Aarre on paljastunut

Nykytaiteen tutkijat voivat odottaa saavansa uutta tutkimusmateriaalia jatkuvasti; kyse on kohteiden valinnasta, ei kattavuuteen pyrkimisestä. Myös keskiajan taiteeseen erikoistuneen tutkijan eteen tulee uutta materiaalia, josta hän ei ole ollut tietoinen, mutta harvemmin kuitenkaan enää sellaisia kuvia tai esineitä, joita kukaan ei ole aiemmin dokumentoinut tai joiden olemassaolosta kukaan ei ole tiennyt.

Erityisesti tämä koskee elämää Suomen kaltaisella alueella, jossa keskiajan taidetta – tässä yhteydessä viittaan suunnilleen vuosiin 1100–1530 – on muutenkin säilynyt suhteellisesti vähän verrattuna vaikkapa Etelä-Eurooppaan. Mikä ei tarkoita, että materiaalia sinänsä olisi vähän: moni voi hämmästyä esimerkiksi säilyneiden puuveistosten määrästä (n. 800) tai vaikkapa selatessaan Visa Immosen uudehkoa ja monin tavoin painavaa väitöskirjaa Golden Moments. Artefacts of Precious Metals as Products of Luxury Consumption in Finland c. 1200–1600 (2009), jossa esitellään lukuisia Suomessa olevia keskiajan metalliesineitä. Näiden joukossa on paljon taidokkaan kultasepäntyön esimerkkejä ja myös kuvallisesti erittäin mielenkiintoisia esineitä. Kuten vaikkapa Someron kirkosta aikoinaan Kansallismuseoon tullut kullattu ehtoollisleivän säilytysastia, joka esittää kahdeksankulmaista tiilistä rakennettua kappelia, pylväillä ja goottilaisilla ikkunoilla koristettuna.

Kuitenkin myös ”uutta” keskiajan taidetta saapuu täälläkin tutkijoiden työpöydille ja museoiden luetteloitavaksi. Juuri metallista valmistetut esineet on viime vuosina enenevässä määrin tullut päivänvaloon. Tämä johtuu yleistyneestä metallinetsintäharrastuksesta ja niin ikään jatkuvasti tehokkaammista metallinpaljastimista, ”piippareista”. Internet puolestaan on tuonut tähän harrastukseen uuden ulottuvuuden: siinä missä aiemmin oli ehkä kiusaus laittaa löydös omaan talteen ja perhesalaisuudeksi, nyt maasta paljastunut ”prikka” halutaan näyttää muille harrastajille. Yksi suosittu sivusto on nimeltään Aarre maan alla, jonne harrastajat, useimmiten miehet, laittavat kuvia muun muassa uusista rahoista, soljista, koruista ja erilaisista fragmenteista. Onnistuneet löydöt palkitaan vilpittömin onnitteluin. Tästä julkistamisesta on myös se etu, että kokeneemmat neuvovat aloittelijoita, jotka puolestaan eivät aina hahmota esineen ikään oikein. Lisäksi arkeologit, museoammattilaiset ja muut kiinnostuneet voivat myös seurata tapahtumia.

Eräs tällä sivustolla juuri vähän aikaa sitten esitelty löytö on myöhäiskeskiaikainen kullattu hopeasormus. Usein nimimerkeillä kirjoittavat harrastajat antavat tästä ansaittua kiitosta sormuksen löytäjälle, Tri Tuonelalle. HunsVotti, piippori, raiban, Jussi ja Näätä muiden muassa kehuvat harvinaista löytöä. Sormuksen löytäjien toimitettua se asianmukaisesti maakuntamuseoon pääsin sitä läheltä tutkimaan – mikä harvinainen tilaisuus keskiajan taidehistorioitsijalle: tutkia satoja vuosia ihmissilmiltä piilossa ollutta! Sormuksessa oleva kuva-aihe on Pyhä Anna itse kolmantena, joka on ollut oman tutkimustyöni keskiössä.

Pienen kenttätyömatkani jälkeen tutkimusaikataulujani täytyi hieman säätää ja muut työt siirtää eteenpäin, sillä innostus artikkelin kirjoittamiseen ja esineen tieteelliseen julkaisemiseen kollegan kanssa pääsi vallalle. Kuten metallinetsijät haluavat osallistua yhteisen kentän hupiin ja toisaalta myös saada arvostusta osakseen, sama koskee tutkijaakin omassa viitekehyksessään – nyt ei enää tarvita piipparia, vaan peliin otetaan mukaan sellaisia työkaluja kuten yksityiskohtainen mittaus, kontekstualisointi, ikonografinen analysointi ja vertailu vastaavaan materiaaliin muualla. Onnittelut ja kiitokset Tri Tuonelalle!

Leave a Reply

Your email address will not be published.