Seismologian termistö Tieteen termipankissa

Tieteen termipankki (https://tieteentermipankki.fi/) on kaikkien Suomessa harjoitettavien tieteenalojen yhteinen, avoin ja jatkuvasti päivitettävä termitietokanta tiedeyhteisön ja kansalaisten käyttöön.  

Tieteen termipankin Wiki-alustalle rakennettu verkkopalvelu avattiin vuonna 2012. Termipankki toteutetaan talkooperiaatteella. Kaikki tieteenalat voivat perustaa omia aihealueitaan ja asiantuntijaryhmiään termipankkiin. Eri tieteenalojen asiantuntijaryhmät päättävät oman alansa termeistä ja niiden määritelmistä. Tällä hetkellä termipankissa on yli 45 000 käsitesivua 61 eri tieteenalalta. 

Seismologian aihealue perustettiin Tieteen termipankkiin syksyllä 2023. Seismologian termejä oli jo aikaisemmin termipankissa osana geologian ja geofysiikan aihealueita. Seismologian termistö haluttiin kuitenkin erottaa omaksi aihealueekseen, jotta se olisi helpommin löydettävissä. Seismologian aihealue koostuu tällä hetkellä 58 käsitesivusta. Jokainen käsitesivu sisältää käsitteen nimityksen eli termin lisäksi lyhyen määritelmän sekä selitteen ja mahdollisia lisätietoja määritelmän tueksi. Termille voidaan listata myös synonyymeja, vanhentuneita ja vältettäviä nimityksiä sekä vieraskielisiä vastineita. Termille voidaan listata lähikäsitteitä ja tieto käsitesuhteista (esimerkiksi ylä- tai alakäsite). Myös kuvien lisääminen termipankkiin on mahdollista.  

Seismologian aihealueen termejä on osittain työstetty osana SEISMIC RISK – Kaupunkialueiden indusoidun seismisen riskin hallinta – hanketta. SEISMIC RISK hanke (8/2020–11/2023) sai rahoitusta Suomen Akatemian kriisivalmiuden ja huoltovarmuuden tieteellisen tutkimuksen haun kautta ja hankkeen toteutti Helsingin yliopiston Seismologian instituutin, Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) ja Teknologian tutkimuskeskuksen (VTT) muodostama konsortio. Hankkeessa tutkittiin, miten syviin geotermisiin kaukolämpövoimaloihin liittyvää indusoidun seismisyyden riskiä voitaisiin valvoa ja hallita. Osana hankkeen viestintää tuotettiin yleistajuisia materiaaleja kansalaisten käyttöön ja päätöksenteon tueksi geotermiseen energiaan ja indusoituun seismiseen riskiin liittyen. Oleellisena osana tätä on keskeisten termien koonti ja määritteleminen.   

Ohessa esimerkkinä termi seisminen riski (kuvakaappaus Tieteen termipankista (20.3.2024); https://tieteentermipankki.fi/wiki/Seismologia:seisminen_riski).  

Kuva 1: Esimerkki termistä seisminen riski (kuvakaappaus Tieteen termipankista (20.3.2024); https://tieteentermipankki.fi/wiki/Seismologia:seisminen_riski).

Seismologian termistöä päivitetään jatkuvasti ja tarkoituksena on lisätä termejä pankkiin vuoden 2024 aikana. 

Niina Junno, seismologi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *