#TermiTammikuu – geologian termit termipankista Twitteriin

Kirjoittanut Elina Lehtonen

Moni tiedeviestintään liittyvä ohjeistus kehottaa välttämään tieteellisiä termejä ja yleistajuistamaan ne siellä missä mahdollista. Aina tieteellisten termien yleistajuistaminen ei ole mahdollista eikä toivottavaa, sillä tieteelliset näkökulmat ja tavat ajatella tiivistyvät termeihin. Miten tieteellisistä termeistä tai termityöstä voisi viestiä?

Tammikuussa 2021 ylläpidin omalla Twitter-tililläni #TermiTammikuu-kampanjaa. Kampanja oli osa taloudellisen geologian ja ympäristögeologian projektia, jonka aloitin Tieteen termipankin geologian aihealueella syyskuussa 2020 K. H. Renlundin säätiön tuella.

Termeistä viestimisen ja geologian aihealueen näkyväksi tekemisen Twitterissä olin aloittanut jo aikaisemmin työskennellessäni geologian aihealueen parissa Alfred Kordelinin säätiön tuella. Esimerkiksi syksyllä 2019 tviittasin viikoittain termeistä eri viikonpäiviin liittyvien aihetunnisteiden kautta: #MineraaliMaanantai, #KiviKeskiviikko ja #TermiTorstai. Näistä etenkin #TermiTorstai on jäänyt elämään – myös muiden tviittaavien asiantuntijoiden parissa. Twitterin valinta Termitammikuun alustaksi oli tämän taustan valossa siis luontevaa!

 

Termitammikuu tilastoina

Termitammikuun aikana tviittasin joka päivä johonkin taloudellisen geologian tai ympäristögeologian aihepiiriin liittyvään tieteelliseen termiin/termeihin liittyen. Yhteensä kuukauden aikana ”virallisia” #TermiTammikuu-tviittejä kertyi 60 kappaletta. Tästä lukemasta on jätetty pois termeistä käytyyn keskusteluun liittyvät tviitit.

Twitterin tilastojen perusteella ”virallisille” tviiteille, ja siten geologisille termeille ja myös geologian aihealueelle, oli 11.2.2021 mennessä kertynyt yli 27 400 näyttökertaa. Tämä on kohtalaisen hyvä tulos, kun huomioidaan esimerkiksi seuraajieni määrän (tammikuun alussa n. 550).

Kertyneiden näyttökertojen perusteella kuukauden parhaat tviittailupäivät olivat tiistai ja torstai (kuva 1). Vähiten näyttökertoja kertyi lauantaina, vaikkei tviittien määrä lauantaisin eronnut merkittävästi muista viikonpäivistä torstaita lukuun ottamatta.

Kuva 1. #TermiTammikuu-tviittien näyttökertojen lukumäärä (11.2.2021 mennessä) eri viikonpäiville laskettuna, sekä vuorovaikutusprosentin (engl. engament rate) mediaani ja keskiarvo.

 

Faktaketjuista runoihin

Termitammikuuhun valitsin termejä usealla eri tavalla tavalla: halusin nostaa esiin jollakin tavalla haastavia termejä, tuntemattomampia termejä sekä termejä, joista ajattelin voivani luoda mielenkiintoista sisältöä.

Suurin osa tviiteistä keskittyi avaamaan sitä, mitä termi geologiassa tarkoittaa ja voiko se esimerkiksi sekoittua johonkin toiseen termiin (kuva 2). Näyttökertojen perusteella tällaiset tviitit levisivät laajimmalle. Eniten näyttökertoja saaneisiin kuuluvat ketjut maaperään, mineraalivaraan ja marmoriin liittyen.

Tavoitteenani oli tviitata termeistä mahdollisimman yleistajuisesti, joskin yksittäisen tviitin merkkirajoitus välillä rajoittikin termin laajaa taustoittamista. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse kertoa kerralla: tiettyyn aiheeseen liittyviä termejä voi nostaa yksi kerrallaan esiin esimerkiksi perättäisinä päivinä (kuva 2).

Kuva 2. Esimerkki #TermiTammikuu-tviittiketjusta. Alkuperäiseen Twitter-ketjuun pääset tästä.

Termitammikuun aikana jatkoin myös kokeiluja termien ja runojen vuoropuhelusta kirjoittaen termeistä lyhyitä runoja senryuu-mitassa (kuva 3). Olen viitannut tällaisiin runoihin tiedehaikuina (tai termihaikuina), vaikka nämä termien runotiivistykset eivät usein täytäkään kaikkia haikun tunnusmerkkejä. Lisäksi Termitammikuun aikana julkaistiin myös yksi limerikki rautamuodostumiin liittyen.

Sekä runous että tieteen termit voivat olla monimuotoisia ja -tulkintaisia, joista saa enemmän irti kun niiden äärelle malttaa vastaanottajana pysähtyä. Käsitteiden merkityssisällön ilmaisu runon kautta on mielestäni yksi hyvä keino paitsi pohtia termin keskeisintä sisältöä kirjoittajana, mutta myös tuoda tieteen termejä esiin uudella tavalla. Lyhyet haikumaiset runot ovat toimivia myös Twitterin merkkirajoitusten näkökulmasta.

Näyttökertojen perusteella tiedehaikut eivät kalpene muille tviiteille. Esimerkiksi runon sisältävä fluidisulkeuma-tviitti oli 11.2. mennessä Termitammikuun tviiteistä neljänneksi laajimmalle levinnyt.

Kuva 3. Termiruno termistä upamalmi. Alkuperäiseen tviittiin pääset tästä.

 

Keskusteluista korjauksiin

Iloinen huomio oli se, ettei Termitammikuu jäänyt vain yksisuuntaiseksi tviittailuksi. Tviiteistä syntyvä keskustelu johti monessa tapauksessa siihen, että myös geologian aihealueen termisivujen sisältö muuttui paremmaksi. Termitammikuun tviitit saivat ilahduttavasti aikaan reagointia myös geologian alaa laajemmassa Twitter-yleisössä.

Termitammikuu oli ylläpitäjän näkökulmasta erittäin positiivinen kokemus. Jos toteuttaisin somekampanjan uudestaan, käyttäisin vielä enemmän aikaa sisällön suunnitteluun esimerkiksi etsimällä tviitteihin liittyviä havainnollistavia kuvia tai videoita. Näen termeistä viestimisen mahdollisuuksina myös erilaiset meemit.

Termitammikuun kaltainen somekampanja voisi toimia hyvin myös koko termipankin laajuisena, useamman tieteenalan yhteisenä ponnistuksena.

 

Elina Lehtonen
Twitter: @eslehton

Kirjoittaja on filosofian tohtori Helsingin yliopistosta ja Tieteen termipankin geologian aihealueen koordinaattori. Lehtonen on aikaisemmin julkaissut Tieteen termipankin blogissa tekstit Geologian aihealue kerrostuu käsite kerrallaan ja Mineraalinimien monet alkuperät.

Geologian aihealue Tieteen termipankissa käynnistyi syksyllä 2018 Kordelinin säätiön tuella. Termistön kokoaminen jatkuu edelleen K. H. Renlundin säätiön tuella maaliskuuhun 2021. Geologian aihealueen päivitystä tehdään yhteistyössä usean eri tahon kanssa, lisätietoa geologian aihealueen etusivulta.

Termipankki kielitieteen moniäänisyyden selventäjänä: sukellus termeihin ja käsitteistöön kielitieteen johdatuskurssilla

Kirjoittanut Yrjö Lauranto

Kielen kuvaus riippuu siitä, miten kuvaaja tulkitsee systeemisten säännön- mukaisuuksien ja kielenkäytön todellisuuden suhteen. Kielitieteessä onkin paljon teoriasidonnaista moniäänisyyttä, ja tässä suhteessa se eroaa merkittävällä tavalla luonnontieteistä. Moniäänisyyden hyväksyminen on erityisen vaikeaa niille, jotka vasta aloittelevat kielitieteeseen tutustumista, esimerkiksi niille, jotka ovat aloittamassa opintojaan Helsingin yliopiston Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelmassa Johdatusta kielentutkimukseen kurssilla. Kurssin tavoitteena on tarjota opiskelijoille välineitä myös kielitieteen moniäänisyyden tiedostamiseen ja hyväksymiseen. Apua tähän tarjoaa Tieteen termipankki.

Esimerkki kielitieteen käsitteellis-terminologisesta moniäänisyydestä: referointi ja projektio

Mitä ilmiötä edustaa sellainen rakenne kuin Heikin tulevan aina sisään takaovesta? Se liittyy tyypillisesti kommunikaatiota ilmaiseviin lauseisiin: Lissu kertoi/sanoi/kirjoitti Heikin tulevan sisään takaovesta. Rakennetta käytetään toisin sanoen referointiin, jo sanotun toistamiseen ja sen merkitsemiseen jonkun toisen (tai puhujan omiksi) sanoiksi. Referoinniksi kutsutaan usein myös ajattelun eksplisiittistä merkitsemistä toisen vastuulle (tai omalle kontolle): Lissu ajatteli/luuli/otaksui Heikin tulevan sisään takaovesta. Kyseistä rakennetta käytetään kuitenkin myös seuraavanlaisissa yhteyksissä, jotka eivät ihan ongelmitta yhdisty referointiin: Lissu näki/kuuli/vaistosi Heikin tulevan sisään takaovesta. Asiaa voidaan lähestyä toisestakin näkökulmasta. Heikin tulevan sisään takaovesta -rakenne voidaan nähdä eräänlaisena heijasteena siitä, mitä Lissun tietoisuus pitää sisällään. Kun sanotaan, että Lissu kertoi, ajatteli tai näki Heikin tulevan sisään takaovesta, projisoidaan eli heijastetaan todellisuuden tapahtuma, Heikin sisääntulo, eksplisiittisesti Lissun tietoisuuden kautta: hänen sanomakseen, ajattelemakseen tai aistein havainnoimakseen. Ilmiö on laajempi kuin referointi, ja sitä kutsutaan projektioksi. Teoreettisina käsitteinä referointi ja projektio limittyvät keskenään mutta eivät ole synonyymeja. Ne eivät ole myöskään lähtöisin samasta teoriakehyksestä. Toisaalta kummassakin kuvauksessa on hyvät puolensa. Rakenteena Heikin tulevan sisään takaovesta on joka tapauksessa niin yleinen, että sen kuvaamiseen ja siten myös nimeämiseen pitää ottaa kantaa jo opintojen alkuvaiheessa.

Sukellus mihin tahansa tieteeseen saattaa aloittelijan näkökulmasta olla haastava jo siksi, että kuvaukselle välttämättömiä termejä sataa ropisee alusta saakka. Kielitieteeseen ei tukea juuri saa lukio-opinnoista, sillä lukion opetussuunnitelmassa kieliopin analyysin rooli ei ole tätä nykyä kovin suuri. Termien määrää ja sitä kautta asian haastavuutta lisää sitten se, että kielitieteen eri suuntauksissa ei kuvata ihan tarkkaan ottaen samoja ilmiöitä, niin kuin edellä kävi ilmi. Asiaa monimutkaistaa sekin, että eri teorioissa samalla nimityksellä saatetaan viitata hieman eri sisältöisiin asioihin: eivät esimerkiksi referointiinkaan kaikki tutkijat sisällytä täysin samoja asioita. Kaiken kukkuraksi eri teorioissa saattaa olla käytössä sama termi mutta täysin eri merkityksissä. Sellainen on juuri vaikkapa edellä yhdessä merkityksessä esittelemäni projektio.

Koska kieli ja kielenkäyttö ovat tavallisia puheenaiheita myös arkielämässä, arkipuheessa ja tieteellisissä yhteyksissä käytetään myös samoja termejä. Kielitieteellisen ajattelun oppimisen näkökulmasta se on samaan aikaan sekä hyöty että haitta. Arkipuheessa referoinnilla voidaan viitata mihin hyvänsä toisilta kuultuun. Tässä mielessä referointiin perustuvat esimerkiksi useimmat uutistekstit, sillä toimittaja on harvoin itse todistamassa niitä tapahtumia, joista hän kirjoittaa. Kielitieteellisessä mielessä referoinnista on kyse kuitenkin vain silloin, kun toisilta kuultu on eksplisiittisesti merkitty toisilta kuulluksi. Jos näin ei tehtäisi, miltei kaikki puhe ja kirjoitus voitaisiin tulkita referoinniksi ja käsite menettäisi kuvausvoimansa.


Termipankin käyttö Johdatusta kielentutkimukseen -kurssilla

Olen pitänyt paljon niitä kursseja, jotka on suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Ne sisältävät luonnollisesti keskeistä perusanalyysia ja muodostavat pohjan muille, myöhemmille opinnoille. Johdatusta kielentutkimukseen -kurssiin osallistuu satakunta opiskelijaa, koko se ikäluokka, joka on päässyt Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien tutkinto-ohjelmaan suomenkielisen valintakokeen kautta. Siitä syystä pyrin antamaan kiinnostavan ja tarpeeksi konkreettisen yleiskuvan kielentutkimuksesta ja kielitieteen historiasta myös sellaisille opiskelijoille, jotka eivät kenties koskaan sen jälkeen tule opiskelemaan kielitiedettä. Kurssin eri vaiheissa nostan esiin 1900-luvun alkupuolella eläneen brittiläisen kielentutkijan J. R. Firthin toteamuksen merkityksen tilannesidonnaisuudesta: ”Meaning is function in context.” Sen ympärille on otollista rakentaa, sillä koska se pätee kielen lisäksi myös muuhun ihmisen sosiaaliseen toimintaan, se on helppo ymmärtää ja se synnyttää keskustelua. Tähän yhteyteen on hedelmällistä liittää myös se, että koska termitkin saavat merkityksensä omassa teoriayhteydessään, niitä ei voi käyttää samassa tekstissä mielivaltaisesti eri teoriakehyksiin kuuluvia merkityksiä sekoittaen, sillä niin käsitteet puuroutuvat eikä kokonaisuudesta ota selvää enää kukaan. Ymmärtääkseen termin taustalla olevan käsitteen opiskelijan pitää tietää jonkin verran myös siitä kontekstista ja ajattelusta, josta termi ja käsite ovat peräisin. Tässä tehtävässä minua opettajana auttaa Tieteen termipankki. Kuvaan nyt lyhyesti tehtävän, joka on osa Johdatusta kielentutkimukseen -kurssin suoritusta.

Tehtävä tehdään vähintään 3 hengen pienryhmissä. Termejä on tehtävässä kaikkiaan 27, ja niin kukin ryhmän jäsen saa kontolleen enintään 9 termiä. Tehtävään tutustutaan heti kurssin alettua, vaikka kaikkia termejä ei olekaan vielä siinä vaiheessa käsitelty. Tarkoitus on, että pienryhmät määrittelevät termejä vähitellen ja käyvät niistä keskustelua kurssin kuluessa. Ryhmien avuksi luon ryhmäkohtaiset keskustelu- ja chat-alueet, kannustan opiskelijoita sopimaan omia pienryhmätapaamisia, ja lisäksi heidän on mahdollista nostaa ongelmakohtia esiin kaikille yhteisellä keskustelualueella, jossa minäkin olen läsnä. Tehtävän ohjeet ovat lyhennettyinä seuraavat:

1) Lähtekää liikkeelle siitä, miten termi on määritelty luennolla. Tehkää itsellenne selväksi, mitä termillä tarkoitettiin. Keskustelkaa, jos luennolla annettu selitys ei ole kaikille selvä.
2) Tarkistakaa, löytyykö termi Isosta suomen kieliopista. Eroaako määritelmä luennolla esitetystä? Jos se eroaa, niin miten?
3) Tarkistakaa, onko termi määritelty Tieteen termipankissa. Eroaako TT:n määritelmä edellisistä? Jos se eroaa, miten? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä? Annetaanko TT:ssa termille eri tulkintoja? Miten ne kontekstualisoidaan?
4) Määritelläänkö termi Wikipediassa tai muualla verkossa? Missä? Ovatko määritelmät yhdenmukaisia edellisten kanssa? Miten ne eroavat toisistaan? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä?

Kun kaikkiin termeihin on löydetty määritelmät, ryhmät käyvät ne yhdessä läpi. Termejä on tarkoituksellisesti erilaisia: niitä, joihin löytyy hyvin yhdenmukaisia määritelmiä, ja niitä, joita käytetään eri suuntauksissa hiukan eri tavoin. Ryhmät jättävät yhden vastausdokumentin. Ihmiset orientoituvat tällaiseen tehtävään hiukan eri tavoin, mutta ryhmäpaine tuottaa usein sen, että monet keskittyvät omiin termeihinsä melko huolellisesti ja paneutuen. Parhaat vastaukset osoittavat kiitettävää paneutumista asiaan.

Annan pienryhmille kirjallisen yhteispalautteen, jossa nostan esiin erityyppisiä ratkaisuja ja ryhmien tekemiä huomioita sekä esimerkkejä hyvin muotoilluista määritelmistä. Terminologiaharjoituksen tärkeä tehtävä on osaltaan myös akateemiseen ajatteluun ja kirjoittamiseen harjaannuttaminen: miten muodostaa selkeä määritelmä, joka sisältää olennaisen muttei mitään turhaa. Lisäksi kirjoitan kirjallisen palautteen loppuun yhteenvedon pienryhmien omista yhteenvetoteksteistä. Vuoden 2019 kurssille tekemäni loppuyhteenveto kuului seuraavasti:

Tämän tehtävän päämääriksi nimesitte yhteenvedoissanne mm. seuraavat asiat: oppia käyttämään eri lähteitä ja tutustua eritoten Tieteen termipankkiin, kerrata asioita ja liittää hämärästi mieleen muistuvat termit johonkin kontekstiin, vertailla lähteitä ja huomata määritelmien erilaisuus (ja toisaalta myös samanlaisuus), huomata, että monet termit ovat käytössä eri tieteenaloilla (joskus samantyyppisessä, joskus erityyppisessä merkityksessä), tiedostaa, että eri lähteitä käytetään eri tarkoituksiin (esim. Iso suomen kielioppi on erittäin hyvä lähde, mutta ei kaikkiin tarkoituksiin) ja tajuta, että kaikkia termejä ei ole määritelty missään muualla kuin luennoilla – –. Hyvä kommentti oli myös se, että tämä tehtävä oli paikka paikoin aika puuduttava! 😊 Ymmärrän hyvin. Joskus on kuitenkin hyvä istua alas ja puuduttaa myös takapuoltaan. Termit ja käsitteet eivät jää mieleen, jos niitä ei mieti tai käytä. Tämän tehtävän yksi päämäärä oli myös se, että otatte ainakin osan termeistä käyttöönne. Ja se taas edellyttää ymmärrystä myös siitä kontekstista, jossa termi on käytössä.

FT Yrjö Lauranto toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa

Termipankin suosituimmat sivut vuonna 2020

Oikeustiede, filosofia, kielitiede ja kirjallisuustiede ovat aihealueita, joille on kohdistunut viime vuoden aikana paljon hakuja. Biologiassa ja kasvitieteessä on myös huomattava määrä sivukatseluja. Tämä heijastaa kyseisten aihealueiden käsitesivumääriä ja sisältöjen runsautta. Sivumääräänsä nähden nousevalta vaikuttaa historia, jossa on jo paljon katseluja, vaikka sivuja on huomattavasti vähemmän kuin edellisissä.


Sivukatseluja 1.1.-31.12.2020 kaikkiaan 2 828 127 Google Analyticsin mukaan. Näistä:

oikeustiede                  16,81 %      475 305 sivukatselua
filosofia                        11,90 %      336 651 
kielitiede                        9,62 %      271 966
kirjallisuudentutkimus    7,35 %      207 966
biologia                          5,58 %      157 892
kasvitiede                      2,65 %        74 917
historia                          2,28 %        64 369

Luetuimpia yksittäisiä käsitesivuja olivat:

Kirjallisuudentutkimus: modernismi        6 515 sivukatselua
Kirjallisuudentutkimus: realismi              6 457
Filosofia: etiikka                                     5 234
Kielitiede: konteksti                                5 028
Kirjallisuudentutkimus: fokalisointi         4 689
Kirjallisuudentutkimus: metafora           4 076
Filosofia: paradigma                              4 000
Filosofia: metafysiikka                           3 882
Oikeustiede: laillisuusperiaate
hallinnossa                                            3 620
Filosofia: hermeneuttinen kehä             3 614


Oikeustieteessä seuraavaksi tulivat väittämistaakka ja kompetenssi. Biologian suosituin sivu oli ekosysteemi, seuraavaksi tuli useammallakin aihealueella esiintyvä nimitys biomarkkeri. Kasvitieteen katsotuin termi oli ristipölytys ja historian holokausti. Kuluneen vuoden päätapahtumia heijastanee se, että sijalla 47. oli nimitys social distance.


Tieteen termipankin käyttö vuonna 2020 näkyy kootusti seuraavasta Google Analyticsin näkymästä:



Istuntojen määrä on vakiintunut kuuden tuhannen päivittäisen käynnin paikkeille arkipäivisin lukukausien aikana. Nousua edelliseen vuoteen on 30 prosenttia. Luvut on tietysti syytä suhteuttaa 71,43 %:n välittömään poistumiseen, mikä heijastaa vahingossa sivuille päätyviä tai robotteja eikä suuruudestaan huolimatta ole tavaton avoimilla verkkosivuilla. Jos koko välittömän poistumisen osuus vähennetään, jää istuntoja 428 550, mikä on keskimäärin 1174 päivää kohti.

 

Monikasvoisuus on vahvuus

Tieteen termipankin monimuotoisuus on vahvuutta, vaikka tiedemaailmassa ja varsinkin tieteen rahoituksessa on yleensä totuttu näkemään toimintoja toisensa pois sulkevien vaihtoehtojen kautta: jokin on

• joko huippututkimusta tai sitä palvelevaa, ― tai sitten tutkijankoulutusta tai yliopistokoulutusta laajemminkin,
• jokin on tarkoitettu tutkijoille ― ja jokin toinen sen sijaan on yleistajuisempaa ja tarkoitettu myös laajemmalle yleisölle,
• jokin on kansainvälistä ―ja jokin muu kansallista.
Mutta Tieteen termipankki on tätä kaikkea, eikä siinä tarvitse nähdä erityistä ristiriitaa. (Käyttäjä- ja asiantuntijakyselystä ks. Tieteessä tapahtuu 4/2020.)

Sitten on vielä sellainen hahmotusta vaikeuttava seikka, että Tieteen termipankki on tutkimusinfrastruktuuri, mutta se ei kuitenkaan tarjoa tutkimusvälineitä, menetelmiä tai dataa. Toki sitä voi käyttää esim. kielentutkimuksen datana, mutta se ei ole sen ensisijainen tarkoitus. Termit voi kuitenkin nähdä tieteellisen ymmärtämisen välineinä.

Ymmärtääkseen tätä kaikkea on syytä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä ovat tieteen termit. Ja tämän ymmärtämiseksi täytyy katsoa termien taakse käsitteisiin.

Tieteellinen tutkimus kiteytyy tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa. Käsitteenmuodostus on tieteellisen tiedonmuodostuksen ytimessä. Käsitteet muodostavat käsitejärjestelmiä, jotka ilmentävät tieteellisiä teorioita. Tieteelliset käsitteet ovat siis tieteellisen ymmärtämisen yksikköjä (esim. Temmerman 2000). Niihin kiteytyy myös tutkimuksellisia näkökulmia tutkimuskohteeseen.
Kaikki eri tieteenalojen käsitteet eivät ole samassa asemassa. Jotkin ovat vakiintuneita, ja niitä voi pitää tieteellisen ymmärtämisen ja tiedonmuodostuksen välineinä. Toisaalta käsitteenmuodostus voi olla keskeinen osa tutkimusprosessia. Tällöin käsite ei välttämättä vakiinnu tiivistettäväksi suppeaan määritelmään tai tällainen määritelmä kertoo vain kalpean aavistuksen siitä, mitä käsitteen hahmottamiseen liittyy. Ja sitten on kaikkea näiden ääripäiden väliltä. On vanhentuneita teorioita ja hylättäviä käsitteitä. On uudenlaista käsitteellistä ymmärtämistä, joka toisinaan tiivistyy vanhan termin yhteyteen niin, että käsite on kokonaan uudistunut. Joskus taas kehitetään uusi sana osoittamaan uutta käsitettä. Usein käsitteelliset innovaatiot kehitetään yhdellä kielellä, nykyään useimmiten englanniksi, jolloin esimerkiksi suomeksi täytyy kehittää käännösvastine uutta käsitteellistä ymmärtämistä osoittamaan.

Käsitteitä osoittaa erikoisalan sanasto, tässä tapauksessa eri tieteenalojen termistö. Termi on siis erikoisalan sana. Tieteellistä tutkimusta ja ylipäänsä tieteellistä tietoa välitetään pääosin kielen välityksellä, kirjoittamalla tutkimusraportteja, tutkimuksia ja niiden pohjalta yleistajuisempia tekstejä, ja tieteellisessä keskustelussa ylipäänsä. Tieteellinen ajattelu ja ymmärtäminen myös tapahtuu paljolti kielen avulla, vaikka ei toki yksinomaan sen, jos ajatellaan esim. matemaattista mallinnusta. (Kielen ja matematiikan suhde on oma kiistanalainen tutkimusalueensa, johon en tässä mene.)

On tärkeää, että tietoa tieteen ajantasaisesta sanastosta ja varsinkin käyvistä käännösvastineista eri kielten välillä on helposti saatavilla. Sanastoa, esimerkiksi uusien englanninkielisten termien käännösvastineita suomeen, täytyy myös koko ajan tietoisesti kehittää. Sanojen ja käännösvastineiden tarjoaminen on tärkeä osa Tieteen termipankin tehtävää esim. eri kielillä toimivien tutkijoiden ja opiskelijoiden avuksi, mutta se ei ole sen ainoa tehtävä.

Tieteen termipankki on olemassa myös sitä varten, että kunkin tieteenalan asiantuntijat esittävät siinä tieteen käsitteisiin kuuluvaa tietoa. Termin voi nähdä myös niin, että siihen liittyy semioottisen ajattelun mukaisesti kielellisen merkin kaksi puolta: sekä nimitys että käsite, jota nimitys osoittaa. Termipankissa on omaksuttu tämä näkemys.

Käsitteeseen liittyvää tietoa esitetään termipankissa kahdella tasolla. Määritelmä osoittaa tiiviissä muodossa käsitteen paikan käsitejärjestelmässä. Se osoittaa ikään kuin sen lokosen, johon erikoisalan sanan osoittama käsite sijoittuu alan käsitejärjestelmässä. Määritelmät ovat myös tieteellisiä siinä mielessä, että ne esitetään terminologisen tiedonesittämisen edellyttämällä tavalla ja kullakin tieteenalalla vakiintuneiden määrittelykäytänteiden mukaisesti – mikäli sellaisia ko. käsitteen kohdalla on. Linkit lähikäsitteisiin osoittavat kullakin käsitesivulla lisäksi suhdetta laajempaan käsitejärjestelmään.

Määritelmä ei kuitenkaan välttämättä kerro kovin paljoa siitä, millaiseen laajempaan teoriakehykseen ja näkemykseen käsitteen käyttö liittyy ja millaisia näkökulmia se välittää tutkittavaan aiheeseen. Tätä kaikkea voi kuitenkin avata vapaamuotoisemmin selitteessä. Siinä kerrotaan siis myös siitä, miten termiä käytetään alan diskurssissa, missä tieteellisissä keskusteluissa se on syntynyt ja missä sen käyttö on kotonaan. Ja tätä kaikkea on tarkoitus avata myös niin, että opiskelija tai tieteellisestä tiedonmuodostuksesta muuten kiinnostunut voi päästä jyvälle. Samalla voidaan antaa lähdeviitteitä, joiden avulla pääsee eteenpäin.

Voidaan tietysti sanoa, ettei alan tutkija eikä varsinkaan huippututkija tarvitse tällaista tietoa, koska hän hallitsee tuon tiedon tai saa sen alan tutkimuksista. Näin on varmasti tutkijan omalla erikoisalalla, mutta tutkimus tapahtuu yhä enemmän monitieteisissä ja tieteidenvälisissä ryhmissä. Tutkimus pyrkii enenevässä määrin vastaamaan mm. ihmiskunnan suuriin haasteisiin, joihin ei ole pelkästään yhden tieteenalan piiristä löydettäviä ratkaisuja.

Monitieteisessä tutkimuksessa tarvitaan eri tieteenalojen välistä ymmärrystä. Aina tarvittavaa tietoa ei suoraan löydy eri tieteenalojen aihealueilta. Yhteisen käsitteellisen maaperän muodostaminen on usein yllättävän pitkä prosessi, joka vaatii eri tieteenalojen välistä keskustelua. Tämä vaatii uudenlaisen ymmärryksen rakentamista kaikilta osapuolilta. Tutkimusryhmällä voi olla tarve kirjata yhteisesti käytettävä termistö, määritelmät ja käännösvastineet. Tieteen termipankkia voi käyttää myös tähän tarkoitukseen, kuten aihealue Clean Energy Research osoittaa. Sen toteuttanut monitieteinen tutkimushanke käytti aihealuetta myös lunastaakseen suuremmalle yleisölle tiedottamisen vaateita (ks. esim. termi energiasääennuste, ks. myös blogi 4/2017 ).

Monitieteisen humanistisen termityöhankkeen piirissä on havaittu, miten kaikille osallistuville tutkijoille on tietämystä avartavaa tutustua lähitieteenaloilla käytettävien samojen tai läheisten termien käsitteelliseen ymmärtämiseen ja käsitehistoriassa erkaantuviin polkuihin (ks. Monitieteinen_termityö).

Termityö voi myös tuoda eri alojen tutkijoita yllättävästikin yhteen jonkin leikkaavan erikoisalan pariin, kuten kävi Kordelinin säätiön rahoittamassa suuressa kulttuurihankkeessa, jossa esimerkiksi geologi ja taidehistorioitsija työstivät yhdessä jalokiviin liittyviä käsitesivuja.

Lähde
Temmerman, R. (2000) Towards New Ways of Terminology Description. The Sociocognitive Approach. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins.

Voisiko sen selkeämmin sanoa?

Kirjoittaja Annikki Hyppönen

Selkokieli ja siihen liittyvä tutkimus on Tieteen termipankin uusi aihealue. Kielitoimiston sanakirja määrittelee selkokielen suomen kielen muodoksi, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi (https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/selkokieli). Vastaavasti yleiskieli määritellään eri ikä- ja ammattiryhmien yhteiseksi kielimuodoksi, joka on muotoasultaan kirjakielen normien mukaista, käyttää yleisesti tunnetuksi tiedettyä sanastoa ja on virkerakenteeltaan yksinkertaista. Selkokielinen viestintä on suunnattu ihmisille, joille yleiskieli on liian vaikeaa lukea tai ymmärtää. Mukautettu, selkokielelle muokattu yleiskielinen teksti käsittelee aihetta hyvin konkreettisella tavalla ja selittää myös sellaisia yleiskielisiä sanoja, jotka yleiskielessä jätetään selittämättä. Nykyisin lukemiseen ja ymmärtämiseen liittyvät taidot korostuvat, kun yhä useampi asia hoidetaan itsenäisesti, useimmiten verkkopalvelua ja digitaalisia välineitä käyttäen.

Selkokeskuksen viimeisimmän tarvearvion mukaan (2019) Suomessa on jopa 650 000 – 750 000 selkokieltä tarvitsevaa henkilöä, joista osalle selkokieli on ainoa mahdollisuus kommunikoida tai lukea (https://selkokeskus.fi/selkokieli/tarvearvio/). Osalle selkokielen tarve on syntynyt vamman tai sairauden vuoksi. Joillekin selkokielen tarve voi olla väliaikainen, jolloin he voivat hyödyntää jotain muuta kieltä tai kommunikointijärjestelmää viestinnässään.

Selkokielen tarpeen ymmärtäminen yhteiskunnassamme liittyy läheisesti saavutettavuuteen. Yhteiskuntamme toimintoihin osallistuminen tulisi olla yhdenvertaista ja esteetöntä jokaiselle, erilaisista yksilökohtaisista rajoitteistaan huolimatta. Käsitteet saavutettavuus ja esteettömyys ymmärretään usein toistensa synonyymeiksi, mutta niillä on myös merkityseroja. Esteettömyys huomioi yhteiskunnan rakennetun ympäristön, kuten rakennukset, liikennevälineet ja ulkoilualueet, ja siellä eri tavalla liikkuvat ja toimivat ihmiset. Saavutettavuus sisältää osittain samoja merkityksiä, mutta usein se viittaa lisäksi viestintään, kuten verkkosivuihin ja palveluihin ja niiden soveltuvuuteen erilaisille käyttäjäryhmille. Fyysinen saavutettavuus ymmärretäänkin usein yhdenvertaiseksi oikeudeksi hyvään elinympäristöön, jossa liikkuminen, eläminen, asuminen ja toimiminen on mahdollista eri väestöryhmille. Aistinvarainen saavutettavuus tarkoittaa, että myös näkö-, kuulo- tai tuntoaistirajoitteiset henkilöt voivat käyttää palveluja esimerkiksi erilaisten apuvälineiden avulla. Kognitiivisella saavutettavuudella viitataan tiedon ja tiedonkäsittelyn saavutettavuuteen sekä ratkaisuihin, jotka helpottavat ymmärtämistä, hahmottamista ja muistamista sekä uuden tiedon oppimista tai omaksumista. Keskeistä on kielen ja käytetyn terminologian ymmärrettävyys. Näitä ja monia muita selkokieleen liittyviä termejä päästään pian tarkastelemaan Tieteen termipankissa.

Selkokieltä on kehitetty Suomessa 1980-luvulta lähtien, ja siitä on julkaistu tutkimuksia, opinnäytetöitä sekä myös oppaita. Tuorein niistä on Leealaura Leskelän Selkokieli – Saavutettavan kielen opas (2019), johon on koottu uusin tieto selkokielestä ja kielellisestä saavutettavuudesta (https://selko.fi/selkokieli-saavutettavan-kielen-opas/). Teos antaa lukijalleen tarkan ja laaja-alaisen kuvan niin kirjoitetun kuin puhutunkin selkokielen tarpeesta, asemasta, käytöstä ja käytännöistä yhteiskunnassamme. Samalla se muodostaa ajantasaisen perustan selkokielen termistölle ja käsitteille. Tälle perustalle kootaan pääosin myös Tieteen termipankissa esiintyvät, selkokieleen ja sen tutkimukseen liittyvät termit ja määritelmät. Tavoitteena on, että myös selkokielen osalta termityö yhdenmukaistaa ja vakiinnuttaa käsitteitä, ja selkeyttää selkokieleen ja saavutettavuuteen liittyvää viestintää. Selkokielen ja sen tutkimuksen termityö on käynnistynyt alkuvuonna 2020. Työtä tehdään osana valinnaisia opintoja ryhmässä, jossa on kaksi maisteriopiskelijaa ja väitöskirjatutkija. Toivotamme tervetulleiksi mukaan termityöhön myös muut selkokielen tutkijat!

Kirjoittaja Annikki Hyppönen

Kirjoittaja valmistelee kognitiivisen saavutettavuuden suunnitteluun liittyvää väitöskirjaa Vaasan yliopistossa, viestintätieteiden tutkimusohjelmassa

Uskontotieteellistä oppisanastoa rakentamassa

Kirjoittanut Tuomas Äystö

Uskontotiede on suomalaisissa yliopistoissa rakentunut pitkälti suhteessa kulttuurien tutkimukseen ja teologiaan. Esimerkiksi Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan vuonna 1962 perustetun oppituolin haltija Lauri Honko oli yhdistetysti vertailevan kansanperinteentutkimuksen ja uskontotieteen professori. Honko jätti jälkeensä myös uskontotieteen oppisanaston, joka oli osittain nyt rakenteilla olevan termistön inspiraationa. Helsingin yliopistossa oppiaine puolestaan on nykyisin kahdessa tiedekunnassa: teologisessa ja humanistisessa.

Uskontotieteen identiteetti ja metodologiat ovat siis kehittyneet, kun rajaa on vedetty lähitieteisiin. Tämä näkyy myös kansainvälisesti. Esimerkiksi Italiassa vuonna 2017 perustettu ja uudeksi kattojärjestöksi tarkoitettu European Academy of Religion tuli olemassa olevien kattojärjestöjen torjumaksi muun muassa siksi, että ne pitivät järjestöä liian teologisena. Alalla hyvin yleinen metodologinen oletus onkin, että tunnustuksellinen, uskonnollisessa mielessä normatiivinen teologia ei kuulu uskontotieteeseen. On kuitenkin muistettava, että uskontotieteilijät ovat tieteellisesti kirjava porukka niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Yksi väylä oppialan määrittämiseen on oppisanaston rakentaminen. Kokemukseni perusteella oman alan konstituoiminen ja identiteetin rakentaminen on uskontotieteilijöille usein melko tärkeä asia. Lisäksi uskontotieteilijät tuntuvat rakastavan käsitteellisiä kysymyksiä. On siis melko loogista, että uuden oppisanaston rakentamisen lähtökohdaksi muodostui kollektiivinen toimintatapa. Suomen Uskontotieteellinen Seura edustaa kaikkien yliopistojen uskontotieteitä, ja sen hallitus tulikin Tieteen Termipankki -hankkeen uskontotieteellisen osan johtoryhmäksi. Suomalainen uskontotiede on kaksikielinen tieteenala, joten SUS linjasi jo alkuvaiheessa, että oppisanasto on rakennettava suomeksi ja ruotsiksi.

Uskontotieteilijöiden valitsemassa toimintatavassa tehtäväkseni koordinaattorina määrittyi erityisesti kirjoittajien etsiminen ja rekrytoiminen ja näin sisältöjen koostaminen SUS:n noin kerran kuukaudessa kokoontuvan hallituksen tarkastettavaksi. Tämä on hidas työtapa, ja lokakuussa 2019 aloitetun hankkeen tulokset eivät vielä juurikaan näy Tieteen Termipankissa. Näin varmistuu kuitenkin se, että oppisanasto edustaa laajasti suomalaisten uskontotieteilijöiden näkemyksiä, eikä yksinomaan vaikkapa minun näkemyksiäni.

Olen ollut yhteydessä erityisesti työnsä alkuvaiheen ohittaneisiin uskontotieteen tohtorikoulutettaviin sekä jo pidemmälle ehtineisiin tutkijoihin. Mukaan lähteneitä kirjoittajia on jo parikymmentä, ja tavoitteena on rekrytoida lisää. Koordinointi jatkuu: luvassa on vielä paljon yhteydenpitoa, muistuttelua, koostamista ja tiedonvälitystä.

Seuraava mahdollisuus vaikuttaa uskontotieteen oppisanastoon on 27.3. järjestettävässä Kansallinen kieli, kansainvälinen tiede ja tieteellisten termien tulevaisuus -tapahtumassa Helsingin yliopiston kielikeskuksessa kello 13–17. Vedän siellä termistöä koskevan työpajan uskontotieteen osalta.

Tuomas Äystö

PERUTTU Kansallinen kieli, kansainvälinen tiede ja tieteellisten termien tulevaisuus

Tieteen termipankin ja Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen seminaari on PERUTTU koronapandemian ja Helsingin yliopiston poikkeustilan vuoksi.

Kielikeskus (Fabianinkatu 26, Helsinki), 27.3.2020, klo 13.00–17.00

Miten yhdistää alati kansainvälistyvä tiede ja elävät kansalliskielet? Mikä merkitys tutkimustietoon ja asiantuntijuuteen nojaavalla Tieteen termipankilla (TTP) on tutkijoiden ja tieteen luotettavuutta kyseenalaistavana aikana? Kuinka termityö voi helpottaa tutkijan ja opettajan arkea sekä rakentaa siltoja huippututkimuksen maailmasta yliopistojen kolmannen tehtävän täyttämiseen?

Käytännön vinkkejä ja kokemuksia eri tieteenalojen termityöstä jaetaan Tieteen termipankin seminaarissa, jossa summataan Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen rahoituskauden 2018–2019 tuloksia sekä keskustellaan tieteen ja muun yhteiskunnan vuorovaikutuksesta.

Seminaarin yhteydessä on kaikille avoin työpaja sekä taidehistorian, geologian, historian ja uskontotieteen alakohtaiset työpajat, joissa suunnitellaan termityön tulevaisuutta. Kaikki tieteellisten termien merkityksestä kiinnostuneet, termipankin asiantuntijaryhmien jäsenet sekä uudet asiantuntijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Kahvitarjoilun järjestämiseksi osallistujia pyydetään ilmoittautumaan Tieteen termipankin tutkimuskoordinaattori Johanna Enqvistille (johanna.enqvist[at]helsinki.fi) 19.3.2020 mennessä. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, mihin työpajaan aiot osallistua.

Ohjelma

Klo 13.00–13.05 Tilaisuuden avaus/ Tiina Onikki-Rantajääskö, TTP, juhlasali
Klo 13.05–13.10 Kordelinin säätiön tervehdys/ Erik Båsk
Klo 13.10–14.30 Kordelin-tutkijat esittäytyvät:
Hanna Kemppi: Taidehistorian termityön ja opetuksen yhdistäminen
Elina Lehtonen: Miten geologian aihealueen viestintä, runous ja Twitter liittyvät toisiinsa?
Jouko Nurmiainen: Historian aihealue mukana monitieteisessä humanistisessa termityössä
Tuomas Äystö: Uskontotieteen asiantuntijaryhmän organisoituminen ja työtavat
Klo 14.30–14.45 Termipankin asiantuntija- ja käyttäjäkyselyiden (2019) tulokset Johanna Enqvist, TTP
Klo 14.45–15.15 Kahvi
Klo 15.15–17.00 Työpajat (juhlasali, sh. 203, sh. 205, sh. 403)

Työpajojen teemat

Työpaja 1/Taidehistoria/Hanna Kemppi
Työpaja 2/Geologia/Elina Lehtonen
Työpaja 3/Historia/Jouko Nurmiainen
Työpaja 4/Uskontotiede/Tuomas Äystö
Työpaja 5/AVOIN työpaja: TTP osana opettajan ja tutkijan arkipäivää/ Johanna Enqvist & Tiina Onikki-Rantajääskö; AKVA-hankkeen esittely (Akateemiset valmiudet maahanmuuttajille)/ Taija Udd ym; Esimerkkitapauksena Tieteen termipankin hyödyntäminen kandiohjelman yhteiskurssilla/ Yrjö Lauranto & Laura Visapää.

Kamppailuntutkimuksen termityön lähtölaukaus

Kirjoittanut Antti Ijäs

Alkuvuodesta alkaen Tieteen termipankissa on ollut uusi aihealue nimeltään kamppailuntutkimus. Kamppailuntutkimus on monitieteinen ala, jonka keskiössä on kamppailu laajasti ymmärrettynä sekä sen eri ilmenemismuotoihin vuorovaikutussuhteessa oleva aineellinen ja aineeton kulttuuri.

Kamppailuntutkimuksen kenttä

Nimityksenä kamppailuntutkimus on vähemmän kapea kuin sitä vastaavat martial arts studies ja Kampfkunstwissenschaft. Nimitys martial arts on alkujaan käännöslaina japanista ja on sellaisena viitannut japanilaisten sotataitojen kokonaisuuteen, vaikka termiä on sittemmin käytetty myös viitattaessa eurooppalaisiin kamppailutaitoihin, erityisesti Sydney Anglon vuonna 2000 ilmestyneessä monografiassa The Martial Arts of Renaissance Europe. Nykyään pyritään yleensä eri yhteyksissä erottamaan toisistaan kamppailu-urheilu ja ”tositilanteisiin” valmistautuminen, vaikka näiden ero ei historiallisesti tai muutenkaan ole täysin selvärajainen.

On kuitenkin turha rajoittaa kattotermiä muodollisesti koskemaan vain tietynlaisia kamppailutietoon ja -taitoon liittyviä kulttuuri-ilmiöitä eli kamppailuaiheisia liikuntalajeja. Kamppailu on ilmiönä ihmisten (ja muunlajisten eläinten) vuorovaikutuksen muoto, joka kattaa laajasti ymmärrettynä muun muassa taistelemisen, ottelemisen, tappelemisen, hätävarjelun ja voimankäytön. Nämä eroavat toisistaan muun muassa niiden legitimiteetin, kulttuurisidonnaisuuden ja puhujan asenteen osalta. Kamppailu on kuitenkin vakiintunut suhteellisen neutraaliksi kattotermiksi, ja tässä mielessä suomenkielistä nimitystä kamppailuntutkimus voidaan varovasti pitää suorastaan ylivertaisena kansainvälisessä vertailussa.

Kuten todettua, kamppailun ja siihen liittyvien ilmiöiden tutkimus on tapahtunut monien eri alojen viitekehyksissä. Sellaiset kamppailuntutkimukseen keskittyvät tieteelliset aikakauslehdet kuin Martial Arts Studies ja Acta Periodica Duellatorum ovat vielä suhteellisen tuore ilmiö. Käytännössä esimerkiksi gladiaattorikisat ovat kiinnostaneet antiikintutkijoita, lähitaistelu sotatieteilijöitä, kaksintaistelut ja turnajaiset keski- ja uuden ajan historioitsijoita; kamppailu-urheilua koskevaa tutkimusta löytyy puolestaan liikunta- ja valmennustieteiden alalta, ja historiallinen kamppailukirjallisuus on kiinnostanut lähdeaineistona niin oikeushistorioitsijoita kuin yksittäisiä kirjallisuudentutkijoitakin. Kamppailuntutkimuksen nimeäminen yhtenäiseksi alaksi mahdollistaa ilmiötä koskevan käsitteistön yhtenäistämisen ja vähentää tarvetta keksiä pyörää jatkuvasti uudelleen.

Kaksintaistelu miehen ja naisen välillä kuvattuna käsin kirjoitetussa kamppailukirjassa 1400-luvulta. Julkaistu Nathanael Schlichtegrollin teoksessa Talhofer. Ein Beytrag zur Literatur der gerichtlichen Zweykæmpfe im Mittelalter (München 1817).

Kamppailutermistön lähteet

Kamppailuaiheiden tutkimuksen hajaannuksesta seuraa luonnollisesti se, että myös olemassa oleva termistö on hajaantunut eri aloille. Erityisesti aseiden osalta oma lukunsa on vanhempi antikvaarinen termistö, joka on toisinaan saanut innoituksensa morfologisille piirteille ajatelluista funktioista, mistä tunnetuin esimerkki lienee arkeologian veriura.

Toisin kuin arkeologiassa, historiallisen kamppailuntutkimuksen näkökulmasta ei välttämättä ole syytä käsitteellisesti erottaa toisistaan eri tikarityyppejä, vaan esimerkiksi jonkin kamppailukirjan voidaan katsoa käsittelevän yksinkertaisesti tikaria. Tutkimuksen päämääristä riippuen voi tietysti olla merkittävää, millaisesta tikarista tarkalleen ottaen on kyse, esimerkiksi kiinnitettäessä huomio kuvamuotoisiin alkuperäislähteisiin tai kamppailutekniikan välineeltä edellyttämiin erityispiirteisiin. Tällöin voidaan myös ajatella, että esinetyypeistä puhuttaessa siirrytään käyttämään arkeologista käsitteistöä. Rajat ovat onneksi sumeita.

Oman kysymyksensä on se, miten suhtautua enemmän tai vähemmän vakiintuneeseen termistöön, joka ei välttämättä ole erityisen johdonmukaista. Omat pulmansa aiheuttaa sekin, että esimerkiksi saksan Fechten ei eksplisiittisesti viittaa välineeseen, mutta suomen miekkailu viittaa. Muuten kuin miekkailun yhteydessä käännösvastineena on perinteisesti käytetty sanaa taistelu (esimerkiksi pistintaistelu). Nykyään taistelu viittaa lähinnä kamppailuun sodankäynnin osana.

Mainittakoon myös se, että kamppailun eri aloilla on paljon omaa erikoissanastoaan. Tällaisen sisäisen termistön käytettävyys tutkimuksessa vaihtelee tilanteen mukaan: esimerkiksi johonkin tiettyyn urheilulajiin keskittyvässä tutkimuksessa ei tekniikan osalta ole välttämättä tarpeen operoida muilla käsitteillä ja nimityksillä kuin mitä lajin harjoitteluyhteisössä on tapana käyttää. Esimerkkinä vaihtelevasta sanastosta mainittakoon taisteluasento, valmiusasento, varoasento ja otteluasento, jotka viittaavat kaikki oikeastaan samaan asiaan; erot syntyvät lähinnä siitä, minkä urheilulajin tai vastaavan yhteydessä kutakin nimitystä käytetään ja tietysti siitä, että mikään näistä funktioon liittyvistä käsitteistä ei oikeastaan määritä sitä, millaisesta asennosta motorisessa mielessä on kyse.

Kamppailutermityön suuntaviivoja

Termipankissa kamppailututkimuksen aihealueen alaluokat myötäilevät kamppailuntutkimuksen monialaisuutta: esimerkiksi sotatieteisiin liittyvällä lähitaistelulla on oma luokkansa kuten myös historiallisella kamppailuntutkimuksella. Sama käsite voi kuulua useampaan luokkaan, eivätkä luokat muodosta hierarkkisia järjestelmiä: ne auttavat tutkijaa löytämään tarvitsemansa, mutteivat pyri jäsentelemään tietoa universaalisessa mielessä.

Aseisiin ja varusteisiin liittyvän käsitteistön osalta on huomioitava se, että jotain tiettyä välinetyyppiä voi olla mahdoton määritellä tyhjentävästi sen muista erottavien piirteiden kautta. Kamppailuntutkimuksen kannalta pääpaino onkin sellaisissa yläkäsitteissä, jotka juontuvat kamppailullisesta funktiosta tai käytännöllisestä erityispiirteestä. Tilaa on toki myös yksittäisten asetyyppien nimityksille, vaikka niillä ei välttämättä ole vakiintuneen nimen lisäksi muuta erityispiirrettä kuin olla ollut olemassa tietyssä kulttuurillisessa kontekstissa tietyssä ajassa ja paikassa.

Tärkeää olisi, että kaikki tutkijat, joiden tutkimus käsittelee kamppailuntutkimuksellisia aiheita, hyödyntäisivät jo tehtyä termityötä. Tämän edellytyksenä tietysti on, että jo tehty termityö on sen verran laadukasta ja kattavaa, että tutkijat voivat hyödyntää sitä omassa työssään. Laadun ja kattavuuden takaa puolestaan se, että tutkijat osallistuvat siihen joko panostamalla käsitteenmäärittelyyn omassa tutkimustyössään ja tekemällä sitä näkyväksi tai peräti osallistumalla suoraan termityöhön Tieteen termipankissa. Kamppailuntutkimuksen asiantuntijaryhmään liittyminen ei edellytä ”kamppailuntutkijan” omaksumista ensisijaiseksi identiteetikseen.

FM Antti Ijäs on väitöskirjatutkija ja Tieteen termipankin kamppailuntutkimuksen aihealueen koordinaattori.

Mineraalinimien monet alkuperät

Kirjoittanut Elina Lehtonen

Mineraali on ”luonnossa esiintyvä, epäorgaanisesti ja geologisten prosessien kautta syntynyt kiteinen aine, jolla on tietty (määrätty, mutta ei vakio) kemiallinen koostumus ja kiderakenne”. 

Ametistikiteitä ja viistehiottu ametisti Lampivaaran ametistikaivoksesta. Kuva Kari A. Kinnunen, Geologian tutkimuskeskus, 2003, rajattu alkuperäisestä.

Kasvi- ja eläinkuntaan verrattuna mineraali on kivikunnan laji, samalla tavalla kuin esimerkiksi kuusi on kasvilaji ja kultapanda eläinlaji. Kivilajit ovat yleensä useammasta eri mineraalilajista koostuvaa kokonaisuus, kuin metsä, jossa kasvaa muitakin kasvilajeja kuusen lisäksi. Monomineraaliset, eli yhdestä tai lähes yhdestä mineraalista koostuvat, kivilajit ovat harvinaisempia, mutta ei epätavallisia.   

Mineraalit tai tietyn mineraalin eri värimuunnokset ovat saaneet nimiään perustuen paikannimiin, henkilöihin ja mineraalien ominaisuuksiin. Vanhimmat nimet on annettu jo antiikin aikoina. 

Tänä syksynä geologian ja taidehistorian aihealue on tehnyt yhteistyötä ja geologian aihealueelle on lisätty tai tarkennettu kultasepäntyön ja taideteollisuuden kannalta tärkeitä mineraaleja ja niiden etymologiaa. Joidenkin nimien, esimerkiksi kunziitin, alkuperä on erittäin hyvin tiedossa. Vanhoissa, etenkin kreikan ja latinan sanoista johdetuissa, nimissä on hyvä huomioida se, että käännös- ja kopiointityössä on saattanut tapahtua kirjoitusvirheitä, jotka ovat voineet muuttaa tulkintaa alkuperäisestä.

Yhteistyö taidehistorian aihealueen koordinaattorin Hanna Kempin kanssa on ollut antoisaa ja toivottavasti työmme tuloksista on pitkään hyötyä kaikille Tieteen termipankin käyttäjille!

Tutkimusmatkan mineraalien ja niiden nimien mielenkiintoiseen maailmaan voi aloittaa seuraavan runon myötä: 

Nimiäiset 

suolaiset aallot akvamariiniin kivettyneenä 

onko laineiden alla juhlat Ægir  

         ja pöytien koristeina egiriinikiteet

olutta ametistipikariin! en juovu, vaikka kuinka joisin 

hämmästyttävä thaumasiitti 

        ansaitset oodin: sinä silikaatti, sulfaatti ja karbonaatti 

agricolaiitti – ei Mikael, vaan Georgius

Neron vihreiden lasien takana gladiaattorit 

        beryllus, brille, berylli?

ruusujen rinnalla hehkuu rodoniitti

tapioliitti, oi metsänjumala!  

mutta johditko meidät harhaan apatiitti?

Mineraalien nimistä voit lukea lisää esimerkiksi tästä julkaisusta: Löllingiitistä eskolaiittiin – mineraalien nimien alkulähteillä.

 

Elina Lehtonen

Kirjoittaja on filosofian tohtori Helsingin yliopistosta ja Tieteen termipankin geologian aihealueen koordinaattori.

Geologian aihealue Tieteen termipankissa käynnistyi syksyllä 2018 ja termistön kokoaminen jatkuu edelleen Kordelinin säätiön tuella. Geologian aihealueen päivitystä tehdään yhteistyössä usean eri tahon kanssa, lisätietoa geologian aihealueen etusivulta.

Geologian aihealue kerrostuu käsite kerrallaan

Sedimenttikivikerroksia Grand Canyonissa. Kuva: dawn2dawn, Pixabay

 

Kirjoittanut Elina Lehtonen

Lähes 100 vuotta sitten amerikkalainen geologi Chester K. Wentworth aloitti tieteellisen artikkelinsa toteamalla ”In no other science does the problem of terminology present so many difficulties as in geology” (Wentworth 1922), jonka voisi suomentaa esimerkiksi näin: ”Minkään muun tieteenlajin terminologiaan ei liity yhtä paljon vaikeuksia kuin geologian.”

Wentworth oli omissa tutkimuksissaan kohdannut haasteita sedimenttien luokittelun ja eri käsitteiden vaihtelevan käytön kanssa ja artikkelissaan hän esitti päivitettyä tapaa luokitella maa-aineksia. Luokittelu perustui sedimenttien sisältämien mineraali- ja kivilajikappaleiden, eli klastien, fysikaaliseen käyttäytymiseen geologisissa prosesseissa (Udden 1898, 1914).

