Tag: sosiaalipsykologia

Posted on

Mikä motivoi opiskeluun?

Mikä motivoikaan opiskelemaan avoimessa yliopistossa? Opiskelujen motivoiminen vaatii jo jonkin verran varsinkin aikuisopiskelijalta, joka on kenties jo työelämässä ja perheellinen ja jonka täytyy sovitella opiskelu monen muun vastuun ja velvollisuuden keskelle.

Tutkinto haaveena. Se on varmaan joidenkin “motivaattori” opiskeluun. Jonkinmoista “irtiottoa” arjesta sekä heittäytymistäkin opiskelu aikuisiällä vaatii. Heittäytymistä tuntemattomaan. Jonnekin kauemmaksi kuin omilla raiteilleen kulkeva arki. Pientä “bonusta” elämään kenties näin liiketaloudelliselta kantilta katsottuna ;-)?

Minä valitsen usein jonkun “motivaattorikohteen”, kuten tunnettu tv-psykologi Dr.Phil voisi asian ilmaista. Jonkun joka on tehnyt jo sen ennen minua. Julkisuudessa on tällaisia henkilöitä esimerkiksi. Norjasta löytyy hyvä esimerkki yksinhuoltaja Mette-Maritista, joka löysi rakkauden vaikeista oloista ponnistaneena ja meni naimisiin kruununperijä prinssi Haakonin kanssa. Opiskelijaelämää lähempänä itse olen samaistunut näin perhepäivä*hoitajana* työskentelevänä kuuluisan tv-sarjan Teho-osaston lempeään Abby Lockhartiin, joka opiskeli, perheellisenä hänkin (tosin hänelläkin “selviämisen” moninkertainen momentti -yksinhuoltajuus- mukana kuten Mette-Maritilla), sairaanhoitajasta lääkäriksi. Minä haluan opiskella sosionomi AMK:sta sosiaalityöntekijäksi. 🙂

Motivaationi nousi entisestään, kun sain juuri viimeisimmän tenttini tuloksen. Sain todella hyvän numeron. Pärjään nyt jopa paremmin opiskeluissani kuin nuorena tyttönä AMK-opiskeluissa, eli motivaationi on kasvanut, kun ymmärrän jo paremmin opiskelun merkityksen työelämän moninaisten haasteiden keskellä. Tällä motivaatiolla oli ihana ilmoittautua taas kevään 2014 kursseille, sosiaalipsykologiaa sekä ammattiini myös liittyvä “Kasvun haasteet nuoruudessa” -kurssi. Valitsin HOPS:in (Henkilökohtainen opintosuunnitelma) tekemisessä myös ammattiani päivähoitotyössä tukevia opiskeluja. HOPS kannattaa tehdä, kävin hakemassa apuja vielä sen tekemiseen opintojen ohjaajalta. Opiskeluja tukevia palveluita kannattaa oikeasti hyödyntää. Tsemppiä opiskeluihinne ystävät, joulu lähestyy! 🙂

 

Posted on

Pieni sosiaalipsykologian opiskelija aloittaa verkko-opinnot

Eilen päätin tarkistaa, että milloin alkaa tuleva sosiaalipsykologian verkkokurssi (Sosiaaliset representaatiot ja todellisuuden sosiaalinen rakentuminen), johon olin päättänyt osallistua. No, hups sentään! Ilmoittautuminen olisi pitänyt tehdä 25.2 mennessä, mutta huomasin, että vasta torstaina 28.2 olisi aloitusluento. Niinpä päätin soittaa opintotoimistoon tiedustellakseni, että onko mitenkään mahdollista vielä ilmoittautua kurssille. Ystävällinen opintosihteeri sitten avasi vielä ilmoittautumislinkin, kun kurssilla oli vielä tilaa ja pääsin kuin pääsin osallistumaan kurssille.

Torstaina ensimmäistä verkkoluentoa varten virittelin koneeni hyvissä ajoin ja tankkasin pikkuvauvani ensin täyteen ja laitoin hänet nukkumaan ruokapöydälle vällyjen alle tietokoneen viereen. Siinä meidän oli hyvä yhdessä nyt opiskella. Taitaa tästä pikkutytöstä tulla sosiaalipsykologi, kun saa suggestopedistä opetusta jo pienestä pitäen.

