Suomen yliopistolaitos on keskellä laajakantoista uudistusprosessia, jonka tavoitteena on parantaa tutkimuksen ja opetuksen laatua ja kansainvälistä kilpailukykyä. Hallituksen linjapäätöksen (11.3.2008) mukaan yliopistot saavat aiemmin sovittujen kehysten päälle lisäkorotuksia 130 miljoonaa euroa vuoteen 2012 mennessä. Aalto-yliopistolle tästä menee 100 miljoonaa euroa.

Olen aiemmin kritisoinut sitä, että yksi yliopisto nostetaan erikoisasemaan ilman aikaisempia näyttöjä tai kunnollisia tulevaisuuden suunnitelmia. Kun päätökset nyt on tehty, tätä purnausta on turha jatkaa. Siitä huolimatta on aiheellista kysyä, minkälaisia tavoitteita uusi yliopisto tulee itselleen asettamaan ja kuinka näiden tavoitteiden saavuttamista on tarkoitus arvioida.

Aalto-yliopiston pohja ja perusta on valtiosihteeri Raimo Sailaksen johtaman toimikunnan mietintö helmikuulta 2007, jossa silloin vielä “huippuyliopiston” nimeä kantavan laitoksen tavoitteiksi määriteltiin “edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa
tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan
isänmaata ja ihmiskuntaa”. Samat sanat lausui ministeri Sari Sarkomaa Aalto-korkeakoulusäätiön peruskirjan allekirjoitustilaisuudessa kesäkuussa 2008. Nämä tehtävät löytyvät kuitenkin jo nykyisestä yliopistolaista ja koskevat kaikkia yliopistoja. Yhtä vähän osviittaa antaa hallitusohjelman lause “maahan perustetaan tutkimuksen ja koulutuksen huippuyliopisto”.

Sailaksen toimikunta esitti myös visionsa vuodelle 2020, jolloin “yliopisto on tutkimuksensa ja opetuksensa perusteella omilla erikoisaloillaan ja kokonaisuutena maailman kärkiyliopistojen joukossa” ja totesi, että sen “kansallisena erityistehtävänä on korkeatasoisen tutkimuksen ja opetuksen avulla tukea Suomen menestymistä kansainvälisessä taloudessa”. Samat fraasit muutamalla korkealentoisella lisämääreellä höystettyinä löytyvät myös Aalto-yliopistosäätiön säädekirjasta. Taideteollisen korkeakoulun entinen rehtori Yrjö Sotamaa, jota voidaan pitää koko idean isänä, ilmaisi OECD:n konferenssissa kesäkuussa 2008, että Aalto-yliopiston tavoitteena on “to be the best in selected areas of research critical to Finland’s success”.

Heti alkuun ei ehkä pidä odottaakaan kovin täsmällistä tavoitteiden asettelua. Nyt on kuitenkin yli vuosi tehty konkreettista suunnittelutyötä ja toiminnan aloittamiseen on vajaa vuosi. Aalto-yliopiston verkkosivuilla määritellään seuraavat tavoitteet: “Opiskelijakeskeinen, intohimoiseen uuden oppimiseen kannustava kulttuuri, laadukas ja pitkäjänteinen tutkimus ja taiteellinen työ, aktiivinen kansallinen ja kansainvälinen verkottuminen ja yhteistyö”. Kaikkia näitä tavoitteita on helppo kannattaa, yhtä hyvin kuin maailmanrauhaa tai äidinmaitoa. Varsinkin opiskelun nostaminen keskiöön on ilahduttavaa. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, millä perusteilla tavoitteiden toteutumista on tarkoitus arvioida.

Kansanedustajien ja tutkijoiden yhdistys Tutkas järjesti 24.9.2008 Eduskuntatalossa yliopistouudistusta käsittelevän seminaarin, jossa Teknillisen korkeakoulun professori Antti Räisänen esitteli Aalto-yliopistoa. Hänkin totesi tavoitteena olevan paikka maailman kärkiyliopistojen joukossa vuonna 2020. Kun esitin kysymyksen, millä kriteereillä tätä asiaa tullaan arvioimaan, sain vastaukseksi että opiskelija/opettaja –suhteella!

Hyvät Aalto-yliopiston puuhamiehet ja -naiset! Jos teillä on edes hiukan konkreettisemmin ja realistisemmin määriteltyjä tavoitteita tälle megahankkeelle, eikö niistä voisi kertoa meille tavallisille yliopistoihmisille ja myös kansalaisille, jotka kustantavat tämän eksperimentin?