Päivitetty luokitus perustui klastien kokoon niiden koostumuksen sijasta, ja tämä ei ainoastaan yksinkertaistanut sedimenttien luokittelua, mutta antoi tietoa myös sedimenttejä muodostavista geologisista prosesseista. Udden-Wentworth-luokituksena tunnettu menetelmä on edelleen käytössä klastisten sedimenttien luokituksen pohjana.

Geologisen termistön kompastuskiviä

Geologiaa on kaikkialla! Geologisen tutkimuksen historian aikana eri tutkijat ympäri maapalloa ovat saattaneet kuvata samanlaisia asioita ja ilmiöitä vaihtelevilla termeillä ja määritelmillä.

Tiedon yhtenäistämistä on alan sisällä tavoiteltu jo pitkään. Esimerkiksi vuonna 1878 Pariisissa järjestetyn ensimmäisen kansainvälisen geologisen kongressin yksi pääteemoista oli geologisissa kartoissa ja raporteissa käytetyn sanaston ja symbolien standardisoiminen (Ellenberger n.d.). Kokoukseen liittyi useita haasteita (kuten kansainvälisten osanottajien vähäinen lukumäärä), mutta yksi keskeinen saavutus oli kahden toimikunnan perustaminen standardisoimiseen tähtäävää työtä varten.

Nämä 1800-luvun lopulla perustetut toimikunnat ovat toimineet pohjana nykyään Kansainvälisen Geotieteiden Yhdistyksen (engl. The International Union of Geological Sciences, IUGS) alla toimiville instituutioille. Yhdistys on luonut esimerkiksi yhtenäisen ja kansainvälisen magmakivilajiluokituksen.

Riittääkö englanti tieteenalamme kieleksi?

Geologiassa, niin kuin monella muulla tieteenalalla, tieteessä ja tutkimuksessa aktiivisesti käytetty kieli Suomessa on yhä enenevässä määrin englanti, joka on yleistynyt myös opetuksessa. Suomessa tehdään kansainvälisesti merkittävää tieteellistä tutkimusta myös geotieteiden saralla ja tieteen edistymisen kannalta globaalisti käytetty yhteinen kieli on tärkeä.

Tästä huolimatta suomen kielen merkitystä tieteenalallamme ei tulisi unohtaa. ” – – termeihin kiteytyy kokonaisia tieteellisiä ajattelutapoja ja näkökulmia.”, kirjoittavat blogitekstissään Tieteen termipankin johtaja Tiina Onikki-Rantajääskö ja tutkimuskoordinaattori Johanna Enqvist. Käsitteiden määrittely ja selkeät, vakiintuneet käännösvastineet auttavat tieteen yleistajuistamisessa sekä tieteestä viestimisessä niin muiden tieteenalojen edustajille kuin päättäjillekin. Suomen kielen elinvoimaisuuden vaaliminen on koko tieteenalamme etu.

Geologista termityötä tehdään kansallisesti ja kansainvälisesti useassa eri instituutiossa, mutta työn pääkieli on nykyään englanti. Oman kokemukseni mukaan monien käsitteiden suomenkieliset vastineet eivät välttämättä ole helposti löydettävissä tai ne puuttuvat kokonaan.

Yhtenä tärkeänä tavoitteena suomenkielisessä termityössä näen sen, että geologian opetuksessa käytetyille keskeisille tieteellisille termeille löytyisi tulevaisuudessa ajantasaiset suomenkieliset vastineet ja määritelmät. Tähän Tieteen kansallinen termipankki on alustana erinomainen. Termipankista termit ja niiden määritelmät ovat helposti löydettävissä myös naapurialojen termityötä varten.

Termityö tieteenalasta riippumatta sisältää omat ongelmansa, mutta se on myös hyvin antoisaa. Wentworthin esittämän ajatuksen voi ymmärtää myös toiveikkaasti: geologian monimuotoisuus tarjoaa termityöhön äärettömiä mahdollisuuksia.

Termipankin geologisissa kerrostumissa yksittäinen termi ja sen määritelmä ovat arvokas osa kokonaisuutta, joka toivottavasti jatkaa täydentymistään alamme sisäisellä yhteistyöllä. Samalla tavalla kuin ympäristönmuutokset näkyvät sedimenteissä, tallentuvat termipankin kerrostumiin käsitteiden ja määritelmien muutokset ja historia. Tulevaisuudessa nämä arkistot voivat tarjota hedelmällisen aineiston myös tutkimukselle.

Yhteistyöllä eteenpäin

Geologian käsitteistön kehitys menee eteenpäin alan sisäisellä yhteistyöllä sekä termeistä ja niiden määritelmistä keskustelemalla. Myöskään Wentworth ei tehnyt työtään yksin. Kun idea luokituksen tekemisestä virisi, hän lähetti alustavan kyselyn termien määrityksestä useammalle kymmenelle kollegalleen. Saamiensa vastausten perusteella Wentworth työsti luokitustaan eteenpäin ja lähetti sen vielä kaksi kertaa eri geologeille kommentointia varten.

Tieteen termipankki toimii rajoitetun talkoistamisen periaatteella ja tieteenalan termistöä vievät eteenpäin alojen asiantuntijat. Käsitteiden yhteydessä olevat julkiset keskustelusivut mahdollistavat termeistä ja niiden määrityksistä keskustelemisen ja esimerkiksi sen pohtimisen, kuinka termi kääntyisi suomen kielelle. Kuka tahansa termipankkiin rekisteröitynyt käyttäjä voi osallistua keskusteluun.

Tieteelliset käsitteet kehittyvät tieteen edistyksen kanssa. Tiedon lisääntyessä ja tarkentuessa asioita on mahdollista arvioida uudelleen, luokitella ja mallintaa. Lisäksi vanhat mallit ja luokitukset saavat rinnalleen uusia. Esimerkiksi Udden-Wentworthin luokitusta on ehdotettu laajennettavaksi hyvin kookkaita klasteja sisältävien sedimenttien kohdalla (esim. Terry & Goff 2014). Tieteen termipankin käyttö on joustavaa ja käsitesivuille on mahdollista määritellä myös vanhentuneita termejä. Tämä tekee tieteenalamme kehityksen näkyväksi ja edistää tieteen kielen ajantasaistumista.

Loppuun lainaan soveltaen historian aihealueen koordinaattorin Jouko Nurmiaisen aikaisemmin Tieteen termipankin blogissa julkaistua blogikirjoitusta: ”Tämän lisäksi termipankki tarjoaa oman alansa terminologiasta kiinnostuneille geologeille erinomaisen kanavan vaikuttaa alansa sanaston ja kielen laajempaan ymmärtämiseen: kun tulet mukaan kirjoittamaan termisivuja tai keskustelemaan niiden sisällöstä, vaikutat suoraan siihen, miten tutkimusalasi termit suomeksi jatkossa ymmärretään ja mihin suuntaan geologia-alan suomen kieli jatkossa kehittyy.”

Elina Lehtonen

Kirjoittaja on filosofian tohtori Helsingin yliopistosta ja Tieteen termipankin geologian aihealueen koordinaattori.

Geologian aihealue Tieteen termipankissa käynnistyi syksyllä 2018 ja termistön kokoaminen jatkuu edelleen Kordelinin säätiön tuella. Geologian aihealueen päivitystä tukee myös Suomen Geologinen Seura (SGS).

Lisätietoa:

Geologi-lehdessä julkaistu tiivistys Tieteen Termipankista ja geologian aihealueesta (pdf-tiedosto).

Geologian aihealue Tieteen kansallisessa termipankissa.

Viitteet:

Ellenberger, F. n.d. The First International Geological Congress (1878). Artikkeli haettu IUGS:n kotisivuilta, luettu 20.8.2019.

Terry, J.P. & Goff, J. 2014. Megaclasts: Proposed Revised Nomenclature at the Coarse End of the Udden-Wentworth Grain-Size Scale for Sedimentary Particles. Journal of Sedimentary Research 84, 192–197.

Udden, J. A. 1898. Mechanical Composition of Wind deposits. Augustana Library Publication vol. 1.

Udden, J.A. 1914. Mechanical Composition of Clastic Sediments. Bulletin of the Geological Society of America, vol. 25 pp. 655–744.

Wentworth, C. K. 1922. A Scale of Grades and Class Terms for Clastic Sediments. Journal of Geology vol. 30 pp. 377–392.