Tieteen termipankille Vuoden avoin oppimis- ja opetuskäytäntö -palkinto 2022


Tieteen termipankille on myönnetty Vuoden avoin oppimis- ja opetuskäytäntö -palkinto, joka on jaettu tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Huomionosoituksen takana on Tieteellisten seurain valtuuskunnan organisoima Avoimen tieteen koordinaatio, jota rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Palkinnon ottivat vastaan termipankin johtaja, professori Tiina Onikki-Rantajääskö ja projektisuunnittelija, dosentti Harri Kettunen.

Palkinnonsaajan valitsi avoimessa haussa esiin nousseista ehdokkaista palkintoraati, jossa olivat edustettuina Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK, Kansalliskirjasto, Avointen oppimateriaalien kirjasto ja Avoimen tieteen koordinaatiossa toimiva Oppimisen avoimuuden asiantuntijaryhmä.

Avoin termityö edistää tiedekasvatusta ja vahvistaa kansalaisten tiedeosaamista

Palkinnon perusteluina mainittiin seuraavaa: ”Vuoden avoin oppimis- tai opetuskäytäntö -palkinto myönnettiin Tieteen termipankissa tehtävälle termityölle uutta luovasta, lähivuosina kehitellystä oppimis- tai opetuskäytännöstä, joka hyödyntää avoimuuden mahdollisuuksia monipuolisesti. Vuonna 2012 avattuun verkkopalveluun rakentuu avoin ja jatkuvasti päivitettävä termitietokanta sekä tutkimusyhteisön että kansalaisten käyttöön. Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa koordinoitua termityötä tehdään koko suomalaisesta tutkijakentästä muodostuvissa eri tieteenalojen asiantuntijaryhmissä. Termityö on konkreettinen esimerkki sekä itseoppimista että muodollista oppimista eri koulutusasteilla palvelevan avoimen materiaalin yhteiskehittämisestä. Termityö edistää myös tiedekasvatusta ja vahvistaa kaikkien kansalaisten tiedeosaamista.” Palkintotilaisuudessa pitämässään puheessa Tieteellisten seurain valtuuskunnan asiantuntija Ilmari Jauhiainen lisäsi vielä edelliseen, että ”moni palkintoraatilainenkin kertoi säännöllisesti hyödyntävänsä termityössä syntyvän työn tuloksia”.

Tieteen termipankin koko ajan laajeneva asiantuntijaverkosto ja sen tuottama tieto tieteellisistä termeistä ja niiden osoittamista käsitteistä on näin saanut ansaitsemaansa tunnustusta, joka toivottavasti osaltaan levittää sanaa termipankin hyödyntämismahdollisuuksista. Termipankki perustettiin kymmenen vuotta sitten tukemaan tieteen monikielisyyttä. Se on väline niille, jotka eivät pelkästään tyydy kantamaan huolta suomen kielen asemasta tieteen kielenä vaan haluavat aktiivisella toiminnallaan kehittää eri kielten käyttöä tieteessä ja tieteestä puhuttaessa. Toivottavasti termipankki tulee entistä tunnetummaksi paitsi eri tieteenalojen erikoissanaston ja siihen liittyvän tieteellisen tiedonmuodostuksen avoimena tietokantana myös verkkopalveluna, joka mahdollistaa interaktiivisen oppimisen ja opetuskäytön.

Tieteen termipankki opetuksen ja oppimisen tukena

Erityinen kiitos palkinnosta kuuluu niille lukuisille yliopistojen opettajille, jotka ovat hyödyntäneet Tieteen termipankkia opetuksessaan. Näiden alojen joukossa ovat geologia, kasvi- ja sienitiede, historia, arkeologia, kulttuuriperinnön tutkimus, taidehistoria, oikeustiede sekä suomen kielen tutkimus ja kielitiede ylipäänsä. Kurssit voivat halutessaan luoda oman kurssisivunsa termipankkiin ja linkittää sille kurssin keskeisen käsitteistön. Opiskelijat voivat käyttää jokaiselta käsitesivulta avautuvaa keskustelua muokkausehdotusten tekemiseen ja kommentoimiseen. Keskustelusivujen kautta on mahdollista tavoittaa alan asiantuntijoita kurssin opettajaa laajemminkin. Opiskelijat voivat siis osallistua myös sisältöjen täydentämiseen. Kursseilla on esimerkiksi sanastettu alan tiedeartikkeleita niiden lukemisen ohessa, mikä tukee sisältöjen syväoppimista. Opettajan vastuulla kurssi voi saada myös määräaikaiset muokkausoikeudet sisältöihin. Termipankin hyödyntämisestä opetuksessa on aiemmin kirjoittanut Yrjö Lauranto blogkirjoituksessaan. Termipankki tarjoaa muitakin mahdollisuuksia interaktiiviseen opetuskäyttöön, ja näitä pyritään jatkossa aktiivisesti jalkauttamaan mm. Opettajien akatemian kautta.

Opiskelijoiden (inter)aktiivisuus auttaa havaitsemaan täydennystä vaativia käsitesivuja ja aukkoja termipankissa. Tieteen termipankin sisältöhän laajenee koko ajan. Mukana on tähän mennessä 50 tieteenalaa tai erikoisalaa. Tavoitteena on saada termipankin piiriin kaikki Suomessa harjoitettavat tieteenalat seuraavan kymmenen vuoden aikana. Asiantuntijoiksi kunkin aihealueen asiantuntijaryhmät hyväksyvät yleensä tutkijoita väitöskirjatutkijoista alkaen. Käsitesivuja on jo koossa yli 44 000 ja termejä käännösvastineineen 300 000. Wiki-pohjainen työskentely on yhteiskirjoittamista, joka vaatii keskeneräisyyden ja jatkuvan muokkautuvuuden sietämistä niin termipankin kartuttajilta kuin käyttäjiltäkin – samalla se mahdollistaa ajantasaisen päivittämisen.

Tutkijakoulujen teemaryhmät, lukupiirit yms. ovat termipankin kannalta tärkeitä jatkokoulutuksen muotoja, joihin on yhdistetty oman tutkimuksen kannalta keskeisten termien päivittämistä Tieteen termipankkiin. Jatko-opiskelijat voivat siis saada opintopisteitä Tieteen termipankissa tehtävästä termityöstä. Väitöskirjatutkijoiden laajamittainen kytkeminen termipankkiin takaisi osaltaan uusimman tutkimustiedon ajantasaisen päivittämisen. Tohtoriohjelmien ryhmissä yhdessä tehty talkootyö termien parissa on myös yhteisöllisyyttä vahvistava tapa liittyä oman tieteenalan perinteeseen, päivittää uusinta tieteellistä tietoa ja luoda uusia yhteyksiä ja tulkintoja myös monitieteisessä ja tieteidenvälisessä yhteistyössä.

Tieteen termipankki auttaa ymmärtämään eri tieteenalojen käsitteistöä suhteessa toisiinsa. Monitieteiseen ja tieteidenväliseen tutkimukseen se tarjoaa alustan, johon tutkimusryhmät voivat koota hankkeensa yhteistä terminologista pohjaa. Keskinäisen terminologisen ymmärryksen rakentamisesta avautuu myös uusia tutkimusmahdollisuuksia.

Luotettavan tiedon, lähdekritiikin ja medialukutaidon merkitys

Huomionarvoista on myös tutkitun tiedon merkitys ylipäätään tänä päivänä. Mistä saa luotettavaa tietoa? Kehen ja mihin voi luottaa? Kuten Harri Kettunen mainitsi edellisessä blogimme kirjoituksessa, elämme aikaa, jolloin ihmisten ajatuksiin yritetään vaikuttaa mitä moninaisimmin keinoin: keksityillä uutisilla, väärillä tai harhaanjohtavilla tiedoilla ja mielikuvilla. Meiltä vaaditaankin jatkuvasti yhä enemmän tarkkuutta erottaa fakta fiktiosta.

Tämä todettiin myös palkintojenjakotilaisuudessa Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivillä, jossa panelisti, valtiovarainministeriön johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen mainitsi leikkimielisesti avoimen tieteen tärkeimmäksi tavoitteeksi voittaa valeuutiset vuoden loppuun mennessä 4-3.

Haluamme ennen kaikkea kiittää niitä yli tuhatta eri tieteenalojen tutkijaa ja opettajaa, jotka ovat mukana Tieteen termipankin asiantuntijaverkostossa kartuttamassa ja hyödyntämässä termipankin sisältöjä. Samalla toivotamme uudet aktiivit lämpimästi tervetulleiksi mukaan! Termipankin monitieteiseen termityöhön voi tutustua myös  avoimen verkkokurssimateriaalin avullua (sisään voi kirjautua ilman tunnusta vierailijana).

Kirjoittaneet Harri Kettunen ja Tiina Onikki-Rantajääskö

tieteentermipankki.fi

Tieteen termipankin uusi projektisuunnittelija esittäytyy

Mikä on tieteen ja tutkitun tiedon merkitys tänä päivänä? Mistä saa luotettavaa tietoa?

Aloitin työni Tieteen termipankissa viisi päivää sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan helmikuussa 2022. Sodan ja kriisien ympärillä käydään myös informaatiosotaa, ja ihmisiin yritetään vaikuttaa mielikuvilla, keksityillä uutisilla ja väärillä tai harhaanjohtavilla tiedoilla.

Kriisien aikana luotettavan tiedon, lähdekritiikin ja medialukutaidon merkitys korostuvat. Kun valeuutiset, dis- ja misinformaatio ja propaganda sekoittuvat uutisvirtaan ja näennäistiede ihmisten ajatusmaailmoihin, vaaditaan yksilöiltä ja yhteiskunnalta yhä enemmän työtä ja tarkkuutta erottaa fakta fiktiosta.

Tiede on luonteeltaan hidastempoisempaa kuin viestinnän kenttä. Se tuottaa tuloksia pitkällä aikajänteellä varmistaen tutkitun tiedon laadun, luotettavuuden ja objektiivisuuden. Tutkittua tietoa saa kuitenkin arvioida kriittisesti, sillä sen luonteeseen kuuluu avoimuus ja julkinen keskustelu.

Asiantuntijaverkostoon pohjautuva, koko ajan laajentuva ja avoin Tieteen termipankki on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen tietokanta ja tutkimusinfrastruktuuri, jonka käyttöä ei ole rajoitettu jollekin tietylle kohderyhmälle. Tieteen termipankki on osa yliopistollista tutkimusta ja opetusta, mutta se on samalla tarkoitettu laajemman yleisön käyttöön. Tavoitteena onkin toimia kaikkien Suomessa harjoitettavien tieteenalojen yhteisenä tietokantaverkostona koko yhteiskunnan käyttöön.

Tieteen palveluksessa

Tehtäviini Tieteen termipankin projektisuunnittelijana kuuluu edistää termipankin sisällöllistä laajentumista, aktivoida uusia asiantuntijoita ja tieteenaloja ja tehdä omiin tutkimusaloihini liittyvää termityötä.

Tutkimustyötä olen tehnyt etenkin Mesoamerikan alueella, yhdistäen kielitieteitä, kirjoitusjärjestelmien tutkimusta, historiaa, arkeologiaa, antropologiaa, taidehistoriaa, kodikologiaa ja etnobiologiaa. Kenttätyötä olen tehnyt erityisesti alkuperäiskielten, kirjoitusjärjestelmien, taidehistorian, arkeologian ja luolatutkimuksen parissa Belizessä, Guatemalassa, Hondurasissa ja Meksikossa.

Sanastotutkimukseen liittyvää työtä olen tehnyt etenkin Amerikan alkuperäiskielistä tulevista lainasanoista maailman eri kielissä. Tieteen terminologian suhteen minua kiinnostavat erityisesti termien semanttiset ulottuvuudet ja ajalliset muutokset, etymologinen tutkimus ja siltojen rakentaminen eri tieteenalojen välille.

Pyrin omalla panoksellani myötävaikuttamaan tieteen näkyvyyteen. Tieteen edistämisen ja julkaisutoiminnan lisäksi pidän tieteen tärkeänä tehtävänä yhteiskunnallista vaikuttamista ja luotettavan tiedon merkityksen korostamista. Näiden ohella painotan opettamisen merkitystä ja tieteen tulosten tuomista eri viestimiin. Olen opettanut alakouluista kansalaisopistojen kautta yliopistoihin – ja esiintynyt aktiivisesti eri medioissa. Viimeisimpiin radioesiintymisiin kuuluvat mm. ohjelma lainasanoista, ohjelmat mayahieroglyfikirjoituksesta ja mayakalenterista sekä ohjelmat globaalin maailman synnystä, kuoleman symboliikasta Latinalaisessa Amerikassa ja suklaan historiasta.

Tiede ja terminologia ajassa ja tilassa

Tieteen terminologia – kuten inhimillisen kielen muutkin osa-alueet – elää ajassa ja tilassa. Tieteen termipankin tuleekin olla järjestelmä, joka muovautuu ympärillä olevan maailmamme mukaan, ja meidän tulisikin olla tietoisia niin termistön historiasta, nykyisyydestä kuin tulevaisuuden näkymistäkin. Lisähaasteen tuo englannin ylivalta tieteen kielenä. Siksi suomen kielellä ja suomenkielisillä termeillä on kielen tulevaisuuden ja monipuolisen käytön ja kannalta erittäin tärkeä merkitys.

Tieteiden välillä seikkaillessani olen törmännyt monitieteisten tutkimusprojektien terminologisiin ongelmiin, joissa samaa käsitettä ei välttämättä vastaa sama termi (tai samaa termiä sama käsite) sekä siihen, että monien alojen ammattitermistöä ei aina avata riittävän hyvin tieteenalan ulkopuolelle.

Olen opiskellut pääaineenani vertailevaa indoeurooppalaista kielitiedettä, teoreettista filosofiaa, yleistä historiaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta Helsingin yliopistossa. Olen urallani toiminut tiedekirjailijana, yliopistotutkijana, akatemiatutkijana, yliopistonlehtorina ja professorina. Veri vetää kuitenkin aina takaisin koulun penkille.

Koulun penkillä olenkin istunut aina tähän päivään asti – suorittaen kursseja opiskelijana samalla kun olen toiminut tutkijana, opettajana ja ohjaajana. Näkökulman vaihtaminen on tärkeä asia, ja koska emme koskaan ole valmiita, olisi meidän hyvä palata aina aika ajoin opiskelijaksi oppimaan jotain uutta, avartamaan maailmankuvaamme ja muokkaamaan jo oppimaamme.

Viimeisin kurssi, jonka suoritin, oli viestinnän alan opintojakso Kriisiviestintä ja johtaminen Avoimessa yliopistossa kesällä 2021. Kurssi auttoi ymmärtämään tiedottamista useasta eri näkökulmasta mm. pandemian aikana. Nyt (kevättalvella 2022) se auttaa ymmärtämään, miten ja millä termeillä Ukrainan sodasta viestitään eri toimijoiden lähtökohdista.

Terminologiatyön ymmärtämisen kannalta sukkulointi eri tieteenalojen välillä auttaa ymmärtämään, miten monesta eri näkökulmasta asioita voidaan tarkastella ja miten termit elävät ajassa ja tilassa. Opiskeluaikojen kurssit eivät ole menneet hukkaan. Vaikka nykyinen yliopistomalli ei suosikaan laajaa akateemista samoilua, katson lavean koulutuksen olevan avain muiden ihmisten ja kulttuurien ymmärtämiseen.

Omalla kohdallani tämä on tarkoittanut kursseja sellaisista oppiaineista, kuten teoreettinen ja käytännöllinen filosofia, semiotiikka, estetiikka, folkloristiikka, yleinen kielitiede, indoeuropeistiikka, klassinen, germaaninen ja englantilainen filologia, egyptologia, yleinen historia, vertaileva kirjallisuustiede, sosiologia, sosiaali- ja kulttuuriantropologia, vertaileva uskontotiede ja Etelä-Aasian, Latinalaisen Amerikan ja Pohjois-Amerikan tutkimus. Kielikursseihin on mahtunut opintoja mm. burušaskista, englannista, espanjasta, hollannista, italiasta, japanista, kreikasta, latinasta, muinaisiiristä, ranskasta, ruotsista, saksasta, sanskritista, virosta ja erinäisistä Amerikan alkuperäiskielistä.

Pedagoginen ja yhteiskunnallinen vaikutus

Tieteentekemisen ja tieteen terminologian kompleksisuuden kanssa olen päässyt tutuksi viime aikoina myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiassa. Toimin parhaillaan Opettajien akatemian tieteidenvälisyystyöryhmässä, jonka tehtävänä on tutkia tieteidenvälisyyttä Helsingin yliopiston kaikissa tiedekunnissa ja tuottaa tutkimusten pohjalta julkaisuja. Olemme tehneet työryhmässä tutkimusta neljä vuotta, jonka aikana olemme päässeet tutustumaan eri tieteenalojen käytänteisiin, tieteellisiin menetelmiin ja terminologioihin. Näissä kaikissa on suuria eroja, ja ainoastaan tietoisuus eroista auttaa ymmärtämään eri tieteenalojen lähtökohtia.

Työryhmämme suurinta antia on ollut ymmärtää laajalti etenkin suomalaista tiedekenttää. Samalla se on luonut kattavan verkoston Helsingin yliopistossa edustettuihin eri tieteenaloihin – ja niiden opettajiin, tutkijoihin ja opiskelijoihin. Tämä monitieteinen verkosto on myös hyvä ponnahduslauta Tieteen termipankin laajentumisen näkökulmasta.

Muovautuva Tieteen termipankki

Tieteen termipankissa kaikki tieteenalat voivat perustaa omia aihealueitaan asiantuntijaryhmineen. Eri tieteenalojen olisikin hyvä ajatella Tieteen termipankkia myös oman alan näyteikkunana maailmalle: mm. ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat lukio-opiskelijat käyttävät Tieteen termipankkia ahkeraan, ja termipankissa esillä olevat tieteenalat (tai niiden puuttuminen) voivat hyvin myös vaikuttaa nuorten uravalintoihin.

Tieteen termipankilla on myös pedagoginen ja yhteiskunnallinen vaikutus. Kuten termipankin johtaja, professori Tiina Onikki-Rantajääskö kirjoittaa blogissaan, ”voisi arvella, että etsityimpien käsitteiden listassa heijastuvat lukio-opetuksen ja ylioppilaskokeisiin valmentautuvien tarpeet sekä sellaiset termit, joiden käyttö ei keskity yhden alan tietyille yliopiston opintojaksoille vaan joilla on käyttöä useammalla alalla ja/tai laajemmin yhteiskunnassa”.

Tieteen termipankin kehittämisen suhteen onkin hyvä ottaa huomioon, että uusia tieteenaloja syntyy koko ajan – ja olemassa olevien alojen rajat hämärtyvät. Tätä heijastaa myös yliopiston koulutusohjelma- ja rakennemuutos ja mm. kouluissa käyttöön otettu ilmiölähtöinen oppiminen. Voidaankin oikeutetusti kysyä, mitä tieteenalalla tarkoitetaan. Perinteisesti ajateltuna pitkän historian omaavia tutkimusaloja, kuten filosofia, oikeustiede, fysiikka, kemia ja psykologia voidaan nimittää tieteenaloiksi. Tieteiden väliin on samalla syntynyt tutkimusaloja, jotka leikkaavat useaa eri tieteenalaa, kuten sukupuolentutkimus, ravitsemustiede ja ympäristö- ja kestävyystieteet.

Tieteen termipankissa aihealueiden välillä olevia yhteyksiä voidaan osoittaa monin eri tavoin: (1) nimityssivut osoittavat, millä kaikilla aihealueilla käytetään samaa sanaa; (2) aihealueiden sisältöjä voidaan linkittää toisiinsa; (3) luokituksia voidaan jakaa aihealueiden kesken ja (4) uudet aihealueet tai sivustot voivat koota useampaa alaa koskevaa yhteistä tietoa (esim. ihmistieteet ja monitieteinen humanistinen termityö).

Tieteen termipankki onkin tässä mielessä joustava järjestelmä, koska se ei ole sidottu olemassa oleviin tieteenaloihin. Vaikka vakiintunut tieteenala on usein omana aihealueenaan, voidaan Tieteen termipankissa luoda aihealueita myös erikoisalojen ja tieteidenvälisten lähestymistapojen pohjalta. Olemassa oleva aihealuejako ei siis sido ajattelua.

Haluan jatkaa Tieteen termipankissa sen perustamisesta lähtien tehtyä erinomaista työtä ja kehittää yhteistyössä termityöhön osallistuvien asiantuntijoiden kanssa termipankkia yhä muovautuvammaksi tieteen, koulutuksen ja koko yhteiskunnan tarpeisiin.

Hedelmällistä tieteidenvälistä yhteistyötä odottaen!

Harri Kettunen
****************
Projektisuunnittelija, Tieteen termipankki
Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti, Helsingin yliopisto
Euroopan mayatutkimusjärjestö Wayebin puheenjohtaja
Iberialais-amerikkalaisen säätiön valtuuskunnan jäsen
Suomen tieteidenvälisen seuran FINTERDISin perustajajäsen
Helsingin yliopiston Opettajien akatemian jäsen
harri.kettunen(ät)helsinki.fi

Tieteen termipankin suosio vakiintui vuonna 2021

Tieteen termipankin katsotuimmat termit vuonna 2021 ovat suosituimmasta lähtien: modernismi, fokalisointi, metafora, paradigma, etiikka, nihilismi, affekti, diskurssi, intersubjektiivisuus, hermeneuttinen kehä, kertoja, konstruktio, bioindikaattori ja prekluusio.

TIeteen termipankin sivuja katseltiin vuonna 2021 yli 2 miljoonaa kertaa. Tämä tarkoittaa käyttäjämäärien vakiintumista noin 5 000 käyttäjään päivässä lukukausien aikana. Käyntejä oli noin 1,3 miljoonaa.

Tieteen termipankin käyttö vuonna 2021 sivukatseluiden määrinä (Google Analytics):

Termipankin käyttö sivukatseluina 2021

Verrattuna edellisvuoteen käyttömäärien voi katsoa vakiintuneen, määrällisesti ne ovat hiukan laskeneet. Laskussa näkyy se, että rahoitus ja sen mahdollistama aktiivinen tiedottaminen ja kartuttaminen nostavat välittömästi termipankin käyttöä ja rahoituksen väheneminen näkyy vastaavasti käytön lievänä laskuna. Viime vuoden ero edelliseen vuoteen verrattuna heijastaa ennen kaikkea Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen rahoituksen päättymistä. Käyttäjämäärissä lasku on ollut 14 %. Google Analyticsin mukaan. Täytyy kuitenkin huomata, että termipankki näkyy myös Sanastokeskus TSK:n termipankissa TEPA, jonka käyttäjät eivät näy Tieteen termipankin verkkopalvelua koskevassa tilastossa.

Termipankin käytetyimmät aihealueet olivat vuonna 2021 samat kuin aiempina vuosina:

Aihealue  Sivukatseluita

Oikeustiede   363 639
Filosofia         267 372
Kielitiede        227 809
Kirjallisuudentukimus 173 911

Käyntien määrä heijastaa käsitesivujen määrää ja sisällökkyyttä.

Koko termipankin suosituimmat sivut ovat niin ikään tuttuja aikaisemmilta vuosilta:

Termipankin suosituimmat sivut 2021

Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen rahoittamien aihealueiden geologian, historian, taidehistorian ja uskontotieteen vuodesta 2018 lähtien tuottamista uusista käsitesivuista katsotuimpia olivat viime vuonna:

Aihealue  Sivu            Katseluita

Historia    kolonialism i   2 497
Historia    isoviha           2 118
Historia    merkantilismi 1 594
Historia    holokausti      1 258
Historia    uusi aika        1 237
Taidehistoria vanitas      1 127

Voisi arvella, että etsityimpien käsitteiden listassa heijastuvat lukio-opetuksen ja ylioppilaskokeisiin valmentautuvien tarpeet sekä sellaiset termit, joiden käyttö ei keskity yhden alan tietyille yliopiston opintojaksoille vaan joilla on käyttöä useammalla alalla ja/tai laajemmin yhteiskunnassa. Tällaisesta käynee esimerkiksi oikeustieteen toiseksi suosituin termi prekluusion jälkeen, väittämistaakka. Tieteen termipankissa näkyy siis tieteen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen merkitys.





Termipankki kielitieteen moniäänisyyden selventäjänä: sukellus termeihin ja käsitteistöön kielitieteen johdatuskurssilla

Kirjoittanut Yrjö Lauranto

Kielen kuvaus riippuu siitä, miten kuvaaja tulkitsee systeemisten säännön- mukaisuuksien ja kielenkäytön todellisuuden suhteen. Kielitieteessä onkin paljon teoriasidonnaista moniäänisyyttä, ja tässä suhteessa se eroaa merkittävällä tavalla luonnontieteistä. Moniäänisyyden hyväksyminen on erityisen vaikeaa niille, jotka vasta aloittelevat kielitieteeseen tutustumista, esimerkiksi niille, jotka ovat aloittamassa opintojaan Helsingin yliopiston Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelmassa Johdatusta kielentutkimukseen kurssilla. Kurssin tavoitteena on tarjota opiskelijoille välineitä myös kielitieteen moniäänisyyden tiedostamiseen ja hyväksymiseen. Apua tähän tarjoaa Tieteen termipankki.

Esimerkki kielitieteen käsitteellis-terminologisesta moniäänisyydestä: referointi ja projektio

Mitä ilmiötä edustaa sellainen rakenne kuin Heikin tulevan aina sisään takaovesta? Se liittyy tyypillisesti kommunikaatiota ilmaiseviin lauseisiin: Lissu kertoi/sanoi/kirjoitti Heikin tulevan sisään takaovesta. Rakennetta käytetään toisin sanoen referointiin, jo sanotun toistamiseen ja sen merkitsemiseen jonkun toisen (tai puhujan omiksi) sanoiksi. Referoinniksi kutsutaan usein myös ajattelun eksplisiittistä merkitsemistä toisen vastuulle (tai omalle kontolle): Lissu ajatteli/luuli/otaksui Heikin tulevan sisään takaovesta. Kyseistä rakennetta käytetään kuitenkin myös seuraavanlaisissa yhteyksissä, jotka eivät ihan ongelmitta yhdisty referointiin: Lissu näki/kuuli/vaistosi Heikin tulevan sisään takaovesta. Asiaa voidaan lähestyä toisestakin näkökulmasta. Heikin tulevan sisään takaovesta -rakenne voidaan nähdä eräänlaisena heijasteena siitä, mitä Lissun tietoisuus pitää sisällään. Kun sanotaan, että Lissu kertoi, ajatteli tai näki Heikin tulevan sisään takaovesta, projisoidaan eli heijastetaan todellisuuden tapahtuma, Heikin sisääntulo, eksplisiittisesti Lissun tietoisuuden kautta: hänen sanomakseen, ajattelemakseen tai aistein havainnoimakseen. Ilmiö on laajempi kuin referointi, ja sitä kutsutaan projektioksi. Teoreettisina käsitteinä referointi ja projektio limittyvät keskenään mutta eivät ole synonyymeja. Ne eivät ole myöskään lähtöisin samasta teoriakehyksestä. Toisaalta kummassakin kuvauksessa on hyvät puolensa. Rakenteena Heikin tulevan sisään takaovesta on joka tapauksessa niin yleinen, että sen kuvaamiseen ja siten myös nimeämiseen pitää ottaa kantaa jo opintojen alkuvaiheessa.

Sukellus mihin tahansa tieteeseen saattaa aloittelijan näkökulmasta olla haastava jo siksi, että kuvaukselle välttämättömiä termejä sataa ropisee alusta saakka. Kielitieteeseen ei tukea juuri saa lukio-opinnoista, sillä lukion opetussuunnitelmassa kieliopin analyysin rooli ei ole tätä nykyä kovin suuri. Termien määrää ja sitä kautta asian haastavuutta lisää sitten se, että kielitieteen eri suuntauksissa ei kuvata ihan tarkkaan ottaen samoja ilmiöitä, niin kuin edellä kävi ilmi. Asiaa monimutkaistaa sekin, että eri teorioissa samalla nimityksellä saatetaan viitata hieman eri sisältöisiin asioihin: eivät esimerkiksi referointiinkaan kaikki tutkijat sisällytä täysin samoja asioita. Kaiken kukkuraksi eri teorioissa saattaa olla käytössä sama termi mutta täysin eri merkityksissä. Sellainen on juuri vaikkapa edellä yhdessä merkityksessä esittelemäni projektio.

Koska kieli ja kielenkäyttö ovat tavallisia puheenaiheita myös arkielämässä, arkipuheessa ja tieteellisissä yhteyksissä käytetään myös samoja termejä. Kielitieteellisen ajattelun oppimisen näkökulmasta se on samaan aikaan sekä hyöty että haitta. Arkipuheessa referoinnilla voidaan viitata mihin hyvänsä toisilta kuultuun. Tässä mielessä referointiin perustuvat esimerkiksi useimmat uutistekstit, sillä toimittaja on harvoin itse todistamassa niitä tapahtumia, joista hän kirjoittaa. Kielitieteellisessä mielessä referoinnista on kyse kuitenkin vain silloin, kun toisilta kuultu on eksplisiittisesti merkitty toisilta kuulluksi. Jos näin ei tehtäisi, miltei kaikki puhe ja kirjoitus voitaisiin tulkita referoinniksi ja käsite menettäisi kuvausvoimansa.


Termipankin käyttö Johdatusta kielentutkimukseen -kurssilla

Olen pitänyt paljon niitä kursseja, jotka on suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Ne sisältävät luonnollisesti keskeistä perusanalyysia ja muodostavat pohjan muille, myöhemmille opinnoille. Johdatusta kielentutkimukseen -kurssiin osallistuu satakunta opiskelijaa, koko se ikäluokka, joka on päässyt Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien tutkinto-ohjelmaan suomenkielisen valintakokeen kautta. Siitä syystä pyrin antamaan kiinnostavan ja tarpeeksi konkreettisen yleiskuvan kielentutkimuksesta ja kielitieteen historiasta myös sellaisille opiskelijoille, jotka eivät kenties koskaan sen jälkeen tule opiskelemaan kielitiedettä. Kurssin eri vaiheissa nostan esiin 1900-luvun alkupuolella eläneen brittiläisen kielentutkijan J. R. Firthin toteamuksen merkityksen tilannesidonnaisuudesta: ”Meaning is function in context.” Sen ympärille on otollista rakentaa, sillä koska se pätee kielen lisäksi myös muuhun ihmisen sosiaaliseen toimintaan, se on helppo ymmärtää ja se synnyttää keskustelua. Tähän yhteyteen on hedelmällistä liittää myös se, että koska termitkin saavat merkityksensä omassa teoriayhteydessään, niitä ei voi käyttää samassa tekstissä mielivaltaisesti eri teoriakehyksiin kuuluvia merkityksiä sekoittaen, sillä niin käsitteet puuroutuvat eikä kokonaisuudesta ota selvää enää kukaan. Ymmärtääkseen termin taustalla olevan käsitteen opiskelijan pitää tietää jonkin verran myös siitä kontekstista ja ajattelusta, josta termi ja käsite ovat peräisin. Tässä tehtävässä minua opettajana auttaa Tieteen termipankki. Kuvaan nyt lyhyesti tehtävän, joka on osa Johdatusta kielentutkimukseen -kurssin suoritusta.

Tehtävä tehdään vähintään 3 hengen pienryhmissä. Termejä on tehtävässä kaikkiaan 27, ja niin kukin ryhmän jäsen saa kontolleen enintään 9 termiä. Tehtävään tutustutaan heti kurssin alettua, vaikka kaikkia termejä ei olekaan vielä siinä vaiheessa käsitelty. Tarkoitus on, että pienryhmät määrittelevät termejä vähitellen ja käyvät niistä keskustelua kurssin kuluessa. Ryhmien avuksi luon ryhmäkohtaiset keskustelu- ja chat-alueet, kannustan opiskelijoita sopimaan omia pienryhmätapaamisia, ja lisäksi heidän on mahdollista nostaa ongelmakohtia esiin kaikille yhteisellä keskustelualueella, jossa minäkin olen läsnä. Tehtävän ohjeet ovat lyhennettyinä seuraavat:

1) Lähtekää liikkeelle siitä, miten termi on määritelty luennolla. Tehkää itsellenne selväksi, mitä termillä tarkoitettiin. Keskustelkaa, jos luennolla annettu selitys ei ole kaikille selvä.
2) Tarkistakaa, löytyykö termi Isosta suomen kieliopista. Eroaako määritelmä luennolla esitetystä? Jos se eroaa, niin miten?
3) Tarkistakaa, onko termi määritelty Tieteen termipankissa. Eroaako TT:n määritelmä edellisistä? Jos se eroaa, miten? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä? Annetaanko TT:ssa termille eri tulkintoja? Miten ne kontekstualisoidaan?
4) Määritelläänkö termi Wikipediassa tai muualla verkossa? Missä? Ovatko määritelmät yhdenmukaisia edellisten kanssa? Miten ne eroavat toisistaan? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä?

Kun kaikkiin termeihin on löydetty määritelmät, ryhmät käyvät ne yhdessä läpi. Termejä on tarkoituksellisesti erilaisia: niitä, joihin löytyy hyvin yhdenmukaisia määritelmiä, ja niitä, joita käytetään eri suuntauksissa hiukan eri tavoin. Ryhmät jättävät yhden vastausdokumentin. Ihmiset orientoituvat tällaiseen tehtävään hiukan eri tavoin, mutta ryhmäpaine tuottaa usein sen, että monet keskittyvät omiin termeihinsä melko huolellisesti ja paneutuen. Parhaat vastaukset osoittavat kiitettävää paneutumista asiaan.

Annan pienryhmille kirjallisen yhteispalautteen, jossa nostan esiin erityyppisiä ratkaisuja ja ryhmien tekemiä huomioita sekä esimerkkejä hyvin muotoilluista määritelmistä. Terminologiaharjoituksen tärkeä tehtävä on osaltaan myös akateemiseen ajatteluun ja kirjoittamiseen harjaannuttaminen: miten muodostaa selkeä määritelmä, joka sisältää olennaisen muttei mitään turhaa. Lisäksi kirjoitan kirjallisen palautteen loppuun yhteenvedon pienryhmien omista yhteenvetoteksteistä. Vuoden 2019 kurssille tekemäni loppuyhteenveto kuului seuraavasti:

Tämän tehtävän päämääriksi nimesitte yhteenvedoissanne mm. seuraavat asiat: oppia käyttämään eri lähteitä ja tutustua eritoten Tieteen termipankkiin, kerrata asioita ja liittää hämärästi mieleen muistuvat termit johonkin kontekstiin, vertailla lähteitä ja huomata määritelmien erilaisuus (ja toisaalta myös samanlaisuus), huomata, että monet termit ovat käytössä eri tieteenaloilla (joskus samantyyppisessä, joskus erityyppisessä merkityksessä), tiedostaa, että eri lähteitä käytetään eri tarkoituksiin (esim. Iso suomen kielioppi on erittäin hyvä lähde, mutta ei kaikkiin tarkoituksiin) ja tajuta, että kaikkia termejä ei ole määritelty missään muualla kuin luennoilla – –. Hyvä kommentti oli myös se, että tämä tehtävä oli paikka paikoin aika puuduttava! 😊 Ymmärrän hyvin. Joskus on kuitenkin hyvä istua alas ja puuduttaa myös takapuoltaan. Termit ja käsitteet eivät jää mieleen, jos niitä ei mieti tai käytä. Tämän tehtävän yksi päämäärä oli myös se, että otatte ainakin osan termeistä käyttöönne. Ja se taas edellyttää ymmärrystä myös siitä kontekstista, jossa termi on käytössä.

FT Yrjö Lauranto toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa

Termipankin suosituimmat sivut vuonna 2020

Oikeustiede, filosofia, kielitiede ja kirjallisuustiede ovat aihealueita, joille on kohdistunut viime vuoden aikana paljon hakuja. Biologiassa ja kasvitieteessä on myös huomattava määrä sivukatseluja. Tämä heijastaa kyseisten aihealueiden käsitesivumääriä ja sisältöjen runsautta. Sivumääräänsä nähden nousevalta vaikuttaa historia, jossa on jo paljon katseluja, vaikka sivuja on huomattavasti vähemmän kuin edellisissä.


Sivukatseluja 1.1.-31.12.2020 kaikkiaan 2 828 127 Google Analyticsin mukaan. Näistä:

oikeustiede                  16,81 %      475 305 sivukatselua
filosofia                        11,90 %      336 651 
kielitiede                        9,62 %      271 966
kirjallisuudentutkimus    7,35 %      207 966
biologia                          5,58 %      157 892
kasvitiede                      2,65 %        74 917
historia                          2,28 %        64 369

Luetuimpia yksittäisiä käsitesivuja olivat:

Kirjallisuudentutkimus: modernismi        6 515 sivukatselua
Kirjallisuudentutkimus: realismi              6 457
Filosofia: etiikka                                     5 234
Kielitiede: konteksti                                5 028
Kirjallisuudentutkimus: fokalisointi         4 689
Kirjallisuudentutkimus: metafora           4 076
Filosofia: paradigma                              4 000
Filosofia: metafysiikka                           3 882
Oikeustiede: laillisuusperiaate
hallinnossa                                            3 620
Filosofia: hermeneuttinen kehä             3 614


Oikeustieteessä seuraavaksi tulivat väittämistaakka ja kompetenssi. Biologian suosituin sivu oli ekosysteemi, seuraavaksi tuli useammallakin aihealueella esiintyvä nimitys biomarkkeri. Kasvitieteen katsotuin termi oli ristipölytys ja historian holokausti. Kuluneen vuoden päätapahtumia heijastanee se, että sijalla 47. oli nimitys social distance.


Tieteen termipankin käyttö vuonna 2020 näkyy kootusti seuraavasta Google Analyticsin näkymästä:



Istuntojen määrä on vakiintunut kuuden tuhannen päivittäisen käynnin paikkeille arkipäivisin lukukausien aikana. Nousua edelliseen vuoteen on 30 prosenttia. Luvut on tietysti syytä suhteuttaa 71,43 %:n välittömään poistumiseen, mikä heijastaa vahingossa sivuille päätyviä tai robotteja eikä suuruudestaan huolimatta ole tavaton avoimilla verkkosivuilla. Jos koko välittömän poistumisen osuus vähennetään, jää istuntoja 428 550, mikä on keskimäärin 1174 päivää kohti.

 

Monikasvoisuus on vahvuus

Tieteen termipankin monimuotoisuus on vahvuutta, vaikka tiedemaailmassa ja varsinkin tieteen rahoituksessa on yleensä totuttu näkemään toimintoja toisensa pois sulkevien vaihtoehtojen kautta: jokin on

• joko huippututkimusta tai sitä palvelevaa, ― tai sitten tutkijankoulutusta tai yliopistokoulutusta laajemminkin,
• jokin on tarkoitettu tutkijoille ― ja jokin toinen sen sijaan on yleistajuisempaa ja tarkoitettu myös laajemmalle yleisölle,
• jokin on kansainvälistä ―ja jokin muu kansallista.
Mutta Tieteen termipankki on tätä kaikkea, eikä siinä tarvitse nähdä erityistä ristiriitaa. (Käyttäjä- ja asiantuntijakyselystä ks. Tieteessä tapahtuu 4/2020.)

Sitten on vielä sellainen hahmotusta vaikeuttava seikka, että Tieteen termipankki on tutkimusinfrastruktuuri, mutta se ei kuitenkaan tarjoa tutkimusvälineitä, menetelmiä tai dataa. Toki sitä voi käyttää esim. kielentutkimuksen datana, mutta se ei ole sen ensisijainen tarkoitus. Termit voi kuitenkin nähdä tieteellisen ymmärtämisen välineinä.

Ymmärtääkseen tätä kaikkea on syytä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä ovat tieteen termit. Ja tämän ymmärtämiseksi täytyy katsoa termien taakse käsitteisiin.

Tieteellinen tutkimus kiteytyy tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa. Käsitteenmuodostus on tieteellisen tiedonmuodostuksen ytimessä. Käsitteet muodostavat käsitejärjestelmiä, jotka ilmentävät tieteellisiä teorioita. Tieteelliset käsitteet ovat siis tieteellisen ymmärtämisen yksikköjä (esim. Temmerman 2000). Niihin kiteytyy myös tutkimuksellisia näkökulmia tutkimuskohteeseen.
Kaikki eri tieteenalojen käsitteet eivät ole samassa asemassa. Jotkin ovat vakiintuneita, ja niitä voi pitää tieteellisen ymmärtämisen ja tiedonmuodostuksen välineinä. Toisaalta käsitteenmuodostus voi olla keskeinen osa tutkimusprosessia. Tällöin käsite ei välttämättä vakiinnu tiivistettäväksi suppeaan määritelmään tai tällainen määritelmä kertoo vain kalpean aavistuksen siitä, mitä käsitteen hahmottamiseen liittyy. Ja sitten on kaikkea näiden ääripäiden väliltä. On vanhentuneita teorioita ja hylättäviä käsitteitä. On uudenlaista käsitteellistä ymmärtämistä, joka toisinaan tiivistyy vanhan termin yhteyteen niin, että käsite on kokonaan uudistunut. Joskus taas kehitetään uusi sana osoittamaan uutta käsitettä. Usein käsitteelliset innovaatiot kehitetään yhdellä kielellä, nykyään useimmiten englanniksi, jolloin esimerkiksi suomeksi täytyy kehittää käännösvastine uutta käsitteellistä ymmärtämistä osoittamaan.

Käsitteitä osoittaa erikoisalan sanasto, tässä tapauksessa eri tieteenalojen termistö. Termi on siis erikoisalan sana. Tieteellistä tutkimusta ja ylipäänsä tieteellistä tietoa välitetään pääosin kielen välityksellä, kirjoittamalla tutkimusraportteja, tutkimuksia ja niiden pohjalta yleistajuisempia tekstejä, ja tieteellisessä keskustelussa ylipäänsä. Tieteellinen ajattelu ja ymmärtäminen myös tapahtuu paljolti kielen avulla, vaikka ei toki yksinomaan sen, jos ajatellaan esim. matemaattista mallinnusta. (Kielen ja matematiikan suhde on oma kiistanalainen tutkimusalueensa, johon en tässä mene.)

On tärkeää, että tietoa tieteen ajantasaisesta sanastosta ja varsinkin käyvistä käännösvastineista eri kielten välillä on helposti saatavilla. Sanastoa, esimerkiksi uusien englanninkielisten termien käännösvastineita suomeen, täytyy myös koko ajan tietoisesti kehittää. Sanojen ja käännösvastineiden tarjoaminen on tärkeä osa Tieteen termipankin tehtävää esim. eri kielillä toimivien tutkijoiden ja opiskelijoiden avuksi, mutta se ei ole sen ainoa tehtävä.

Tieteen termipankki on olemassa myös sitä varten, että kunkin tieteenalan asiantuntijat esittävät siinä tieteen käsitteisiin kuuluvaa tietoa. Termin voi nähdä myös niin, että siihen liittyy semioottisen ajattelun mukaisesti kielellisen merkin kaksi puolta: sekä nimitys että käsite, jota nimitys osoittaa. Termipankissa on omaksuttu tämä näkemys.

Käsitteeseen liittyvää tietoa esitetään termipankissa kahdella tasolla. Määritelmä osoittaa tiiviissä muodossa käsitteen paikan käsitejärjestelmässä. Se osoittaa ikään kuin sen lokosen, johon erikoisalan sanan osoittama käsite sijoittuu alan käsitejärjestelmässä. Määritelmät ovat myös tieteellisiä siinä mielessä, että ne esitetään terminologisen tiedonesittämisen edellyttämällä tavalla ja kullakin tieteenalalla vakiintuneiden määrittelykäytänteiden mukaisesti – mikäli sellaisia ko. käsitteen kohdalla on. Linkit lähikäsitteisiin osoittavat kullakin käsitesivulla lisäksi suhdetta laajempaan käsitejärjestelmään.

Määritelmä ei kuitenkaan välttämättä kerro kovin paljoa siitä, millaiseen laajempaan teoriakehykseen ja näkemykseen käsitteen käyttö liittyy ja millaisia näkökulmia se välittää tutkittavaan aiheeseen. Tätä kaikkea voi kuitenkin avata vapaamuotoisemmin selitteessä. Siinä kerrotaan siis myös siitä, miten termiä käytetään alan diskurssissa, missä tieteellisissä keskusteluissa se on syntynyt ja missä sen käyttö on kotonaan. Ja tätä kaikkea on tarkoitus avata myös niin, että opiskelija tai tieteellisestä tiedonmuodostuksesta muuten kiinnostunut voi päästä jyvälle. Samalla voidaan antaa lähdeviitteitä, joiden avulla pääsee eteenpäin.

Voidaan tietysti sanoa, ettei alan tutkija eikä varsinkaan huippututkija tarvitse tällaista tietoa, koska hän hallitsee tuon tiedon tai saa sen alan tutkimuksista. Näin on varmasti tutkijan omalla erikoisalalla, mutta tutkimus tapahtuu yhä enemmän monitieteisissä ja tieteidenvälisissä ryhmissä. Tutkimus pyrkii enenevässä määrin vastaamaan mm. ihmiskunnan suuriin haasteisiin, joihin ei ole pelkästään yhden tieteenalan piiristä löydettäviä ratkaisuja.

Monitieteisessä tutkimuksessa tarvitaan eri tieteenalojen välistä ymmärrystä. Aina tarvittavaa tietoa ei suoraan löydy eri tieteenalojen aihealueilta. Yhteisen käsitteellisen maaperän muodostaminen on usein yllättävän pitkä prosessi, joka vaatii eri tieteenalojen välistä keskustelua. Tämä vaatii uudenlaisen ymmärryksen rakentamista kaikilta osapuolilta. Tutkimusryhmällä voi olla tarve kirjata yhteisesti käytettävä termistö, määritelmät ja käännösvastineet. Tieteen termipankkia voi käyttää myös tähän tarkoitukseen, kuten aihealue Clean Energy Research osoittaa. Sen toteuttanut monitieteinen tutkimushanke käytti aihealuetta myös lunastaakseen suuremmalle yleisölle tiedottamisen vaateita (ks. esim. termi energiasääennuste, ks. myös blogi 4/2017 ).

Monitieteisen humanistisen termityöhankkeen piirissä on havaittu, miten kaikille osallistuville tutkijoille on tietämystä avartavaa tutustua lähitieteenaloilla käytettävien samojen tai läheisten termien käsitteelliseen ymmärtämiseen ja käsitehistoriassa erkaantuviin polkuihin (ks. Monitieteinen_termityö).

Termityö voi myös tuoda eri alojen tutkijoita yllättävästikin yhteen jonkin leikkaavan erikoisalan pariin, kuten kävi Kordelinin säätiön rahoittamassa suuressa kulttuurihankkeessa, jossa esimerkiksi geologi ja taidehistorioitsija työstivät yhdessä jalokiviin liittyviä käsitesivuja.

Lähde
Temmerman, R. (2000) Towards New Ways of Terminology Description. The Sociocognitive Approach. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins.

Voisiko sen selkeämmin sanoa?

Kirjoittaja Annikki Hyppönen

Selkokieli ja siihen liittyvä tutkimus on Tieteen termipankin uusi aihealue. Kielitoimiston sanakirja määrittelee selkokielen suomen kielen muodoksi, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi (https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/selkokieli). Vastaavasti yleiskieli määritellään eri ikä- ja ammattiryhmien yhteiseksi kielimuodoksi, joka on muotoasultaan kirjakielen normien mukaista, käyttää yleisesti tunnetuksi tiedettyä sanastoa ja on virkerakenteeltaan yksinkertaista. Selkokielinen viestintä on suunnattu ihmisille, joille yleiskieli on liian vaikeaa lukea tai ymmärtää. Mukautettu, selkokielelle muokattu yleiskielinen teksti käsittelee aihetta hyvin konkreettisella tavalla ja selittää myös sellaisia yleiskielisiä sanoja, jotka yleiskielessä jätetään selittämättä. Nykyisin lukemiseen ja ymmärtämiseen liittyvät taidot korostuvat, kun yhä useampi asia hoidetaan itsenäisesti, useimmiten verkkopalvelua ja digitaalisia välineitä käyttäen.

Selkokeskuksen viimeisimmän tarvearvion mukaan (2019) Suomessa on jopa 650 000 – 750 000 selkokieltä tarvitsevaa henkilöä, joista osalle selkokieli on ainoa mahdollisuus kommunikoida tai lukea (https://selkokeskus.fi/selkokieli/tarvearvio/). Osalle selkokielen tarve on syntynyt vamman tai sairauden vuoksi. Joillekin selkokielen tarve voi olla väliaikainen, jolloin he voivat hyödyntää jotain muuta kieltä tai kommunikointijärjestelmää viestinnässään.

Selkokielen tarpeen ymmärtäminen yhteiskunnassamme liittyy läheisesti saavutettavuuteen. Yhteiskuntamme toimintoihin osallistuminen tulisi olla yhdenvertaista ja esteetöntä jokaiselle, erilaisista yksilökohtaisista rajoitteistaan huolimatta. Käsitteet saavutettavuus ja esteettömyys ymmärretään usein toistensa synonyymeiksi, mutta niillä on myös merkityseroja. Esteettömyys huomioi yhteiskunnan rakennetun ympäristön, kuten rakennukset, liikennevälineet ja ulkoilualueet, ja siellä eri tavalla liikkuvat ja toimivat ihmiset. Saavutettavuus sisältää osittain samoja merkityksiä, mutta usein se viittaa lisäksi viestintään, kuten verkkosivuihin ja palveluihin ja niiden soveltuvuuteen erilaisille käyttäjäryhmille. Fyysinen saavutettavuus ymmärretäänkin usein yhdenvertaiseksi oikeudeksi hyvään elinympäristöön, jossa liikkuminen, eläminen, asuminen ja toimiminen on mahdollista eri väestöryhmille. Aistinvarainen saavutettavuus tarkoittaa, että myös näkö-, kuulo- tai tuntoaistirajoitteiset henkilöt voivat käyttää palveluja esimerkiksi erilaisten apuvälineiden avulla. Kognitiivisella saavutettavuudella viitataan tiedon ja tiedonkäsittelyn saavutettavuuteen sekä ratkaisuihin, jotka helpottavat ymmärtämistä, hahmottamista ja muistamista sekä uuden tiedon oppimista tai omaksumista. Keskeistä on kielen ja käytetyn terminologian ymmärrettävyys. Näitä ja monia muita selkokieleen liittyviä termejä päästään pian tarkastelemaan Tieteen termipankissa.

Selkokieltä on kehitetty Suomessa 1980-luvulta lähtien, ja siitä on julkaistu tutkimuksia, opinnäytetöitä sekä myös oppaita. Tuorein niistä on Leealaura Leskelän Selkokieli – Saavutettavan kielen opas (2019), johon on koottu uusin tieto selkokielestä ja kielellisestä saavutettavuudesta (https://selko.fi/selkokieli-saavutettavan-kielen-opas/). Teos antaa lukijalleen tarkan ja laaja-alaisen kuvan niin kirjoitetun kuin puhutunkin selkokielen tarpeesta, asemasta, käytöstä ja käytännöistä yhteiskunnassamme. Samalla se muodostaa ajantasaisen perustan selkokielen termistölle ja käsitteille. Tälle perustalle kootaan pääosin myös Tieteen termipankissa esiintyvät, selkokieleen ja sen tutkimukseen liittyvät termit ja määritelmät. Tavoitteena on, että myös selkokielen osalta termityö yhdenmukaistaa ja vakiinnuttaa käsitteitä, ja selkeyttää selkokieleen ja saavutettavuuteen liittyvää viestintää. Selkokielen ja sen tutkimuksen termityö on käynnistynyt alkuvuonna 2020. Työtä tehdään osana valinnaisia opintoja ryhmässä, jossa on kaksi maisteriopiskelijaa ja väitöskirjatutkija. Toivotamme tervetulleiksi mukaan termityöhön myös muut selkokielen tutkijat!

Kirjoittaja Annikki Hyppönen

Kirjoittaja valmistelee kognitiivisen saavutettavuuden suunnitteluun liittyvää väitöskirjaa Vaasan yliopistossa, viestintätieteiden tutkimusohjelmassa

Uskontotieteellistä oppisanastoa rakentamassa

Kirjoittanut Tuomas Äystö

Uskontotiede on suomalaisissa yliopistoissa rakentunut pitkälti suhteessa kulttuurien tutkimukseen ja teologiaan. Esimerkiksi Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan vuonna 1962 perustetun oppituolin haltija Lauri Honko oli yhdistetysti vertailevan kansanperinteentutkimuksen ja uskontotieteen professori. Honko jätti jälkeensä myös uskontotieteen oppisanaston, joka oli osittain nyt rakenteilla olevan termistön inspiraationa. Helsingin yliopistossa oppiaine puolestaan on nykyisin kahdessa tiedekunnassa: teologisessa ja humanistisessa.

Uskontotieteen identiteetti ja metodologiat ovat siis kehittyneet, kun rajaa on vedetty lähitieteisiin. Tämä näkyy myös kansainvälisesti. Esimerkiksi Italiassa vuonna 2017 perustettu ja uudeksi kattojärjestöksi tarkoitettu European Academy of Religion tuli olemassa olevien kattojärjestöjen torjumaksi muun muassa siksi, että ne pitivät järjestöä liian teologisena. Alalla hyvin yleinen metodologinen oletus onkin, että tunnustuksellinen, uskonnollisessa mielessä normatiivinen teologia ei kuulu uskontotieteeseen. On kuitenkin muistettava, että uskontotieteilijät ovat tieteellisesti kirjava porukka niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Yksi väylä oppialan määrittämiseen on oppisanaston rakentaminen. Kokemukseni perusteella oman alan konstituoiminen ja identiteetin rakentaminen on uskontotieteilijöille usein melko tärkeä asia. Lisäksi uskontotieteilijät tuntuvat rakastavan käsitteellisiä kysymyksiä. On siis melko loogista, että uuden oppisanaston rakentamisen lähtökohdaksi muodostui kollektiivinen toimintatapa. Suomen Uskontotieteellinen Seura edustaa kaikkien yliopistojen uskontotieteitä, ja sen hallitus tulikin Tieteen Termipankki -hankkeen uskontotieteellisen osan johtoryhmäksi. Suomalainen uskontotiede on kaksikielinen tieteenala, joten SUS linjasi jo alkuvaiheessa, että oppisanasto on rakennettava suomeksi ja ruotsiksi.

Uskontotieteilijöiden valitsemassa toimintatavassa tehtäväkseni koordinaattorina määrittyi erityisesti kirjoittajien etsiminen ja rekrytoiminen ja näin sisältöjen koostaminen SUS:n noin kerran kuukaudessa kokoontuvan hallituksen tarkastettavaksi. Tämä on hidas työtapa, ja lokakuussa 2019 aloitetun hankkeen tulokset eivät vielä juurikaan näy Tieteen Termipankissa. Näin varmistuu kuitenkin se, että oppisanasto edustaa laajasti suomalaisten uskontotieteilijöiden näkemyksiä, eikä yksinomaan vaikkapa minun näkemyksiäni.

Olen ollut yhteydessä erityisesti työnsä alkuvaiheen ohittaneisiin uskontotieteen tohtorikoulutettaviin sekä jo pidemmälle ehtineisiin tutkijoihin. Mukaan lähteneitä kirjoittajia on jo parikymmentä, ja tavoitteena on rekrytoida lisää. Koordinointi jatkuu: luvassa on vielä paljon yhteydenpitoa, muistuttelua, koostamista ja tiedonvälitystä.

Seuraava mahdollisuus vaikuttaa uskontotieteen oppisanastoon on 27.3. järjestettävässä Kansallinen kieli, kansainvälinen tiede ja tieteellisten termien tulevaisuus -tapahtumassa Helsingin yliopiston kielikeskuksessa kello 13–17. Vedän siellä termistöä koskevan työpajan uskontotieteen osalta.

Tuomas Äystö

PERUTTU Kansallinen kieli, kansainvälinen tiede ja tieteellisten termien tulevaisuus

Tieteen termipankin ja Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen seminaari on PERUTTU koronapandemian ja Helsingin yliopiston poikkeustilan vuoksi.

Kielikeskus (Fabianinkatu 26, Helsinki), 27.3.2020, klo 13.00–17.00

Miten yhdistää alati kansainvälistyvä tiede ja elävät kansalliskielet? Mikä merkitys tutkimustietoon ja asiantuntijuuteen nojaavalla Tieteen termipankilla (TTP) on tutkijoiden ja tieteen luotettavuutta kyseenalaistavana aikana? Kuinka termityö voi helpottaa tutkijan ja opettajan arkea sekä rakentaa siltoja huippututkimuksen maailmasta yliopistojen kolmannen tehtävän täyttämiseen?

Käytännön vinkkejä ja kokemuksia eri tieteenalojen termityöstä jaetaan Tieteen termipankin seminaarissa, jossa summataan Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen rahoituskauden 2018–2019 tuloksia sekä keskustellaan tieteen ja muun yhteiskunnan vuorovaikutuksesta.

Seminaarin yhteydessä on kaikille avoin työpaja sekä taidehistorian, geologian, historian ja uskontotieteen alakohtaiset työpajat, joissa suunnitellaan termityön tulevaisuutta. Kaikki tieteellisten termien merkityksestä kiinnostuneet, termipankin asiantuntijaryhmien jäsenet sekä uudet asiantuntijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Kahvitarjoilun järjestämiseksi osallistujia pyydetään ilmoittautumaan Tieteen termipankin tutkimuskoordinaattori Johanna Enqvistille (johanna.enqvist[at]helsinki.fi) 19.3.2020 mennessä. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, mihin työpajaan aiot osallistua.

Ohjelma

Klo 13.00–13.05 Tilaisuuden avaus/ Tiina Onikki-Rantajääskö, TTP, juhlasali
Klo 13.05–13.10 Kordelinin säätiön tervehdys/ Erik Båsk
Klo 13.10–14.30 Kordelin-tutkijat esittäytyvät:
Hanna Kemppi: Taidehistorian termityön ja opetuksen yhdistäminen
Elina Lehtonen: Miten geologian aihealueen viestintä, runous ja Twitter liittyvät toisiinsa?
Jouko Nurmiainen: Historian aihealue mukana monitieteisessä humanistisessa termityössä
Tuomas Äystö: Uskontotieteen asiantuntijaryhmän organisoituminen ja työtavat
Klo 14.30–14.45 Termipankin asiantuntija- ja käyttäjäkyselyiden (2019) tulokset Johanna Enqvist, TTP
Klo 14.45–15.15 Kahvi
Klo 15.15–17.00 Työpajat (juhlasali, sh. 203, sh. 205, sh. 403)

Työpajojen teemat

Työpaja 1/Taidehistoria/Hanna Kemppi
Työpaja 2/Geologia/Elina Lehtonen
Työpaja 3/Historia/Jouko Nurmiainen
Työpaja 4/Uskontotiede/Tuomas Äystö
Työpaja 5/AVOIN työpaja: TTP osana opettajan ja tutkijan arkipäivää/ Johanna Enqvist & Tiina Onikki-Rantajääskö; AKVA-hankkeen esittely (Akateemiset valmiudet maahanmuuttajille)/ Taija Udd ym; Esimerkkitapauksena Tieteen termipankin hyödyntäminen kandiohjelman yhteiskurssilla/ Yrjö Lauranto & Laura Visapää.

Kamppailuntutkimuksen termityön lähtölaukaus

Kirjoittanut Antti Ijäs

Alkuvuodesta alkaen Tieteen termipankissa on ollut uusi aihealue nimeltään kamppailuntutkimus. Kamppailuntutkimus on monitieteinen ala, jonka keskiössä on kamppailu laajasti ymmärrettynä sekä sen eri ilmenemismuotoihin vuorovaikutussuhteessa oleva aineellinen ja aineeton kulttuuri.

Kamppailuntutkimuksen kenttä

Nimityksenä kamppailuntutkimus on vähemmän kapea kuin sitä vastaavat martial arts studies ja Kampfkunstwissenschaft. Nimitys martial arts on alkujaan käännöslaina japanista ja on sellaisena viitannut japanilaisten sotataitojen kokonaisuuteen, vaikka termiä on sittemmin käytetty myös viitattaessa eurooppalaisiin kamppailutaitoihin, erityisesti Sydney Anglon vuonna 2000 ilmestyneessä monografiassa The Martial Arts of Renaissance Europe. Nykyään pyritään yleensä eri yhteyksissä erottamaan toisistaan kamppailu-urheilu ja ”tositilanteisiin” valmistautuminen, vaikka näiden ero ei historiallisesti tai muutenkaan ole täysin selvärajainen.

On kuitenkin turha rajoittaa kattotermiä muodollisesti koskemaan vain tietynlaisia kamppailutietoon ja -taitoon liittyviä kulttuuri-ilmiöitä eli kamppailuaiheisia liikuntalajeja. Kamppailu on ilmiönä ihmisten (ja muunlajisten eläinten) vuorovaikutuksen muoto, joka kattaa laajasti ymmärrettynä muun muassa taistelemisen, ottelemisen, tappelemisen, hätävarjelun ja voimankäytön. Nämä eroavat toisistaan muun muassa niiden legitimiteetin, kulttuurisidonnaisuuden ja puhujan asenteen osalta. Kamppailu on kuitenkin vakiintunut suhteellisen neutraaliksi kattotermiksi, ja tässä mielessä suomenkielistä nimitystä kamppailuntutkimus voidaan varovasti pitää suorastaan ylivertaisena kansainvälisessä vertailussa.

Kuten todettua, kamppailun ja siihen liittyvien ilmiöiden tutkimus on tapahtunut monien eri alojen viitekehyksissä. Sellaiset kamppailuntutkimukseen keskittyvät tieteelliset aikakauslehdet kuin Martial Arts Studies ja Acta Periodica Duellatorum ovat vielä suhteellisen tuore ilmiö. Käytännössä esimerkiksi gladiaattorikisat ovat kiinnostaneet antiikintutkijoita, lähitaistelu sotatieteilijöitä, kaksintaistelut ja turnajaiset keski- ja uuden ajan historioitsijoita; kamppailu-urheilua koskevaa tutkimusta löytyy puolestaan liikunta- ja valmennustieteiden alalta, ja historiallinen kamppailukirjallisuus on kiinnostanut lähdeaineistona niin oikeushistorioitsijoita kuin yksittäisiä kirjallisuudentutkijoitakin. Kamppailuntutkimuksen nimeäminen yhtenäiseksi alaksi mahdollistaa ilmiötä koskevan käsitteistön yhtenäistämisen ja vähentää tarvetta keksiä pyörää jatkuvasti uudelleen.

Kaksintaistelu miehen ja naisen välillä kuvattuna käsin kirjoitetussa kamppailukirjassa 1400-luvulta. Julkaistu Nathanael Schlichtegrollin teoksessa Talhofer. Ein Beytrag zur Literatur der gerichtlichen Zweykæmpfe im Mittelalter (München 1817).

Kamppailutermistön lähteet

Kamppailuaiheiden tutkimuksen hajaannuksesta seuraa luonnollisesti se, että myös olemassa oleva termistö on hajaantunut eri aloille. Erityisesti aseiden osalta oma lukunsa on vanhempi antikvaarinen termistö, joka on toisinaan saanut innoituksensa morfologisille piirteille ajatelluista funktioista, mistä tunnetuin esimerkki lienee arkeologian veriura.

Toisin kuin arkeologiassa, historiallisen kamppailuntutkimuksen näkökulmasta ei välttämättä ole syytä käsitteellisesti erottaa toisistaan eri tikarityyppejä, vaan esimerkiksi jonkin kamppailukirjan voidaan katsoa käsittelevän yksinkertaisesti tikaria. Tutkimuksen päämääristä riippuen voi tietysti olla merkittävää, millaisesta tikarista tarkalleen ottaen on kyse, esimerkiksi kiinnitettäessä huomio kuvamuotoisiin alkuperäislähteisiin tai kamppailutekniikan välineeltä edellyttämiin erityispiirteisiin. Tällöin voidaan myös ajatella, että esinetyypeistä puhuttaessa siirrytään käyttämään arkeologista käsitteistöä. Rajat ovat onneksi sumeita.

Oman kysymyksensä on se, miten suhtautua enemmän tai vähemmän vakiintuneeseen termistöön, joka ei välttämättä ole erityisen johdonmukaista. Omat pulmansa aiheuttaa sekin, että esimerkiksi saksan Fechten ei eksplisiittisesti viittaa välineeseen, mutta suomen miekkailu viittaa. Muuten kuin miekkailun yhteydessä käännösvastineena on perinteisesti käytetty sanaa taistelu (esimerkiksi pistintaistelu). Nykyään taistelu viittaa lähinnä kamppailuun sodankäynnin osana.

Mainittakoon myös se, että kamppailun eri aloilla on paljon omaa erikoissanastoaan. Tällaisen sisäisen termistön käytettävyys tutkimuksessa vaihtelee tilanteen mukaan: esimerkiksi johonkin tiettyyn urheilulajiin keskittyvässä tutkimuksessa ei tekniikan osalta ole välttämättä tarpeen operoida muilla käsitteillä ja nimityksillä kuin mitä lajin harjoitteluyhteisössä on tapana käyttää. Esimerkkinä vaihtelevasta sanastosta mainittakoon taisteluasento, valmiusasento, varoasento ja otteluasento, jotka viittaavat kaikki oikeastaan samaan asiaan; erot syntyvät lähinnä siitä, minkä urheilulajin tai vastaavan yhteydessä kutakin nimitystä käytetään ja tietysti siitä, että mikään näistä funktioon liittyvistä käsitteistä ei oikeastaan määritä sitä, millaisesta asennosta motorisessa mielessä on kyse.

Kamppailutermityön suuntaviivoja

Termipankissa kamppailututkimuksen aihealueen alaluokat myötäilevät kamppailuntutkimuksen monialaisuutta: esimerkiksi sotatieteisiin liittyvällä lähitaistelulla on oma luokkansa kuten myös historiallisella kamppailuntutkimuksella. Sama käsite voi kuulua useampaan luokkaan, eivätkä luokat muodosta hierarkkisia järjestelmiä: ne auttavat tutkijaa löytämään tarvitsemansa, mutteivat pyri jäsentelemään tietoa universaalisessa mielessä.

Aseisiin ja varusteisiin liittyvän käsitteistön osalta on huomioitava se, että jotain tiettyä välinetyyppiä voi olla mahdoton määritellä tyhjentävästi sen muista erottavien piirteiden kautta. Kamppailuntutkimuksen kannalta pääpaino onkin sellaisissa yläkäsitteissä, jotka juontuvat kamppailullisesta funktiosta tai käytännöllisestä erityispiirteestä. Tilaa on toki myös yksittäisten asetyyppien nimityksille, vaikka niillä ei välttämättä ole vakiintuneen nimen lisäksi muuta erityispiirrettä kuin olla ollut olemassa tietyssä kulttuurillisessa kontekstissa tietyssä ajassa ja paikassa.

Tärkeää olisi, että kaikki tutkijat, joiden tutkimus käsittelee kamppailuntutkimuksellisia aiheita, hyödyntäisivät jo tehtyä termityötä. Tämän edellytyksenä tietysti on, että jo tehty termityö on sen verran laadukasta ja kattavaa, että tutkijat voivat hyödyntää sitä omassa työssään. Laadun ja kattavuuden takaa puolestaan se, että tutkijat osallistuvat siihen joko panostamalla käsitteenmäärittelyyn omassa tutkimustyössään ja tekemällä sitä näkyväksi tai peräti osallistumalla suoraan termityöhön Tieteen termipankissa. Kamppailuntutkimuksen asiantuntijaryhmään liittyminen ei edellytä ”kamppailuntutkijan” omaksumista ensisijaiseksi identiteetikseen.

FM Antti Ijäs on väitöskirjatutkija ja Tieteen termipankin kamppailuntutkimuksen aihealueen koordinaattori.