hyvä opiskelija, on oltava vahvanrohkea. Joskus jopa uhkarohkea. Mitä se sitten merkitsee? Ainakin se tarkoittaa yhteisöllisyyttä muiden opiskelijoiden kanssa. Samojen kokemusten jakamista ja pelon hälventämistä yhteisten keskustelujen muodossa. Hyvät arvosanat ovat tietenkin kaikkien suurin tavoite, mutta mikään ei synny väkisin. On annettava omalle kehitykselle myös riittävästi aikaa. Aikaa kehittyä.

Joskus olen kuullut sanottavan, että jos haluat todella oppia jotakin, opeta sitä! Siinä on vinha perä. Ihminen joutuu opettaessaan muita tarkistamaan tietonsa, koska usein opetustilanteessa moraali ja vastuu tiedon oikeellisuudesta kasvaa vahvaksi. Ja se on suurta viisautta. Tähän luultavasti jo Platon on perustanut omat ajatuksensa ja oppinsa.

Itselleni opiskelu on paitsi henkilökohtaista asioihin syventymistä, myös vahvaa vuorovaikutusta muiden opiskelijoiden kesken. On innostavaa ja ilahduttavaa kuulla muiden näkemyksiä aiheista, jotka ovat itseä askarruttaneet. Ja loppujen lopuksi opiskelussahan on kysymys siitä, että kykenisimme soveltamaan taitojamme tenteissä, työssä ja arjessa yleensäkin.

Kirjoittaja on helsinkiläinen freelancertoimittaja Seppo-Hannu Lahtinen, joka harrastaa urheilua ja viihtyy luonnon äärellä. Kiinnostuksen kohteita mm. Valtio-oppi (Hallinnon- ja organisaation tutkimus), Viestintä, Filosofia ja kielet.

Posted on

Miten ryhmäytymien tapahtuu verkko-opinnoissa?

Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus – verkkokurssi on alkanut, ja ryhmät jaettu. Noin kuukausi on aikaa järjestäytyä, tehdä alustus tietystä teemasta kurssiin liittyen, tehdä essee ryhmänä sekä käydä keskustelua foorumilla. Sinänsä kuulostaa hauskalta ja mielenkiintoiselta, mutta miten se käytännössä toteutuu onkin oma juttunsa. Materiaalin hankinnassa oli haasteita, ja nyt vihdoinkin alkaisi olla kaikilla materiaalit kasassa.

Ryhmän muodostumisvaihe on siis käynnissä, mielenkiinnolla odotan kokemusta, että miten saamme tehtävät tehdyksi. Mitä ilmeisemmin emme aio ryhmänä tavata vaan tehdä kaiken verkossa. Saa nähdä tuleeko joku storming vaihe tässä prosessin aikana vai ähiseekö jokainen itse omassa kotonaan tai tietokoneen takana haasteiden kanssa. Meillä ei ole kovinkaan paljon aikaa päästä normiutumisvaiheeseen ja suoritusvaiheeseen, koska aikataulut tulevat vastaan.

Kai tämä on omaa muutosvastarintaisuuttani, että ei näe ihmistä kenen kanssa tekee työtä eikä pääse sopimaan työtavoista. Toiset ihmiset kun lähestyvät asioita yksityiskohdistsa ja toiset kokonaisuuksista, ja mielenkiinnolla odotan, että miten tämä ryhmä lähtee toimimaan.

Tämä on ensimmäinen puhdas verkkokurssini, jossa tehdään ryhmätyöt tuntemattomien ihmisten kanssa verkon välityksellä. Hieman ahdistaa ja jännittää, mutta eihän tässä auta kuin yrittää parhaansa. Eniten jännittää videon välityksellä pidettävä ryhmäalustus, miten se hoidetaan. Uskon että tästä tulee kuitenkin hyvä oppimiskokemus.

Posted on

Toukokuun kiireitä

Rakas blogini

Toukokuu on kiireistä aikaa. Tänä vuonna minun sosiaalipsykologian opintoni jatkuvat aina kesäkuun puolelle saakka, sillä minulla on vielä kaksi kirjatenttiä. Opiskelu kauniina toukokuun päivänä vaatii kovaa itsekuria, joinain päivinä sitä löytyy ja joinain päivinä ote opinnoista tuntuu lipsuvan. Mielelläni puuhastelisin aurinkoisena toukokuun päivänä puutarhassa, muokkaisin maata ja laittaisin kasvimaan kuntoon. Näin keväällä siemenluettelot kilpailevat tenttikirjojen kanssa huomiostani. Tänä keväänä sain vihdoin ja viimein tilattua Sinipallo-ohdakkeen siemeniä ja tulenpunaisia unikoita, joita olen haaveillut saavani puutarhaani jo monta vuotta.

Olen yrittänyt vuorotella lukemisen ja puutarhatyön välillä. Ensin luen sekä sosiaalisista representaatioista että asenteista ja sitten seuraavassa vaiheessa siirryn kasvimaalle istuttamaan perunoita. Pudotellessani perunoita vakoihin pohdin, miten nämä sosiaalipsykologian ilmiöt eroavat toisistaan ja onko niillä jotain yhtäläisyyksiä. Parin perunavaon jälkeen palaan taas kirjojen pariin. Ulkona pyörähtäminen on saanut veren kiertämään paremmin ja koko keho on paremmassa vireessä. Väsyneenä ja hapen puutteesta riutuneena minun oppimiseni estyy ja tuloksia ei synny, eli suoraan sanoen mikään tieto ei uppoa minun kallooni.

Viime bloggaamisestani on jo vierähtänyt jokunen viikko ja ne lukijat, jotka sattuvat tuntemaan minut ulkoiselta habitukseltani, varmaan ihmettelivät suuresti miten keski-ikäinen, ”raskasluinen” naisihminen voi liidellä Helsingin keskustasta Ateenan Akropoliille tuosta noin vain. Kieltämättä ajatus ikkunalaudalla seisovasta ja lentoon lähtevästä pyöreästä naisfiguurista huvittaa itseänikin. Siinä saattaisi Helsinki – Ateena – Helsinki – lentomatka ja taidehistorian opiskelu loppua varsin lyhyeen, mutta lentäminen sujuu raskastekoisemmaltakin emännältä, jos apuna on vankat siivet.

Lentomatkaa varten tein joitain tiedusteluja vapaana olevista enkelin siivistä. Näin, minä keski-ikäinen nainen, sainkin kuulla, että voin lainata komean siipiparin tunnetun firenzeläisen taidemaalarin Fra Angelicon taideteoksen enkeli Gabrielilta. Enkeli Gabriel komeine siipineen esiintyy taiteilijan noin v. 1431 tekemässä maalauksessa Marian ilmestys. Gabrielin siivet ovat vahvat kuin kotkalla ja suotuisien ilmavirtausten ansiosta lentomatkani Ateenan Akropoliille ja takaisin taittui hyvin jouhevasti. Siivet olen palauttanut enkeli Gabrielille heti lennolta palattuani. Tarkistakaapa vaikka.

Nyt todellisuuden sosiaalinen rakentuminen ja sosiaaliset representaatiot kuuluvat jo kutsuvan minua. Yritän totella niiden kutsua, sillä ne ovat erittäin mielenkiintoisia aiheita opiskella ja pohdiskella, vaikka onkin kevät ja kaunis toukokuun päivä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Posted on

Innostus hiipii taas

Uusi opintojakso, ”Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus”, on taas alkamassa ja tällä kertaa se on verkko-opintoina. Toinen vaihtoehto olisi ollut suorittaa koko opintojakso pelkkänä tenttinä, mutta itse olen ainakin sen verran sosiaalinen luonne, että haluan keskustella ja jäsentää tietoa jossakin ryhmässä, oli se sitten fyysisesti luennolla tai virtuaalisesti verkkoluennolla. Minusta on hieman omituista, että sosiaalipsykologiassa todetaan, että oppiminen on ensisijaisesti sosiaalinen ilmiö ja toissijaisesti yksilön ilmiö ja kuitenkin useat kurssit on pelkästään tentittäviä opintojaksoja. Meitä oppijoita on kuitenkin erilaisia: toiset visuaalisia, toiset kinesteettisiä ja toiset auditiivisia. Ja aikuisopiskelijana pelkkä tenttiminen tuntuu todella tylsältä, jos ei ole mitään painetta varsinaisesti suorittaa mitään, vaan haluaisi perehtyä ja oppia uusia asioita sekä mahdollisesti pohtia näitä ryhmässä. Pelkkä yksin lukeminen ja pohtiminen ei ole oikein minun juttuni, ja niin paljon kuin on mahdollista suorittaa jotenkin muuten kuin pelkästään tenttimällä, niin aion kyllä hyödyntää nämä mahdollisuudet.

Viikko sitten menin avoimen yliopiston kirjastoon hankkimaan kurssikirjat ja tajusin, että olen vasta 21. varauslistalla toisen kurssikirjan suhteen. Tämä on ainoa paikka, josta kirjan voi saada lainaan ja Amazonissa kirja maksaa 134 puntaa. Vähän jännittää, että miten kurssi tulee suoritettua ilman kirjaa vai pitääkö odottaa ensi syksyyn, että kirjan saa lainattua.

Varaan kuitenkin toisen kurssikirjan, Moraalipsykologia, ja illalla selailen sitä läpi. Aikaisemmalta kurssilta minulle on jäänyt vahvasti mieleen Kohlbergin moraalisen kehittymisen tasot eli laadullisen ajattelun kehittyminen, ja se on jäänyt minua pohdituttamaan, että miten voisin ymmärrystäni syventää siitä niin lasten kasvatuksessa kuin aikuistenkin ammatillisessa kehittämisessä. Ilokseni huomasin, että tässä kirjassa on paljon asiaa tähän liittyen. Nyt vaan kun löytäisi sopivasti aikaa kirjan lukemiseen ja perehtymiseen. Sitä ennen pitäisi vaan perehtyä yhteen toiseen kirjaan, josta on tulossa verkkotentti reilun viikon sisällä. Ei millään malttaisi olla aloittamatta tämän kirjan lukemista…

Posted on

Antiikin Kreikan aarteet

 

Rakas blogini

Yliopiston vanhan päärakennuksen ylimmässä kerroksessa luentosalin tummanruskeat puupenkit ja kirjoitustasot kutsuvat taidehistorian luennolle. Minä, keski-ikäinen nainen, istahdan penkkirivistöön ikkunan puolelle, yritän asetella vihkoni ja kynäni kirjoitusalustalle, mutta vihko ei pysy tasolla, eikä pysy kynäkään, sillä kirjoitustaso on niin kalteva, että tasolle asetellut tavarat valuvat vääjäämättä suoraan syliini. Taidehistorian luento on juuri alkamassa.

Luentosali sijaitsee päärakennuksessa Unioninkadun varrella, vastapäätä Valtioneuvoston rakennusta. Ikkunasta näkyy Uspenskin katedraalin katto, joka hehkuu ilta-auringossa kirkkaana ja kullanhohtoisena.  Valtioneuvoston seinäkello näyttää kohta jo kuutta ja luentosalin edessä mies puhuu kreikkalaistemppelin pylväsjärjestelmän arkaaisista muodoista. Totta puhuakseni minulla ei ole hajuakaan siitä,  mitä ovat arkaaiset muodot, mutta olen pelkkänä korvana ja toivon saavani selvyyden asiasta vielä tällä luennolla.

Minä, keski-ikäinen nainen sulaudun hyvin tähän luentosalissa istuvaan aikuisopiskelijoiden joukkoon. Taidehistorian luennoilla käy paljon eri ikäisiä naisia ja miehiäkin luennoilla istuu.  Täällä keski-ikäinen nainen voi hetkeksi unohtaa ikäkriisinsä ja antautua vastaanottamaan luennoitsijan monivivahteista, lähes runollista kerrontaa klassisen arkkitehtuurin suloisista yksityiskohdista. Voi, kuinka tämä onkaan turvallista!  Istun vain tässä puupenkissä ja kuuntelen, kun samaan aikaan kynä kädessäni tekee kuin itsestään muistiinpanoja. Täällä voin olla piilossa pahalta maailmalta, siltä julmalta maailmalta, joka vaatii naisihmistä repeämään sataan paikkaan yhtä aikaa ja joka ei anna naisparalle armoa edes yön hiljaisina tunteina, vaan hiipii hänen uniinsa.

Silmieni eteen heijastetuissa diakuvissa kohoavat upeat doorilaiset pylväät ja valkoiset marmoritemppelit.  Osa minusta nousee ylös ja avaa luentosalin ikkunan. Olen höyhenenkevyt, hypähdän ulos, siipeni kantavat ja osa minusta liihottelee kauas pois.  Luulen, että siivilleen noussut osa minusta on matkalla antiikin Kreikkaan, Ateenan Akropoliille saakka. Juuri kun osa minusta oli pääsemässä sisään Akropoliin massiivisesta portista, Propylaiasta, luennoitsija toteaa kellon olevan jo niin paljon, että on lopetettava tältä illalta.  Siinä samassa huomaan osan minua palanneen pikku lentomatkaltaan ja asettuneen takaisin fyysiseen olemukseeni.

Astelen hiljalleen selkäreppuineni yliopistorakennuksen raput alas ja  rakennuksesta poistuessani huomaan, kuinka ulkona sataa hiljalleen vettä, syksyinen tuuli puhaltaa ja Unioninkadun märkä asfaltti kiiltää. Totean hiljaa mielessäni, että on tämä vaan niin suloista tämä elämä, kun ihmiskunnalla on antiikin Kreikan arkkitehtuurin aarteet ja minulla on mahdollisuus oppia niiden ainutlaatuisuus.

 

 

Posted on

Lukutuskaa

Mietin vielä tänä aamuna, että menenkö tenttiin vai en, kun oli lukeminen niin hataralla pohjalla viikon aikana töiden jälkeen.  Perjantai-iltana katsoin kaikki rästitenttipäivä-määrät ja vilkaisu perhekalenteriimme osoitti, että niihin päivämääriin oli jo ohjelmaa varattua. Ei siinä auttanut muu kuin ottaa itseä niskasta oikein isolla kouralla kiinni sekä intensiivinen asento perjantaina töiden jälkeen ja lukea puolille öille. Otin kaikki materiaalit esille sekä tietokoneen ja Google translatorilla sitten tarkistelin, mitä epämääräiset sanat tarkoittivat suomeksi. Lisäksi etsin joitakin käsitteitä yleisesti Googlesta ja luin muiden tekemiä raportteja aiheeseen liittyen. Tenttikirja oli englanninkielinen ja melko teoreettinen, joten suomenkieliset materiaalit tukivat hyvin lukemista.

Nukkumaan mennessä laitoin herätyskellon soimaan, että jos jaksaisin vielä lukea vähän aamulla. Kello viisi olin niin väsynyt, että siirsin kelloa eteenpäin. Kello kuusi kaivoin vielä toisen kirjan ja pläräsin kaikki alleviivaukset, jotka joku ystävällinen henkilö oli tehnyt kirjastokirjaan ennen minua.  Jotenkin tuntuu, että teorian ja käsitteiden pänttääminen ei vain enää tällä iällä ole niin helppoa, etenkään lauantaiaamuna kello kuusi… Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän tuntuu, että pää alkaa vain soveltamaan kaikkia asioita omiin kokemuksiinsa ja haluaisi rauhassa näitä miettiä. Pohdin aamulla muutaman kerran, että viitsinkö lähteä vai ei, koska näissä kirjatenteissä usein kysytään vain, mitä kirjassa lukee ja ns. soveltamisesta ei ole paljon hyötyä.  Kello kahdeksan jälkeen lähdin kuitenkin ajelemaan yliopistolle ja parkkipaikalla vielä tarkistin materiaaleista, että mitä tarkoittaa Ringelmanin efekti.

Tentti alkoi kello yhdeksän ja saimme luvan avata tenttipaperit.Vilkaisin nopeasti kysymykset ja huokaisin helpotuksesta. Toinen kysymys oli niin helppo, että oikein nauratti. En ollut lukenut siitä juurikaan, mutta minulla oli vahva näkemys mitä se käsitteli, koska olin aikaisemmin lukenut teorian huolellisesti ja monesti soveltanut sitä käytännössäkin ja jopa opettanut muita aiheesta.

Toinen kysymys oli vähän vaikeampi, enkä muistanut toista termiä kysymykseen liittyen, mutta en usko että vaikka olisin lukenut enemmän, että olisin pärjännyt sen paremmin. Voi olla että juuri tätä termiä en olisi huomannut tarkistaa. Noin tunnin päästä olin vastannut kumpaakin kysymykseen, ja päätin että lähdenpä viettämään viikonloppua. Olen tehnyt tässä tilanteessa parhaani ja olin varsin tyytyväinen päästessäni pari tuntia aikaisemmin viikonlopunviettoon. Ja olin erittäin helpottunut, ettei tarvinnut jättää tätä tenttiä myöhempään ajankohtaan.  Olen huomannut, että mitä pidemmälle näitä tenttejä lykkää, sitä stressaavampia niiden suorittamisesta tulee. Nyt voin tämän kurssin suhteen kirjoittaa vielä esseen ja uskon, että muuten kurssi tulee suoritetuksi. Eli aina kannattaa kokeilla kepillä jäätä!