Guadalajara. Kolmen miljoonan asukkaan metropoli, läntisen Meksikon keskus, maan kolmanneksi tärkein kaupunki, joka on vasta äskettäin huomannut kasvaneensa suureksi.

 Viimeisestä käynnistäni on kulunut reilut kaksi vuotta, ensimmäisestä vierähtänyt kahdeksan. Minun silmissäni kaupunki oli suuri jo tuolloin. Se rakentui matalasta asuntokannasta, yli- ja alikulkukäytävistä, monitasoristeyksistä, pitkistä välimatkoista, hitaista liikennevaloista ja nopeasti kiihtyvistä autoilijoista.

Kierros kaupungilla vahvistaa vanhat mielikuvat, kaikki näyttää vain kasvaneen hieman: liikenteen määrä, lähiöiden pinta-ala, etäisyydet. Historiallisessa keskustassa mieleen palautuu myös yksityiskohtia (aivan, näinhän se olikin – Avenida Hidalgo muuttaa nimensä keskusaukion kohdalla Avenida Repúblicaksi, kengänkiillottajat päivystävät kaupungintalon kaariholvien varjossa. Parantavia yrttejä, onnea tuovia aerosoleja sekä taikasaippuoita myydään Corona-markkinan toisessa kerroksessa).

Keskusta on ennallaan eikä sittenkään ole entisensä, sillä kaduilta puuttuvat kaupustelijat, jotka vielä vuosi sitten antoivat oman lisänsä kaupunkikuvaan. Kävelykadut vaikuttavat nyt väljiltä, äänimaailma on muuttunut hiljaisemmaksi. Paikoissa, joissa ennen oli jättäydyttävä väkimassan kuljettamaksi ja pujoteltava monenkirjavien myyntikojujen seassa, voi kulkea suoraan kokonaisen korttelinvälin.

Katukaupustelu ei loppunut itsestään. Kaupunginisät olivat kyllä jo pitkään ehtineet puhua katukaupan haitoista – ruuhkista, melusta, katukeittiöiden puutteellisesta hygieniasta, veronkierrosta, piraattitavaroiden myynnistä, huonosta kaupunki-imagosta – mutta juuri kukaan ei uskonut, että asialle tehtäisiin jotain.

Toisin tapahtui: virallisten ja epävirallisten neuvottelujen, huhupuheiden, epätietoisuuden ja protestien jälkeen viranomaiset häätivät informaalikauppiaat kaupungin historiallisesta keskustasta. Paikallishallinto otti operaatiosta sulan hattuunsa. Guadalajara on sen mukaan nyt siistimpi, houkuttelevampi, turistiystävällisempi, turvallisempi. Mutta näinkin voi ajatella: keskusta on katukaupan myötä menettänyt osan luonteestaan ja siten osan viehätyksestään.

Hetkeksi keskustan kävelykadut täyttyvät entiseen malliin, sillä ohi kulkee Zapopanin neitsyt juhlakulkueessa kohti katedraalia. Neitsyttä seuraa suuri joukko kirkkokansaa ja kirkkokansaa seuraa suuri joukko luvattomia katukaupustelijoita. Jälkimmäiset ovat valinneet myyntiartikkelinsa yleisön mukaan: virvokkeita, naposteltavaa, kirkkokalentereita ja pienoisalttareita. Ilmassa on hartautta ja markkinahumua. Katukivetykset on puettu kukkien terälehtiin. Kirkonkellot ja kauppiaiden huudot peittoavat alleen liikenteen melun.