Iloinen yllätys olikin, että verkkotenttiä varten ei tarvitsekaan lukea kumpaakin kahta kirjaa vaan vain osan kappaleista. Olinkin jo aloittanut kirjojen lukemisen, mutta nyt pienen vauvan kanssa pitkäkestoinen lukeminen on jotenkin hankalampaa. Kai se on sitä, että ei tiedä milloin se keskeytys tulee, ja sen takia aloittaminenkin on vähemmän motivoivampaa. Tulevassa kurssissa on alkutentti, verkkolukupiiri ja keskustelufoorumi, jossa toivottavasti tulee olemaan antoisat keskustelut. Pienen vauvan kanssa tällainen verkkokurssi on mitä mainioin tapa opiskella. Pystyin hyssyttelemään vauvelia, jotta hän jatkoi uniaan kunnes mieheni tuli töistä. Ja lisäksi tässä säästää kaiken matka-ajan eikä tarvitse erikseen järjestää lastenhoitoa. Tälläistä mahdollisuutta ei ollut 10 vuotta sitten, kun vanhemmat lapseni olivat pieniä. Silloin piti mennä fyysisesti paikanpäälle luennolle. Täytyy sanoa, että tämä kehitys on kyllä todella upea asia!

Mielenkiinnolla taas odotan uuden kurssin aloitusta. Nyt pitää vain malttaa odottaa, että verkkolukupiiri tehtävien kanssa alkaa maaliskuun lopussa. Sitä ennen on tarkoituksena lukea nuo kappaleet alkutenttikirjoista. Jotenkin uuden kurssin aloitus on aina niin ihanaa!

Posted on

Ryhmässä vai yksin, virtuaalisesti vai luokkaopetuksessa?

Viime viikkoina olen miettinyt, että olisinko sittenkin päässyt helpommalla, jos olisin osallistunut tenttiin kurssini osalta, enkä verkkokurssille. Minulle oli kovat odotukset verkkokurssin suhteen, ja idea ja toteutus itsessään olivat todella mielenkiintoisia, joita halusin kokeilla. Kurssin vetäjä oli valmistellut tämän kurssin loistavasti ja miettinyt erilaisia luovia tapoja toteuttaa, joten malli itsessään on loistava, mutta…pohdin jo toukokuun puolessa välissä blogissani miten ryhmäytyminen tapahtuu verkkokurssien osalta. Nyt muutaman viikon kokemuksen myötä täytyy sanoa, että ei ole ollut helppoa. Ihmisten aikataulut, tekemisen syklit ja järjestäytyminen on erilaisia ja tuntuu, että yhdessä tekeminen on melko kaoottista. Ajattelin itse, että aloitan keskustelun ja teen yleisraamin ja sitten luotan ihmisiin, että he hoitavat oman osuutensa ja järjestäytyvät itsestään ennen eräpäivää. Neljä päivää ennen yhden tehtävä alustusta, yksi henkilö ilmoitti, että lopettaa kurssin kesken. Tämä tuntui jotenkin siltä, kuin matto olisi vedetty alta. Loppuporukalla sitten luovimme tehtävän palautuksen ajallaan. Toista tehtävää emme olleet edes aloittaneet, jonka palautus oli viikon päästä. Nyt olemme sitä työstäneet kolmen hengen voimin Etherpad alustalla ja palautus on kolmen päivän päästä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan esseetä ryhmänä. Mielenkiintoista tulee olemaan se, miten saamme muodostettua punaisen langan esseeseen.

Ryhmässä ja virtuaaliopiskelussa on kyllä paljon mahdollisuuksia, mutta se vaatii kyllä opiskelijoilta vahvaa motivaatiota ja luottamusta. Kun ollaan yhteydessä virtuaalisesti, niin on vaikea arvioida, että kuka on tosissaan ja keneltä voi odottaa kuinka paljon. Luokkaopetuksessa saa paljon vinkkejä ihmisten käyttäytymisestä ja ajattelumalleista ja oman kokemuksen mukaan ryhmäytyminen on helpompaa ja nopeampaa. Olisi todella kiva kuulla hyviä kokemuksia, kuinka virtuaaliopetuksessa on ryhmäydytty onnistuneesti. Olisko esimerkiksi jotkut tietyt pelisäännöt tai raami, joka tulisi kurssin ohjaajan puolelta, että vastuita pitää selvittää etukäteen tai testata motivaatiota jotenkin matkan varrella, ennenkuin pystyy jatkamaan kurssia.

