Alppiharjusta Tunturi-Lapin kautta Palousen kukkuloille ja biologian moniammattilaiseksi päätyneen Vanamo Salon työn jälki näkyy vahvasti Tieteen termipankissa.

Vanamo on laatinut tammikuuhun 2024 mennessä termipankkiin 241 uutta käsitesivua ja tehnyt 3222 muokkausta ja lisäystä olemassa oleville käsitesivuille. Ja lisää tulee koko ajan!

”Mielenkiintoista työtä, josta itsekin opin aina jotain uutta.”

Kiinnostus kasvimaailmaan alkoi jo lapsena

”Kävin yhdeksänvuotiaana perheeni kanssa Lapissa. Oli kesän loppu, ja ihastuin tuntureiden kasveihin.” Pienen tytön silmiin karun näköisen maaston, tunturikankaan, kirkasväriset kukat tekivät lähtemättömän vaikutuksen.

Matkalla käytiin niin läntisessä Tunturi-Lapissa kuin päälaellakin. Ja aina Jäämeren rannoilla Norjan Hammerfestissa ja Honningsvågissa.

Kasvimaailmaan Helsingin Alppiharjun kasvatti oli tosin tutustunut jo Vammalan Nälkälänmäessa, jossa isän koti sijaitsi ja jossa täti hoiti isoa monilajista puutarhaa upeine koriste- ja monine hyötykasveineen.

Monipuolinen asiantuntija

Vanamo pääsi ensiyrittämällä vuonna 1980 opiskelemaan biologiaa Helsingin yliopistoon.

Valmistumiseen meni kymmenen vuotta, jonka aikana Vanamo syvensi tietämystään mm. systemaattis-ekologisen kasvitieteen, fysiologisen kasvitieteen, morfologis-ekologisen eläintieteen, fysiologisen eläintieteen, perinnöllisyystieteen ja mikrobiologian alalla. Mahtui mukaan opintoja myös Venäjän kielestä ja kirjallisuudesta, filosofiasta ja tilastotieteestä.

”Tarjolla olevista kursseista taisi jäädä talviekologia Kilpisjärvellä lähes ainoana käymättä.”

Kursseja tuli suoritettua tuplasti sen verran, mitä tutkintoon olisi tarvittu.

”Ajattelen edelleen, ettei se syöne yhteiskunnan voimavaroja, jos istun useammalla luennolla kuin pitäisi.”

Työteko alkoi opiskelujen lomassa jo vuonna 1983 systematiikan laboratoriossa, jossa Vanamo ensimmäisenä työnään teki puuanatomisia leikepreparaatteja suomalaisista puulajeista puuanatomian kurssia varten.

Tämän jälkeen työt jatkuivat laboratoriossa erinäisissä työtehtävissä. Samalla alkoi selkiintyä myös tutkimusaihe gradua varten sarakasvien loisina elävistä nokisienistä. Se oli hyppy kasveista sieniin.

Ikuinen pätkätyöläinen ja opiskelija

Koko opiskeluajan Vanamo teki töitä useissa eri paikoissa: erinäisiä tehtäviä kasvitieteen laitoksessa, kasvimuseossa Kaisaniemessä ja elektronimikroskopian laitoksessa Ruskeasuolla. Maastobiologin tehtäviin hän perehtyi Metsäntutkimuslaitoksella.

”Ilmasaasteet olivat tuolloin tapetilla ja teimme useita metsävaurioarvioita havupuiden harsuuntumisesta ja jäkälien kunnosta tavallisten puumittausten ja kasvipeiteinventointien lisäksi.”

”Mittaukset tehtiin aina tuplasti kahden henkilön voimin, sillä valtakunnan metsien 8. inventoinnin maastoryhmä kävi paikoilla ennen minua ja työpariani. Olin siis kakkosbiologina Parkanon tutkimusasemalla ja lisäksi mm. Ahvenanmaalla Jomalassa, Eckerössä ja Geta-vuoren lähistöllä.”

1990-luvun puolivälissä Vanamo sai päätoimisen tuntiopettajan pestin puoleksitoista vuodeksi kasvibiologian laitokselta maatalous- ja metsätieteellisestä tiedekunnasta Viikistä. Pesti jatkui ja Vanamo sai assistentuurin, joka jatkui vuoteen 2000 asti. Hän opetti kaikkea laidasta laitaan, niin kasvien ja sienten lajintuntemusta, kasviekologiaa ja -organologiaa kuin kasvifysiologiaa ja -anatomiaakin. Ja opetusta oli paljon.

Tänä aikana Vanamo vietti myös vuoden Yhdysvalloissa tehden Suomen kulttuurirahaston apurahalla sienitutkimusta Washington State Universityssä Pullmanissa tittelillä ”Adjunct Plant Pathologist.”

”Oli hassua olla kasvipatologi, kun en ollut lukenut sitä oppiainetta Suomessa lainkaan. Tämän jälkeen palasin assistentin töihin Suomeen, kunnes assistentuuri lopetettiin kokonaan osana ’isoja järjestelyitä’ ja säästötoimenpiteitä. Maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle suunnatusta kasvitieteen perusopetuksesta jäi vain tynkä jäljelle.”

2000-luvun alussa Vanamo siirtyi Viikissä soveltavan kemian ja mikrobiologian laitokselle biotekniseen tutkimusprojektiin ja sieltä myöhemmin biotieteellisen tiedekunnan bio- ja ympäristötieteiden laitokselle molekyylibiologisen tutkimuksen pariin.

Viikistä Vanamo palasi takaisin Kaisaniemeen ja toimi Luonnontieteellisessä keskusmuseossa erinäisissä tehtävissä mm. tutkien visautuneiden puiden anatomiaa ja digitoiden museon putkilokasvinäytteitä Venäjän Karjalasta ja Kuolan niemimaalta. Projektikoordinaattorina hän oli päävastuullinen tutkija ja kirjoittaja Härmät, noet, ruosteet -tietokirjassa.

”Tuli harvinainen tilaisuus tehdä kerrankin jotain omaan erityisosaamiseeni liittyvää. Sain kirjoittaa kirjan kasvien parasiittisista sienistä. Edellinen aihetta käsittelevä teos oli vuodelta 1958.”

Vanamon opiskelu ei jäänyt vain uran alkuvuosiin. Myöhemmin hän suoritti paikkatietoasiantuntijan koulutuksen ja täydensi osaamistaan myös aikuiskasvatustieteellä.

”Aika äsken suoritin Ympäristötieteen perusteet -kurssin avoimessa yliopistossa. Huomasin, etten tuntenut enää alan termejä. Ja, totta vie, maailma on muuttunut 1980-luvusta. Kurssin sisältö oli ihan erilainen kuin siihen aikaan biologian perusopinnoissa.”

Humanistisessa tiedekunnassakin hän on ehtinyt tehdä töitä. Lisäksi hän on piipahtanut vuoden pituisella pestissä suunnitteluasiantuntijana Helsingin kaupunginkaupunkiympäristön toimialalla.

”Mielenkiintoinen työrupeama siellä. Kaupunki on organisaationa ja toimintatavoiltaan aika erilainen kuin yliopisto, joka on samaa kokoluokkaa, kun lasketaan opiskelijat mukaan. Eteenpäin menevä ajan hermolla oleva ainakin se minun työyhteisöni.”

”Melko repaleinen tämä työhistoriani on! Järkytyn välillä siitä itsekin. Työttömyyskin on tullut hyvin tutuksi monien pätkätöiden lomassa”, naurahtaa Vanamo. ”Nyt juuri tilanne on hyvä, sillä olen menossa jatkamaan työntekoa kaupunkiympäristön toimialalle. Siellä arvostetaan monipuolista työkokemusta ja vähän vanhempaakin työntekijää.”

Mukaan Tieteen termipankkiin

Tieteen termipankkiin Vanamo tuli alun perin mukaan kirjahankkeen ”Sienten biologia” myötä. Hankkeessa oli mukana Vanamon lisäksi joukko Suomen eturivin sienitieteilijöitä Sari Timosen ja Jari Valkosen johdolla. Kyseessä oli ensimmäinen suomenkielinen sienitieteen oppikirja. Kirjan lopussa oli selitetty alan käsitteitä, joita sitten ajettiin menestyksekkäästi Tieteen termipankkiin. Hankkeen innoittamana Vanamo palkattiin tarkastamaan myös kasvitieteen termejä termipankissa – ja myös luomaan sinne uusia käsitesivuja kasvitieteen alalta.

Kerro jostain termistä enemmän

”Itselleni ammatillisesti läheinen termi on parasiitti eli loinen. Loisella on yleiskielessä oma käyttönsä jo ihan historiallisessa ja yhteiskunnallisessakin kontekstissa. Biologiassa se on tarkoin määritelty eliöksi, joka hyötyy toisesta eliölajista antamatta itse mitään vastavuoroisesti. Ärsyttää, kun olen parikin kertaa lukenut jostakin, että sikiö on kuin äidin loinen. Miten absurdi väite! Loisinta liittyy eri lajien välisiin suhteisiin eikä sovi tähän ollenkaan, kun puhutaan saman lajin eri elämänvaiheista. Biologisesti siis täysin väärä väite ja, jos kirjoittajan tarkoitus on ollut käyttää sitä yleiskielisesti, niin onpa ollut lapsivihamielinen ajatus.” Tässäkin nähdään, mihin Tieteen termipankkia tarvitaan: on paikka, josta voi katsoa, mitä termillä tieteen kehyksessä tarkoitetaan.