Osallistuin viime viikolla Maine, Brändi ja Sosiaalinen media -seminaariin, jossa maineenhallinnasta verkossa puhui Helsingin yliopiston professori Pekka Aula. Lähtökohtana esityksessä oli, että yrityksen rajat eivät pääty fyysisiin rakennuksen seiniin vaan yritykseen liittyvistä asioista puhutaan seinien ulkopuolellakin. Tämä ei tietenkään ole uutta ja sosiaalisen median mukanaan tuoma asia, vaan keskusteluja on aikaisemminkin käyty niin lehtien mielipidepalstoilla kuin epävirallisissakin tapaamisisssa.
Maineenhallinnan kannalta yritysten pitäisi siis olla tietoisia sosiaalisen median eri tapaamispaikoissa tapahtuvista keskusteluista ja tarvittaessa olla valmiita osallistumaan niihin.
Aulan ja muiden seminaarissa puhuneiden esitysten pohjalta mietin Helsingin yliopiston näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Yliopiston pääsivuille on nostettu sosiaalisen median palveluista Facebook, Twitter ja YouTube, joihin jokaiseen on luotu oma Helsingin yliopiston yhteisösivu tai kanava. Näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa on siis selvästi lisätty ja jonkin verran kanavia käytetään esim. opiskelijarekrytointiin. Näkyvyys sosiaalisessa mediassa ei ole kuitenkaan vain tekijöidensä hallittavissa. Kuka tahansa voi luoda esim. Helsingin yliopiston nimissä sivustoja Facebookkiin, tehdä YouTube-videoita tai osallistua keskusteluihin Helsingin yliopiston tekaistulla identiteetillä. Sosiaalisella medialla on siis professori Pekka Aulan sanoin “dark side” , pimeä puolensa, jota ei maineenhallinnassa voi kokonaan jättää huomiotta.
Mieleeni heräsinkin kysymys, miten Helsingin yliopistossa professori Aulan esiin nostamaa maineenhallintaa tehdään verkossa? Seuraako joku ehkä viestintäosastolta aktiivisesti näkyvyyttä, keskusteluja ja merkintöjä verkossa? Tai nähdäänkö se edes tarpeellisena?
ps. Sosiaalisen median seminaarisarjan hastag twitterissä #smss2010
Maineenhallintaan on kehitetty useita työkaluja, joista osa on ilmaisia verkossa jaettavia ohjelmia ja osa maksullisia. Pelkästään ihmistyönä, ilman tekniikan tukea kattavaa seurantaa on usein melko mahdotonta tehdä. Tämä pätee erityisesti sosiaaliseen mediaan. Yksi suomalaisista toimijoista on M-Brain Oy, joka hakee verkkosisällöistä yritysten ja organisaatioiden määrittelemien profiilien avulla tietoa maineenhallinnan tueksi.
Aula mainitsi puheessaan poissaolon strategian, jossa vain kuunnellaan ja seurataan kirjoittelua ja keskustelua passiivisina tarkkailijoina. On kuitenkin muistettava, että kuuntelukin on tärkeä strateginen päätös – kuka kuuntelee, mitä ja miten.
Kiitos kommentista…
joka herätti Signaali-blogin toimituksessa runsasta keskustelua. Maineenhallintaa verkossa toteutetaan erilaisilla “allerteilla”, joilla etsitään tiettyjä avainsanoja Internetistä. Tähän tarkoitukseen on syntynyt erilaisia ohjelmistoyrityksiä, joista yhtä edustaa kommentin kirjoittaja. Yritysten edustajat saavat mieluusti osallistua keskusteluun, kunhan tuovat kommenteissaan esiin oman yrityskytköksensä. Tämä olisi sitä maineenhallintaa käytännössä.
Maineenhallinta menee helposti pieleen, jos jonkin maineenhallintasoftan, Googlen alertsien tai muun kautta päätyy jonnekin verkkoyhteisöön, jonka toimintasääntöjä ei ymmärrä.
Itse olen kyllä siinä käsityksessä, että kaikkialla on tapana tuoda omat sidokset esiin, kun on kyse jostakin yrityksestä tai tuotteesta, tyyliin “Minä olen muuten kyseisen firman markkinointipäällikkö”.
Hauska esimerkki pieleen menneestä maineenhallinnasta on viime vuodelta, kun Savage Minds -antropologiblogi kritisoi Pocket God -iPhone-peliä rasismista. Pelin kehittäjät tulivat keskusteluun Googlen alertsien hälyttämänä, mutta eivät oikeastaan kyenneet tuomaan keskusteluun mitään järkevää. Lopuksi paikalle tuli pelin faneja, joiden kommentit olivat luokkaa “Your all morans”.
Lopuksi pelin kehittäjät palkkasivat PR-firman.