Tämä verkkokurssi, jossa on tehty tehtäviä ryhmänä on ollut varsin mielenkiintoinen. Välillä motivaationi on laskenut ihan käytännön haasteiden ja hallitsemattomuuden myötä, ja huomioni on kiinnittynyt pois varsinaisesta aiheesta vaikka se kovin mielenkiintoinen onkin.

Seppo-Hannu käyttää blogissaan vertauskuvaa tuntematon pilvi, johon ihminen astuu. Tämä verkkokurssi on ollut minulle sellainen oppimisen saralla. Ehkä tämä pilvi alkaa kohtapuoliin hälvetä, ja olen saanut paljon kokemusta verkkokurssilla oppimisesta. Kurssin loputtua hieman hengähdän ja vietän ihanan kesän. Pari herkullista kirjaa odottaa minua yöpöydälläni, joita olen lykännyt lukemasta, jotta saan nämä opiskelutehtävät ensin tehtyä. Kohta on aika keskittyä myös niihin ja loikoilla riippukeinussa.

Oikein nautinnollista kesää kaikille!

 

Posted on

Miten ryhmäytymien tapahtuu verkko-opinnoissa?

Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus – verkkokurssi on alkanut, ja ryhmät jaettu. Noin kuukausi on aikaa järjestäytyä, tehdä alustus tietystä teemasta kurssiin liittyen, tehdä essee ryhmänä sekä käydä keskustelua foorumilla. Sinänsä kuulostaa hauskalta ja mielenkiintoiselta, mutta miten se käytännössä toteutuu onkin oma juttunsa. Materiaalin hankinnassa oli haasteita, ja nyt vihdoinkin alkaisi olla kaikilla materiaalit kasassa.

Ryhmän muodostumisvaihe on siis käynnissä, mielenkiinnolla odotan kokemusta, että miten saamme tehtävät tehdyksi. Mitä ilmeisemmin emme aio ryhmänä tavata vaan tehdä kaiken verkossa. Saa nähdä tuleeko joku storming vaihe tässä prosessin aikana vai ähiseekö jokainen itse omassa kotonaan tai tietokoneen takana haasteiden kanssa. Meillä ei ole kovinkaan paljon aikaa päästä normiutumisvaiheeseen ja suoritusvaiheeseen, koska aikataulut tulevat vastaan.

Kai tämä on omaa muutosvastarintaisuuttani, että ei näe ihmistä kenen kanssa tekee työtä eikä pääse sopimaan työtavoista. Toiset ihmiset kun lähestyvät asioita yksityiskohdistsa ja toiset kokonaisuuksista, ja mielenkiinnolla odotan, että miten tämä ryhmä lähtee toimimaan.

Tämä on ensimmäinen puhdas verkkokurssini, jossa tehdään ryhmätyöt tuntemattomien ihmisten kanssa verkon välityksellä. Hieman ahdistaa ja jännittää, mutta eihän tässä auta kuin yrittää parhaansa. Eniten jännittää videon välityksellä pidettävä ryhmäalustus, miten se hoidetaan. Uskon että tästä tulee kuitenkin hyvä oppimiskokemus.

Posted on

Toukokuun kiireitä

Rakas blogini

Toukokuu on kiireistä aikaa. Tänä vuonna minun sosiaalipsykologian opintoni jatkuvat aina kesäkuun puolelle saakka, sillä minulla on vielä kaksi kirjatenttiä. Opiskelu kauniina toukokuun päivänä vaatii kovaa itsekuria, joinain päivinä sitä löytyy ja joinain päivinä ote opinnoista tuntuu lipsuvan. Mielelläni puuhastelisin aurinkoisena toukokuun päivänä puutarhassa, muokkaisin maata ja laittaisin kasvimaan kuntoon. Näin keväällä siemenluettelot kilpailevat tenttikirjojen kanssa huomiostani. Tänä keväänä sain vihdoin ja viimein tilattua Sinipallo-ohdakkeen siemeniä ja tulenpunaisia unikoita, joita olen haaveillut saavani puutarhaani jo monta vuotta.

