Termipankki kielitieteen moniäänisyyden selventäjänä: sukellus termeihin ja käsitteistöön kielitieteen johdatuskurssilla

Kirjoittanut Yrjö Lauranto

Kielen kuvaus riippuu siitä, miten kuvaaja tulkitsee systeemisten säännön- mukaisuuksien ja kielenkäytön todellisuuden suhteen. Kielitieteessä onkin paljon teoriasidonnaista moniäänisyyttä, ja tässä suhteessa se eroaa merkittävällä tavalla luonnontieteistä. Moniäänisyyden hyväksyminen on erityisen vaikeaa niille, jotka vasta aloittelevat kielitieteeseen tutustumista, esimerkiksi niille, jotka ovat aloittamassa opintojaan Helsingin yliopiston Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelmassa Johdatusta kielentutkimukseen kurssilla. Kurssin tavoitteena on tarjota opiskelijoille välineitä myös kielitieteen moniäänisyyden tiedostamiseen ja hyväksymiseen. Apua tähän tarjoaa Tieteen termipankki.

Esimerkki kielitieteen käsitteellis-terminologisesta moniäänisyydestä: referointi ja projektio

Mitä ilmiötä edustaa sellainen rakenne kuin Heikin tulevan aina sisään takaovesta? Se liittyy tyypillisesti kommunikaatiota ilmaiseviin lauseisiin: Lissu kertoi/sanoi/kirjoitti Heikin tulevan sisään takaovesta. Rakennetta käytetään toisin sanoen referointiin, jo sanotun toistamiseen ja sen merkitsemiseen jonkun toisen (tai puhujan omiksi) sanoiksi. Referoinniksi kutsutaan usein myös ajattelun eksplisiittistä merkitsemistä toisen vastuulle (tai omalle kontolle): Lissu ajatteli/luuli/otaksui Heikin tulevan sisään takaovesta. Kyseistä rakennetta käytetään kuitenkin myös seuraavanlaisissa yhteyksissä, jotka eivät ihan ongelmitta yhdisty referointiin: Lissu näki/kuuli/vaistosi Heikin tulevan sisään takaovesta. Asiaa voidaan lähestyä toisestakin näkökulmasta. Heikin tulevan sisään takaovesta -rakenne voidaan nähdä eräänlaisena heijasteena siitä, mitä Lissun tietoisuus pitää sisällään. Kun sanotaan, että Lissu kertoi, ajatteli tai näki Heikin tulevan sisään takaovesta, projisoidaan eli heijastetaan todellisuuden tapahtuma, Heikin sisääntulo, eksplisiittisesti Lissun tietoisuuden kautta: hänen sanomakseen, ajattelemakseen tai aistein havainnoimakseen. Ilmiö on laajempi kuin referointi, ja sitä kutsutaan projektioksi. Teoreettisina käsitteinä referointi ja projektio limittyvät keskenään mutta eivät ole synonyymeja. Ne eivät ole myöskään lähtöisin samasta teoriakehyksestä. Toisaalta kummassakin kuvauksessa on hyvät puolensa. Rakenteena Heikin tulevan sisään takaovesta on joka tapauksessa niin yleinen, että sen kuvaamiseen ja siten myös nimeämiseen pitää ottaa kantaa jo opintojen alkuvaiheessa.

Sukellus mihin tahansa tieteeseen saattaa aloittelijan näkökulmasta olla haastava jo siksi, että kuvaukselle välttämättömiä termejä sataa ropisee alusta saakka. Kielitieteeseen ei tukea juuri saa lukio-opinnoista, sillä lukion opetussuunnitelmassa kieliopin analyysin rooli ei ole tätä nykyä kovin suuri. Termien määrää ja sitä kautta asian haastavuutta lisää sitten se, että kielitieteen eri suuntauksissa ei kuvata ihan tarkkaan ottaen samoja ilmiöitä, niin kuin edellä kävi ilmi. Asiaa monimutkaistaa sekin, että eri teorioissa samalla nimityksellä saatetaan viitata hieman eri sisältöisiin asioihin: eivät esimerkiksi referointiinkaan kaikki tutkijat sisällytä täysin samoja asioita. Kaiken kukkuraksi eri teorioissa saattaa olla käytössä sama termi mutta täysin eri merkityksissä. Sellainen on juuri vaikkapa edellä yhdessä merkityksessä esittelemäni projektio.

