Tällä kurssikerralla itsenäistehtävän aiheena oli pääkaupunkiseudun väestön sijaan maanjäristykset, joista tehtiin kolme karttaa näkökulmana opetusmateriaali. Lassi Sarlosta lainaten “linkkasimme itsemme mielenkiintoiselle tilastosivulle, jossa aineistona oli kaikki maailmassa tapahtuneet maanjäristykset aina vuodesta 1898 nykypäivään” ja rajasimme aineiston haluamillamme kriteereillä, esimerkiksi ajanjakso, järistyksen voimakkuus ja hyposentrumin syvyys. Yhdistin kolme karttaa yhdeksi, sillä näin valitsemiani muuttujia on helpompi vertailla, mikä on tavoitteeni kannalta olennaista.
Kartassani on esitetty kaikki yli 6 Richt
erin maanjäristykset 2000-luvulla. Järistykset on jaoteltu luokkiin hyposentrumin sijainnin mukaan: yli 100, 100-50 ja alle 50 kilometrin syvyydessä. Yhdessä pisteet muodostavat varsin selvät litosfäärilaattojen rajat (verrattaessa esimerkiksi tähän kuvaan:http://vulcan.wr.usgs.gov/Imgs/Gif/PlateTectonics/Maps/map_plate_tectonics_world.gif ), millä voi kertoa maanjäristysten tapahtuvan useimmiten laattojen kohtaamisvyöhykkeillä ja tarkasteltaessa hyposentrumin sijantia voidaan päätellä ja havainnollistaa lisää tietoa maanjäristyksistä.
Laattojen loittonemisvyöhykkeillä, esimerkiksi valtamerten keskiselänteillä, maanjäristykset saavat alkunsa varsin lähellä pintaa. Tämä näkyy selvästi kartassani, sillä kyseisillä alueilla ei oikeastaan muita kuin alle 50 kilometrin syvyydessä tapahtuneita järistyksiä ole. Sen sijaan subdunktio- eli alityöntö
vyöhykkeillä hyposentrumi voi olla hyvinkin syvällä raskaan mereisen laatan painuessa kevyemmän mantereisen laatan alle astenosfääriin. Tällöin hyposentrumi voi sijaita niin syvällä kuin kiviaines vain on kiinteää ja jännitettä laattojen liikkuessa syntyy. Näin ollen myös kartalla näkyy syvällä tapahtuneiden maanjäristysten keskittyminen subduktiovyöhykkeille, esimerkiksi Tyynenmeren ja Indo-Australian laatan liikkuessa toisiaan kohtaan.
Kartassa näkyy myös aiemmin mainitsematon tilanne, jossa törmäysvyöhykkeellä kohtaavat kaksi mantereista laattaa törmäävät. Näin on Intian ja Euraasian laatan törmäysvyöhykkeessä, jossa tapahtuvat järistykset ovat 2000-luvulla kaikki olleet alle 50 kilometrin syvyydellä. Tämä johtuu siitä, että yhtä keveät mantereiset laatat eivät painu syvälle astenosfääriin vaan poimuttuvat kasaan toistensa yli, jolloin hyposentrumit ovat varsin lähellä maanpintaa.
Kuten jo tuli ilmi, maanjäristyksistä puhuessa ei voi olla pohtimatta laattatektoniikkaa konvektiovirtauksineen. Samalla kun kartasta tulkitsee maanjäristysten syntyä sekä laattatektoniikkaa, voisi sen rinnalla opettaa myös muita endogeenisiä ilmiöitä, siis vulkanismia. Tekemäni kartan avulla voisi havainnollistaa vulkaanisen toiminnan keskittymistä, kuumia pisteitä lukuunottamatta, maanjäristysten lailla laattojen reuna-alueille (esimerkkejä oheismateriaalista: http://vulcan.wr.usgs.gov/Imgs/Gif/PlateTectonics/Maps/map_plate_tectonics_world.gif, http://volcanoes.usgs.gov/about/edu/dynamicplanet/images/nutshell.gif). Samaa voisi jatkaa tulivuorityyppien ja kohtaamisvyöhykkeen luonteen suhteesta, esimerkiksi että loittonemisvyöhykkeen tulivuoret ovat lähinnä rauhallisesti purkautuvia kilpitulivuoria, kuten Atlantin keskiselänteellä sijaitsevassa Islannissa.
Lähteet:
Advanced National Seismic System (2010). Northern California Earthquake Data Center. 1.3.2011. <http://quake.geo.berkeley.edu/anss/catalog-search.html>
Sarlos, L. (2011). Kurssikerta 6: Gepsit, visiot ja visailut. Lassin Maailma, Helsingin yliopisto. 14.3.2011. <https://blogs.helsinki.fi/sarlos/>
U.S. Geological Survey (1997). Active Volcanoes and Plate Tectonics, “Hot Spots” and the “Ring of Fire”. 20.3.2011.<http://vulcan.wr.usgs.gov/Imgs/Gif/PlateTectonics/Maps/map_plate_tectonics_world.gif>
U.S. Geological Survey (2008). Plate tectonics in a nutshell. <http://volcanoes.usgs.gov/about/edu/dynamicplanet/images/nutshell.gif>