Olen yrittänyt vuorotella lukemisen ja puutarhatyön välillä. Ensin luen sekä sosiaalisista representaatioista että asenteista ja sitten seuraavassa vaiheessa siirryn kasvimaalle istuttamaan perunoita. Pudotellessani perunoita vakoihin pohdin, miten nämä sosiaalipsykologian ilmiöt eroavat toisistaan ja onko niillä jotain yhtäläisyyksiä. Parin perunavaon jälkeen palaan taas kirjojen pariin. Ulkona pyörähtäminen on saanut veren kiertämään paremmin ja koko keho on paremmassa vireessä. Väsyneenä ja hapen puutteesta riutuneena minun oppimiseni estyy ja tuloksia ei synny, eli suoraan sanoen mikään tieto ei uppoa minun kallooni.

Viime bloggaamisestani on jo vierähtänyt jokunen viikko ja ne lukijat, jotka sattuvat tuntemaan minut ulkoiselta habitukseltani, varmaan ihmettelivät suuresti miten keski-ikäinen, ”raskasluinen” naisihminen voi liidellä Helsingin keskustasta Ateenan Akropoliille tuosta noin vain. Kieltämättä ajatus ikkunalaudalla seisovasta ja lentoon lähtevästä pyöreästä naisfiguurista huvittaa itseänikin. Siinä saattaisi Helsinki – Ateena – Helsinki – lentomatka ja taidehistorian opiskelu loppua varsin lyhyeen, mutta lentäminen sujuu raskastekoisemmaltakin emännältä, jos apuna on vankat siivet.

Lentomatkaa varten tein joitain tiedusteluja vapaana olevista enkelin siivistä. Näin, minä keski-ikäinen nainen, sainkin kuulla, että voin lainata komean siipiparin tunnetun firenzeläisen taidemaalarin Fra Angelicon taideteoksen enkeli Gabrielilta. Enkeli Gabriel komeine siipineen esiintyy taiteilijan noin v. 1431 tekemässä maalauksessa Marian ilmestys. Gabrielin siivet ovat vahvat kuin kotkalla ja suotuisien ilmavirtausten ansiosta lentomatkani Ateenan Akropoliille ja takaisin taittui hyvin jouhevasti. Siivet olen palauttanut enkeli Gabrielille heti lennolta palattuani. Tarkistakaapa vaikka.

Nyt todellisuuden sosiaalinen rakentuminen ja sosiaaliset representaatiot kuuluvat jo kutsuvan minua. Yritän totella niiden kutsua, sillä ne ovat erittäin mielenkiintoisia aiheita opiskella ja pohdiskella, vaikka onkin kevät ja kaunis toukokuun päivä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Posted on

Innostus hiipii taas

Uusi opintojakso, ”Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus”, on taas alkamassa ja tällä kertaa se on verkko-opintoina. Toinen vaihtoehto olisi ollut suorittaa koko opintojakso pelkkänä tenttinä, mutta itse olen ainakin sen verran sosiaalinen luonne, että haluan keskustella ja jäsentää tietoa jossakin ryhmässä, oli se sitten fyysisesti luennolla tai virtuaalisesti verkkoluennolla. Minusta on hieman omituista, että sosiaalipsykologiassa todetaan, että oppiminen on ensisijaisesti sosiaalinen ilmiö ja toissijaisesti yksilön ilmiö ja kuitenkin useat kurssit on pelkästään tentittäviä opintojaksoja. Meitä oppijoita on kuitenkin erilaisia: toiset visuaalisia, toiset kinesteettisiä ja toiset auditiivisia. Ja aikuisopiskelijana pelkkä tenttiminen tuntuu todella tylsältä, jos ei ole mitään painetta varsinaisesti suorittaa mitään, vaan haluaisi perehtyä ja oppia uusia asioita sekä mahdollisesti pohtia näitä ryhmässä. Pelkkä yksin lukeminen ja pohtiminen ei ole oikein minun juttuni, ja niin paljon kuin on mahdollista suorittaa jotenkin muuten kuin pelkästään tenttimällä, niin aion kyllä hyödyntää nämä mahdollisuudet.

Viikko sitten menin avoimen yliopiston kirjastoon hankkimaan kurssikirjat ja tajusin, että olen vasta 21. varauslistalla toisen kurssikirjan suhteen. Tämä on ainoa paikka, josta kirjan voi saada lainaan ja Amazonissa kirja maksaa 134 puntaa. Vähän jännittää, että miten kurssi tulee suoritettua ilman kirjaa vai pitääkö odottaa ensi syksyyn, että kirjan saa lainattua.

Varaan kuitenkin toisen kurssikirjan, Moraalipsykologia, ja illalla selailen sitä läpi. Aikaisemmalta kurssilta minulle on jäänyt vahvasti mieleen Kohlbergin moraalisen kehittymisen tasot eli laadullisen ajattelun kehittyminen, ja se on jäänyt minua pohdituttamaan, että miten voisin ymmärrystäni syventää siitä niin lasten kasvatuksessa kuin aikuistenkin ammatillisessa kehittämisessä. Ilokseni huomasin, että tässä kirjassa on paljon asiaa tähän liittyen. Nyt vaan kun löytäisi sopivasti aikaa kirjan lukemiseen ja perehtymiseen. Sitä ennen pitäisi vaan perehtyä yhteen toiseen kirjaan, josta on tulossa verkkotentti reilun viikon sisällä. Ei millään malttaisi olla aloittamatta tämän kirjan lukemista…

Posted on

Ajattele kuin Einstein

Tulevaa soveltavaa esseetäni varten pohdin parhaillaan Rupert Browinin kirjaan, Prejudice, peilaten millaisia ammatillisia identiteetteja akateemisilla opiskelijolla ja ammattikorkeakouluopiskelijoilla on sekä mahdollisia ennakkoluuloja näitä ryhmiä kohtaan.

Ihmisillä on tarve helpottaa tiedonkäsittelyä luokittelemalla maailmaa. Tämä tarkoittaa sitä että luokkien väliset erot nähdään suurimpina ja luokkien sisäiset erot nähdään pienempinä. Tajfel puhuu minimaalisten ryhmien paradigmasta, jossa ryhmään kuuluminen tuottaa ulkoryhmän syrjintää ja sisäryhmän suosintaa. Voisiko tätä ajatella esimerkiksi omana valintana, millaisia opintoja haluaa lähteä opiskelemaan esimerkiksi täydentävinä opintoinaan. Haluaako suorittaa ne vain yliopistolla vai voiko ajatella myös ammattikorkeakoulun täydennysopintoina tai toisinpäin.

Itselläni on kokemusta kummistakin opinnoista niin yliopistossa kuin ammattikorkeakoulussa. Akateemiset opiskelijat nähdään usein tieteellisesti ajattelevina ja ammattikorkeakouluopiskelijat käytännönläheisenä ja soveltavina henkilöinä, ei välttämättä edes tutkijoina. Käytännössä ammattikorkeakoulussa perehdytään ihan samalla tavalla teorioihin ja tehdään harjoituksia, joissa sovelletaan ja sisäistetään näitä käytännössä, mutta korkeakouluopinnoissa tehdään ihan sitä samaa. Sosiaalipsykologian opinnot ovat yllättäneet minut sen käytännönläheisyydellään ja sovellettavuudellaan arkipäivän elämään.

Olen joskus keskustellut ihmisten kanssa, jotka eivät missään tapauksessa halua lähteä opiskelemaan ammattikorkeakoulun täydentäviin opintoihin, vaikka itse aihe olisi juuri sopiva heille. He ovat arvostaneet akateemisia opintoja, niin paljon että eivät ole edes antaneet itselleen mahdollisuutta kokeilla tätä vaihtoehtoa.

Omat päättötyönohjaajani niin tradenomiopinnoissa kuin ylemmässä ammattikorkeakouluopinnoissa olivat itse akateemisesti koulutettuja ja vaativat minulta todella paljon teoreettista tutkimista ja pohdintaa. He ovat johdattaneet minut teorian ihmeelliseen maailmaan, joka on yllättävän kiehtovaa. Teoriat ja mallit ovat kuin silmälasit, joiden läpi katsellaan maailmaa.

Itse opiskelin monta vuotta ammattikorkeakoulussa tradenomiopintojen jälkeen erilaisia täydennysopintoja. Kun tuntui, että sillä puolella ei ollut enää mitään mielenkiintoista opiskeltavaa, niin siirryin avoimen yliopiston opintoihin. Minua pelotti lähteä opiskelemaan, koska luulin etten pärjää siellä. Ilmoittauduin avoimen yliopiston kognitiotieteen perusopintoihin ja päätin, että menen sinne ja istun ja kuuntelen opintoja, mutten suorita mitään tenttiä. Nautin vain ja opiskelen oman mielenkiintoni mukaan. Tämä oli erittäin hyvä kokemus, koska tämä oli hyvä ensikosketus yliopistomaailmaan. Tällöin ymmärsin, että kyllähän siellä pärjää eikä ne opinnot nyt niin vaikeita ole ja kaiken lisäksi ovatkin varsin mielenkiintoisia. Tämä oli oma sosialisaatioprosessini yliopistolliseen maailmaan, josta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta eikä edes roolimallia perheessä tai suvussa.

