Tarja Tuononen, hankkeen johtaja, yliopistopedagogiikan dosentti, Helsingin yliopisto
Työskentelen Helsingin yliopiston Yliopistopedagogiikan keskuksessa yliopistonlehtorina. Tutkimukseni keskittyy opiskelijoiden ura- ja työllistymisvalmiuksiin, opiskeluaikaiseen työssäkäyntiin ja työelämään siirtymiseen. Lisäksi tutkin geneeristen taitojen oppimista ja opetusta ja miten opettaja voi tukea näiden taitojen kehittymistä opetuksessaan. Tutkimukseni ovat monimenetelmällisiä eli yhdistän niissä sekä määrällisiä että laadullisia tutkimusmenetelmiä. Lisäksi pidän tärkeänä, että työelämään siirtymistä tutkitaan pitkittäisasetelmalla eikä vain poikkileikkausaineiston avulla.
Heidi Hyytinen, professori, Itä-Suomen yliopisto
Työskentelen yliopistopedagogiikan professorina Itä-Suomen yliopistossa. Tutkimukseni kohteena ovat oppiminen, opettaminen, ja koulutussiirtymät yliopistopedagogisesta näkökulmasta. Erityisesti tutkin korkeakouluopiskelijoiden geneerisiä taitoja, kuten kriittisen ajattelun ja argumentaation taitoja, sekä oppimisen säätelyä opintopolun eri vaiheissa. Teen kansallista sekä kansainvälistä tutkimusyhteistyötä geneeristen taitojen arvioinnin parissa. Tutkimukseni on monimenetelmällistä. Olen toiminut pedagogisena yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Yliopistopedagogiikan keskuksessa. Olen myös yliopistopedagogiikan dosentti Helsingin yliopistossa.
Martta Jämsä, tutkimusavustaja, Helsingin yliopisto
Olen ensimmäiseltä koulutukseltani musiikin maisteri ja suoritan tällä hetkellä kandidaatin tutkintoa yleisestä ja aikuiskasvatustieteestä. Työskentelen tutkimusavustajana korkeakouluopiskelijoiden geneerisiä taitoja tutkivassa KAPPAS2-hankkeessa ja lisäksi avustan Valmiina työelämään -hankkeen tehtävissä.
Sofia Hjort, tutkimusavustaja, Helsingin yliopisto
Olen yleisen ja aikuiskasvatustieteen maisterivaiheen opiskelija. Työskentelen tutkimusavustajana Valmiina työelämään -hankkeessa, jossa työstän myös pro gradu -tutkielmaani.