Suomalainen liikuteltava seismisten mittalaitteiden pooli

Seismologit tutkivat seismisiä aaltoja, jotka kulkevat Maan pinnalta ytimeen ja takaisin heijastuen ja taittuen rajapinnoilta fysiikan lakien mukaisesti. Seismisten aaltojen havainnointi auttaa seismologeja ymmärtämään maanjäristyksiä, siirroksia, tulivuoria, maanvyörymiä, seismistä uhkaa sekä Maan sisäistä rakennetta. Seismisten aaltojen avulla voidaan tutkia myös muun muassa öljyesiintymiä ja malmimuodostumia.  

Seismisiä aaltoja havainnoidaan seismometreillä. Seismisten tutkimuksien kannalta on tärkeää, että näitä erittäin herkkiä laitteita on saatavilla. Viime vuosina edullisempien mittalaitteiden ja laajamittaisten tietovarastojen yleistyminen sekä laskentakapasiteetin kasvu ovat mahdollistaneet seismometrien määrän lisäämisen seismisissä tutkimuksissa. Yksittäiset anturit ovat kuitenkin yleensä liian kalliita yksittäisille tutkijoille, joten niiden käyttö on keskittynyt suurille yksityisille yrityksille tai rajoitetuille, hyvin rahoitetuille valtion tutkimuskonsortioille. 

Vuonna 2021 perustettiin suomalainen seismisten mittalaitteiden pooli, ns yhteisvarasto seismisille laitteille, joka edesauttaa seismisten mittalaitteiden saatavuutta myös tiedeyhteisön käyttöön. Laitepoolin omistaa ja sitä ylläpitää seitsemän suomalaista yliopistoa ja tutkimuslaitosta: Helsingin, Oulun, Turun ja Aalto yliopistot sekä Geologian tutkimuskeskus, Maanmittauslaitos ja Teknologian tutkimuskeskus. Laitepoolin perustamista rahoittaa FLEX-EPOS hanke, joka on saanut rahoituksen Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurihaun (FIRI) kautta. FLEX-EPOS hanke on osa FIN-EPOS* konsortiota.  

FIRI-rahoitus alkoi vuonna 2021 ja päättyy vuonna 2024, jonka jälkeen laitepooli jatkaa toimintaansa toistaiseksi. Vuoden 2024 loppuun mennessä laitepooli koostuu 46 Güralpin laajakaistaseismometristä ja 5 Güralpin kiihtyvyysanturista sekä 1229 Geospacen geofonista ja 71 Smartsolon geofonista. Valmistuttuaan laitepooli on Euroopan suurin julkisen sektorin omistama liikuteltavien seismisten mittalaitteiden pooli.  

Seisminen laitepooli on suunniteltu tutkijoiden käyttöön ja se tukee kotimaisia ​​ja kansainvälisiä yhteistyöprojekteja. Projektit kestävät tyypillisesti muutamasta päivästä muutamaan vuoteen. 

Yhteensä 30 projektia on käyttänyt hyödykseen laitepoolin laitteita lokakuun 2021 joulukuun 2023 välillä. Nämä projektit ovat tuottaneet yhteensä noin 28 TB aineistoa. Projektien avulla on tutkittu muun muassa pohjavettä, siirroksia, pakkasjäristyksiä, malmimuodostumia, maankuoren rakennetta, sedimenttipeitteen paksuutta ja paljon muuta.  

Lisätietoja laitepoolista saat Wiki-sivuiltamme osoitteesta https://wiki.helsinki.fi/xwiki/bin/view/FLEX/Flex-epos%20Home/#. Laitepoolia esitellään myös EGU24 konferenssissa Viennassa 14–19.4.  

Roméo Courbis, yliopistotutkija   

 

FLEX-EPOS-hanke on saanut rahoituksen Suomen Akatemialta FIRI2019 -hausta (rahoituspäätökset nro. 328984, 328776, 328778–328782, 328784 ja 328786).  

*FIN-EPOS on Suomen kansallinen EPOS (European Plate Observing System) konsortio.  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *