Kirjoittanut Tuomas Äystö
Uskontotiede on suomalaisissa yliopistoissa rakentunut pitkälti suhteessa kulttuurien tutkimukseen ja teologiaan. Esimerkiksi Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan vuonna 1962 perustetun oppituolin haltija Lauri Honko oli yhdistetysti vertailevan kansanperinteentutkimuksen ja uskontotieteen professori. Honko jätti jälkeensä myös uskontotieteen oppisanaston, joka oli osittain nyt rakenteilla olevan termistön inspiraationa. Helsingin yliopistossa oppiaine puolestaan on nykyisin kahdessa tiedekunnassa: teologisessa ja humanistisessa.
Uskontotieteen identiteetti ja metodologiat ovat siis kehittyneet, kun rajaa on vedetty lähitieteisiin. Tämä näkyy myös kansainvälisesti. Esimerkiksi Italiassa vuonna 2017 perustettu ja uudeksi kattojärjestöksi tarkoitettu European Academy of Religion tuli olemassa olevien kattojärjestöjen torjumaksi muun muassa siksi, että ne pitivät järjestöä liian teologisena. Alalla hyvin yleinen metodologinen oletus onkin, että tunnustuksellinen, uskonnollisessa mielessä normatiivinen teologia ei kuulu uskontotieteeseen. On kuitenkin muistettava, että uskontotieteilijät ovat tieteellisesti kirjava porukka niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
Yksi väylä oppialan määrittämiseen on oppisanaston rakentaminen. Kokemukseni perusteella oman alan konstituoiminen ja identiteetin rakentaminen on uskontotieteilijöille usein melko tärkeä asia. Lisäksi uskontotieteilijät tuntuvat rakastavan käsitteellisiä kysymyksiä. On siis melko loogista, että uuden oppisanaston rakentamisen lähtökohdaksi muodostui kollektiivinen toimintatapa. Suomen Uskontotieteellinen Seura edustaa kaikkien yliopistojen uskontotieteitä, ja sen hallitus tulikin Tieteen Termipankki -hankkeen uskontotieteellisen osan johtoryhmäksi. Suomalainen uskontotiede on kaksikielinen tieteenala, joten SUS linjasi jo alkuvaiheessa, että oppisanasto on rakennettava suomeksi ja ruotsiksi.
Uskontotieteilijöiden valitsemassa toimintatavassa tehtäväkseni koordinaattorina määrittyi erityisesti kirjoittajien etsiminen ja rekrytoiminen ja näin sisältöjen koostaminen SUS:n noin kerran kuukaudessa kokoontuvan hallituksen tarkastettavaksi. Tämä on hidas työtapa, ja lokakuussa 2019 aloitetun hankkeen tulokset eivät vielä juurikaan näy Tieteen Termipankissa. Näin varmistuu kuitenkin se, että oppisanasto edustaa laajasti suomalaisten uskontotieteilijöiden näkemyksiä, eikä yksinomaan vaikkapa minun näkemyksiäni.
Olen ollut yhteydessä erityisesti työnsä alkuvaiheen ohittaneisiin uskontotieteen tohtorikoulutettaviin sekä jo pidemmälle ehtineisiin tutkijoihin. Mukaan lähteneitä kirjoittajia on jo parikymmentä, ja tavoitteena on rekrytoida lisää. Koordinointi jatkuu: luvassa on vielä paljon yhteydenpitoa, muistuttelua, koostamista ja tiedonvälitystä.
Seuraava mahdollisuus vaikuttaa uskontotieteen oppisanastoon on 27.3. järjestettävässä Kansallinen kieli, kansainvälinen tiede ja tieteellisten termien tulevaisuus -tapahtumassa Helsingin yliopiston kielikeskuksessa kello 13–17. Vedän siellä termistöä koskevan työpajan uskontotieteen osalta.
Tuomas Äystö