Harjoittelu on ohitse ja oppilaiden kiintymys on ylitsevuotavaa, suorastaan riippuvaista. Itse asiassa kiintymys on hellyttävän helposti ansaittavissa. Jälkikäteen mietin, millä kriteereillä oppilaat arvottavat opettajaansa, oli tämä sitten harjoittelija tai oma opettaja.

Vaikka koulu mielletäänkin paikaksi, jossa oppilaita arvioidaan, joutuu myös opettaja arvioinnin kohteeksi. Saamansa oppilaspalautteen perusteella opettaja osoittaa kehityskelpoisuutensa. Joko menee itseensä kohdatessaan huonoa palautetta tai iloitsee saamastaan hyvästä palautteesta.

Yliopistolla olen kuullut lähes joka käänteessä, että me opettajat olemme paljon vartijoita. Niin varmasti onkin, kun oppilaiden kiintymys on tarjolla vain joidenkin viikkojen perusteella.  Joskus, varsinkin hankalassa tilanteessa, harjoittelijalle voi tulla kiusaus miellyttää oppilaita ongelmatilanteen purkamiseksi. Ohjaavan opettajan ja didaktikkojen tutkiskelevien silmien alla tämä on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Oppilaiden kiintymys siis on voitettavissa vain aidon välittämisen, teeskentelemättömyyden ja kovan työnteon kautta.

Mieleenpainuvimmaksi palautteeksi itselleni jäi harjoitteluluokkani yhden eturivin pojan arvio päivän päätteeksi: “Tänään oli paras päivä ikinä”. Sen voinee tulkita myös pojan oranssiin käsinukkeen sijoitetusta tarmosta, innosta ja luomisen ilosta! Paras palkinto ikinä!