Sulautuvan opetuksen julkaisut

Hei,

Sulautuvan opetuksen verkkojulkaisut ovat muuttaneet Helsingin yliopiston kirjaston julkaisuarkisto Heldan sarjan Sulautuva opetus alle.

Sulautuva opetus -seminaareista on alusta lähtien koostettu myös seminaarijulkaisuja. Julkaisut sisältävät seminaareissa pidetyistä luennoista tai case-esityksistä muokattuja artikkeleita sekä myös muita sulautuvaan opetukseen liittyviä artikkeleita.

Seuraava SULOP-seminaari

Etukäteislupauksesta huolimatta emme voi järjestää maaliskuussa 2017 SULOP-seminaaria. Helsingin yliopistossa järjestetään maaliskuun väliviikolla opettajille suunnattu sisäinen opetuksen kehittämisseminaari. Meidän ei kannata järjestää kahta opetuksen kehittämiseeen keskittyvää seminaaria samalla viikolla.

Näillä näkymin suunnittelemme kansanllista SULOP -seminaari maaliskuuksi 2018.

Kiitos kaikille SULOP2015 -seminaariin osallistuneille

Kiitos kaikille SULOP2015 osallistujille, case-esiintyjille ja työpajan pitäjille. Kaksi mukavaa päivää on taas takanapäin. Harmi!  Näillä näkymin seuraava SULOP pidetään maaliskuussa 2017. Tavataan taas silloin.

Seminaarissa pidetyt case-esitysten ja työpajojen materiaalit linkitetään myöhemmin kunkin esityksen sivulle.

Palautetta SULOP2015 -seminaarista voi antaa osoitteessa:

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/59172/lomake.html

Palaute käytetään seminaarin kehittämiseen!

 

SULOP2015 alkaa Metsätalolla huomenna torstaina 5.3.2015

SULOP2015 -seminaariin saapuu huomenna torstaina 5.3.2015 eri puolilta Suomea 200 sulautuvasta opetuksesta kiinnostunutta osallistujaa. Seminaari alkaa Metsätalon salissa 1 (Unioninkatu 40, Helsinki) klo 9.30. Kannattaa tulla ajoissa, jotta voi nauttia aamukahvista yhdessä muiden seminaarilaisten kanssa sekä varata hyvän istumapaikan. Parhaat paikat ovat tietysti eturivissä keskellä!

Tervetuloa!

 

Ilmoittaudu mukaan SULOP2015 -seminaariin

SULOP2015 seminaarin ilmoittautuminen on alkanut! Tutustu seminaarin ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan verkkolomakkeella.

Ohjelmakarttaan on linkitetty case-esitysten ja työpajojen tiivistelmät. Niihin tutustuminen helpottaa rinnakkaisten sessioiden valintaa, jota ilmoittautumislomakkeessa pyydetään. Ilmoittautumislomakkeen tietojen perusteella jaamme eri esityslinjat sopiviin Metsätalon saleihin, joten emme voi taata mahtumista tiettyyn esitykseen, jos teet muutoksia ilmoittautumiseesi 25.2. jälkeen. Osaan työpajoista on myös maksimiosallistujamäärä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kun tilaisuus on täynnä, se poistuu ilmoittautumislomakkeesta kokonaan.

Ota yhteyttä osoitteeseen birgitta.kivinen@helsinki.fi, jos sinulla on kysyttävää ilmoittautumiseen liittyen.

SULOP2015 Call for Cases / Papers alkaa

Seuraava SULOP -seminaari järjestetään Metsätalolla 5.- 6.3.2015.

Tule esittämään SULOP2015 –seminaarissa sulautuvaa opetusta ja oppimista edistävää kurssia, sulautuvan opetuksen mallilla toteutettua koulutusta tai aiheeseen liittyvää tutkimusta. Voit myös kirjoittaa casesta artikkelin Sulautuva opetus 2015 -verkkojulkaisuun. Esitysten ja artikkelien hakuaika on parhaillaan menossa!