Myöhemmin kasvatustieteen opinnoissa minuun kolahti tutkimus, jossa tuli esiin, että korkeasti koulutettujen keskinkertaisesti koulussa menestyvät lapset pyrkivät korkeakouluopintoihin todennäköisemmin kuin hyvin menestyvät työläisperheen lapset. Suomessa kaikilla on periaatteessa mahdollisuus hakea opiskelemaan korkeakouluopintoihin, mutta on jännää että käytännössä taustalla voi olla monta muuta syytä, miksi esimerkiksi työläistaustaiset hyvin koulussa menestyneet lapset eivät sinne haekaan. Tässä on taustalla paljon sisäistettyjä arvoja ja uskomuksia ja se miten on rakentanut oman sosiaalisen identiteetin.

Rakastan kirjoja ja niiden lukemista ja olenkin hankkinut itselleni kirjoja, joita mielelläni lainaan muille. Viime viikolla sain takaisin työkaverilleni, Scott Thorepen  Ajattele kuin Einstein, lainaamani kirjan ja hän oli laittanut viesin, että piti kirjaa hyvänä. Pitkästä aikaan avasin kirjan ja ensimmäisellä sivulla oli Einsteinin salaisuus, joka oli sääntöjen rikkominen. Einsteinin todettiin olevan loistava ongelmanratkaisija juuri siksi, että hän oli ylivertainen sääntöjen rikkoja. Hän asetti kyseenalaiseksi paljon muutakin kuin fysiikan lait. Hän ravisteli perinteitä ja uhmasi valtaapitäviä. Hän puhuu myös sääntöloukusta. Säännöt ovat sisäänrakennettuja ajattelumalleja (sosiaalipsykologiassa puhutaan skeemoista), joita erehdytään pitämään tosina. Nämä säännöt muodostuvat luonnostaan ja ajatuksista tulee sääntöjä, kun niitä tarpeeksi usein toistetaan. (Thorpe 2004, s. 9-10) En nyt muista, kuka sen sanoikaan, että olemme itse pahin este itsellemme kehittymisessämme. On mielenkiintoista haastaa itseään ja seurata oman ajattelumallin kehittymistä.

Einstein toteaakin, että terve järki on kokoelma ennen 18 vuoden ikää muodostuneita ennakkoluuloja. (Thorpe 2004, s. 9)

Posted on

Nautitaan matkasta

Aurinko paistaa ja kevät tekee tuloaan. Jotenkin nyt on sellaista uuden hytinän tuntua ilmassa. Elämää ja opintoja verkkoblogi osui silmiini ihan sattumalta, ja aloin lukea mielenkiintoisia blogikirjoituksia. Aivan uskomattoman hienoja kirjoituksia, jossa sivuttiin opintoja, mutta pääsin myös tutustumaan erilaisten ihmisten näkemyksiin ja elämänkokemuksiinkin mukaan aivan kuin olisin ollut kärpäsenä katossa. Olen itsekin miettinyt, että olisi hienoa kirjoittaa blogia joskus, mutta en ole oikeastaan löytänyt itselleni mieluista aihetta tai teemaa, ja kun näin tämän blogin niin heti oivalsin, että tämä voisi olla minulle sopiva foorumi.

Minut tunnetaan intohimoisena opiskelijana, ja minulla on tavallisesti aina joku opiskelu- tai kehittämisprojekti menossa. Tiedon janoni on valtava, ja nautin todella paljon uusien näkökulmien saamisesta ja oppimisesta sekä käytännössä teorioiden ja mallien kokeilusta käytännössä. Olen onnellisessa asemassa senkin puolesta, että olen päässyt tekemään työtä, jossa saan toteuttaa intohimoani, eli antaa myös muille ihmisille kehittymisen mahdollisuuksia ja kehittää heitä.

Monet kysyvät minulta, että kuinka sinulla on aikaa opiskeluun. Eräs ihminen sanoi minulle kerran että  ”If there is a will, there  is a way”  eli jos on tahtoa, löytyy kyllä myös keino. Ja mielestäni tämä kuvaa hyvin asennettani opiskeluun. Kaikki asiat on järjesteltävissä, jos oikein jotain haluaa.

Olen ihan tavallinen perheen äiti, jonka perheeseen kuuluu mies, kaksi lasta ja koira. Kummallakin tyttärelläni on useita eri harrastuksia, joihin heitä pitää kuljettaa arkisin. Mieheni opiskelee myös töiden ohella iltaisin. Lisäksi meillä on villakoira, jonka turkin trimmaamiseen menee useita tunteja.  Eli meillä on ihan perusperheen ruuhkavuodet, mutta silti tähän on mahdutettu myös jatkuva itsensä kehittäminen ja opiskelu. Lisäksi toimin muutamassa yhdistyksessä aktiivisesti, ja näen että saan sieltä myös lisäarvoa itseni kehittämiseksi niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisen kehittymisen kannalta.  Tähän hengenvetoon on todettava, että meillä on kyllä ihanat isovanhemmat, jotka auttavat lasten hoitamisessa ja harrastuksiin viemisessä tarpeen mukaan. Lisäksi koko perheen yhteinen perhekalenteri seinällä helpottaa menojen aikatauluttamista.

Vuonna 1998 valmistuin kansainvälisen liiketoiminnan tradenomiksi.  Tradenomiopintojen jälkeen suoritin erikoistumisopintokokonaisuudet ammattikorkeakoulun täydennysopinnoissa tietoliikennetekniikasta, verkkoliiketoiminnasta ja strategisesta johtamisesta. Tämä polku johdatti minut ammattikorkeakoulun jatkotutkintopilottihankkeeseen vuonna 2002, josta valmistuin vuonna 2006 saatuani myös toisen lapseni.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon lisäksi olen suorittanut Haaga-Helian ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot sekä kasvatustieteen perus- ja aineopinnot. Lisäksi olen opiskellut työpsykologian ja johtamisen opintoja entisessä TKK:ssa, nykyisessä Aalto yliopistossa.  Kansainvälistä opiskelukokemusta minulla on vaihto-oppilasvuosi 20 vuotta sitten USA:ssa ja puolen vuoden vaihto Etelä-Saksassa ammattikorkeakouluaikana.

Olen toiminut vuodesta 2005 alkaen henkilöstönkehittäjänä ja tämä on mahdollistanut minulle niin itseni kuin muidenkin kehittämisen myös työajalla. Työelämäpuolella on olen suorittanut Kesäyliopistossa henkilöstönkehittäjän  koulutusohjelman, näyttötutkintojen arviointikoulutuksen, NLP Practitioner opinnot  sekä sertifioidut business coaching opinnot. Olen toiminut myös parin nuoren opiskelijan mentorina ammattikorkeakoulun alumnitoiminnan kautta.

Tällä hetkellä opiskelen sosiaalipsykologian perusopintoja avoimessa yliopistossa, ja olen kokeillut niin verkko-opintoja kuin fyysisiäkin luentoja.  Haaveeni on jossain vaiheessa hakea Tampereen yliopiston ammattikasvatuksen maisteriopintoihin, kun saan tarvittavat täydentävät opinnot suoritettua. Hakemista varten minun tulee suorittaa yliopistollisia perus- ja aineopintokokonaisuuksia, jotta voin hakea sinne suoraan. Maisteritutkinto taas voisi mahdollistaa lisensiaatti- tai tohtoriopinnot sitten joskus…

Matkani opintojen ja kehittymisen osalta on kuin vuoristotie, se jatkuu ja jatkuu vaan, eikä sille näy loppua. Välillä on hidaskulkuista ylämäkeä, toisinaan kulkeminen sujuu todella jouhevasti. Onneksi rakastan matkantekoa, ja tapaan aivan upeita ihmisiä ja saan mielettömiä kokemuksia matkani varrelta. Jokaiselta heiltä olen oppinut paljon uutta. Kaikista näistä kokemuksista ja näkemyksistä olen erittäin kiitollinen, ja haluaisin jakaa näitä  kokemuksiani myös muille blogikirjoituksissani.