Keväällä 2004 pidin Sosiaalipsykologian laitoksella uuden verkkokurssin nimeltä Maaseudun ihmisten arvot, asenteet, maailmankuvat ja identiteetit. Kurssi oli kolmen opintoviikon laajuinen. Se oli tarkoitettu paitsi sosiaalipsykologian, myös monitieteisen Rural Studies -verkoston opiskelijoille, joita on useissa yliopistoissa eri puolilla Suomea. Tämän takia kurssi toteutettiin kokonaan verkossa, ilman lähitapaamisia. Kurssi pidettiin verkossa WebCT-alueella, johon kurssilaiset pääsivät salasanalla.
Kurssi oli täysin uusi sekä sisällöltään että toteutustavaltaan. Kurssin suunnitteluun kuuluikin erityyppisten asioiden huomioon ottamista ja opettelemista. Ensimmäinen oli tietysti sisällön jäsentäminen järkevän ja toimivan tuntuiseksi kokonaisuudeksi. Tämä liittyi kuitenkin keskeisesti opetukselliseen puoleen – siihen, miten sisältö opetetaan niin, että se on mahdollisimman helposti omaksuttavissa. Kolmas tärkeä asia oli ”tekninen” puoli, joka sisälsi verkkosivujen tekemisen ja WebCT:n työkalujen opettelemisen. Viimeksi mainittu oli edelleen läheisesti sidoksissa sisältöön ja pedagogiikkaan.
Kurssin suunnitteluun oli varattu aikaa runsaat kaksi kuukautta kokopäivätyötä. Käytännössä ensimmäiset noin 3-4 viikkoa menivät verkkosivujen tekemisen ja WebCT:n käytön opetteluun sekä kurssialueen tekemiseen. Laitoksellamme oli aiemmin suunniteltu kurssialueesta pohja, jota lähdin muokkaamaan. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta verkko-opettamisesta ja perehdyin myös sitä käsittelevään materiaaliin, jota löytyi esimerkiksi verkosta Helsingin yliopiston ja muiden suomalaisten korkeakoulujen sivuilta. Kokosin ja luin myös samaan aikaan kurssin sisältöön liittyvää kirjallisuutta.
Tämän jälkeen suurin osa ajasta meni sisältöä käsittelevien tekstien kirjoittamiseen. Kirjoitin kurssia varten 10-15-sivuiset tekstit neljästä eri teemasta sekä sisältöä yleisemmin käsittelevän johdantotekstin. Kunkin tekstin kirjoittamiseen meni aikaa noin viikko. Lisäksi kokosin samalla muita teemoihin liittyviä materiaaleja (kuten linkkejä verkkosivuille) ja tein kaksi asiantuntijahaastattelua, jotka laitettiin verkkoon opiskelijoita varten.
Olin etukäteen kuullut, että yksi verkkokurssien suurimpia haasteita on opiskelijoiden pitäminen kurssilla. Kurssialueella käyminen ja kurssin seuraaminen on pitkälti opiskelijan oman aktiivisuuden ja muistamisen varassa, kun ei ole tapaamisia, joihin saavutaan säännöllisesti tiettyyn kellonaikaan. Tämän takia suunnittelin kurssin aikataulun melko tiiviiksi ja hyvin tarkaksi. Kurssi kesti yhteensä kahdeksan viikkoa. Ensimmäinen viikko oli varattu johdantoon ja orientoitumiseen ja seuraavat neljä viikkoa kurssin teemojen käsittelyyn. Tämä oli kurssin intensiivisempi vaihe, jonka jälkeen oli kaksi viikkoa aikaa esseen kirjoittamiseen. Viimeinen viikko oli varattu loppukeskusteluihin ja kurssipalautteeseen.
Kurssi jaettiin sisällöllisesti neljään teemaan ja kutakin teemaa käsiteltiin viikon ajan verkkokeskusteluissa. Jokaiseen teemaan liittyi useantyyppisiä materiaaleja. Perustekstit olivat 10-15 sivun mittaisia teemaan johdattavia tekstejä, jotka olin kirjoittanut verkkokurssia varten. Perustekstit olivat ikään kuin teemaa käsitteleviä luentoja kirjallisessa muodossa. Perustekstit olivat tulostettavissa pdf-muodossa kurssialueelta. Jokaisen teeman keskeisestä kirjallisuudesta oli myös saatavilla kirjallisuusluettelo. Kirjallisuutta opiskelija sai hakea kirjastoista kiinnostuksensa mukaan. Lisäksi olin koonnut jokaiseen teemaan liittyen linkkejä erilaisille verkkosivuille.
Opiskelijoilla oli lisäksi joka viikko suppeahko kirjallinen oppimistehtävä. Sen tarkoituksena oli pitää opiskelijat aktiivisina ja varmistaa, että teeman perusteksti oli luettu. Oppimistehtävänä saattoi olla esimerkiksi vastaaminen laatimiini kysymyksiin, jotka liittyivät perustekstiin. Teeman kaikki materiaalit laitettiin kurssialueelle aina teeman käsittelyn alkaessa, koko kurssin materiaalit eivät siis olleet heti opiskelijoiden saatavilla. Kurssin lopuksi kirjoitettiin essee sisältöön liittyvästä kirjallisuudesta.
Kahteen teemaan liittyen tein lisäksi asiantuntijaprofessorin haastattelun. Nämä 30-50 minuuttia kestävät haastattelut tein laitoksen digitaalisella nauhurilla, ja verkkoon ne laittoi tiedekunnan verkkopedagogiikan asiantuntija Raimo Parikka. Oppimistehtävänä oli kuunnella haastattelut, ja vastata kirjallisesti niiden pohjalta tekemiini kysymyksiin.
Korostin ohjeissa sitä, että kurssin suorittaakseen jokaisen tuli osallistua viikoittaisiin verkkokeskusteluihin. Tämä oli myös yksi keskeinen osa kurssiarvostelua oppimistehtävien ja esseen lisäksi. Verkkokeskustelujen kohdalla arvioinnissa otettiin huomioon viestien lukumäärä (aktiivisuus) ja sisältö (esim. lähteisiin viittaaminen, uusien näkökulmien esiin tuominen, muiden viestien kommentointi, keskustelevuus). Opintoviikot jaettiin siten, että puolet (1,5 ov) tuli kirjallisuusesseestä ja puolet (1,5 ov) muusta työskentelystä, joka koostui verkkokeskusteluista ja oppimistehtävistä. Sekä esseestä että muusta työskentelystä annoin erikseen arvosanan ja kirjallisen palautteen. Kurssiarvosana oli näiden kahden arvosanan keskiarvo.
Kokonaisuudessaan kurssi meni erittäin hyvin ja opiskelijapalaute (joka myös kerättiin verkossa) oli myönteistä. Opiskelijat kiittelivät eniten sisällön lisäksi kurssin organisointia ja ohjeiden selkeyttä. Näitä olinkin miettinyt paljon, sillä niiden merkitys korostuu verkko-opetuksessa. Vaikka sisältö olisi kuinka mielenkiintoista, opiskelijan on vaikea omaksua sitä, jos kurssialue ei ole organisoitu selkeästi, suoritusohjeet ovat epäselvät tai kurssialueella käyminen pääsee unohtumaan. Jotkut pitivät aikataulua liian tiiviinä ja olisivat toivoneet enemmän aikaa kunkin teemaan käsittelyyn tai esseen kirjoittamiseen. Uskon kuitenkin tiiviin aikataulun pitäneen osaltaan opiskelijat aktiivisina.
Haastattelujen käyttö osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi – opiskelijat pitivät niistä, sillä ne elävöittivät kurssia ja toivat vaihtelua tekstien lukemiseen. Kurssin parhaana antina monet pitivät sisällön ohella verkkokeskusteluja toisten opiskelijoiden kanssa: niissä tuli esiin paljon uusia, erilaisia ja monitieteisiä näkökulmia käsiteltäviin teemoihin.
Kurssi oli myös opettajan kannalta antoisa ja myönteinen kokemus. Yllätyin iloisesti siitä, miten aktiivisia opiskelijat olivat: verkkokeskusteluihin osallistuttiin tunnollisesti ja tehtävät palautettiin ajallaan. Osallistujamäärä – 11 opiskelijaa – oli keskustelujen kannalta sopiva. Opiskelijat tulivat sekä toisilleen että opettajalle tutuiksi. Mikäli opiskelijoita olisi ollut enemmän, olisi keskusteluja voinut käydä myös ryhmissä.
Yllätyin myös siitä, kuinka intensiivistä verkkokurssin pitäminen oli luento-opetukseen verrattuna. Kurssialueen keskustelujen lisäksi opiskelijat kysyivät lähes päivittäin asioita sähköpostilla ja suhde opiskelijoihin tuntui tiiviimmältä kuin perinteisellä luentokurssilla. Tämän koin hyvin myönteisenä asiana. Toisaalta kurssin pitäminen vaati enemmän resursseja kuin olin odottanut. Tässä tapauksessa resursseja oli tarpeeksi, sillä minulla ei samaan aikaan ollut muuta opetusta. Tilanne oli siis ihanteellinen kun kyseessä oli pilottikurssi. Mikäli mahdollista, resursseja kannattaa varata – kun kurssin on ensimmäisen kerran suunnitellut huolellisesti, sen voi jatkossa toteuttaa huomattavasti pienemmin voimavaroin.
Suurimmat ongelmat liittyivät kurssialueelle pääsyyn. Kurssisivut oli suojattu palomuurilla ja pari opiskelijaa joutui keskeyttämään kurssin heti ensimmäisellä viikolla, sillä he eivät päässeet kurssialueelle kotikoneelta tai työpaikalta käsin. Myös Helsingin yliopiston ulkopuolisten opiskelijoiden kevyttunnusten salasanojen toimimisen kanssa oli joitakin ongelmia. Näiden selvittämiseen käytin kurssin alussa melko paljon aikaa.
Täysin itsenäisesti en olisi kurssia pystynyt toteuttamaan. Pyysin ja sain korvaamatonta apua useilta henkilöiltä Sosiaalipsykologian laitoksella, Valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja Opetusteknologiakeskuksessa sekä kurssin sisällön suunnittelussa että teknisessä toteutuksessa.
Kaiken kaikkiaan huolellinen suunnittelu vaikutti varmasti eniten kurssin onnistumiseen. Edellä mainittuja palomuuri-ongelmien takia tapahtuneita keskeytyksiä lukuun ottamatta kaikki opiskelijat pysyivät kurssilla. Uskon tämän johtuneen pitkälti siitä, että koko kurssin aikataulu ja suoritusohjeet oli nähtävissä kellon tarkkuudella heti alussa, joten opiskelijoille ei tullut yllätyksiä matkan varrella.
Oman kokemukseni perusteella verkkokurssi ei ole ”aidon” luentokurssin huonompi korvike. Hyvin toteutettuna verkko-opetus vaatii yhtä paljon tai jopa enemmän resursseja kuin perinteisen luentokurssin tai seminaarin järjestäminen. Opiskelijoita ei verkko-opetuksessa tavoiteta kasvokkain kohtaamalla luentojen yhteydessä, vaan heidän motivaatiotaan pidetään yllä tarkoin suunnitellulla ja monipuolisella kokonaisuudella sekä selkeällä aikataululla ja ohjeistuksella. Kun lähitapaamisia ei ole, on myös tärkeää, että opettaja on tavoitettavissa sähköpostilla ja puhelimitse ilmoittaminaan ajankohtina. Itse olin käytettävissä aina normaalina virka-aikana, sillä minulla ei ollut samaan aikaan muuta opetusta. Kiireisempien opettajien kannattanee kuitenkin ilmoittaa tietyt ”vastaanottoajat” kurssilaisille; esimerkiksi tiiviillä kurssilla pari tuntia joka (toinen) päivä.
Verkko-opetuksen selkein etu on, että sillä tavoitetaan opiskelijat, jotka eivät pääse osallistumaan lähiopetukseen. Lisäksi opiskelija voi valita oman työskentelyajankohtansa tiettyjen raamien puitteissa. Parhaimmillaan verkko-opetuksessa syntyy myös elävää keskustelua. Monille sopii se, että verkkokeskusteluissa saa ilmaista itseään vapaamuotoisesti kirjoittamalla. Näin sellaiset opiskelijat, jotka eivät koe luontevaksi ilmaista ajatuksiaan täyden luentosalin kuullen, voivat kenties tehdä sen helpommin verkkokurssilla.
Toisaalta on toki monia, jotka opiskelevat (ja opettavat) mieluummin perinteisellä tavalla. Tapaamiset kasvokkain opettajan ja muiden opiskelijoiden kanssa ovat tärkeitä. Näkemykseni onkin, että verkko-opetusta ei tulisi nähdä huonompana vaihtoehtona perinteisemmille opetusmuodoille, muttei myöskään näitä syrjäyttävänä opetusmuotona. Mielestäni verkko-opetus ja lähiopetus parhaimmillaan täydentävät toisiaan ja niitä tulisi käyttää rinnakkain, ei kilpailevina vaihtoehtoina. On tärkeää kehittää molempia edelleen sekä löytää erilaisia tapoja hyödyntää niitä yhdessä ja erikseen.