Koska kieli ja kielenkäyttö ovat tavallisia puheenaiheita myös arkielämässä, arkipuheessa ja tieteellisissä yhteyksissä käytetään myös samoja termejä. Kielitieteellisen ajattelun oppimisen näkökulmasta se on samaan aikaan sekä hyöty että haitta. Arkipuheessa referoinnilla voidaan viitata mihin hyvänsä toisilta kuultuun. Tässä mielessä referointiin perustuvat esimerkiksi useimmat uutistekstit, sillä toimittaja on harvoin itse todistamassa niitä tapahtumia, joista hän kirjoittaa. Kielitieteellisessä mielessä referoinnista on kyse kuitenkin vain silloin, kun toisilta kuultu on eksplisiittisesti merkitty toisilta kuulluksi. Jos näin ei tehtäisi, miltei kaikki puhe ja kirjoitus voitaisiin tulkita referoinniksi ja käsite menettäisi kuvausvoimansa.


Termipankin käyttö Johdatusta kielentutkimukseen -kurssilla

Olen pitänyt paljon niitä kursseja, jotka on suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Ne sisältävät luonnollisesti keskeistä perusanalyysia ja muodostavat pohjan muille, myöhemmille opinnoille. Johdatusta kielentutkimukseen -kurssiin osallistuu satakunta opiskelijaa, koko se ikäluokka, joka on päässyt Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien tutkinto-ohjelmaan suomenkielisen valintakokeen kautta. Siitä syystä pyrin antamaan kiinnostavan ja tarpeeksi konkreettisen yleiskuvan kielentutkimuksesta ja kielitieteen historiasta myös sellaisille opiskelijoille, jotka eivät kenties koskaan sen jälkeen tule opiskelemaan kielitiedettä. Kurssin eri vaiheissa nostan esiin 1900-luvun alkupuolella eläneen brittiläisen kielentutkijan J. R. Firthin toteamuksen merkityksen tilannesidonnaisuudesta: ”Meaning is function in context.” Sen ympärille on otollista rakentaa, sillä koska se pätee kielen lisäksi myös muuhun ihmisen sosiaaliseen toimintaan, se on helppo ymmärtää ja se synnyttää keskustelua. Tähän yhteyteen on hedelmällistä liittää myös se, että koska termitkin saavat merkityksensä omassa teoriayhteydessään, niitä ei voi käyttää samassa tekstissä mielivaltaisesti eri teoriakehyksiin kuuluvia merkityksiä sekoittaen, sillä niin käsitteet puuroutuvat eikä kokonaisuudesta ota selvää enää kukaan. Ymmärtääkseen termin taustalla olevan käsitteen opiskelijan pitää tietää jonkin verran myös siitä kontekstista ja ajattelusta, josta termi ja käsite ovat peräisin. Tässä tehtävässä minua opettajana auttaa Tieteen termipankki. Kuvaan nyt lyhyesti tehtävän, joka on osa Johdatusta kielentutkimukseen -kurssin suoritusta.

Tehtävä tehdään vähintään 3 hengen pienryhmissä. Termejä on tehtävässä kaikkiaan 27, ja niin kukin ryhmän jäsen saa kontolleen enintään 9 termiä. Tehtävään tutustutaan heti kurssin alettua, vaikka kaikkia termejä ei olekaan vielä siinä vaiheessa käsitelty. Tarkoitus on, että pienryhmät määrittelevät termejä vähitellen ja käyvät niistä keskustelua kurssin kuluessa. Ryhmien avuksi luon ryhmäkohtaiset keskustelu- ja chat-alueet, kannustan opiskelijoita sopimaan omia pienryhmätapaamisia, ja lisäksi heidän on mahdollista nostaa ongelmakohtia esiin kaikille yhteisellä keskustelualueella, jossa minäkin olen läsnä. Tehtävän ohjeet ovat lyhennettyinä seuraavat:

1) Lähtekää liikkeelle siitä, miten termi on määritelty luennolla. Tehkää itsellenne selväksi, mitä termillä tarkoitettiin. Keskustelkaa, jos luennolla annettu selitys ei ole kaikille selvä.
2) Tarkistakaa, löytyykö termi Isosta suomen kieliopista. Eroaako määritelmä luennolla esitetystä? Jos se eroaa, niin miten?
3) Tarkistakaa, onko termi määritelty Tieteen termipankissa. Eroaako TT:n määritelmä edellisistä? Jos se eroaa, miten? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä? Annetaanko TT:ssa termille eri tulkintoja? Miten ne kontekstualisoidaan?
4) Määritelläänkö termi Wikipediassa tai muualla verkossa? Missä? Ovatko määritelmät yhdenmukaisia edellisten kanssa? Miten ne eroavat toisistaan? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä?

Kun kaikkiin termeihin on löydetty määritelmät, ryhmät käyvät ne yhdessä läpi. Termejä on tarkoituksellisesti erilaisia: niitä, joihin löytyy hyvin yhdenmukaisia määritelmiä, ja niitä, joita käytetään eri suuntauksissa hiukan eri tavoin. Ryhmät jättävät yhden vastausdokumentin. Ihmiset orientoituvat tällaiseen tehtävään hiukan eri tavoin, mutta ryhmäpaine tuottaa usein sen, että monet keskittyvät omiin termeihinsä melko huolellisesti ja paneutuen. Parhaat vastaukset osoittavat kiitettävää paneutumista asiaan.

Annan pienryhmille kirjallisen yhteispalautteen, jossa nostan esiin erityyppisiä ratkaisuja ja ryhmien tekemiä huomioita sekä esimerkkejä hyvin muotoilluista määritelmistä. Terminologiaharjoituksen tärkeä tehtävä on osaltaan myös akateemiseen ajatteluun ja kirjoittamiseen harjaannuttaminen: miten muodostaa selkeä määritelmä, joka sisältää olennaisen muttei mitään turhaa. Lisäksi kirjoitan kirjallisen palautteen loppuun yhteenvedon pienryhmien omista yhteenvetoteksteistä. Vuoden 2019 kurssille tekemäni loppuyhteenveto kuului seuraavasti:

Tämän tehtävän päämääriksi nimesitte yhteenvedoissanne mm. seuraavat asiat: oppia käyttämään eri lähteitä ja tutustua eritoten Tieteen termipankkiin, kerrata asioita ja liittää hämärästi mieleen muistuvat termit johonkin kontekstiin, vertailla lähteitä ja huomata määritelmien erilaisuus (ja toisaalta myös samanlaisuus), huomata, että monet termit ovat käytössä eri tieteenaloilla (joskus samantyyppisessä, joskus erityyppisessä merkityksessä), tiedostaa, että eri lähteitä käytetään eri tarkoituksiin (esim. Iso suomen kielioppi on erittäin hyvä lähde, mutta ei kaikkiin tarkoituksiin) ja tajuta, että kaikkia termejä ei ole määritelty missään muualla kuin luennoilla – –. Hyvä kommentti oli myös se, että tämä tehtävä oli paikka paikoin aika puuduttava! 😊 Ymmärrän hyvin. Joskus on kuitenkin hyvä istua alas ja puuduttaa myös takapuoltaan. Termit ja käsitteet eivät jää mieleen, jos niitä ei mieti tai käytä. Tämän tehtävän yksi päämäärä oli myös se, että otatte ainakin osan termeistä käyttöönne. Ja se taas edellyttää ymmärrystä myös siitä kontekstista, jossa termi on käytössä.

FT Yrjö Lauranto toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa

1 thought on “Termipankki kielitieteen moniäänisyyden selventäjänä: sukellus termeihin ja käsitteistöön kielitieteen johdatuskurssilla

  1. Tämäntyyppistä tehtävää voisi vielä kehittää termipankin sisältöjen parantamiseksi niin, että ryhmät voisivat kirjata käsitesivujen keskustelupuolelle huomioitaan esimerksiksi siitä, pitäisikö teoriakehystä tai muuta tulkintaan vaikuttavaa relevanttia kontekstuaalista tietoa avata enemmän käsitesivulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *