Category Archives: tietokirjat

Hakuteoksen kokoaminen

|
Reply

Mathiaksen Alphabetumissa on ollut arviolta 3000 asiasanaa ja suuri osa näistä asiasanoista viittaa vähintään muutamaan – toisinaan jopa kymmeniin – eri lähteisiin. Kyseessä on siis kaikilla mittapuilla valtava teos. Minulta useimmin kysytty kysymys on, miten tällainen teos on koottu. Ohessa joitain pohdintoja aiheesta perustuen väitöskirjani lukuun Alphabetumin lähdeaineistosta ja vähän sen sivusta.

Ensimmäinen vaatimus teoksen kokoamiselle on aineiston saatavuus. Tulen väitöskirjassani esittämään, että aineistoa kerättiin pääasiassa toisista kokoomateoksista, kuten tietosanakirjoista ja Raamatun kommentaarien kokoomateoksista. Ne keräsivät yhteen valtavan määrän tietoa eri kirjoittajilta ja ne esittivät tiedon jäsennetymmässä muodossa, joka mahdollisti tehokkaan tiedon haun. Monet tällaiset teokset olivat myös hyvin suosittuja ja paremmin saatavilla kuin ensikäden lähteen. Aikana, jona hyvin varustetut kirjastot sisälsivät vain jotain satoja tai tuhansia niteitä, kokoomateoksilla oli erittäin keskeinen merkitys tiedon välittäjinä.

Miten tietoa sitten konkreettisesti kerättiin ja jäsennettiin, jotta saatiin aikaiseksi uusi kokonaisuus? Hyvän kuvan aiheesta antaa Alberto Cevolinin tutkimus Robert Grossetesten (n. 1170–1253) teoksesta Tabula distinctionum. Grossetesten Tabula on myös eräänlainen teologisen tiedon hakuteos, joka tunnetaan ehkä parhaiten sen omaperäisestä merkkeihin perustuvasta hakujärjestelmästä.

Cevolini esittää, että hakuteoksen kokoaminen alkoi asiasanojen luettelon laatimisesta. Tiedämme, että joissain teologissa hakuteoksissa hyödynnettiin Raamattu-konkordansseja sanojen valinnassa. Ne olivat hyvä lähtökohta, koska niissä lueteltiin Raamatun keskeinen sanasto valmiiksi aakkosjärjestyksessä ja mainittiin, missä kohdin Raamattua kyseisestä teemasta puhutaan.

Seuraavaksi vaiheeksi Cevolini esittää aineiston läpikäynnin ja sopivan materiaalin merkitsemisen käsikirjoituksiin. Grossetesten tapauksessa tästä onkin viitteitä, mutta kyseenalaistaisin sen, että oliko tämä aina välttämätöntä. Jos kokoomateosten tekijät olisivat merkinneet sopivaa materiaalia käyttämiinsä käsikirjoituskopioihin, olisi tästä säilynyt jälkiä varsin runsaasti. Läpikäymissäni aineistoissa en ole kuitenkaan törmännyt tällaisiin merkintöihin, enkä ole myöskään kirjallisuudessa törmännyt tällaiseen huomioon. Merkintöjen tekeminen lähteisiin tuntuu lisäksi ylimääräiseltä välivaiheelta.

Cevolinin mukaan seuraavaksi sopivaksi katsottu materiaali kopioitiin erillisille lappusille. Viitteitä tällaisista muistiinpanolapuista on säilynyt, mutta erittäin vähän. Ne olivat kertakäyttötavaraa ja menettivät merkityksensä, kun niiden sisältö oli kopioitu itse teokseen – samoin kuin mekään emme arkistoi ostoslistoja kaupassa käynnin jälkeen. Materiaaliksi kelpasivat yli jääneet pergamentin ja paperin palaset. Toisaalta aineistoa saatettiin koota myös jonkinlaisiin muistivihkoihin. Ruotsin käsikirjoitusaineistossa on jonkin verran hajanaista muistiinpanomateriaalia, jota olisi tulevaisuudessa kiinnostavaa käydä läpi tätä näkökulmaa silmällä pitäen. Olen jopa törmännyt sellaiseen aineistoon, jossa sivuille on merkitty aakkoset ja jätetty niiden alle tyhjää tilaa merkinnöille.

Kun aineisto oli koottu lapuille, laput järjestettiin ja kirjoitettiin puhtaaksi varsinaiseksi teokseksi. Tätä versiota saatettiin sittemmin jatkojalostaa, kun teoksesta tehtiin uusia kopioita esimerkiksi lisäämällä tai poistamalla materiaalia – tai järjestämällä sitä uudestaan, jos aineistoa oli päätynyt vahingossa väärään järjestykseen. Teokseen saatettiin myös lisätä käyttöä helpottavia ominaisuuksia, kuten hakemisto. Tästä syystä varsin suuresta osasta keskiaikaisia hakuteoksia oli saatavilla hieman toisistaan poikkeavia versioita.

 

Aiheesta lisää:

Cevolini, A. (2017). Making notae for scholarly retrieval: a Franciscan case study. In M. Teeuwen & I. van Renswoude (Eds.), The annotated book in the Early Middle Ages: practices of reading and writing (pp. 343–367). Turnhout, Belgium: Brepols.

Thomson, S. H. (1934). Grosseteste’s Topical Concordance of the Bible and the Fathers. Speculum, 9(2), 139–144.

Aakkostaminen ja tiedon jäsennys

|
Reply

Aakkosjärjestys on meille lähes itsestäänselvyys erilaisten hakuteosten ja tietosanakirjojen jäsennystapana. Tosin mahdollisia muitakin tapoja jäsentää löytyy erityisesti teosten sisällä. Esimerkiksi kasvi- tai sienikirjoissa materiaali saattaa olla ensin lajiteltu yläkategorioihin esimerkiksi lajien mukaan ja kuvia sisältävässä teoksessa samalla sivulla saatetaan haluta esittää hyvin samannäköisiä yksilöitä tunnistamisen helpottamiseksi. Laajat tietokirjat ovat kuitenkin pääsääntöisesti aakkostettuja ja aakkostaminen ymmärretään absoluuttiseksi aakkosjärjestykseksi, jossa tarkastellaan koko kirjainjonoa suhteessa seuraavaan sanaan.

Kuvassa Alphabetumin sivu, jolta löytyvät asiasanat “Tacere, taciturnitas” (olla hiljaa, hiljaisuus), “Talamus” (kamari) ja “Talentum” (talentti eli Uuden testamentin aikainen rahayksikkö). Kuva: Kansalliskirjasto, Fragmenta membranea, Th AA 115, 1v.

Keskiajalla aakkostus sen sijaan ei ollut itsestäänselvyys tai varsinkaan se, miten aakkostaminen tulisi tehdä. Aakkosjärjestystä oli toki käytetty jo antiikin aikana, mutta vasta 1100–1200-luvulla siitä kehittyi systemaattinen tiedonjäsentämisen muoto ja se yleistyi. Asian merkityksestä ja uutuusarvosta kertoo sekin, että aakkosjärjestys saatettiin mainita erikseen jopa teoksen otsikossa. Kun aakkosjärjestystä systematisoitiin, niin keskiajan oppineet keskustelivat erityisesti siitä, millä tavalla sanat tulisi aakkostaa. Onkin hyvin tavallista, että teoksen johdannossa ohjeistetaan lukijaa, minkä periaatteen mukaan teos on jäsennetty. Teos käsitettiin aakkosittain järjestetyksi, vaikka sanat olivat aakkostettu vain ensimmäisen kirjaimen mukaan. Varsin tyypillistä oli, että teos aakkostettiin kahden tai kolmen ensimmäisen kirjaimen mukaan. Toisaalta absoluuttinenkin aakkosjärjestys saattoi sisältää poikkeuksia esimerkiksi vaihtelevan ortografian eli kirjoitusasun takia tai siksi, että kantasanan johdokset haluttiin esittää peräkkäin. Esimerkiksi Mathias pyrki seuraamaan absoluuttista aakkosjärjestystä, mutta se saattaa paikoitellen poiketa nykylukijan näkemyksestä. Esimerkiksi sana Philosophia (filosofia) löytyy F:n kohdalta sanojen Filius (poika) ja Filum (lanka) välistä.

Aakkosjärjestystä myös vastustettiin, sillä jotkut näkivät sen maailmanjärjestyksen vastaisena. Maailma, jossa enkelit (angelus) tulisivat ennen Jumalaa (Deus) oli absurdi ajatus. Tietosanakirjoissa aakkosjärjestys levisikin ensin sellaisiin sanoihin, jotka koettiin vähempiarvoisiksi tai neutraaleiksi suhteessa toisiinsa. Esimerkiksi kasvien tai kivien keskuudessa ei ollut hierarkiaa, joten ne voitiin hyvin käsitellä nimenmukaisessa järjestyksessä. Suurten tietosanakirjojen sisällä kuitenkin hierakinen ajattelu vallitsi ja esimerkiksi keskiajan tunnetuin ja levinnein tietosanakirja 1200-luvulla eläneen Bartholomaeus Englatilaisen (Anglicus) teos Asioiden ominaisuuksista (De proprietatibus rerum) on jaettu 18 kirjaan. Kirjoista ensimmäinen käsittelee Jumalaa ja sitä seuraavat enkelit, ihminen, ja lopulta muut luomakunnan osat. Kirjat sen sijaan ovat jäsennetty sisäisesti eri periaatteilla. Esimerkiksi ihmisen anatomiaa käsitelevässä kirjassa kuljetaan päästä kohti varpaita. Eläimet taas ovat jaettu kahteen kirjaan, lintuihin ja maaeläimiin, jotka seuraavat aakkosjärjestystä. Bartholomaeus koki kalat sen verran vähempiarvoisiksi olennoiksi, että niitä käsitellään vain yhdessä laajassa luvussa kirjassa, jonka teema on vesi. Aakkostusta voitiin kuitenkin hyödyntää myös niissä teoksissa, jotka olivat jäsennetty muulla tavoin ja niinpä monet Bartholomeuksen tietosanakirjan käsikirjoituskopiot sisältävät aakkosellisen hakemiston.

Erilaiset tavat jäsentää tietoa ja niiden kehitys keskiajalla oli yhteydessä kasvavaan tietohaun tarpeeseen ja laajeneviin teoksiin. Tiedonjäsennys ja tiedonhaun välineet syntyivät pikkuhiljaa uusien teoslajien koostamisen ”sivutuotteena”. Palataan näihin uusiin teoslajeihin ja tiedonhakumenetelmiin tässä blogissa tulevaisuudessa.

 

Lue lisää: Daly, L. W. (1967). Contributions to a history of alphabetization in Antiquity and the Middle Ages. Bruxelles: Latomus.

Rouse, R. H., & Rouse, M. A. (1990). The development of research tools in the thirteenth century. In M. A. Rouse & R. H. Rouse (Eds.), Authentic witnesses : approaches to medieval texts and manuscripts. Notre Dame, IN: University of Notre Dame Press.